Utopia: Aito yhteiskunta

Kirjoitus on 3. osa blogissa julkaistavasta utopiasarjasta.

Utopia tarkoittaa kirjaimellisen käännöksen mukaan “paikkaa jota ei ole”. Useimmiten utopiana käsitetään ajatus ihanneyhteiskunnasta, jota muut kuin sen luoja pitävät mahdottomana toteuttaa- ainakin silloisen ajankohdan todellisuudessa.

Ilmastokriisi ja sittemmin myös koronapandemia ovat saaneet meidät pohtimaan mahdollisia maailmoja. Kevään ja kesän aikana aikomuksemme on julkaista useampia tekstejä omista utopioistamme. Haluamme paitsi jakaa omia utopioitamme, myös rohkaista ihmisiä unelmoimaan ja kuvittelemaan millaisessa maailmassa he haluaisivat elää. Utopian ajatteleminen, kuvitteleminen tai luominen voi myös itsessään olla syvällinen, älyllinen ja tunteellinen, henkilökohtainen prosessi.

Ilmastokriisin ja tämän tekstin kirjoittamishetkellä jylläävän pandemian aikana unelmointi voi olla hankalaa. Kuitenkin muutosten aikaansaamiseksi tarvitaan unelmia. Tarvitaan ihannekuvia maailmasta, jota eivät synkennä ilmakehän saasteet, luonnon monimuotoisuuden väheneminen tai ihmisten tarpeeton kärsimys konfliktien, katastrofien ja köyhyyden kourissa.

Suurella osalla maailman ihmisistä arki pyörii nykyään kuluttamisen, varallisuuden kerryttämisen, toimeentulon ja selviytymisen ympärillä, eikä ihmisillä ole aikaa, energiaa, mahdollisuutta tai kiinnostusta välittää muista ja ympäristöstään sillä tavalla, josta minä unelmoin. Ilmaston ja luonnon lisäksi näen globaalin yhteiskuntamme ja ihmisyytemme olevan omassa kriisissään, joka saavuttaa lopulta meidät kaikki.

Kriisien aikana olen huomannut miettiväni perusasioita, konkreettisuuksia ja periaatteita. Miettiessäni ihannemaailmaani päädyn myös jatkuvasti takaisin yhteiskuntaan ja sen merkitykseen. Yhteiskunta voi käsitteenä rajautua valtion sisäiseksi tai olla laajempi määritelmä, ja se sisältääkin monia merkityksiä samanaikaisesti. Kuitenkin siinä on aina mukana yhteis-sana, yhdessä oleminen, jonka ympärille ajatus siitä rakentuu.

Oma utopiani on maailma, jossa globaali yhteiskunta olisi todella sitä, yhteinen ja yhdessä. Ihanneyhteiskuntani muodostumisessa avainasemassa on yhdessä olon, yhteisen maailman jakamisen ja laajemmin ihmisyyden merkitysten uudelleenmuotoilu. Uskon, että ihmiset, jotka todella välittävät toisistaan ja toistensa hyvinvoinnista, pystyvät välittämään myös ympäristöstään niin, etteivät aiheuta sille tuhoa. Olisi tietenkin ihanaa, jos me kaikki oppisimme välittämään ympäristöstämme sen itsensä vuoksi ja muodostamaan kokonaan uudenlaisen luontosuhteen, mutta minulle riittää tässä kuvitelmassa vähempi, välillinen välittäminen, joka kytkeytyy kanssaihmisistä välittämiseen.

Ympäristön vahingoittaminen vahingoittaa myös ihmisiä. Ihannemaailmassani kaikki ymmärtäisivät tämän ja välittäisivät vähintäänkin kanssaihmisistään niin paljon, että olisivat valmiita muuttamaan elämäntapaansa, yhteiskunnan raameja ja myös luopumaan etuoikeuksistaan yhteisen hyvän vuoksi.

Tämä on paljon vaadittu; tiedän sen hyvin. Toisista ihmisistä välittäminen vaatii empatiaa eli asettumista toisen ihmisen asemaan. Se vaatii toisten ihmisten itseisarvon tunnustamista. Ihanneyhteiskuntani olisi sellainen, jossa näitä asioita opetettaisiin esikoulusta asti lasten kasvaessa. Kouluissa ja kotona opittaisiin systemaattisesti konfliktien ratkaisua, toisten huomioon ottamista, todellista anteeksi pyytämistä ja -antamista niitä kuvaavien fraasien opettamisen sijaan, sekä omien väärien tekojen asianmukaista sovitusta. Ihmiset oppisivat näin pienestä pitäen välittämään kanssaihmisistään ja ymmärtämään erilaisia ihmisiä ja elämäntapoja.

Utopiassani tällaiset ihmiset pystyvät muodostamaan yhteiskunnan, joka palvelee tasaisesti kaikkien etuja ja perustuu sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen. Ihmisiä ei aseteta kilpailuun toisiaan vastaan eikä kenenkään tarvitse stressata toimeentulostaan, taistella asemastaan työmarkkinoilla tai tehdä valintaa itsensä ja lastensa ruokkimisen välillä. Tällaisen yhteiskunnan ylläpitoon työnteolla ei vaadita sen ihmeellisempiä kannustimia tai pakottamista, vaan jokainen ihminen osallistuu omien kykyjensä ja voimavarojensa mukaan yhteisen hyvän vuoksi. Talousjärjestelmä tällaisessa utopiassa on muotoiltu siten, että se palvelee kaikkia ihmisiä luonnon reunaehtojen puitteissa. Luontoa hyödynnetään, kuten ihmiset ovat aikojen alusta hyödyntäneet, mutta tämä tehdään ympäristöä ja sen monimuotoisuutta vaalien. Luonto antaa, ja sille annetaan takaisin. Hyvinvoiva ihminen ei ole maapallolla enää vain omaa lyhytaikaista hyötyään ajava loinen, vaan luonnon ja ihmisten välillä vallitsee tasapaino.

Tällaisessa yhteiskunnassa eläminen ei tarkoita sitä, että kaikkien ihmisten tulisi olla samanlaisia tai toimia kaikessa samoin. Miten ikinä erilaiset ihmiset ja ihmisryhmät haluavatkaan muotoilla elämänsä yksityiskohdat riippuu heistä itsestään ja vaihtelee alueittain ja kulttuureittain. Hurmiollinen kuorolaulanta nuotion ympärillä kukkaseppeleet päässä on vain yksi lukuisista vaihtoehdoista, sillä luonnon tavoin ihmiskunta on monimuotoinen ja sen moninaisuutta tulee juhlistaa ja kunnioittaa.

Kestävä tulevaisuus on unelma, jonka saavuttamiseksi meidän ihmisten ja luomiemme järjestelmien on muututtava. Meidän on opittava välittämään ja huolehtimaan toisistamme ja toistemme hyvinvoinnista uudella tavalla, jotta voimme yhdessä pelastaa ihmiskunnan haavoittuvaisimmat ilmastokriisin aiheuttamalta tuholta jo nyt, ennen kuin tuho syvenee eikä pelastettavaa enää ole. Meidän tulee ymmärtää luonnon kannattelevan meitä ja suojella sitä kuin elämämme riippuisi siitä – koska se riippuu.

Tällaisena aikana unelmointi on vaikeaa, ja sitäkin vaikeampaa on unelmien tavoittelu. Yritetään silti.

-Ida Loponen