Gandhi ei valmistanut keittoa. Mitä on kansalaistottelemattomuus?
Rauhallisten mielenosoittajien pippurisumuttamisen jälkeen kansalaistottelemattomuus, protestointikeinomme, on lyönyt läpi julkisessa keskustelussa. Meiltä kysytään vastustammeko demokratiaa, saavutetaanko tiellä istumisella mitään ja millä oikeudella me rikomme lakia. Vaikka kaikkia kysyjiä ei yhdistä vilpitön uteliaisuus, kansalaistottelemattomuuden merkitystä pitänee vähän avata. Se on tämän kirjoituksen tarkoitus.
Elokapina on kansalaisliike, jota ohjaavat tietyt periaatteet ja arvot. Koska liikkeellä ei ole muodollisia jäseniä, ovat yhteiset periaatteet ja arvot yksilöitä yhdistävä liima, joka tekee meistä kustakin osan Elokapinaa. Ydinarvoihimme kuuluu näkemys, että kaikilla ihmisillä on samat oikeudet - mukaan lukien yhtäläinen oikeus päättää tulevaisuudestaan. Vaikka ulotamme oikeuden koskemaan muidenkin maiden kansalaisia, on kiistatonta että Suomessa meillä on laillinen, demokraattisesti valittu hallitus. Yhteiskuntasopimukseen kuuluu, että henkilökohtaiset oikeutemme ovat alisteisia laeille, jotka hallitus säätää valtuuttaminamme.
On yhtä kiistatonta, että ilmastokriisi on eksistentiaalinen uhka: tiede on yksiselitteistä, ja hallituksemme on hyväksynyt tämän faktaksi. Tässä tilanteessa hallituksella on vastuu käyttää valtaa, jonka olemme sille antaneet, ja tehdä välttämätön estääkseen katastrofin. Myös tämä on osa perussopimusta demokraattisesti valitun hallituksen ja kansalaisten välillä.
Kuitenkin kun puhutaan konkreettisten askelten ottamisesta ilmastonmuutoksen aiheuttaman uhan estämiseksi, hallituksemme on pistänyt päänsä pensaaseen: vuoden sisällä siitä, kun pääministerimme kutsui ilmastonmuutosta “suurimmaksi uhkaksi ihmiskunnalle” valtionyhtiö Fortum on avannut uuden kivihiilivoimalan, Suomi jatkaa perin haitallista turpeenpolttoa ja hallitus on pelastanut Finnairin ilman päästövähennysehtoja. Vihreän puolueen ympäristöministeri, Krista Mikkonen, on jopa allekirjoittanut vetoomuksen Joensuun lentokentän laajentamiseksi. Nämä ovat sellaisen hallituksen toimia, joka ei ota vastuutaan tosissaan. Kun uhka on niinkin vakava kuin ilmastonmuutos, toimettomuus on moraalista epäonnistumista.
Tämä aiheuttaa dilemman. Väitämme, että jos hallitus toimii moraalittomasti, vastuu tehdä moraalisia valintoja siirtyy takaisin meille kansalaisille. Elokapinan tietoinen päätös on ottaa moraalinen vastuu takaisin, kun hallituksemme on sen hylännyt tässä kriittisessä kysymyksessä ja tiedostaen olla noudattamatta hallituksen lakeja tietyissä olosuhteissa. Tätä on kansalaistottelemattomuutemme.
Suomi on maa, jossa massojen kansalaistottelemattomuus - kuten vuosien 1905 ja 1917 yleislakot - ovat olleet keskeisessä asemassa itsenäisyyden saavuttamisessa ja tärkeiden kansalaisoikeuksien, kuten yleisen äänioikeuden, saavuttamisessa. Nykyään itsestään selvinä pidetyt oikeudet on saavutettu rikkomalla lakeja, joiden nyt ymmärrämme olleen epäoikeudenmukaisia. Tätä taustaa vasten tuntuu yllättävältä, että suomalaiset tuntuvat tänä päivänä olevan erityisen lainkuuliainen yhteiskunta. Ylen 2014 teettämän kyselyn mukaan valtaosa suomalaisista on sitä mieltä, että jos laki ja moraali ovat ristiriidassa, lakia täytyy silti noudattaa.
Kun neljäsosa suomalaisista myöntää verovilpin ja kolmannes suomalaisista miehistä myöntää syyllistyneensä rattijuopumukseen, ei edellä esitetty luku kuvasta todellista lainkuuliaisuutta. Perustavanlaatuisemmalla tasolla sokea lakien puolustaminen kertoo oman toiminnan moraalisen aspektin kieltämisestä ja vastuusta kieltäytymisestä. Kysymykseen lain noudattamisesta kaikissa tilanteissa ei voi vastata viittaamalla vain lakiin itseensä vaan vastauksen täytyy liittyä laajempiin moraalisiin periaatteisiin. Kuten Martin Luther King Jr. kirjoittaa “ihmisellä on vastuu noudattaa oikeudenmukaisia lakeja, mutta myös vastuu olla noudattamatta epäoikeudenmukaisia lakeja”. Vaikka järkeviä moraalisia perusteluita yleiselle lakien noudattamiselle on, meidän tulee kansalaisina arvioida niitä suhteessa muihin moraalisiin periaattelisiin.
Selvennettäköön, että rattijuopumus tai verovilppi henkilökohtaisen edun nimissä eivät ole moraalisia tapoja rikkoa lakia. Filosofi Jonathan Rawlsin mukaan demokratiassa oikeutettu kansalaistottelemattomuus on epäitsekästä, julkista ja väkivallatonta lain rikkomista pyrkimyksenä muuttaa lakeja tai vaikuttaa hallituksen toimiin. Kun Elokapinana turvaudumme kansalaistottelemattomuuteen, pidämme huolen, että noudatamme kaikkia näitä periaatteita.
Vastoin yleistä luuloa emme pyri kansalaistottelemattomuudella kaatamaan hallitusta. Meillä ei ole siihen keinoja ja vaikka se olisikin mahdollista käyttäen väkivallattomia keinoja, en näe että se olisi demokraattista. Päinvastoin, harjoittaessamme kansalaistottelemattomuutta tiedostamme valtion ylivoimaisen fyysisen voiman ja valtavat resurssit. Sen sijaan pyrimme luomaan hallitukselle ylivoimaista moraalista painetta.
Näyttää, että myös siitä, mitä yritämme saavuttaa, on väärinymmärrystä. Kun aktivisti avaa turkistarhan häkkejä hänen tarkoituksenaan on vapauttaa nimenomaan kyseessä olevat eläinyksilöt. Sen sijaan kun Gandhi rikkoi brittiläisen imperiumin lakia keräämällä suolaa rannalta, hän ei tehnyt sitä siksi, että olisi ollut aikeissa valmistaa keittoa - hän halusi osoittaa mieltään alistavaa systeemiä vastaan, joka oli kyllä täysin laillinen ja demokraattisesti valittu Britanniassa, mutta kielsi intialaisilta heidän perusoikeutensa. Kun istumme tiellä tavoitteemme ei ole vähentää autoliikennettä. Muutos, jota tarvitsemme ja jota vaadimme, on huomattavasti suurempi. Rikomme tietoisesti lakia ja altistamme itsemme sen seurauksille saadaksemme huomiota hallituksen moraaliselle epäonnistumiselle.
Aktivisti, joka toimii yöllä saattaa toimia niin välttääkseen pidätyksen. Meidän protestimme eivät ole haluttuja lopputuloksia itsessään, ja siksi emme toimi Elokapinassa samalla tavalla. Jos Gandhi olisi pelkästään halunnut kerätä suolaa, hän olisi voinut kerätä sitä pimeyden turvin. Sen sijaan hän päätti tehdä sen päivänvalossa. Hän valmistautui ottamaan vastaan oikeudelliset seuraukset ja suolamarssin lopussa lähes 60 000 ihmistä oli pidätetty. Oli kyse sitten taistelusta naisten oikeuksien, kansalaisoikeuksien tai kolonialismin lopettamisen puolesta, kansalaisliikkeiden voima on kymmenissä tuhansissa ihmisissä, jotka ovat valmiita ottamaan vastaan kansalaistottelemattomuuden seuraukset.
Toimimme Elokapinassa läpinäkyvästi ja julkisesti, mikä voi hämmästyttää joitakin toimittajia, jotka kertovat kaivaneensa esiin salaisia asiakirjojamme. Emme peitä kasvojamme. Toimimme omana itsenämme. Ja kuten on tullut selväksi, kun istuimme tyynesti jopa silloin, kun poliisi toimi väkivaltaisesti, emme yritä vältellä seuraamuksia tai syytteitä. Emme toimi väkivaltaisesti tai yritä puolustaa itseämme väkivaltaa vastaan. Jos valtio haluaa pahoinpidellä meitä, heillä on siihen kaikki keinot. Meidän ainoa toivomme on, että muutamme heidän mielensä.
Yhtä tärkeää kuin kansalaistottelemattomuuden väkivallattomuus ja julkisuus, on sen epäitsekkyys. Kun asetamme itsemme alttiiksi, emme tee sitä saavuttaaksemme henkilökohtaisia hyötyjä - meistä kukaan ei saa palkkaa tai minkäänlaisia materiaalisia etuuksia Elokapinassa toimimisesta. Tämä ei ole kritiikki arvokkaalle työlle, mutta sillä varmistamme, että harjoittamallamme kansalaistottelemattomuudella ei ole taka-ajatuksia. Teemme tätä rakkaudesta, koska välitämme ja siksi, että olemme syvästi huolestuneita siitä, mikä on meille tärkeää.
Tänä päivänä ymmärrämme, että lait jotka syrjivät etnisyyden, sukupuolen tai seksuaalisen suuntautumisen perusteella ovat epäoikeudenmukaisia, vaikka monet säädettiin demokraattisesti valituissa hallituksissa - myös Suomessa. Ymmärrämme, että Britannialla ei ollut oikeutta alistaa ja hyväksikäyttää intialaisia, vaikka Britannia itse oli tuolloin parlamentaarinen demokratia. Kysymmekin nyt, millä moraalisella oikeutuksella päätämme miljardien ihmisten kohtalosta globaalissa etelässä? Onko oikein, että meidän jälkeen tulevat sukupolvet eivät voi vaikuttaa päästöihimme, mutta heidän täytyy kärsiä niiden ikävimmät seuraukset?
Minulta on kysytty, enkö ole huolissani siitä, että esimerkiksi viharyhmät voisivat omaksua samoja taktiikoita ja edistää näin haitallisia päämääriä. En ole kuitenkaan huolissani: uskon, että kansalaistottelemattomuuden vakuuttavuus saa voimansa sen rauhanomaisesta, rakastavasta ja epäitsekkäästä luonteesta. Uskon, että se sopii huonosti vahingoittamiseen ja vihaan, ja historia tuntuu tukevan tätä.
Tätä taustaa vasten toivon, että kun näet meidän rikkovan lakia, tulevan kiinniotetuiksi tai jopa pahoinpidellyiksi, pysähdyt. Toivon, että kysyt itseltäsi: mitä nämä eri ikäiset, eri taustoista ja ammateista tulevat ihmiset yrittävät sanoa ollessaan valmiita altistamaan itsensä tällaiselle kohtelulle? Mikä on oikein? Toivon, että harkitset meihin liittymistä. Ja toivon, että hallitus ymmärtää, että sen täytyy todella toimia täyttääkseen moraalisen velvollisuutensa.
Till Sawala
Teksti on suomennos. Alkuperäinen teksti alla.
Gandhi did not make soup. What is civil disobedience?
After the pepper spraying of peaceful Elokapina protesters, civil disobedience, our chosen form of protest, has suddenly shot to public attention. Questions are being asked of us: Are we anti-democratic? Does sitting in the street accomplish anything? And what gives us the right to break the law? While not all questions come from an equal place of honest curiosity, the idea of our civil disobedience may require a little explanation. This is an attempt.
Elokapina is a movement of citizens which is guided by a set of principles and values - indeed, as a movement without formal membership, our principles and values are the glue that connects us, and makes anyone of us part of Elokapina. Among our core values is a conviction that all humans have equal rights, including the equal right to determine their future. And while we would extend these rights beyond the citizens of our own country, it is undeniable that, in Finland, we have a legitimate, democratically elected government. It is part of the social contract that we subject our individual rights to the laws that the government makes on our behalf.
It is equally undeniable that the climate crisis poses an existential threat: the science is unambiguous and our government has accepted this fact . In this situation, it is the responsibility of the government to use the power we have given it and do what is necessary to avert catastrophe. This, too, is part of the basic contract between a democratic government and its citizens.
And yet, when it comes to taking concrete steps to prevent the threat of climate change, our government has buried its head in the sand: in less than a year’s time since our prime minister has called Climate change the “greatest threat to humankind”, our state-owned power company, Fortum, has opened a new coal-fire power station, Finland continues a uniquely harmful practice of peat burning, our government has bailed-out the national airline, Finnair, without any conditions to curb emissions, and even the Green Party environmental minister, Krista Mikkonen, has signed a petition that calls for the expansion of Joensuu airport. These are the actions of a government that does not take its responsibility seriously. And when the threat is as serious as the climate crisis, the failure to act becomes a moral failure.
This creates a true dilemma. We argue that, if the government acts immorally, the responsibility to make moral choices falls back to us, the citizens. In Elokapina, it is our conscious decision to reassume the moral responsibility which our government has abandoned on this crucial issue, and to conscientiously disobey its laws in very specific circumstances. This is our civil disobedience.
Finland is a country where mass acts of civil disobedience, such as the 1905 and 1917 general strikes, have played a central role in winning political indepence and in establishing important civil liberties such as universal suffrage. Rights that we now take for granted were won by breaking laws that we now understand to be immoral. Given this context, it seems surprising then that Finns today appear to be a particularly law-obiding society. According to a 2014 Yle poll, a majority believe that, if laws run counter to moral principles, the law must still be followed.
Of course, when a quarter of Finns admit to tax cheating, and a third of Finnish men admit to drunk driving, such numbers may not reflect actual law abidance. But more fundamentally, blind deference to laws reflects a denial of moral agency and abdication of responsibility. The question of whether a law should be followed under any circumstances cannot be settled by reference to the law itself: it must be grounded in wider moral principles. As Martin Luther King Jr. writes, “one has a responsibility to obey just laws, but also the responsibility to disobey unjust laws” . And while there are sound moral arguments for generally obeying laws, as citizens, we must weigh these against other moral imperatives.
To be be clear: drunk driving or tax cheating for personal gain are not moral acts of lawbreaking. According to philosopher Jonathan Rawls, in a democracy, legitimate civil disobedience is a selfless, public, and non-violent breach of laws, with the aim of affecting a change of laws or government policies. In Elokapina, when we engage in civil disobedience, we are careful to follow all these principles.
Contrary to popular belief, our civil disobedience is not intended to coerce or physically overpower the government. We do not have the means to do that, and even if that were possible through non-violent means, I would not consider it to be democratic. On the contrary, when we engage in civil disobedience, we do it knowing the state’s sheer physical force and immense resources. Instead, when we engage in civil disobedience, we aim to create pressure on the government through an overwhelming moral imperative.
There seems to be some misunderstanding, too, about what we are trying to achieve. An activist opening the cages of a fur farm may aim to liberate the animals right in front of her. In contrast, when Gandhi broke British Imperial law by collecting salt from the beach, he did not intend to make soup - he wanted to protest a system of oppression that, while perfectly legal and indeed democratically decided in Britain, was denying Indians their basic rights. When we sit on a street, our aim is not to reduce car traffic. The change that we need and demand is far more comprehensive. Instead, we consciously break the government’s law, and subject ourselves to the consequences in order to draw attention to its moral failing.
An activist who liberates animals might also choose to do so at night to avoid arrest. As our protests are not ends in themselves, this is not how we act in Elokapina. Had Gandhi wanted to merely obtain salt, he could have collected it under the cover of darkness. Instead, he chose to do it in broad daylight. He expected to face legal consequences, and by the end of the Salt March, nearly 60,000 people had been arrested. Whether in the struggle for womens rights, civil rights, or to end colonial rule, the power of the movement lay in the willingness of tens of thousands of people to face these consequences.
In Elokapina, to the surprise of some journalists who claimed to have unearthed secret documents, we act transparently and in public. We do not cover our faces. We act as ourselves. And, as has become obvious when we sat stoically even as we were assaulted by the police, we do not try to evade harm or prosecution. We will not turn violent, nor attempt to defend ourselves against violence. If the state wants to target or even brutalise us, they have all the power to do so. Our only hope is that we will change their mind.
It is equally important that civil disobedience is not only non-violent and public, but that it is selfless. When we place ourselves in harm’s way, we do not reap personal benefits - indeed, none of us draw a salary or any form of material benefits for Elokapina’s activities. This is not meant as criticism of the valuable work done by groups who employ professionals, but it ensures that, when we engage in civil disobedience, we do so without ulterior motives. We do it out of love, care, and deep concern for what is important to us.
Today, we recognise that laws discriminating based on ethnicity, gender, or sexual orientation are unjust, even though many of them - including in Finland - were passed and upheld by democratically elected governments. We understand that the British state had no right to subjugate and exploit Indian people, even though Britain itself was a parliamentary democracy at the time. We ask with what moral authority do we today decide the fate of Billions of people in the Global South, and that future generations, who have no say in our emissions, but have to bear the brunt of the consequences?
I have also been asked if I am not concerned that, for example, hate groups might adopt the same tactics to further more harmful aims. I am not concerned: I believe that the persuasive power of civil disobedience is rooted in its peaceful, loving and selfless nature. I believe it is poorly suited for harm and hate, and history seems to bear this out.
With this in mind, I hope that, when you see us break the law, get detained, or indeed brutalised, you pause. I hope that you will ask yourself: if people from such different backgrounds, of all ages and professions, are willing to subject themselves to this treatment, what is it that we have to say? What is the moral thing to do? I hope you consider joining us. And I hope that our government recognises it needs to act, and reassume its moral duty.
Till Sawala
[https://valtioneuvosto.fi/documents/10616/20764082/hiilineutraaliuden+tiekartta+03022020+en.pdf/e791931c-90e1-f74b-3be4-3dc0994f67f1/hiilineutraaliuden+tiekartta+03022020+en.pdf]
[https://yle.fi/uutiset/osasto/news/government_plans_finnair_bailout_with_600m_subsidy/]
[https://www.africa.upenn.edu/Articles_Gen/Letter_Birmingham.html]
[https://plato.stanford.edu/entries/civil-disobedience/]
[https://en.wikipedia.org/wiki/Salt_March]