Mistä toivoa, mielenrauhaa ja elämäniloa kriisien keskellä? Osa 2/2 / How to find hope, peace of mind and joy of life in the midst of crises? Part 2/2
Edellisessä osassa esittelin kymmenen ensimmäistä vinkkiä, ajatusta tai perspektiiviä, joista voi saada toivoa, mielenrauhaa ja voimavaroja eskaloituvien kriisien aikakauden keskellä. Tästä kirjoituksesta saat vielä yhdeksän vinkkiä lisää työkalupakkiisi.
Vinkit on kerätty kolmesta teoksesta: Panu Pihkalan Päin helvettiä?: Ympäristöahdistus ja toivo (2017), Joanna Macyn ja Chris Johnstonen Active hope: How to face the mess we’re in with unexpected resilience and creative power (2012/2022) ja Thich Nhat Hanhin Zen and the art of saving the planet (2021).
1. Mielen varjeleminen
Thich Nhat Hanh esittää kirjassaan Zen and the art of saving the planet, että voimme ajatella kaikkea, mitä kulutamme, aistimme, otamme vastaan ja koemme, ravintona. Millaisia sisältöjä kulutamme, millaisia kokemuksia päästämme sisällemme? Ovatko esimerkiksi kuluttamamme uutiset täynnä vihaa, pelkoa ja epätoivoa?
Asiat, joita otamme vastaan, voivat olla meille terveellisiä tai myrkyllisiä. Hän kehottaa tiedostamaan, millaisilla asioilla ravitsemme itseämme, ja suojelemaan mieltään myrkyllisiltä asioilta. Tämä ei suinkaan tarkoita samaa kuin pään laittaminen pensaaseen. Mielen varjeleminen ei ole reaktiivista pakenemista ja todellisuuden kieltämistä, vaan sen tietoista valitsemista, mikä meille on milloinkin hyväksi.
Jos haluamme pysyä toimintakykyisinä ja kyetä auttamaan muita, on tärkeää osata suojella omaa hyvinvointiaan. Kannattaa kiinnittää huomiota siihen, miltä tuntuu, kun selaa somesisältöjä tai katsoo jotakin tv-sarjaa, ja miltä tuntuu sen jälkeen. Millainen olo ja tunnejälki siitä jää? Haluanko tätä lisää elämääni?
Tällainen tietoinen kuluttaminen ei ole helppoa, kun vastassa ovat teknologiateollisuuden koukuttavat algoritmit ja manipuloiva neuromarkkinointi, mutta taitoa on hyödyllistä harjoitella ja vahvistaa. Tietoisuustaitojen ja meditaation harjoittelu voi auttaa tässä.
2. Meditaatio
Thich Nhat Hahn sanoo, että jos haluamme auttaa planeettaa ja tuoda maailmaan rauhaa, rakkautta ja ymmärrystä, täytyy aloittaa omasta rauhastaan, rakkaudestaan ja ymmärryksestään. Kun meillä on tarpeeksi rauhaa, me myös näemme selkeästi eteenpäin ja näemme, mitä voimme tehdä maailman hyväksi. Miten sitten voimme luoda rauhaa, ymmärrystä ja rakkautta itsellemme? Thich Nhat Hahnin vastaus on: meditoimalla. Voimme oppia meditaation avulla, kuinka viljellä rauhan, ymmärryksen ja myötätunnon tunnetta.
Miten olla maailmantilanteen aiheuttaman kivun kanssa? Pelon, epätoivon, surun ja ahdistuksen kanssa? Thich Nhat Hahnin mukaan meidän tulee huolehtia tunteista sillä hetkellä kun ne nousevat kehossamme. Hengittämällä tietoisesti pystymme istumaan näiden tunteiden kanssa, kunnes ne kulkevat lävitsemme ja laantuvat. Kun tunteet kohdataan tietoisella hengityksellä, lempeydellä ja myötätunnolla, ne pehmenevät.
Tämä ”tietoisuuslihas” vaatii harjoittelua, ja meditaatio on harjoitus, joka vahvistaa tätä lihasta. Meditaatioharjoittelun kautta opimme käsittelemään tuskaa ja generoimaan iloa, onnea ja rauhaa. Muuttamaan kärsimyksen myötätunnoksi. Kun uskaltaa istua paikoillaan ja tuntea vaikeita tunteita, ne alkavat vähitellen muuntua myötätunnoksi, rauhaksi ja iloksi.
3. Tuskan kunnioittaminen
Joanna Macyn ja Chris Johnstonen mukaan meidät on opetettu hiljentämään ja tukahduttamaan tunteemme ja hätämme maailman puolesta. Kun turrutamme tuskamme erilaisin keinoin (esimerkiksi shoppailulla, päihteillä tai somella), turrutamme samalla myös elämänenergiamme ja herkkyyden tuntea miellyttävämpiäkin tunteita. Kulttuurimme kannustaa hankalien tunteiden välttelyyn ja tukahduttamiseen. Mitä enemmän teemme niin, sitä vähemmän uskomme kykyymme kohdata noita tunteita.
Thich Nhat Hahn kirjoittaa, että moni ihminen kärsii syvästi mutta ei edes tiedä kärsivänsä. Me yritämme peittää kärsimyksemme pitämällä itsemme kiireisinä. Hänen mukaansa meidän täytyy opetella tunnistamaan kärsimys ja pitämään siitä huolta. Pakenemisen sijaan meidän tulisi syleillä sitä ja tutkia sen juuria.
Macy ja Johnstone sanovat, että jos kunnioitamme maailman puolesta tuntemaamme tuskaa, eli annamme sille tilaa ja ymmärrystä, rikomme vaikenemisen muurin. Tällöin luomme tilaa uusille mahdollisuuksille, uusille voimavaroille ja voimakkaammalle rakkaudelle elämää kohtaa. Maailmantuskamme paljastaa, että välitämme syvästi ja rakastamme elämää. Tämä välittäminen perustuu keskinäiseen yhteyteemme kaiken elävän kanssa, ja tämä yhteyden tunne myös ravitsee meitä.
4. Itsen näkeminen osana suurempaa kokonaisuutta
Thich Nhat Hahn kirjoittaa, että jokainen ”minä” koostuu ”ei-minän” elementeistä. Me koostumme niin vanhemmistamme ja esivanhemmistamme kuin eläin- ja mineraaliesivanhemmistammekin. Koostumme kohtaamistamme ihmisistä ja syömästämme ruoasta. Me koostumme mineraaleista ja alkuaineista ja bakteereista sisällämme. Olemme syvästi sidoksissa sekä elämään että elottomaan ainekseen universumissa.
Thich Nhat Hahn kannustaa erillisyyden harhasta luopumiseen. Hänen mukaansa länsimainen kapitalismi tuottaa erillisyyttä ja individualismia ja eristää ihmisiä toisistaan ja luonnosta. Jos ihminen pystyy höllentämään hieman egon ja erillisyyden harhan otetta ja näkemään itsensä osana elämän verkostoa – osana luontoa, osana välittävien ihmisten verkostoa, osana esivanhempien ja tulevien sukupolvien verkostoa – siitä voi saada voimaa.
Myös Macy ja Johnstone kirjoittavat, että oma kapasiteetti kasvaa, kun juurruttautuu osaksi jotain itseään suurempaa. Verkostosta saa voimaa, kuulumisen tunnetta sekä tunnetta, että verkosto kannattelee ja ravitsee. Monet alkuperäiskansat näkevät elämän verkottuneen luonteen, länsimaisessa kulttuurissa se on pitkälti unohdettu.
5. Ympäristöahdistuksen prosessimalli
Tämä vinkki on ekstravinkki lähdeteosten ulkopuolelta, mutta se on niin hyvä, että päätin ottaa sen mukaan. Panu Pihkala on kehitellyt tutkimuksessaan ympäristöahdistuksen prosessimallia, joka kuvaa sitä, miten ihminen voi käsitellä ympäristöahdistusta ja kasvaa sen kanssa.
Yksinkertaisimmillaan kyse on siitä, että kun ihminen alkaa todenteolla kohdata ekokriisiä emotionaalisella tasolla, se herättää järkytystä, ahdistusta, surua ja muita tunteita. Tämän kaiken käsittely on suuri ja haastava prosessi, joka etenee vähitellen kohti suurempaa psyykkistä hyvinvointia, tasapainoa, toimintakykyä ja iloa.
Mallin ytimessä on näiden kolmen elementin vuorottelu: sureminen, toiminta ja etäisyyden pito. Suremisella Pihkala viittaa sekä surun että muiden tunteiden käsittelyyn, eli huomion kohdistamista tunteisiin tai tilan tekemistä niille. Tunteita voi käsitellä monin keinoin, esimerkiksi rituaalien, puhumisen, liikkeen, kirjoittamisen, itkemisen, maalaamisen tai muun luovan toiminnan kautta.
Toiminta voi olla mitä tahansa tekoja, jotka edistävät planetaarista kestävyyttä. Kannattaa ajatella tätä kohtaa laajasti ja luovasti; osallistua voi lukemattomin tavoin. Mikä puhuttelee, innostaa tai kutsuu sinua?
Etäisyyden pidolla tarkoitetaan sekä tietoista itsestä huolehtimista että myös välttelyn muotoja. Etäisyyden pito on siis kohtuullisessa määrin tarpeellista! Kukaan ei pysty koko ajan olemaan emotionaalisesti ekokriisin äärellä. Se olisi liian raskasta. On tarpeen välillä keskittyä kivoihin asioihin ja huoltaa omaa vointiaan.
Näitä kaikkia kolmea elementtiä tarvitaan.Vähitellen kun näiden ulottuvuuksien kanssa ollaan tekemisissä tarpeeksi, ahdistus voi muuttua hyväksynnäksi, merkityksellisyydeksi ja posttraumaattiseksi kasvuksi. Ilolle ja muille tunteille tulee enemmän tilaa ja joustavuus lisääntyy.
Bonusvinkki: malli voi olla sovellettavissa aika moneen muuhunkin elämän suruun ja kriisiin - sopivassa suhteessa toimintaa, suremista ja etäisyyttä.
6. Luovuus, taide ja leikki
Panu Pihkalan mukaan tärkeitä selviytymiskeinoja ympäristökriisin keskellä ovat myös luovuus, taide ja leikki. Hän sanoo, että moni voi parhaiten, kun saa käyttää luovaa ongelmanratkaisukykyään yhteisen hyvän eteen tai ongelmien selvittämiseksi yhdessä muiden kanssa. Sekä taiteen tekemisellä että sen kokemisella on lievittäviä ja voimavaroja vapauttavia vaikutuksia ympäristöahdistukseen.
Leikki on aikuisten elämässä usein laiminlyöty mutta hyvinvoinnin kannalta äärimmäisen tärkeä elementti. Leikkiä voi olla mikä tahansa asia, mitä tehdään huvin vuoksi, ei siksi että siitä olisi jotakin hyötyä. Pihkala kirjoittaa, että pelien ja leikkien tuoksinassa tavoitamme jotain oleellista ihmisyydestä: ”Me olemme olentoja, jotka nauttivat yhdessä leikkimisestä.” Leikin keskiössä ei ole suorittaminen vaan ilo ja nautinto, usein myös yhdessä oleminen ja yhteyden kokemus toisten kanssa. Toki leikkiä voi yksinkin – olennaista on päämäärättömyys ja huvittelu!
Myös huumori on leikillisyyttä ja tärkeä selviytymiskeino synkkinä aikoina. Kirjailija Andrew Boyd sanoo Gen Dread -uutiskirjeessä, että kun kyse on näin vakavista ja traagisista asioista, on elintärkeää lähestyä synkimpiä asioita huumorilla. Hän korostaa, että huumori on ”elämän iskunvaimennin”. Se pehmentää iskuja.
7. Rituaalit
Rituaalit eivät liity vain uskontoihin vaan ovat yksi perustavanlainen ihmiselämän tapa käsitellä asioita. Länsimaisessa kulttuurissa kärsimme nykyään rituaalien puutteesta.
Panu Pihkalan mukaan rituaalit auttavat sekä yhteisöä että yksilöä käsittelemään asioita. Yksilö saa yhdessä asioita käsiteltäessä yhteisön tukea, ja yhteisö pitää huolta jäsenistään ja käsittelee itselleen merkittäviä teemoja. Rituaalit lisäävät myötätuntoa, yhteisöllisyyttä ja tiedonvälitystä.
Pihkala sanoo, että suru tarvitsee luvan, ajan ja paikan, jotta sitä on mahdollista käsitellä. Rituaalit voivat antaa sille tämän tilan. Ihmisyhteisöt kaipaavat yhteisiä tiloja, joissa sytyttää kynttilä tai itkeä ja ilmaista myötätuntoa yhdessä. Pihkala kirjoittaa: ”Tunne siitä, että suru on oikeutettua, tukee yksilöitä merkittävästi.”
Esimerkkejä ympäristösuruun liittyvistä rituaaleista ovat esimerkiksi surukulkueet tai se, kun lähialueen asukkaille tärkeitä puita hakataan ja asukkaat reagoivat esimerkiksi viemällä hautakynttilöitä kantojen luo. Hiljaiset hetket, muistopaikat tai vaikkapa tuhoista valokuvanäyttelyn järjestäminen voivat toimia sururituaaleina. Myös mielenosoituksia voi ajatella tällaisina vahvistavina yhteisöllisinä tunteiden käsittelyn paikkoina.
Pihkala sanoo, että ekokriisiin liittyvään siirtymävaiheen suruun ja ennakoivaan suruun tarvitaan yhteisöllisiä siirtymäriittejä.
8. Mielen vuodenajat
Panu Pihkala esittelee ajatuksen, että aivan kuten luonnossa on vuodenajat, niin mielellämmekin on vuodenaikoja. Elämään kuuluu erilaisia vaiheita. Välillä saatamme vaipua synkkyyteen ja epätoivoon maailman tilan vuoksi, mutta tällä ”talvella” on oma tarkoituksensa, kuten oikealla vuodenajallakin.
Talvi on uinumisen, levon ja pysähtymisen aikaa, jonka keskellä itävät tulevan siemenet. Jotain uutta on tulossa. Talvi voi tarkoittaa latautumista ja uusiutumista. Epätoivo ja masennus voivat johtaa kohti jotain uutta ja parempaa suuntaa.
Synkkyyden ja epätoivon keskellä eläminen ei ole helppoa, mutta Pihkalan mukaan oloa voi helpottaa, jos muistaa ajatuksen mielen vaihtuvista vuodenajoista. Kasvatustieteiden tutkija Anette Mansikka-ahokin sanoi Henkisyys ja aktivismi ekokriisissä -työpajassa seuraavasti: ”Toivossa kaikki tunteet ovat sallittuja, myös epätoivo.”
9. Ekstravinkki: lue!
Monesti saattaa tuntua, ettei jaksaisi lukea ympäristöahdistuksesta, koska aihe on niin raskas. Itseasiassa ympäristötunteista lukeminen kuitenkin voi helpottaa oloa. Lukeminen tarjoaa vertaistukea ja ymmärrystä ja auttaa saamaan selvyyttä siihen epämääräiseen tunnehähmään, joka sisällä velloo. Lukemalla voi saada tunteilleen validaatiota ja olo voi ahdistuksen sijaan täyttyä toivosta, voimaantumisesta, ilosta ja energiasta.
Ympäristötunnekirjallisuus on mahtava voimavaroja lataava resurssi! Tässä kirjoituksessa on vain raapaistu lyhyesti pintaa; syvemmälle pääsee lukemalla itse lähdeteokset, tai muita kirjoja ympäristötunteista. (Huomautus: siinä tapauksessa, jos kirjoittaja tuntuu lietsovan enemmän ahdistusta ja epätoivoa, vaihda kirjaa.)
Lähdeteokset ja muita hyviä kirjoja:
- Joanna Macy & Chris Johnstone: Active hope : how to face the mess we’re in with unexpected resilience and creative power (revised edition 2022)
- Panu Pihkala: Päin helvettiä? : ympäristöahdistus ja toivo (2017)
- Thich Nhat Hanh: Zen and the art of saving the planet (2021)
- Sarah Jaquette Ray: A field guide to climate anxiety : how to keep your cool on a warming planet (2020)
- Britt Wray: Generation dread : finding purpose in an age of climate crisis (2022)
Muita resursseja:
- Elopsykologien Instagram ja Facebook
- Ympäristöahdistus.fi nettisivut ja saman projektin Instagram Ympäristötunteet
- Mielenterveystalon Ilmastoahdistuksen omahoito-ohjelma
- 10 suositusta ympäristöahdistuneelle, Panu Pihkalan blogissa
- Panu Pihkalan ja Thomas Dohertyn podcast Climate change and happiness
Päivi Antila
Kirjoittaja ei ole psykologian ammattilainen vaan maallikko, joka lähti etsimään toivoa ja löysi sitä kirjallisuudesta.
How to find hope, peace of mind and joy of life in the midst of crises? Part 2/2
In my previous text, I presented ten thoughts, tips, and perspectives to bring hope, peace of mind, and mental well-being in the era of escalating crises. This text gives you nine more ideas to add to your well-being toolkit.
I collected these tips from three works: Päin helvettiä?: Ympäristöahdistus ja toivo (2017, “Going to Hell?: Environmental Anxiety and Hope”) by Panu Pihkala, Active Hope: How to Face the Mess We’re in with Unexpected Resilience and Creative Power (2012/2022) by Joanna Macy and Chris Johnstone, and Zen and the Art of Saving the Planet (2021) by Thich Nhat Hanh.
1. Guarding your mind
In his book Zen and the Art of Saving the Planet, Thich Nhat Hanh suggests that we can think of all we consume, sense, receive, and experience as nutrition. What kinds of content do we consume and what types of experiences do we let inside us? Is the news we consume, for example, full of hatred, fear, and despair?
Things we receive can be either healthy or poisonous to us. Thich Nhat Hanh recommends that we acknowledge what kinds of things we nourish ourselves with and that we protect our minds from toxic things. This certainly isn’t the same as sticking your head in the sand. Guarding your mind isn’t escaping the truth and denying reality, but being mindful in choosing what is good for us at any given moment.
If we want to remain functional and capable of helping others, protecting our own well-being is essential. It’s worth paying attention to how you feel when scrolling through social media or watching television and how you feel afterward. What kind of emotional impact does it have? Do I want more of this in my life?
This type of conscious consumption isn’t easy when faced with the technology industry’s addictive algorithms and manipulative neuromarketing. Still, the skill is worth practicing and strengthening. Mindfulness and meditation can help.
2. Meditation
Thich Nhat Hanh says that if we want to help the planet and bring peace, love, and understanding to the world, we must start with our own peace, love, and understanding. When we have enough peace in ourselves, we can also look forward clearly and understand what we can do to help the world. But how can we create peace, understanding, and love for ourselves? Thich Nhat Hanh offers a simple answer: meditation. We can learn to cultivate the feelings of peace, understanding, and compassion with meditation.
How do we live with our pain for the world? With our fear, despair, sadness, and anxiety? According to Thich Nhat Hanh, we must take care of our feelings when they arise in our bodies. By breathing consciously, we can sit with these feelings until they move through us and fade. Feelings soften when met with conscious breathing, kindness, and compassion.
This “consciousness muscle” requires training; meditation is an exercise that strengthens it. By practicing meditation, we learn to deal with pain and to generate happiness and peace. We learn to transform suffering into compassion. When we dare to sit still and feel difficult feelings, they slowly start to turn into compassion, peace, and joy.
3. Honoring the pain
According to Joanna Macy and Chris Johnstone, we have been taught to silence and suppress our feelings and anguish for the world. When we numb our pain by different methods (shopping, drugs, or social media, for example), we also sap our life-force energy and our sensitivity to more pleasant feelings. Our culture encourages the avoidance and suppression of difficult emotions. The more we do that, the less we believe in our ability to face those feelings.
According to Thich Nhat Hanh, many people suffer deeply without even knowing it. We try to hide our suffering by keeping ourselves busy. He thinks we must learn to recognise and take care of suffering. Instead of running away from it, we should embrace it and explore its roots.
Macy and Johnstone claim that if we honor our pain for the world, and give it space and understanding, we break the wall of silence. We are creating space for new possibilities, mental resources, and a stronger love for life. Our pain for the world reveals that we care deeply and love life. This caring is based on our connection with all living things, and this connection nourishes us, too.
4. Seeing yourself as part of something bigger
Thich Nhat Hahn claims that every “me” is made of non-me elements. All of us consist of our parents and grandparents, and our animal and mineral ancestors as well. We consist of the people we meet and the food we eat. We consist of minerals, chemical elements, and the bacteria inside us. We are deeply connected to the universe’s living and inorganic things.
Thich Nhat Hanh recommends giving up the illusion of separation. According to him, Western capitalism fosters isolation and individualism and separates people from each other and from nature. If one can slightly loosen the grip of the ego and the illusion of individuality, and see oneself as a part of the network of life – a part of nature, a part of a network of caring people, a part of a network of ancestors and future generations – that can be a great source of strength.
Macy and Johnson also write that our capacity grows when we root ourselves in something bigger. A network gives us strength, a sense of belonging, and a feeling of being supported and nourished by others. Many Indigenous peoples know the connected nature of life, but Western culture has mostly forgotten about it.
5. The process model of eco-anxiety
This is a bonus tip that isn’t from the books mentioned above, but it is so good I decided to include it. As a part of his research, Panu Pihkala has developed a process model of eco-anxiety, describing how a person can deal with their eco-anxiety and grow with it.
Simply put, according to the model, when a person starts to face the ecological crisis more fully on an emotional level, it causes shock, anxiety, sadness, and other feelings. Dealing with it all is a big, complicated process that slowly proceeds toward greater psychological well-being, balance, joy, and ability to function.
At the core of the model is a balance between three alternating elements: grieving, action, and distancing. By grieving, Pihkala means processing sadness and other feelings by giving them space and attention. Emotions can be processed in many ways, for example by rituals, talking, movement, writing, crying, or painting, or other creative activities.
Action is doing anything that helps the planet. Think creatively: there are infinite ways to participate. What excites you or speaks to you?
Distancing can be both conscious self-care and using different ways of avoidance. Keeping a distance is, in some ways, necessary! No one can be intensely focused on the ecological crisis on an emotional level all the time. That would be too heavy to bear. It is at times necessary to concentrate on fun things and to take care of yourself.
All of these three elements are needed. As you explore them sufficiently, anxiety can slowly turn into acceptance, a sense of meaning, and post-traumatic growth. There is more room for joy and other feelings, and greater mental flexibility.
Extra bonus tip: The model can be applied to many other crises and sorrows, too –action, grieving, and distancing in appropriate measure.
6. Creativity, art, and play
According to Panu Pihkala, creativity, art, and play are also useful survival methods in the middle of the environmental crisis. Many people feel their best when they get to use their creative problem-solving skills for the common good or to address challenges together with other people. Creating and experiencing art both have empowering and soothing effects on environmental anxiety.
Play is often overlooked in adult life, but it is vital to well-being. Play can be anything done simply for fun, not because it would be productive in some way. Pihkala claims that, while playing, we get in touch with something fundamental about being human: “We are creatures that enjoy playing together.” The heart of play isn’t productivity but joy and pleasure, often along with togetherness and feeling connected to others. Of course you can also play alone – what matters is having fun and being free of any specific goals!
Humor is also a part of playfulness, and an essential means of survival in dark times. In a Gen Dread newsletter, author Andrew Boyd says that when we face such dark and tragic phenomena, it is important to approach the darkest topics with humor. He emphasizes that humor is the “shock absorber of life.” It softens the blow.
7. Rituals
Rituals are not just related to religion – they are also one of the fundamental ways humans process things. Nowadays, Western society is suffering from a loss of rituals.
According to Panu Pihkala, rituals help both individuals and communities process things. When events are processed together, the individuals get the support of a community, and the community takes care of its members and deals with themes it finds important. Rituals increase compassion, a sense of community, and sharing of information.
Pihkala says to process grief, we need permission, a time, and a place. Rituals can give grief the space it needs. Communities need shared spaces where everyone can light a candle, cry, or express compassion together. “The feeling that their sadness is justified helps a person significantly,” Pihkala writes.
Some examples of rituals concerning environmental grief are mourning processions or locals reacting by bringing candles to the stumps of meaningful trees that have been cut down. Moments of silence, memorial sites, or a photography exhibition documenting destruction can serve as grief rituals. Demonstrations can also be seen as this kind of empowering spaces for processing feelings as a community.
Pihkala says that communal rites of passage are needed to cope with the transitional grief and anticipatory grief that are connected to the ecological crisis.
8. Seasons of the mind
Pihkala suggests that, like nature, our minds have changing seasons. Different phases are a part of life. Sometimes, we might fall into despair and gloominess because of the state of the world, but this “winter” has its purpose, just as the actual season does.
Winter is a time for sleeping, resting, and calming down, when the seeds of the future are preparing to sprout. Something new is coming. Winter can mean recharging and regenerating. Despair and depression can guide us toward something new and better.
Living in the middle of darkness and despair isn’t easy, but according to Pihkala, remembering the idea of the changing seasons of the mind can help. In a workshop entitled ”Spirituality and activism in the ecological crisis”, education scientist Anette Mansikka-aho said, “In hope, all feelings are welcome, also despair.”
9. Bonus tip: Read!
You might think reading a book about eco-anxiety sounds uninviting, as the subject is so gloomy. But in fact, reading about eco-emotions can make us feel better. Reading offers peer support and understanding, and helps to make sense of the indistinct mess of emotions that might be dwelling inside us. By reading we can experience validation of our feelings, and our anxiety can turn into hope, empowerment, joy, and energy.
Literature about eco-emotions is a fantastic resource for charging your batteries! This piece has merely touched the topic’s surface; you can go deeper by reading the original works or other books on the subject! (Note: If the writer seems to foster anxiety and despair, change to a different book.)
Source materials and other great books:
- Joanna Macy & Chris Johnstone: Active Hope : How to Face the Mess We’re in with Unexpected Resilience and Creative Power (revised edition 2022)
- Panu Pihkala: Päin helvettiä? : ympäristöahdistus ja toivo (2017)
- Thich Nhat Hanh: Zen and the Art of Saving the Planet (2021)
- Sarah Jaquette Ray : A Field Guide to Climate Anxiety: How to Keep Your Cool on a Warming Planet (2020)
- Britt Wray: Generation Dread : Finding Purpose in an Age of Climate Crisis (2022)
Other resources:
- Instagram account of the XR Finland Psychologists and their Facebook page
- The Luonto ja tunteet (”Nature and Feelings”) webpage
- The Toivoa ja toimintaa (”Hope and Action”) webpage
- ”10 recommendations for people with eco-anxiety”, in Panu Pihkala’s blog
- Climate Change and Happiness, a podcast by Panu Pihkala and Thomas Doherty
Päivi Antila
The writer isn’t a psychology professional but an ordinary person, who went out seeking hope and found some in literature.
Translated into English by MissWendy, edited by PM and Päivi Antila