Lehdistötiedote: Helsingin käräjäoikeuden mukaan poliisin tulkinta kokoontumislaista väärä

Kotisivujen yhteysongelmien vuoksi tiedote julkaistaan poikkeuksellisesti blogissa
💡
Päivitys: Myös Suomen eturivin oikeustieteilijät pitivät poliisin toimintatapaa ja laintulkintaa systemaattisesti vääränä. Salon Seudun Sanomien julkaisemassa uutisessa valtiosääntöoikeuden dosentti Pauli Rautiainen toteaa, että poliisi tulkitsee lakia systemaattisesti väärin mielenosoitusoikeutta rajoittaessaan. "Keskeisin sanoma tällä tuomiolla on se, että poliisilla on ollut yleisesti käytössään virheelliset toimintatavat mielenosoitusoikeuden rajoittamiseen ja ne oikeusperustat, joita poliisi on yleisesti käyttänyt tämäntyyppisiin mielenosoituksiin puuttumiseen, ovat olleet oikeudellisesti virheellisiä", Rautiainen kommentoi.

Helsingin yliopiston rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio puolestaan pitää Helsingin sanomien haastattelussa yllättävänä, että tuomio langetettiin vain yleisjohtajalle: ”En olisi ollut hämmästynyt, että vastuuta sumutteen käytöstä olisi seurannut laajemmallekin joukolle.”

Lehdistötiedote – vapaa julkaistavaksi heti

Helsingin käräjäoikeus antoi tuomion rikosasiassa, jossa seitsemälle Helsingin poliisilaitoksen poliisille vaadittiin sakkoja OC-sumutteen käyttämisestä ympäristöliike Elokapinan mielenosoittajiin Kaisaniemessä lokakuussa 2020. Vaikka suurin osa asiakokonaisuuden syytteistä kaatui, asianomistajat ovat tyytyväisiä siihen, että käräjäoikeuden ratkaisu asettaa poliisin voimankäytölle aiempaa selvemmät rajat.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi mielenosoittajien kaasuttamisen hyväksyneen yleisjohtajan tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta Elokapinan mielenosoituksessa. Päätös liittyy Kaisaniemenkadulla 3.10.2020 tapahtuneeseen tilanteeseen, jossa Helsingin poliisi käytti OC-kaasua n. 30 kadulla rauhanomaisesti istuneeseen mielenosoittajaan. Käräjäoikeus piti voimankäyttöä suhteettomana ottaen huomioon, että häiriö liikenteelle oli lyhytaikainen eikä vaihtoehtoisia voimankäyttökeinoja oltu selvitetty riittävän huolellisesti.

Käräjäoikeus korosti, että tilanteessa ensisijainen toimintatapa olisi ollut mielenosoittajien kiinniottaminen. Lisäksi käräjäoikeus näki, että yleisjohtajalla olisi ollut vastuu selvittää mahdollisuus käyttää linja-autoja väliaikaisena kiinniotto- ja säilöpaikkana arvioidessaan OC-sumutteen käytön välttämättömyyttä.

Muut syytetyistä käräjäoikeus vapautti syytteistä todeten, että heidän kohdallaan vastuu mielenosoittajien pahoinpitelyistä oli liian epäsuora. Tuomiossa todetaan syytettyjen syyllisyyttä lieventävänä seikkana, että he toimivat poliisiorganisaation kokoontumislaista vakiintuneen tulkintatavan mukaisesti. Tuomion valossa koko organisaatiossa on syytä muuttaa tulkintatapaa perusoikeuksia ja kokoontumisvapautta kunnioittavaan suuntaan.

"Puolustuksen todistajapuheenvuoroista kävi mielestäni selväksi se, että Suomen poliisi on vasta tämän vuosituhannen puolella alkanut siirtyä yleiseurooppalaisempaan kokoontumislain tulkintatapaan, jossa poliisin ensisijaisena tehtävänä mielenosoituksissa on taata kokoontumisvapauden toteutuminen", asianomistaja Ville Saarinen kommentoi. "OC-sumutteen käyttö meitä rauhanomaisesti istuvia mielenosoittajia kohtaan osoittaa kuitenkin, että vanhasta tulkintatavasta on vielä jäänteitä jäljellä. Siksi oli mielestäni nyt erityisen tärkeää, että käräjäoikeudesta saatiin asiaan langettava päätös", Saarinen jatkaa.

Elokapinan mielenosoittajia edustanut asianajaja Jussi Sarvikivi kiinnittää huomiota käräjäoikeuden pitäneen poliisin toimintaa pääosin lainvastaisena Unioninkadulla ja Kaisaniemenkadulla. "Ratkaisussa huomautetaan, että kokoontumislain 10 §:n mukaisia perusteita mielenosoituksen siirtämiselle Unioninkadulta Varsapuistikkoon ei ollut ja OC-sumutteen käyttö ei ollut tilanteessa puolustettavaa", Sarvikivi perustelee. "Tuomio antaa myös melko vahvan signaalin siitä, että poliisin tulee muuttaa kokoontumislaista vallinnutta tulkintaa sekä täsmentää voimankäytön edellytyksiä rauhanomaisissa mielenosoituksissa perusoikeuksia kunnioittavampaan suuntaan".

"Vaikka osa syytteistä hylättiin, asiassa merkittävää on, että käräjäoikeus piti poliisin tulkintatapaa ja käytäntöjä lainvastaisina. Olen tyytyväinen, että käräjäoikeus puolusti kokoontumisvapautta ja päätöksellään torjuu mielenosoituskynnystä nostavia poliisin voimankäytön ylilyöntejä - etenkin tilanteessa, jossa YK:n pääsihteeri Antonio Guterres on sanonut ilmastoaktivismin olevan välttämätöntä, jotta Pariisin sopimuksen 1,5 asteen rajassa pysytään.", asianomistaja Tuulia Reponen kommentoi.

Käräjätuomio ei ole lainvoimainen, eli siihen voi yrittää hakea muutosta hovioikeudesta. Asianomistajat harkitsevat mahdollisia jatkotoimenpiteitä.

Lisätietoja OC-sumutusoikeudenkäynnin taustoista:

1. Ensimmäinen Elokapinan tiedote mielenosoituksesta: "Mielenosoitus on alkanut" - https://elokapina.fi/news/press-release/2020/10/03/hatajarrutus/

2. Toinen Elokapinan tiedote mielenosoituksesta: "Poliiisi sumuttanut mielenosoittajia" - https://elokapina.fi/news/press-release/2020/10/03/poliisi-sumutti-mielenosoittajia/

3. Kolmas Elokapinan tiedote mielenosoituksesta: 51 otettiin kiinni mielenosoituksesta - https://elokapina.fi/news/press-release/2020/10/03/tiesulku-paattynyt/

4. Tiedote, jossa Elokapina vastaus poliisihallituksen selvitykseen - https://elokapina.fi/news/press-release/2020/10/09/poliisin-selvitys/

5. Poliisi kielsi pienkeräyksen OC-sumutetuilta Elokapinan aktivisteilta - https://elokapina.fi/news/press-release/2022/12/08/poliisi-kielsi-pienkerayksen/

6. Hallinto-oikeus ei kiirehdi Elokapinan pienkeräyskiellon valituksen käsittelyä - https://elokapina.fi/news/press-release/2022/12/16/elokapina-poliisilla-epareilu-etulyontiasema/

7. Helsingin poliisimiehet vastaavat syytteisiin elokapinalaisten sumuttamisesta - https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009525927.html