Kaivosyritykset ajavat valtioiden ja EU:n tuella siirtymää fossiilisista polttoaineista akkuteollisuuteen kutsuen tätä vihreäksi siirtymäksi. Teollisuudenalaa, joka tuhoaa luonnon- ja kulttuuriympäristöjä, vaarantaa ihmisten ja muunlajisten eläinten terveyden ja tuottaa nopeasti tuotannon aikana ja sen jälkeen valtavia määriä jätettä, ei voi kutsua vihreäksi. Tilastokeskuksen mukaan kaivostoiminta ja louhinta tuottavat Suomen jätteiden kokonaiskertymästä yli 75 % ja vaarallisesta jätteestä 95 %.

Levillä järjestetään 28.–30.10.2025 Fennoscandian Exploration and Mining Conference (FEM). Konferenssiin osallistuu satoja edustajia ekstraktivistista kaivannaiskapitalismia harjoittavista globaaleista suuryrityksistä, jotka pyrkivät maksimoimaan liikevoittonsa maapallon kustannuksella. Ekstraktivismi on taloutta, joka perustuu luonnonvarojen ylikulutukseen. ​​​​​​​Konferenssiväki vaikenee kaivosteollisuuden tuhoavasta luonteesta, me emme.

Kaivosteollisuus ei ole kestävää

Vihreästä siirtymästä puhuttaessa tarkoitetaan usein siirtymää fossiilisista polttoaineista erilaisiin akkuihin.​ Nykyisellä energiankulutuksella​​​ fossiilisista polttoaineista irtautuminen ja energiantuotanto ei ole kuitenkaan mahdollista, vaikka kaikki tunnetut mineraalivarat käytettäisiin. Ratkaisun on perustuttava kulutuksen vähentämiseen, sillä ilmaston kuumenemisen pysäyttäminen nykyisellä teknologialla, mineraalituotannolla ja energian kokonaiskulutusmäärällä ei ole mahdollista. Energiateollisuuden lisäksi maametalleja kaipaavat myös teknologia- ja sotateollisuus.

Samaan aikaan keskustelusta unohtuu, että kapitalistisen talousjärjestelmän pääasiallinen tarkoitus ei ole ihmisten perustarpeiden tyydyttäminen vaan talouskasvu ja liikevoiton maksimointi. Esimerkiksi: Talousjärjestelmämme tuottaa 2750 kcal ruokaa vuorokaudessa jokaista ihmistä kohden eikä silti kykene estämään nälkäkuolemia. Mikäli tällainen talousjärjestelmä valjastetaan johtamaan siirtymää fossiilipohjaisesta taloudesta akkupohjaiseen, ei sen keskeisimpiä rakenteellisia ongelmia – luonnon ja ihmisten riistoa pääoman hyväksi – tulla ratkaisemaan.

Globaalin pohjoisen taloutta ja hyvinvointia on pyöritetty pitkään riistämällä globaalin etelän luonnonvaroja ja resursseja. Länsimaiset yritykset ja valtiot ovat historiallisesti kerryttäneet varallisuuttaan ryöstämällä luonnonvaroja, kuten malmeja, timantteja ja öljyä globaalista etelästä ja alkuperäiskansojen alueilta. Se on tehty tavalla, joka on ruokkinut konflikteja, haitannut paikallista kehitystä ja ajanut ihmisiä työskentelemään orjuudenkaltaisissa olosuhteissa.

Nykyisin länsimaat ja muun muassa Kiina ulkoistavat omat päästönsä globaalin etelän maihin, joissa tuotetaan pakkotyöllä akkumineraaleja rikkaiden maiden käyttöön samalla, kun näiden omat hiilipäästöt nousevat. Samat monikansalliset yritykset tähyävät nyt Euroopan periferioihin, kuten Pohjoismaiden harvaanasutuille alueille ja Saamenmaalle. Globaalin etelän riisto tulee lopettaa eikä yhtiöitä ja teollisuudenalaa tule palkita riistosta siten, että kaivostoimintaa voi edelleen lisätä kestämättömällä tavalla muualla.

Lainsäädännön suoja saamelaisille on heikko

Vuoden 2024 Fraser-instituutin kaivosalan kyselytutkimuksessa Suomi oli jälleen maailman houkuttelevin kaivosinvestointikohde. Tosin erään yrityksen edustaja näki tarpeen poistua Suomesta sen vuoksi, että kunnilla on mahdollisuus vaikuttaa kaavoituksen avulla siihen, tuleeko kaivos kunnan alueelle vai ei. Paikallisilla ja alueellisilla toimijoilla tulee olla ympäri maailmaa mahdollisuus vaikuttaa ympäristöönsä koskevaan päätöksentekoon. Heille tulee suoda turvallinen ja monimuotoinen ympäristö. Puutteellisten instituutioiden hyväksikäyttö tulee lopettaa.

Suomen valtio ja Euroopan unioni vaikuttavat vähintäänkin haluttomilta suitsimaan ympäristöä tuhoavaa kaivosteollisuutta: Suomen kaivoksia koskeva lainsäädäntö on puutteellinen. Suomen lainsäädäntö ei esimerkiksi vastaa EU:n kaivannaisjätedirektiivin vaatimuksia. Suomen kaivosten verotus on maailmanlaajuisessa vertailussa matalaa: muissa maissa arvorojaltit asettuvat alimmillaan luokkaan 2–5 prosenttia, kun Suomessa esitetään nyt kaivosmineraaliveron korotusta 0,6 prosentista, 2,5 prosenttiin. Tämän lisäksi muualla maailmalla kaivoksiin kohdistuu myös ​​​​​​​muita veroja ja maksuja, jotka ovat korkeammat kuin Suomessa.

Kaivosten verotusta tulee merkittävästi kasvattaa ja verotusta tulee ehdottomasti laajentaa kaivosten tuottamiin jätteisiin. Huomattavilla veronkorotuksilla voidaan korostaa kaivosmineraalien luonnetta uusiutumattomina luonnonvaroina sekä kannustaa vähentämään jätteiden määrää. Esimerkiksi Australiassa suunniteltiin kaivoksille 40 prosentin ns. superveroa, jota oli tarkoitus soveltaa yrityksiin, jotka ovat suoraan sidoksissa uudistumattomien luonnonvarojen hyödyntämiseen – kuten kaivosyritykset.

Euroopan unionikaan ei kykene suojelemaan luontoa ja ihmisiä kaivosten haitoilta – päinvastoin. Esimerkki viimeaikaisesta kehityksestä on kriittisten raaka-aineiden asetus (​​​​​​​Critical Raw Materials Act, CRMA). Kaivoshankkeisiin voi hakea komissiolta asetuksen mukaista strategisen hankkeen statusta. Statuksella on mahdollista poiketa velvoittavasta ympäristönsuojelulainsäädännöstä. Lisäksi hankkeiden lupaprosessit ovat nopeutettuja, ja niihin voi saada tukea unionilta.

Strategisen statuksen sai Euroopassa yhteensä 47 hanketta, joista kuusi sijaitsee Suomessa: Anglo Americanin Sakatin kaivoshanke Sodankylän Viiankiaavalla, Terrafamen kaivoshankkeen laajennus Sotkamon Kolmisoppi-järven alueella, Keliberin kaivos- ja jalostushanke Kokkolassa, Hycamiten jalostushanke Kokkolassa, Jervoisin jalostushanke Kokkolassa sekä Fortumin kierrätyshanke Harjavallassa. Komission päätösprosessi on kyseenalaistettu, muun muassa koska hankkeiden tietoja on salattu ja päätöksien on arvioitu olevan asetuksen vastaisia. Strategisia hankkeita on myönnetty saamelaisalueille sekä​​​​​​​ Viiankiaavalle, ​​​​​​​joka kuuluu sekä Natura 2000 -verkostoon että soidensuojeluohjelmaan.​​​​​​​

Strateginen status on myös lisännyt hankkeiden vastustusta, esimerkiksi mielenosoituksina. Asetuksen mukaan strategisiksi hankkeiksi tulisi valita vain hankkeita, jotka noudattavat sosiaalisesti vastuullisia käytäntöjä, kuten alkuperäiskansojen oikeuksien kunnioittamista. Silti komissio valitsi strategiseksi hankkeeksi esimerkiksi kanadalaisen Blue Moons Metalsin omistaman Nussir ASA:n kaivoshankkeen, joka sijaitsee Saamenmaalla. Yhtiön suhtautumista alkuperäiskansojen oikeuksiin kuvaa hyvin sen reaktio saamelaisten poronhoitajien mielenosoituksiin Norjassa kesällä 2025: Yhtiö laittoi kaivoksen suunnitellulle sisäänkäynnille oranssiksi värjätyn poron kallon.

Kesällä 2025 julkaistiin Suomen valtioneuvoston selvitys, jossa tarkasteltiin energiasiirtymään liittyviä teollisia maankäyttöpaineita saamelaisten kotiseutualueella. Sen mukaan saamelaisille jo yksikin aluevaraus on merkittävä uhka monien muiden maankäyttöpaineiden lisäksi. Toistaiseksi yhdessäkään energiasiirtymään liittyvässä teollisessa maankäyttösuunnitelmassa saamelaisia ole osallistettu riittävästi. Saamelaiset ovat joutuneet hakemaan viimesijaista oikeussuojaa YK:n TSS-komitealta, joka antoi Suomelle langettavat ratkaisut koskien malminetsintää.

Saamelaisten aseman parantamiseksi Suomen kaivoslakia tulee uudistaa niin, että saamelaisilla on muutoksenhakuoikeus jo varausvaiheessa. Saamelaiset tulee nähdä oikeudenhaltijoina perinteisesti käyttämiinsä maa-alueisiin.

Kaivannaisteollisuus osoittaa globaalia piittaamattomuutta

Kaivosyhtiöt mainostavat toimintaansa kestäväksi niin EU-komissiolle kuin FEM-konferenssiin saapuvillekin. ​​​​​​​​​​​​​Samaan aikaan nämä yhtiöt osoittavat toiminnallaan välinpitämättömyyttä ihmisoikeuksia, luontoa ja paikallisia kohtaan Suomessa ja maailmanlaajuisesti.​​​​​​​Muun muassa seuraavat seitsemän yritystä ovat mukana FEM-konferenssissa.

1: Anglo American pyrkii tuhoamaan Suomenkin vesistöjä

Anglo American on brittiläinen globaalisti toimiva kaivosyritys. Yhtiö on vuosikymmenien ajan muun muassa myrkyttänyt ihmisiä ja maata lyijyllä Zambiassa, tuhonnut trooppista sademetsää ja ihmisten koteja. Se on vaarantanut paikallisten terveyden kivihiilipölyllä Kolumbiassa ja aiheuttanut vesikriisejä kaivoksien lähellä asuvissa yhteisöissä niin Chilessä, Perussa kuin Brasiliassakin. Yhtiö on myös pyrkinyt pienentämään työturvallisuusvelvoitteitaan ja työturvallisuuslaiminlyöntien vuoksi työntekijöitä on loukkaantunut ja kuollut.

Anglo Americanin suomalainen tytäryhtiö Anglo American Sakatti Mining Oy jatkaa luonnonvesistöjen tuhoamista emoyhtiönsä jalanjäljissä ja pyrkii kaivamaan tuplasuojellulla Euroopan merkittävimpiin kuuluvalla aapasuolla Viiankiaavalla.

EU:n strategisen hankkeen statuksen nojalla ​​​​​​​yritys hakee lupaa poiketa ainakin Natura-alueen suojelusta valtioneuvostolta, sillä hanke heikentäisi alueen luontotyyppejä ja suojeltuja lajeja. ​​​​​​​On hyvin mahdollista, että hankkeen toteutuessa pohjaveden taso romahtaisi, suo kuivuisi ja suosta riippuvaiset suojellut ja uhanalaiset luontotyypit sekä lajit katoaisivat. Vaikka lainsäädäntömme on jo nyt riittämätön puuttumaan kaivosteollisuuden aiheuttamiin haittoihin, vaatisi Viiankiaavalle kaavailtu kaivos toteutuakseen myös lakimuutoksia.

2: Rio Tinton maine on liian väkivaltainen kuntapäättäjille

Rio Tinto on brittiläis-australialainen kaivannaisalan yhtiö, jolla on toimintaa globaalisti. Yhtiö on ollut osallinen järkyttäviin ympäristö- ja ihmisoikeusrikoksiin koko 150-vuotisen historiansa ajan. Esimerkiksi yhtiön kupari- ja kultakaivos Bougainvillessä nykyisessä Papua-Uusi-Guineassa tuhosi kahden joen laakson ekologisesti ja kulttuurisesti johtaen lopulta 20 000 ihmistä tappaneeseen kansannousuun. Vuonna 2020 Rio Tinto tuhosi alkuperäiskansoille pyhät ja historiallisesti ja arkeologisesti korvaamattomat kivimajat Pilbaran alueella Länsi-Australiassa. Vuonna 2024 yhtiön Madagaskarin kaivos haastettiin oikeuteen uraani- ja lyijypäästöjen vuoksi. Yhtiötä on myös syytetty laidunmaiden saastuttamisesta ja vesivarantojen vaarantamisesta Mongoliassa. Sen uusien projektien Arizonassa Yhdysvalloissa ja Serbiassa pelätään jälleen vahingoittavan kultuurisesti ja ekologisesti tärkeitä alueita.

Suomessa Rio Tintolla on malminetsintätoimintaa Forssassa, Tammelassa ja Evijärvellä. Rio Tinton äärimmäisen epäeettinen maine on herättänyt keskustelua myös kunnanvaltuustoissa. Forssalainen kaupunginvaltuutettu Ville Sundell toi Rio Tinton epäeettisen toiminnan kaupunginvaltuuston käsittelyyn valtuustoaloitteella, jossa vaadittiin ympäristökriittisiltä toimijoilta, kuten kaivosyrityksiltä vahvoja eettisiä standardeja.

3: Sokli Oy haluaa hävittää tutkimattoman luontotyypin, Soklin ahot

Suomalainen Sokli Oy suunnittelee kaivosta Savukoskelle alueelle, jonka ympäristö- ja vesiluvan korkein hallinto-oikeus jo kumosi vuonna 2022. Korkein hallinto-oikeus katsoi muun muassa, että alueella olevia Soklin ahoja on kokonaan tai joiltakin osin pidettävä ympäristönsuojelulain mukaisena erityisenä luonnonolosuhteena (KHO 2022:38, s. 326) sekä että hanke olisi todennäköisesti aiheuttanut Nuorttijoen tilaluokituksen laskun sekä ainutlaatuisen Nuorttijoen taimenkannan heikentymisen (KHO 2022:38, s. 301, 312).

Sokli Oy on hakenut tai tulee hakemaan kaivokselle strategista statusta komissiolta. Status auttaisi sitä tuhoamaan korkeimman hallinto-oikeuden päätökselläkin suojattuja ainutkertaisia luontoarvoja. Toistaiseksi Soklin erämaiset maisemat ovat säästyneet ​​​​​​​suurelta valtavasti jätteitä tuottavalta teollisuusalueelta, vaikka kaivosta on sinne suunniteltu aina​​​​​​​ 1960-luvulta asti. Toteutuessaan hanke avaisi kaivoksen, jonka malmi olisi korkeasti radioaktiivista.​​​​​​​

Kesällä 2025 myös valmistui ELY-keskuksen selvitys Soklin ahoista, jossa ei otettu selkeää kantaa siihen, ovatko Soklin ahot erityinen luonnonolosuhde. Täysin vastaavia erikoisuuksia ei kuitenkaan muualta löydy. Epävarmuus erämaassa siis jatkuu.

4: Agnico Eagle tunkeutuu alkuperäiskansojen alueille

Agnico Eagle on kanadalainen jalometallien louhintaan erikoistunut kaivosyritys, jolla on kaivoksia Kanadan Nunavutissa, Quebecissä ja Ontariossa, Meksikon Chihuahuassa, Autralian Victoriassa ja Suomen Kittilässä. Sekä Nunavutin että Victorian kaivokset sijaitsevat alkuperäiskansojen, inuiittien ja Dja Dja Wurrung -alkuperäiskansan alueilla. Nunavutin kaivoksen ja sen laajennushankkeiden on pelätty vaikuttavan karibujen vaellusreitteihin ja siten inuiittien perinteisiin elinkeinoihin. Kaivokselta on lisäksi raportoitu vaaratilanteita aiheuttavaa inuiittityöntekijöiden syrjintää sekä polttoaine- ja jätevesivuotoja.

Suomessa Aginco Eagle kaivaa kultaa Kittilän Suurkuusikon kaivoksella. Kaivoksella tapahtui ​​​​​​​syksyllä 2015 jätealtaan vuoto, joka​ kesti useita kuukausia. Vuodon jälkeen kaivoksilla yleisesti tunnettua ongelmaa ei ole korjattu: rakenteet ovat kestämättömät. Kultakaivosten, kuten Kittilän, merkittävä ongelma on niissä käytetyt, pienissäkin määrin hyvin vaaralliset ja haitalliset aineet, esimerkiksi​​​​​​​syanidi, vaikka sen käytölle on myrkyttömiäkin vaihtoehtoja.

5: Keliberin taustayhtiö viisveisaa työturvallisuudesta

Kokkolan Keliberin litiumkaivos on Euroopan merkittävin litiumesiintymä Euroopassa. Sen omistaa eteläafrikkalainen Sibanye-Stillwater -yhtiö. Sen Etelä-Afrikan kaivoksilla tapahtuu toistuvasti vakavia, jopa kuolemiin johtavia työtapaturmia. Esimerkiksi vuonna 2020 kaksi työntekijää kuoli turvallisuustoimien laiminlyönnistä johtuneessa onnettomuudessa. Viimeisin onnettomuus tapahtui toukokuussa 2025, kun 260 työntekijää jäi loukkuun Westonarian kaivoksen kuiluun. Kaivos- ja rakennusalan ammattiliitto vaati tämän jälkeen kaivoksen sulkemista. Myös vuonna 2018 työntekijöitä jäi loukkuun yhtiön kultakaivokseen, silloin jopa 1 000 henkilöä.

Keliber on yksi niistä kaivoshankkeista, jolle on myönnetty Euroopan komission strategisen hankkeen status. Status ei sille kuitenkaan riitä, koska yhtiö ei haluaisi maksaa Suomen pientä kaivosveroa. Keliberin kaivos tuottaa runsaasti analsiimihiekkaa, joka sisältää muun muassa metalleja ja syöpää aiheuttavaa arseenia. Nyt selvitetään, voitaisiinko hiekkaa käyttää satamarakentamiseen meren rannalle.

6: LKAB kaivaa kuoppaa saamelaisten oikeuksille kiihtyvään tahtiin

LKAB on Ruotsin valtion omistama kaivosyhtiö, joka ei välitä saamelaisten oikeuksista. LKAB:n hankkeelle, joka sisältää kaksi kaivosta, on myönnetty strateginen status. Saamelaisneuvosto​​​​​​​pitää päätöstä suorana alkuperäiskansojen oikeuksien loukkauksena.​​​​​​​ Uuden Per Geierin kaivoksen avaaminen tarkoittaisi Gabnan saamelaiskylälle perinteisen saamelaisen poronhoidon loppua. Jo pelkästään nykyisten kaivosalueiden vuoksi Gabnan saamelaiskylän poronhoito on vakavasti vaarantunut. Yhtiö on myös Kiirunan kaupungin siirron aiheuttaneen kaivoksen toimija.

Kaivostoiminta EU:n tuella edistää ihmisoikeusrikkomuksia, marginalisoi saamelaisyhteisöjä ja hyökkää saamelaisten maita ja kulttuuria vastaan. Tilanne näyttäytyy saamelaisille kolonialismina. Umeån yliopiston tutkimuksen mukaan Ruotsissa joka kolmas alle kolmekymmentävuotias saamelainen poronhoitaja on harkinnut itsemurhaa. Asiantuntijoiden mukaan​​​​​ yksi keskeinen keino ehkäistä itsemurhia on saamelaisten itsemääräämisoikeuden tukeminen, sillä jatkuva taistelu olemassaolosta ja maiden käytöstä aiheuttaa monille valtavaa ahdistusta. LKAB on hyvä esimerkki yhtiöstä, jolle saamelaisten oikeudet eivät merkitse mitään.

7: Tapojärvi yrittää olla kolmannessa lupahakemuksessaan valehtelematta

Suomalaisen Tapojärvi Oy:n asiakkaina Ruotsissa ovat LKAB Malmberget sekä Kaunis Iron. Jo edellä todettiin LKAB:n ihmisoikeusrikkomukset. Kaunis Iron on Ruotsin Pajalassa toimiva kaivos, jota Suomen ja Ruotsin ympäristöviranomaiset pitävät riskinä Tornion- ja Muonionjoelle.​​​​​​​Myös Kaunis Ironin kaivos toimii Gabnan saamelaiskylän alueella.

Tapojärvi on hakenut syksyllä 2024 kolmatta kertaa ympäristölupaa Kolariin perustettavaan Hannukaisen kaivokseen. Viimeisin hakemus vilisi viranomaisten mukaan puutteita, ristiriitoja ja virheitä. Muun muassa suunnitellun kaivoksen vieressä olevan Äkäsjoen tilaa ja siihen kohdistuvia vaikutuksia kuvattiin täysin virheellisesti. Kaivoksen jätevedet johdettaisiin Tornion-Muonionjokeen.

Eikö missään saa enää kaivaa? Degrowth, demokratia ja kolonialismin purkaminen

Maailmantilanteen muuttuessa yhä epävarmemmaksi ja uusiutumattomien luonnonvarojen yhä harvinaistuessa EU:n tulee keskittyä siihen, miten uusien mineraalien kaivamisesta päästään eroon.

Kapitalistinen talousjärjestelmä perustuu jatkuvalle kasvulle, eikä ole siten yhteensopiva luonnonvarojen rajallisuuden kanssa (Kallis, 2018). Koska kapitalismiin kuuluu erottamattomasti varallisuuden ja siten vallan keskittyminen, talousjärjestelmämme ei myöskään salli demokratian tosiasiallista toteutumista tai kolonialismin purkamista (Kallis, 2018).

Kapitalismin tilalle on ilmastonmuutoksen edetessä esitetty degrowth-talousajattelua (mm. Kallis, 2018; Saito, 2024). Degrowth-talousmallissa pääpaino ei ole talouskasvussa, vaan ihmisten hyvinvoinnin lisäämisessä. Niin kutsuttua irtikytkentää eli vihreää talouskasvua ei pidetä mahdollisena, koska kapitalistisen talousajattelun perusta eli omistajille tai sijoittajille jaettavan ylijäämän tuottaminen vaatii halpoja raaka-aineita ja halpaa työvoimaa eli luonnonvarojen ja ihmisten riistoa.

Suomi on taistellut taantuvan talouden kanssa yli 15 vuotta. Hyvinvointivaltion tärkeimmät toiminnot, kuten terveydenhuolto, sosiaaliturva ja koulutus ovat ajautuneet kriisiin. Kapitalistiset ratkaisut, kuten yksityistäminen ja maa-alueiden myynti kansainvälisille suuryrityksille eivät ole tuoneet helpotusta. Samalla luonnonympäristöjä tuhotaan ja ilmastotavoitteet karkaavat.

Historiallisesti Suomi on kuitenkin kyennyt tekemään aikanaan radikaaleiltakin vaikuttaneita ratkaisuja ihmisten hyvinvoinnin ja demokratian edistämiseksi. Ehdotuksemme onkin, että Suomen valtio lakkaa tavoittelemasta talouskasvua ja siirtyy ensimmäisenä länsimaana degrowth-yhteiskuntamalliin. Näin mahdollistetaan erämaa-alueiden, Pohjolan luonnon monimuotoisuuden ja hyvinvointivaltion säilyminen ja ennallistaminen. Samalla on tarkasteltava yhteisöjen oikeuksia käyttämiinsä maa-alueisiin: Alkuperäiskansoilla eli Suomessa saamelaisilla sekä paikallisyhteisöillä tulisi aina olla ensisijainen valta päättää maa-alueiden käytöstä ja luonnonvarojen käytön tulisi olla hyödyllistä paikallisille.

Suosittelemme lukemaan ensin Ympäristöliike maailmanpolitiikan myllerryksessä-sarjan ensimmäisen osan. Tässä toisessa osassa tarkennamme linssimme edessämme avautuvan globaalin poliittisen myllerryksen yhteen keskeiseen solmukohtaan, Palestiinaan.

Palestiina on nyt maailmanlaajuisen poliittisen heräämisen eturintamassa tavalla, joka hakee vertaistaan lähihistoriassa. Solidaarisuus Palestiinaa kohtaan typistyy kuitenkin usein kysymykseksi Israelin massiivisista ihmisoikeusloukkauksista ja jatkuvista kansainvälisen oikeuden rikkomuksista eli tappamisista, pidätyksistä ja pakkosiirroista, joita palestiinalaiset ovat kohdanneet lähes kahdeksan vuosikymmenen ajan. Tässä tekstissä rakentamamme analyysi pyrkii kurottamaan pidemmälle kuin vain vastustamaan Israelin gazalaisiin kohdistamaa brutaalia tuhoamissotaa. Kyse ei ole pelkästään humanitaarisuudesta tai moraalisista kysymyksistä. Pyrimmekin valottamaan, miten Palestiina, Lähi-idäksi kutsutun alueen geopoliittisten jännitteiden keskiössä, liittyy fossiilikapitalismin historiaan ja nykyisiin ilmasto-oikeudenmukaisuuden kamppailuihin.

Palestiinalaisten oikeudet ja kohtalo yksin olisivat enemmän kuin riittävä syy toimia vapaan Palestiinan puolesta. Silti on tärkeää ymmärtää, että Palestiinan ympärillä käytävän kamppailun lopputulos tulee määrittämään laajemmin niitä olosuhteita, joissa nykyisiä ja tulevia poliittisia kamppailuja käydään. Tässä mielessä se poikkeuksellinen eloonjäämisen taistelu, jota palestiinalaiset ovat nyt joutuneet käymään Gazan kaistalla, edustaa keskeistä barrikadia taistelussa elinkelpoisen planeetan tulevaisuudesta.

Euroopalta löytyy vipuvarsia Israelin pysäyttämiseksi – halutaanko niitä käyttää?

Ukrainan ja Palestiinan tilanteita vertailtaessa on havaittavissa räikeä ero tavoissa, joilla länsimainen poliittinen eliitti suhtautuu näiden joukkotuhonnan kohteena olevien kansojen oikeuksiin ja ihmisarvoon. Tämä ristiriita heikentää länsimaiden globaalia uskottavuutta niiden pyrkimyksissä määritellä itsensä demokraattisten “hyvisten” viimeiseksi linnakkeeksi. Viimeisen naulan liberaalin maailmanjärjestyksen uskottavuuden arkkuun tarjosi osaltaan jo Joe Bidenin hallinto, joka Trumpin ensimmäisen kauden jälkeen ilmoitti tehtäväkseen Yhdysvaltain moraalisen johtajuuden ja legitimiteetin palauttamisen päätyen kuitenkin antamaan täyden tukensa palestiinalaisten kansanmurhalle. Yhdysvaltain kannoilla liberaaleja instituutioita kansainvälisestä oikeudesta ihmisoikeuksiin ovat romuttaneet kolme suurinta EU-maata – Saksa, Ranska ja Italia – , jotka ilmoittivat viime vuonna, etteivät välttämättä noudattaisi kansainvälisen rikostuomioistuimen ICC:n pidätysmääräystä sotarikoksista epäillystä Israelin pääministeri Netanjahusta. Saksan liittokansleri Merz kutsui hänet keväällä jopa vierailulle.

Palestiinalaisten vapauttamiseksi kamppailevat solidaarisuusliikkeet sekä viimeaikaiset ilmapiirin muutokset Euroopassa ja Yhdysvalloissa ovat kuitenkin luoneet pysyvää valoa pimeyden keskelle. Se mikä oli palestiinalaisille selvää jo 2023, alkaa vihdoin olla selvää monille läntisen maailman mielipidevaikuttajille. Myös Israelin sisällä on ollut nähtävissä yleisen mielipiteen kääntymistä (1, 2, 3, 4) Gazan tuhoamisen jatkamista vastaan. Jopa maan turvallisuuskoneiston joukossa virisi elokuussa jonkinasteista protestia, vaikka mistään laajasta Palestiina-myötämielisyydestä tai tilinteosta lähihistorian kanssa ei olekaan kyse.

Kysymys Israeliin kohdistettavista toimista on tuonut näkyväksi ristiriidat valtapuolueiden politiikan ja eurooppalaisten enemmistön kantojen välillä. Esimerkiksi vuoden 2024 lokakuussa julkaistussa kansallisesti edustavassa kyselyssä 63 prosenttia suomalaisista asettaisi Israelin johdon syytteeseen Gazassa tehdyistä sotarikoksista (19 prosenttia eri mieltä) ja 55 prosenttia asettaisi talouspakotteita vastauksena palestiinalaisalueiden laittomaan miehitykseen (28 prosenttia eri mieltä). Vastaavia merkkejä Israeliin kohdistuvan sympatian romahtamisesta on raportoitu tihenevästi myös muista Euroopan maista. Jopa saksalaisten mielipiteet ovat muuttuneet tuomitseviksi. Silti retorisia vastalauseita jyrkempiä toimia on alkanut kuulua vasta aivan viime kuukausina, ja taloudellisia sanktioita on tätä kirjoittaessa saatu vain muutamien maiden hallituksilta.

EU:lla olisi realistinen mahdollisuus painostaa Israelin hallinto lopettamaan Gazan tuhoaminen ja Länsirannan siirtokuntien laajentaminen jopa lyhyellä aikavälillä. Israel on pienenä valtiona hyvin riippuvainen EU:n kanssa käydystä kaupasta. Israelin ja EU:n välisen kaupan arvo oli vuonna 2022 46,8 miljardia euroa, mikä tekee unionista Israelin tärkeimmän kauppakumppanin 28,8 prosentin osuudella ulkomaankaupasta. Sen sijaan EU:lle Israelin kauppa muodostaa vain 0,8 prosenttia sen kokonaiskaupasta, mikä tarjoaa unionille huomattavaa vipuvartta.

Paljon puhuttu EU:n ja Israelin välinen assosiaatiosopimus on kauppasopimus, joka antaa osapuolille etuoikeutetun pääsyn ja muun muassa tullivapauden toistensa markkinoille. Sopimukseen kuuluu ihmisoikeuksien kunnioittamista koskeva pykälä, joka velvoittaa unionia jäädyttämään sopimuksen, mikäli kauppakumppani toimii kansainvälisen lain vastaisesti – josta ei tässä tapauksessa ole mitään epäselvyyttä. Euroopan komissio taipui kuukausien paineen jälkeen äskettäin esittämään sopimuksen jäädyttämistä. Vastoin eduskuntapuolueiden enemmistön tahtotilaa Suomen hallituksen kanta oli vielä loppukesästä, ettei sopimusta jäädytetä. Tällä hetkellä kanta on epäselvä.

Kauppasopimusten jäädyttämisen lisäksi unionin jäsenmaat voisivat asettaa EU-kansalaisten enemmistön kannattamia suoria kauppapakotteita kriisiyttämättä omaa talouttaan. Tällaisilla pakotteilla olisi vielä assosiaatiosopimuksen hyllyttämistä suurempi vaikutus Israeliin, esimerkiksi tuonti- ja vientikieltojen muodossa. Mikäli yhteinen päätöksenteko EU-tasolla törmää esimerkiksi Saksan ja Italian vastustukseen, Israeliin kohdistuvia pakotteita voitaisiin asettaa kansallisesti osana halukkaiden maiden koalitiota esimerkiksi pohjoismaiden, Espanjan, Irlannin, Belgian ja Alankomaiden kanssa.

Israelin alati kiihtyvien hirmutekojen edessä useimpien Euroopan maiden johtajat ovat ryhtyneet eräänlaiseen peliin, jossa osallistujat teeskentelevät Israelin olevan korkean moraalinen toimija, jota pyritään torumalla saamaan ruotuun sen jatkuvasti ylittäessä liittolaismaiden sille asettamia punaisia viivoja. Lopputuloksena vaikuttaisi olevan kuminauhamaisesti venyvä hetki, jossa suoraselkäinen toiminta palestiinalaisten tuhoamisen lopettamiseksi lykkäytyy kerta toisensa jälkeen hamaan tulevaisuuteen. Alati voimakkaammin Israelille asetettuja pakotteita vaativia kansalaisia tyynnytellään pehmeillä puheilla symbolisiksi jäävistä asioista, kuten Palestiinan tunnustamisesta ja “kahden valtion mallin edistämisestä”, samalla kun Netanjahun hallitus on julistanut tavoitteekseen murskata minkäänlaisen palestiinalaisvaltion edellytykset ja vakuuttelee omille kannattajilleen, ettei aio koskaan vetäytyä Gazasta.

Tällaisella kriittisellä hetkellä keskittyminen juuri Palestiinan valtion tunnustamiseen luo eräänlaisen illuusion toiminnasta, joka voi olla jopa suoranaisen haitallista, sillä se suuntaa huomion pois akuuteimmasta: pakkokeinojen asettamisesta kansanmurhan ja valloitussodan lopettamiseksi, avun läpipääsyn turvaamisesta ja seurausten langettamisesta vastuullisille.

Lähi-idän tutkijoiden Hannu Juusolan, Mikko Jorosen ja Bruno Jäntin mukaan (1, 2) on pitkälti juuri EU-maiden toimista – ja toimimatta jättämisistä – kiinni, toteutuvatko Netanjahun ja Israelin valtionvarainministeri Smotrichin suunnitelmat Gazan täysimittaisesta valtaamisesta ja Länsirannan jakamisesta kahtia. Euroopan vastuu korostuu entisestään, mikäli Trumpin lokakuussa kätilöimä “rauhandiili” kaatuu Israelin tai Hamasin toimesta ja USA joutuu ottamaan aikalisän pyrkimyksissään saada tilanne Gazassa vakautettua mieleisekseen. Trumpin rauhanaloite tähtää ainakin näennäisesti joukkotuhonnan lopettamiseen, mutta lyttää täysin palestiinalaisten oikeudet ja sisältää Gazan varalle bisnesvetoisen kolonisaatiosuunnitelman.

Palestiinalaisten kamppailu geopoliittisten jännitteiden etulinjassa

Mainitsimme aiemmin, kuinka Palestiina-solidaarisuus typistyy turhan usein humanitaarisiin kysymyksiin ja Israelin ihmisoikeusrikkomuksiin. Poliittisen talouden tutkija Adam Haniehin mukaan ongelma tässä ihmisoikeusnäkökulmassa on, että se jättää huomioimatta Palestiinan roolin osana geopolitiikkaa ja vie kamppailulta muunkin poliittisen ulottuvuuden, eikä näin ollen selitä, miksi monet länsimaat jatkavat Israelin tukemista.

Palestiinan ympärillä todistamaamme peliä onkin mahdotonta ymmärtää irrallisena alueen geopoliittisista valtadynamiikoista ja Israelin roolista niiden ytimessä. Vaikka yhdysvaltalaisten ja eurooppalaisten eliittien lähes varaukseton tuki Israelille vaikuttaa sekavalta sopalta erinäisiä ideologisia ja historiallisia aineksia, on se epäilemättä suoraan kytköksissä Israelin rooliin lännen linnakkeena, joka on vuosikymmeniä turvannut sekä fossiilisten polttoaineiden saatavuutta että yleisempiä geopoliittisia intressejä Lähi-idässä. Jo brittikolonialismin aikana 1930-luvulla palestiinalaistyöläisten öljynjalostamoihin ja öljyputkiin kohdistamista lakoista ja sabotaaseista pelästyneet siirtomaaisännät organisoivat aseistettuja sionistijoukkoja suojelemaan fossiili-infrastruktuuria. Samaiset joukot muodostivat vuonna 1948 palestiinalaisalueita valloittaneen sionistiarmeijan kovan ytimen.

Samoihin aikoihin yhdysvaltalaisfirmojen Palestiinaan kaavailema öljyputkiprojekti päätettiin reitittää uudelleen kulkemaan Syyrian kautta, sillä Palestiinan epävakaa poliittinen tilanne ja lakkoileva työväki nähtiin liian suurena riskinä bisnekselle. Lähi-idän tutkija Timothy Mitchell kuvaa, kuinka myöhemmin Syyrian parlamentin hylätessä hankkeen tiedustelupalvelu CIA masinoi vallankaappauksen vuonna 1949, ja öljyputkelle näytettiin vihreää valoa.

Israelin valtion perustamisen lisäksi toisen maailmansodan jälkeisiin vuosiin sijoittuukin kaksi alueellisesti ja globaalisti merkittävää murrosta: Yhdysvaltain kohoaminen dominoivaksi suurvallaksi sekä öljyn nousu merkittävimmäksi energianlähteeksi.

Yhdysvaltain globaalin valtapolitiikan keskeiseksi pilariksi Israel alkoi muodostua 1960-luvulla. Se osoitti viimeistään vuonna 1967 käymässään Kuuden päivän sodassa olevansa hyvin voimakas toimija, joka kykeni taltuttamaan ympäröivät arabimaat, joissa monissa oli noussut valtaan länsimaiden intressejä uhanneita anti-imperialistisia kansallisia vapautusliikkeitä. Israelin viimeisen 12 kuukauden toimia voikin tarkastella samassa valossa. Hieman vuoden 1967 tapaan Israel on onnistunut sotilaallisen eskalaation kautta heikentämään Yhdysvaltain ja sen liittolaisten merkittävimpiä vihollisia alueella: Hizbollahia, Irania ja Hamasia. Se on myös osallistunut USA:lle, Turkille ja Saudi-Arabialle mieluisaan vallanvaihtoon Syyriassa.

Haniehin mukaan Israelin kaltaiset asuttajakolonialistiset valtiot ovat jännitteisen sisäpoliittisen tilanteensa vuoksi militarisoituneita ja väkivaltaisia yhteiskuntia, ja siksi puolestaan hyvin riippuvaisia suurvaltojen tuesta. Hanieh näkeekin Israelin tästä syystä muita Yhdysvaltojen alueellisia liittolaisia, kuten Persianlahden öljymonarkioita, luotettavampana kumppanina suurvallan imperialistisille pyrkimyksille. Joe Biden kuvaili aikoinaan Israelia Yhdysvaltain parhaaksi sijoitukseksi Lähi-idässä. Historioitsija Andreas Malm arvelee, että Israel-sijoituksen arvo jatkaa kasvuaan sitä mukaa, jos Kiinan ja Venäjän jenkkihegemonialle asettama geo- ja resurssipoliittinen haaste tiukkenee tulevaisuudessa.

Geopoliittinen kilpailu Kiinan kanssa onkin monissa analyyseissä nostettu entistä keskeisemmäksi motiiviksi Yhdysvaltain suurvaltapolitiikalle Lähi-idässä, samalla kun Yhdysvallat on 2000-luvulla merkittävästi korvannut Persianlahden tuontiöljyä omalla tuotannolla ja tuonnilla mm. Kanadasta. Israelin aseman takaaminen sotilaallisena suurvaltana ja syvemmän taloudellinen integraation ajaminen sen ja Persianlahden maiden välille rakentavat kahta nyky-USA:lle tärkeää tavoitetta: kykyä viedä konfliktitilanteessa Kiinalta mahdollisuus Persianlahden alueen fossiilisten resurssien hyödyntämiseen, ja toisaalta saada Saudit, Arabiemiraatit ja Bahrain investoimaan niiden Kiinan kanssa käydystä hiilivetykaupasta kerryttämät valtavat varat läntisille pääomamarkkinoille.

Yleisempien rasismia, islamofobiaa ja Israelin sinnikästä lobbaustoimintaa painottavien selitysten ohella tällaiset geopoliittiset syyt valottavat, miksi monet länsimaat pidättäytyvät edelleen puuttumasta Israelin toimintaan. Palestiinan vapautuminen suvereeniksi valtioksi ja siitä seuraava voimasuhteiden muutos Lähi-idässä olisi huomattava uhka USA-johtoisen lännen strategisille ja taloudellisille intresseille. Hanieh väittääkin, että lännen ja Israelin Lähi-idässä harjoittaman imperialismin pysäyttäminen on elinehto fossiilikapitalismin vastaisessa kamppailussa menestymiselle. Argumentin uskottavuutta lisää Trumpin hallinnon keskittyminen ylikansallisen fossiilipääoman etujen turvaamiseen.

Fossiilisiin polttoaineisiin liittyvien intressien lisäksi kansanmurha kytkeytyy ilmastokriisin kohtalonkysymyksiin myös toista kautta. Läntisen liittouman tuki Gazan tuholle antaa eräänlaisen vahvistuksen ilmaston kuumentamisen tärkeälle psykologiselle perusedellytykselle: valmiudelle hyväksyä toisten joukkokuolemat tavanomaisina tapahtumina. Kestävyystutkimuksen valossa yhdestä kolmeen miljardia ihmistä asuu alueilla, jotka muuttuvat asuinkelvottomiksi kuumentumisen edetessä. Massoittain globaalin etelän ihmisiä katsotaan uhrattavissa oleviksi, mikäli nykyisestä fossiilisiin polttoaineisiin perustuvasta järjestelmästä ei luovuta. Olosuhteita tulevaisuuden ilmasto-oikeudenmukaisuudelle (tai sen vastakohdalle: joukkosurmien normalisoinnille) luodaankin nyt juuri Palestiinan ympärillä käytävässä kamppailussa. Gaza voidaan nähdä välittömän tulevaisuutemme peilinä: kapitalistisen maailmanjärjestelmän kiihdyttäessä ekokriisiä ja entisestään kasatessa vaurautta rikkaimmille, se jättää jälkeensä eräänlaisia ekologisia ja geopoliittisia jättömaita, joissa asuvien väestöjen tuho käytännössä hyväksytään, ei pelkästään äärioikeiston, vaan myös valtavirran poliittisten eliittien toimesta.

Vaikka fossiilitalouden suojelu ja ilmastokatastrofin eteneminen kärjistävätkin tällaista moraalikatoa, ei alttius käsien pesemiselle Israelin sortotoimista ole uusi asia. Läntisten maltillisten liberaalien pyrkimykset sääntöpohjaisuuden ja ihmisoikeuksien johdonmukaisesta ulottamisesta Israelin ja Palestiinan kysymykseen ovat jo pitkään vesittyneet ristiriitaan, jossa asuttajakolonialismin pysäyttäminen nakertaisi liberaaleille tärkeän teknologiasektorin kilpailuetuja. Vaikka Israel on pieni maa, sillä on Lähi-idän tutkija Antti Tarvaisen mukaan systeemisesti melko kriittinen asema erityisesti globaalissa innovaatiotaloudessa. Gaza ja Länsiranta ovat toimineet jo pitkään eräänlaisina laboratorioina muun muuassa uusille aseteknologioiden, valtiollisen väkivallan ja valvonnan sovellutuksille. Israel kaupittelee tuotteitaan “taistelussa testattuina” ympäri maailman, ja asiakkaita löytyy aina EU:n Frontex-viraston siirtolaisvalvonnasta Myanmarin Rohingya-vähemmistöä vainoavaan hallintoon. Näiden teknologioiden ympärille onkin kehittynyt kokonainen militarisoidun hallinnan globaali markkina, jossa suuryritykset Amazonista Googleen ovat tehneet ihmisten pakkosiirtoihin ja siirtolaisuuden hallintaan erikoistuneesta infrastruktuurista tuottoisaa bisnestä.

Israel uuttaa tästä koneistosta taloudellisen hyödyn lisäksi geopoliittista valtaa sitouttamalla eri toimijoita vaikutuspiiriinsä. Myös Suomi on sotkeutunut lukuisten aseostojen myötä tähän vaikutuspiiriin, mikä näkyy nyt puheenvuoroissa, joissa Israeliin kohdistuvat toimet torpataan vetoamalla israelilaisten asejärjestelmien korvaamattomaan rooliin kansallisessa puolustuksessa. Lisääntyneet taloudelliset kytkökset Israeliin ovat vaikuttaneet myös Kiinan passiivisuuteen Palestiina-kysymyksessä, eikä se koe Palestiinaa strategiseksi prioriteetikseen.

Kamppailun laajemmat seuraukset valottuvat myös palestiinalaisen maantieteilijä Hashem Abushaman ajatusten kautta. Abushaman mukaan Palestiinasta on muodostunut barrikadi kasvavaa äärioikeiston valtaa vastaan: Palestiina-liikkeiden suitsimisen varjolla on meneillään lukuisia autoritaarisia pyrkimyksiä savustaa ulos jäljellä olevia progressiivisuuden ja vapauden rippeitä länsimaisista instituutioista. Räikeimpinä esimerkkeinä voidaan nostaa Trumpin hallinnon hyökkäys yliopistokampusten Palestiina-mielenosoittajia vastaan ja väkivallattoman Palestine Action -liikkeen tukahduttaminen terrorismilainsäädännön nojalla Englannissa. Samaan sarjaan lukeutuvat Saksassa nähdyt toimet, jotka antisemitismisyytöksillä terästetyn moraalipaniikin varjolla käytännössä kriminalisoivat palestiinalaisille osoitetut solidaarisuudenilmaisut ja BDS-boikottikampanjan. Ihmiset ovat nousseet vastarintaan, ja esimerkiksi Englannissa tuhannet henkilöt ovat käytännössä kriminalisoineet itsensä osoittamalla julkisesti tukensa Palestine Action -liikkeelle, mikä terrorismilainsäädännön nojalla voi johtaa jopa 14 vuoden vankeustuomioon.

Suomessakin Palestiinaa koskevat kiistat kytkeytyvät laajempiin yhdenvertaisuutta ja kolonialismin purkamista ajaviin, sekä myös demokraattisempien korkeakoulujen puolesta käytäviin kamppailuihin. Students for Palestinen kaltaiset toimijat ovat täälläkin olleet etunenässä puolustamassa niitä hupenevia kriittisen ajattelun ja toiminnan tiloja, joita uusliberalisoituneista yliopistoista vielä löytyy. Teoreetikko Michael Hardt on korostanut, että vaikka nyky-yliopistoja ei tule romantisoida, ne ovat olleet keskeisiä pesäkkeitä sille ideologiselle työlle ja mobilisoinnille, joka on vaikuttanut monien nykyliikkeiden taustalla (Palestiina-solidaarisuus, Serbian korruption vastaiset protestit, Black Lives Matter, Occupy). Osittain tästä syystä yliopistojen progressiiviset haarat ovat nyt äärioikeiston voimakkaiden hyökkäysten kohteina.

Kansalaisyhteiskunnan toiminta on kaiken keskiössä

Mikäli Israelin toiminnan pysyvään pysäyttämiseen vaadittavia kansainvälisiä toimia halutaan ajaa läpi, olisi siitä tehtävä keskeisempi kynnyskysymys sekä EU-tasolla että kansallisesti. Suomi on EU-maista heti Saksan ja Kyproksen jälkeen merkittävin israelilaisten aseiden ostaja, joten moraalisen paheksunnan ja symbolisen tunnustamisen sijaan Suomen valtionjohtoa tulisi kammeta kohti kauppapakotteita ja aseiden tuonnin seisauttamista. Aseostojen jäädyttämisen puolesta puhuu myös pidemmän aikavälin strateginen ulottuvuus. Daavidin lingon kaltaisen raskaan asejärjestelmän hankinnalla Suomi sitoutuu vuosiksi huoltojen, päivitysten ja ammusostojen kautta valtioon, joka on ollut haluton riskeeraamaan välejään Venäjään ja saattaa jäädä poliittisesti eristetyksi tabuvaltioksi muuttuvan maailmanjärjestyksen kuohuissa.

Muita tilanteen vakavuuden kanssa linjassa olevia keinoja olisivat ahtaajien ammattiliittojen taivuttelu asettamaan kaikki Israeliin menevä tavaravienti saartoon osana laajaa rintamaa, ja valtiojohdon painostaminen antamaan lisätukea USA:n kiusan kohteena olevalle kansainväliselle rikostuomioistuin ICC:lle. On myös huomionarvoista, että palestiinalaiset kansalaisjärjestöt ovat alkaneet peräänkuuluttaa monikansallista sotilaallista väliintuloa siviilien suojelemiseksi, Gazan saarron murtamiseksi ja avun perillepääsyn takaamiseksi. Se, voisiko väliintuloa toteuttaa tavalla, joka auttaisi palestiinalaisia, on nykyisten voimasuhteiden vallitessa kyseenalaista. Millaisia joukkoja Gazaan mahdollisesti nyt Trumpin sopimuksen myötä tulee on auki.

Yhtä kaikki on selvää, että kauppasaarto tai irtisanoutuminen aiotusta Gazan kolonisaatiosta kärjistäisivät Euroopan ja Yhdysvaltojen suhteita ennen näkemättömällä tavalla. Israelin toimintaan kriittisesti suhtautuvien maiden kohdalla isona kynnyksenä näyttäytyykin eurooppalaisten maiden syvenevä taloudellinen ja sotilaallinen riippuvuus Israelin varauksettomasta tukijasta, Yhdysvalloista. Sarjan edellisessä tekstissä esitimme perusteita tämän riippuvuussuhteen katkaisun välttämättömyyden puolesta.

Mitä tulee Trumpin uusimpaan rauhansuunnitelmaan, olisi liikkeiden ja järjestöjen nostettava valokeilaan suunnitelman luonne: hintana henkensä säilyttämisestä ja kotimaansa jälleenrakennuksesta gazalaisilta vaaditaan alistumista Israelin ja ylikansallisten yksityisten intressien valvontaan sekä kaikista aseellisen puolustautumisen keinoista luopumista, ilman takeita ikinä saatavasta kansallisesta itsemääräämisoikeudesta. Kompromissiksi naamioitu diili normalisoisi Israelin hirmuteot luomalla “uuden alun”, jossa tuhoamissodasta ei koidu seurauksia ja katse käännetään länsieliitin, Israelin ja arabivaltiaiden välisiin bisnesmahdollisuuksiin. Tällaisena se luo olosuhteita entisestään syvenevälle epäoikeudenmukaisuuden kierteelle. Kolikon kääntöpuolena se on myös uhkavaatimus, johon suostumattomuutta Yhdysvallan ja Israelin hallinnot voivat väärinkäyttää perustelemaan kansanmurhan kiihdyttämistä.

Palestiinalaisosapuolten neuvottelustrategia on sisäpiirilähteiden mukaan ollut vedota Trumpiin siinä, että tämä arvovallallaan takaisi sotatoimien ja kansanmurhan päättymisen ja laittaisi rajat Israelille. Lähiviikkoina nähtäneen, onko luottamukselle katetta ja ottavatko USA:n visiot alueen “vakauttamisesta” yliotteen kansanmurhan jatkamista ajavista oikeistosionistisista voimista Israelissa. Jos aselepo pitää ja välitön helpotus akuuttiin tilanteeseen toteutuu, on kaikista pahimmat lopputulemat torjuttu hetkeksi. Silti näköpiirissä ei ole oikeudenmukaista rauhaa, apartheidin ja palestiinalaisten alistuspyrkimysten loppua tai päätepistettä vapautumiskamppailulle. Palestiina-kysymys ja solidaarisuusliikkeet eivät tule missään lähiaikojen skenaariossa poistumaan poliittiselta kartalta. Esimerkiksi Italiassa ja Alankomaissa nähtiin tässä kuussa maiden suurimmat mielenosoitukset vuosikymmeniin.

Auttaako vedota ihmisoikeuksiin ja moraaliin?

Gazalaisten kotien mukana tuntuvat yhtä aikaa raunioituvan myös kansainväliseen oikeuteen ja ihmisoikeuksiin pohjautuvat instituutiot, kuten YK. Liberaalit ihmisoikeudet ovat erityisesti 1970-luvulta lähtien muovautuneet siksi lähes kyseenalaistamattomaksi kehykseksi, jota niin aktivistit, järjestöt kuin poliitikotkin ovat tarjonneet vastalääkkeeksi eri sorron muotojen aiheuttamiin yhteiskunnallisiin epäkohtiin.

Kohtaamamme käännekohta pakottaa kysymään tärkeitä kysymyksiä aktivismiin ja sen tulevaisuuteen liittyen. Jos ihmisoikeuksiin vetoamisessa tie on nousemassa pystyyn ja läntiset eliitit käytännössä irtisanoutuvat niistä, mikä neuvoksi?

Monet kriitikot eivät pidä tilannetta täytenä umpikujana. Tapahtumat Palestiinassa ja muualla povaavat, että keskustelu siitä, miltä globaalin oikeudenmukaisuuden tulisi näyttää on alkamassa uudelleen. Historiallisesti varsin hiljattain muotoutuneessa universaaleihin ihmisoikeuksiin perustuvassa ajattelussa ja niiden varaan rakennetuissa kansainvälisissä instituutioissa usein sivuutetaan perustavanlaatuisille tasa-arvoa ajaville yhteiskunnallisille muutoksille olennaiset taloudelliset ja geopoliittiset tekijät. Ihmisoikeuskehikkoa tulisikin tarkastella tässä valossa – ei itsessään riittävänä pohjana tai kehityksen päätepisteenä, mutta ei toisaalta täysin torpaten. Historioitsija Samuel Moynin mukaan kaista yksilöllisten ihmisoikeuksien voittokululle aukesi, kun usko kollektiivisiin poliittisiin utopioihin, jotka lupasivat tasa-arvoa sekä vapautusta kolonialismista ja kapitalismista, alkoi viime vuosisadan loppupuolella rapautua. Vuosikymmenten mittainen todisteiden kasautuminen osoittaa, että pelkillä oikeuksilla ei saavuteta oikeudenmukaisuutta. Onkin syytä ottaa oppia historiallisista, vaihtoehtoisista periaatteista ja ideaaleista, joiden pohjalta yhdenvertaisemman maailman puolesta on kamppailtu, ja samalla pyrkiä kehittämään uusia.

Se, onko silti järkevää vaatia nykyistä liberaalia poliittista järjestystä toimimaan perustaviksi määrittelemiensä periaatteiden mukaisesti, on toki asia erikseen. Kuten aktivisti ja professori Nada Elia argumentoi, Palestiinan tapauksessa vetoaminen YK:n alaisen kansainvälisen tuomioistuimen (ICJ) lausuntoon, jonka mukaan Israel syyllistyy apartheidiin, voi tarjota poliittisesti hyödyllisiä vipuvarsia. Myös globaalin etelän valtioista koostuva Haagin ryhmä ajaa kansainvälisen oikeusjärjestelmän kautta toimia Israelia vastaan. Samoin yksi tunnetuimmista palestiinalaisten vastarinnan ilmentymistä, BDS-liike (Boycott, divestment ja sanctions), perustuu Israelin vastuuttamiseen kansainvälisen lain nojalla. BDS ajaa poliittisen, taloudellisen ja kulttuurisen tuen katkaisua Israelin valtiolta, ja pyrkii tavoitteeseensa organisoimalla kansainvälistä boikottia. Elia kuitenkin huomauttaa, että oikeuksiin perustuva kehys tarjoaa vain vajavaisia keinoja palestiinalaisten vapautumiselle.

Jos Palestiina ymmärretään keskeisenä barrikadina kamppailussa planeetan tulevaisuudesta, tulisi elinkelpoisen maailman, tasa-arvon ja vapauden puolesta kamppailevien tehdä kaikkensa tukeakseen palestiinalaisten vastarintaa ja rakentaakseen yhteistä vahvaa toimintakykyä. Ihmisoikeuksiin ja moraaliin vetoaminen on toistaiseksi toiminut riittämättömästi: ainoa tapa, jolla Israelin liittolaiset saadaan lopullisesti vetämään tukensa palestiinalaisten kansanmurhalta on tehdä siitä poliittisesti ja taloudellisesti liian kallista. Vastarinnan voima ratkaisee. Historiallisesti kaupunkien katuja tukkineet barrikadit tarjosivat ihmisille tilan tulla yhteen, lisätä tietoisuutta ja kehitellä uusia toiminnan muotoja toisenlaisen maailman saavuttamiseksi. Nyt voimalla herännyt monipaikkainen Palestiina-solidaarisuusliike voi yltää myös tähän.

Sarjan seuraavassa osassa käsittelemme Ukrainan käymää puolustautumiskamppailua, Venäjää ja ympäristöliikkeen asemoitumista suhteessa sodan ja rauhan kysymyksiin.

Riku Löf
Lauri Autere
Topi-Matti Heikkola

Toimittanut Anniina Väisänen.

Tekstin kirjoittanut tiedonjalkautustyöryhmä on työskennellyt tämän ja lukuisten muiden aiheiden äärellä vuosina 2024-2025 Koneen säätiön rahoittamassa Lusto-hankkeessa.

Pyrimme tässä “Ympäristöliike maailmanpolitiikan myllerryksessä” -sarjan ensimmäisessä osassa tekemään huomioita päivittäisen pintaväreilyn taustalla jylläävistä muutoksista ja viime vuosikymmeniltä perinnöksi saamistamme kriiseistä. Erityisesti ilmasto- ja ympäristöliikkeen näkökulmasta maailmaa tarkasteleva teksti pohtii myös Euroopan muuttuvaa roolia globaalien ongelmien ristiaallokossa. Pureudumme sarjan seuraavissa osissa kriisiytyneen tilanteen kahteen solmukohtaan Ukrainassa ja Palestiinassa ja hahmottelemme poliittisia mahdollisuuksia, joita tällaisessakin traagisessa tilanteessa versoo.

Globaalin järjestyksen raameja muovataan nyt vauhdilla. Oikeudenmukaisempaa ja ekologisempaa maailmaa ajavien liikkeiden tulee ymmärtää näitä muuttuvia voimasuhteita voidakseen asemoitua ja kamppailla onnistuneesti. Samalla niiden tulee tunnistaa ja pyrkiä vahvistamaan olemassa olevia vastarinnan pesäkkeitä, jotka rakentavat vastavoimaa niin inhimillisen elämän kuin elonkehänkin varjelemiseksi.

Läntisen hegemonian hidas mailleenmeno

Euroopassa on jouduttu nopeasti sopeutumaan uudenlaiseen tilanteeseen: maanosassa on käynnissä sota, ja transatlanttinen liittolaissuhde Yhdysvaltojen kanssa natisee liitoksistaan. Yhdysvallat on Trumpin toisella presidenttikaudella siirtynyt yhä suoraviivaisempaan imperialistiseen toimintamalliin, jossa resurssien haaliminen ja omien taloudellisten etujen varmistaminen toteutetaan entistä avoimemmin voimalla ja kiristyksellä. Eurooppa, joka aiemmin toteutti tällaista politiikkaa itse tai toimi sen uskollisena tukijana, on nyt osittain joutunut sen kohteeksi. Eurooppa sivuutetaan sen omaa turvallisuutta koskevassa päätöksenteossa, sen kolonisoimia alueita (Grönlanti) uhataan valtauksilla ja sen sisäpoliittisiin asioihin sotkeudutaan tukemalla äärioikeiston nousua. Sekä Venäjän että Yhdysvaltain nykyhallinnot näkevät jaettuna intressinään Euroopan hajaannuksen.

Viimeaikaisten tapahtumien lisäksi globaalia maailmanjärjestystä möyhentää joukko huomattavasti hitaampia kehityskulkuja. Kapitalismin alkuajoista 1500-luvulta lähtien nopeasti kehittyneet länsimaat ovat suurpääoman intressien ajamina pyrkineet pitämään huolta, että maailman eteläinen puolisko säilyy yhtäältä halvan työvoiman ja luonnonresurssien tarjoajana, ja toisaalta markkinana lännen korkean jalostusasteen viennille. Lisäksi globaalia etelää on käytetty eräänlaisena nieluna, jonne jätteet ja saasteet voidaan ulkoistaa.

Kiina on kuitenkin murtautumassa ulos etelälle tarjotusta historiallisesta roolista. Sen pitkä marssi kohti globaalin työnjaon tikkaiden yläaskelmia vetää mukanaan myös muita entisiä altavastaajia. Talousantropologi Jason Hickel paikantaa geopoliittisen murroksen syyt juuri Kiinan viime vuosikymmenten teknologiseen kehitykseen ja kasvaneeseen kykyyn tarjota kumppaneilleen rahoitusta. Tästä on seurannut lukuisille maille uusia mahdollisuuksia lisätä riippumattomuutta ja irtautua länsimaiden etua palvelleista globalisoituneen maailmantalouden järjestelyistä.

Vanhat voittajat, Eurooppa selkeimpänä esimerkkinä, seisovat alati huterammin tikkaiden yläpäässä. Historiallisesti suurvallat ovat onnistuneet estämään haastajiensa ajamat muutokset talouspoliittisin ja sotilaallisin voimakeinoin. Kiinan pitkään jatkunut vahvistuminen ja elintasoloikka kuitenkin osoittavat, ettei länsimaiden ylivalta ole enää itsestäänselvyys. Yhdysvaltain Kiinaa vastaan suunnattua kauppasotaa ja puheita oman teollisuustuotannon palauttamisesta voi tulkita pyrkimyksinä torpata Kiinan pääsy USA:n veroiseksi supervallaksi. Kiinan yhä selvemmin hyötyessä taloudellisen globalisaation ympärille kehitellyistä rakenteista ja säännöistä, ovat yhdysvaltalaiset eliitit alkaneet vaatia muutoksia tähän pitkälti itse rakentamaansa kehikkoon. “Sääntöpohjaisen” maailmanjärjestyksen ja “vapaan” kaupan periaatteiden ei enää katsota palvelevan Yhdysvaltain omia etuja, joten niiden ylläpitämisestä ollaan vetäytymässä myös retoriikan tasolla.

Kiina, jota sitäkään ei heikon ihmisoikeustilanteen ja Taiwanin valtausaikeiden tähden kannata idealisoida, mieltää väitetysti suurvalta-aseman rakentamisen eri tavoin kuin lännen historialliset suurvallat. Maa ei näytä tavoittelevan nousua dominoivaksi maailmanpoliisiksi tai ainoaksi kalifiksi nykyisen paikalle, eikä se ole toistaiseksi rakentanut asevoimilleen USA:an verrattavia kykyjä sotimiseen ympäri maapalloa. Ulkopolitiikassaan nyky-Kiina julistaa puuttumattomuutta muiden maiden sisäisiin asioihin, pidättäytyy ideologisten kamppailujen käymisestä ja nostaa sen sijaan omat talousintressinsä liki kaiken muun yläpuolelle.

Haaste vallitsevalle järjestykselle konkretisoituu niin ikään energia- ja ilmastokysymysten tasolla. Väheksymättä Kiinan järkälemäisiä fossiilipäästöjä, maa on teollisuuspolitiikallaan ja mineraalivaroihinsa turvautuen räjäyttänyt aurinko- ja akkuteknologian tuotannon viime vuosina eksponentiaaliseen kasvuun ja tuonut samalla edulliset ilmastoratkaisut miljardien ulottuville. Myös Kiinan omat päästöt ovat uusimpien tietojen mukaan kääntyneet laskuun, olkoonkin että maa edelleen investoi myös fossiilisiin eikä ole vielä käynnistänyt syvällistä yhteiskunnallisen aineenvaihdunnan muutosta. Taloushistorioitsija Adam Toozen sanoin:

“Ilmastonmuutos on luultavasti ensimmäinen kysymys [modernissa historiassa], jossa Kiina syrjäyttää länsimaat ratkaisevana historiallisena voimana. Meidän on hyväksyttävä se fakta, että jos tämä tarina [ilmastosta] koskaan päättyy hyvin, länsi ei tule olemaan siinä sankari. Johtavan toimijan tässä siirtymässä on oltava juuri Kiinan hallinto.”

Toozen mukaan kyseessä olisi maailmanhistoriallinen käänne, johon edistyksen veturina itsensä kokeva länsi tuskin on henkisesti valmis, etenkään ilmastokysymyksessä, johon se on pitkään kokenut omistajuutta. Paljon riippuu seuraavien muutaman vuoden päätöksistä ja maan seuraavasta viisivuotissuunnitelmasta: ottaako Kiina sisäisen kehityspolitiikkansa painopisteeksi viedä ilmastosiirtymää läpi kaikessa teollisuudessa, ja astuuko maa johtavaan rooliin kansainvälisessä ilmastopolitiikassa täyttämällä Pariisin sopimuksen sitoumuksensa.

Yhdysvallat tiellä kohti fossiilifasismia

Vaikka välirikon siemenet olivat olemassa jo Obaman ja Bidenin kausilla, edellä kuvaillut kehityskulut ovat nyt Trumpin toisella kaudella kärjistäneet tilanteen täysimittaiseksi transatlanttisen järjestyksen kriisiksi. Yhdysvaltain sisällä Trumpin äärioikeistolainen vallankaappaus näyttäisi tapahtuneen ensin farssina (vuosina 2017–2021) ja sitten tragediana (2025–). Liberaalidemokraattisia turvamekanismeja puretaan nyt tarmokkaasti autoritäärisen pelikirjan opeilla.

Samaan aikaan Trumpin hallinnon “drill baby drill” -politiikka ja ilmastotoimien peruminen sinetöi maan läpi 2000-luvun jatkunutta tarrautumista fossiilisiin polttoaineisiin. Yhdysvaltojen viime aikojen aggressiivisuutta onkin syytä tarkastella myös osana fossiilikapitalismin selviytymiskamppailua. Kuten geo- ja energiapolitiikan kytköksiä tutkivat Ilias Alami ja Tim Sahay väittävät, saatamme olla todistamassa siirtymää fossiilisista polttoaineista kohti kaivannaisiin ja maametalleihin perustuvaa maailmanjärjestystä. Tämä murros ja siihen kytkeytyvä – käytännössä Kiina-riippuvainen – valtavirtainen vihreän kasvun visio asettuu törmäyskurssille fossiilipääoman intressejä turvaavan Yhdysvaltain energiastrategian kanssa.

Tutkija Gillian Hartin mukaan trumppilainen MAGA-koalitio vuosimallia 2025 sisältää muun muassa Elon Muskin ja Peter Thielin kaltaiset tekno-oligarkit, Wall Streetin rahoitusmarkkinaväkeä, kristittyjä äärinationalisteja ja toisaalta USA-johtoisen globalisaation varjopuoliin pettynyttä työväenluokkaa entisiltä teollisuuspaikkakunnilta. Vaikka autoritäärinen agenda, fossiilitalouden suojelu ja Kiina-vastaisuus nauttivat laajaa kannatusta kaikkien näiden toimijoiden keskuudessa, on huomionarvoista, että koalition sisällä käydään ankaraa välienselvittelyä siitä, mikä on muutoin Yhdysvaltain tuleva rooli maailmassa.

Jakolinjat näkyvät viime kuukausien tullisodassa. Taloustieteilijöiden kritisoimat jättitullit nähdään Trumpin toimesta neuvottelutaktisena painostuskeinona, joilla kolmansia maita yritetään pakottaa Yhdysvaltojen puolelle Kiinaa vastaan käytävässä valtakamppailussa. Trumpin valitsemien Wall Street -taustaisten ministerien strategiana on samaan aikaan ollut ajaa suhteellisen hienovaraisia tulleja ja diilejä, välttäen pahimpia riskejä. Tälläiset toimet voisivat teoriassa entisestään vahvistaa Yhdysvaltain asemaa maailmantaloudessa. Oikeistostrategi Steve Bannonin radikalisoiman työväestön keskuudessa tullisodan motivaatio nähdään kuitenkin toisin. Heille ison tullimoukarin tarkoitus on Kiinan alistamisen lisäksi kaataa USA:n nykymuotoisen globaalin taloudellisen vallan pilarit sisältäpäin ja romahduttaa 50-vuotinen dollariperustainen talousjärjestys, joka ei palvele tavallista amerikkalaista. Bannonilaisessa populismissa globalisaatiosta ja sodista hyötyneen ylikansallisen pääoman ja unohdetun työväenluokan edut ovat vastakkaiset, ja tavoite on tuottaa ensiksi mainitulle tappioita.

Trumpin voi tulkita joutuvan tasapainoilemaan näiden voimien huomioon ottamisessa. Jos räväkästi alkanut tullisota jää tussahdukseksi ja Trump “antautuu markkinavoimille”, jää nähtäväksi kuinka petetyksi työväki itsensä tuntee ja kääntyykö protesti Trumpia vastaan.

Muskin ja Thielin kaltaiset teknomiljardöörit ovat tullisota-kysymyksessä vastustaneet Trumpia ja Bannonia, mutta näyttävät osaltaan jakavan bannonilaisen vision tulossa olevasta epäjärjestyksen ajasta. Naomi Klein ja Astra Taylor väittävät, että ilmastositoumuksensa Trumpin toisella kaudella pikavauhtia hylänneet oligarkit ovat rynnänneet kehittämään suoranaista lopun aikojen fasismin ideologiaa, jossa kaikille elinkelpoisen maailman tavoittelusta luovutaan tietoisesti. Oman selviytymisensä luksusbunkkerien varaan laskeneet rikkaimmat ovat lisänneet agendalleen koko Yhdysvaltojen muokkaamisen kohti romahdukseen varautuvaa “bunkkerivaltiota”. Monikriisin syvetessä valtionhallinnon tehtäväksi jäisi sisäisten vihollisten kurissapito ja kriittisten resurssien haaliminen joko ryöstämällä ne naapureilta (Kanada, Grönlanti) tai tekemällä miljardidiilejä muiden itsevaltaisten petrovaltioiden kuten Saudi-Arabian kanssa.

Yhtä kaikki, Yhdysvaltain pitkään jatkuneen johtoaseman myötä sen kädenjälki näkyy edelleen vahvasti kansainvälistä järjestystä muovaavissa instituutioissa ja sopimuksissa. Yhdysvaltain johtoaseman tukipilarit ovat ainakin toistaiseksi voimissaan. Finanssitaloudellinen valta, eli käytännössä dollarikeskeinen kansainvälisen rahoituksen rakenne, tarjoaa Yhdysvalloille merkittäviä etuoikeuksia. Yhdelläkään sen kilpailijalla ei myöskään ole siihen verrattavia sotilaallisia kyvykkyyksiä. Geopoliittisen asetelman moninapaistuminen ja imperiumin haastajien esiinmarssi eivät siis suinkaan tarkoita, että voimasuhteet olisivat tasaväkiset.

Tässä yhteydessä on lisäksi korostettava, ettei Kiinan sekä vaikutusvaltaansa kasvattavien Intian, Turkin ja Brasilian kaltaisten maiden ajama moninapainen maailmanjärjestys ole mikään yksiselitteinen ihmelääke globaaleihin ongelmiin. Näiden maiden johtavia luokkia ei voi pitää juuri millään muotoa edistysmielisinä, eikä moninapaisuus itsessään vielä haasta kapitalistisen maailmanjärjestelmän toimintalogiikkaa. Vaikka moninapaistuminen näyttäytyykin toivottavana kehityskulkuna – siirtäähän se syrjään hierarkiaa, joka ei ole palvellut ihmiskunnan enemmistön etuja – yhteiskunnallisten liikkeiden olisi tarkoituksenmukaisinta tukea kansainvälisiä ruohonjuuritason kamppailuja suurvaltoja vastaan tai niiden perusteelliseksi muovaamiseksi.

Vastoin esimerkiksi Suomen ulkopoliittisen johdon viimeaikaisia ulostuloja, mikään analyysi ei voi enää lähteä siitä olettamasta, että maailmanpoliittinen kuohunta on vain väliaikaista turbulenssia. Päinvastoin, Yhdysvaltain voidaan edellä mainituista syistä ennustaa olevan merkittävä epävakauden lähde tulevina vuosina.

Eurooppa risteyskohdassa vailla edistyksellistä visiota

Hämmentyneisyys on kuvannut eurooppalaisen poliittisen eliitin reaktiota sen ulkopolitiikan ankkurina vuosikymmeniä toimineiden transatlanttisen yhteistyön ja Naton tulevaisuuden muututtua kyseenalaiseksi. Trump taustavoimineen on potkaissut shakkilaudan ympäri ja jättänyt sekä entiset liittolaisensa että kilpailijansa pöllämystyneenä miettimään millainen pelilauta pöytään tuodaan seuraavaksi.

“Jäitä hattuun” -mantraa nyt hokevat suomalaispoliitikot ovat vuosien ajan investoineet kilpaa poliittista pääomaa Nato-prosessiin ja USA-erityissuhteeseen. Toistaiseksi tästä haaksirikon partaalla keikkuvasta ulkopoliittisesta strategiasta irti päästämiseen ei näytä löytyvän uskallusta saati valtioviisautta. Esimerkiksi Israelin ja Yhdysvaltain Iraniin kohdistamien laittomien pommitusten jälkipuinnissa Suomen johto on monien eurooppalaisten kollegojensa tavoin keskittynyt Yhdysvaltain peesailuun. Yhtäältä Yhdysvaltain aggressiivinen imperialismi sekä toisaalta sen yhä selvempi sitoutuminen fossiilitalouteen, maan maineen totaalinen romahdus ja Aasian nousu puhuvat sen puolesta, ettei transatlanttiseen projektiin kannattaisi edes lyhyellä aikavälillä sitoutua. Irtautuminen USA:n myötäilystä olisi keskeistä myös tasavertaisen yhteistyön rakentamiseksi globaalin etelän suuntaan.

Nato-kysymyksen suhteen olisi Suomessa voitava tunnustaa, että Trumpin hallinto on toimillaan rapauttanut jäsenyyden pelotteen Venäjän suuntaan vähintään seuraavaksi neljäksi vuodeksi, mahdollisesti jopa pysyvästi. Tuoreiden kyselyjen mukaan suomalaiset eivät enää usko yhdysvaltalaisen avun tuloon, saati halua olla maan harjoittaman politiikan kanssa juurikaan tekemisissä. Käsillä on akuutti tarve kehittää Naton tilalle eurooppalaiset tai Itämeren alueen maiden keskinäiset kollektiiviset turvatakuut.

Kiina vaikuttaisi olevan ainoa keskeinen valtio, joka on valmistautunut huolella tähän hetkeen, jossa toisen maailmansodan jälkeinen maailmanjärjestys rapautuu vauhdilla silmiemme edessä. Se on jo vuosia pyrkinyt vähentämään teknologista ja taloudellista riippuvuuttaan Yhdysvalloista ja pyrkii esiintymään nyt vakauttavana voimana. Trumpin vedettyä Yhdysvallat pois Pariisin ilmastosopimuksesta ja Maailman terveysjärjestö WHO:sta, Kiina vannoi vahvistavansa molempia instituutioita.

Paitsi liberaalien ja oikeistolaisten valtaapitävien nykyisiä vaikeuksia, hämmennys kuvaa myös niitä vaikeuksia, joita laaja sota Euroopassa on asettanut vasemmistolaiselle ajattelulle. Filosofi Maurizio Lazzaraton mukaan Venäjän hyökkäys Ukrainaan on jättänyt vasemmiston ja liikkeet avuttomiksi toistelemaan vanhoja sloganeita ja kaavoja, jotka pohjautuvat eurooppalaiselle kriittiselle teorialle, joka on vuosikymmeniä sijoittanut sodan kysymykset joko kauas menneisyyteen tai globaaleihin periferioihin.

Globaalin vallan ja talouden keskukset hivuttautuvat alati kauemmas Euroopan rannoilta ja maanosan vaikutusvallan taantuminen on päivä päivältä ilmeisempää. EU:n jäsenvaltioista yksikään ei ole itsessään suurvalta, ja unionilta puuttuu poliittista yhtenäisyyttä, jotta se voisi toimia suurvaltojen välisessä pelissä täysipainoisesti. Ilmeisin esimerkki tästä on nykytilanne, jossa Ukrainan sodan lopputuloksesta ovat päättämässä ensisijaisesti Yhdysvallat ja Venäjä. Näiden tosiasioiden syvällinen tiedostaminen on vielä kesken. Kenties Trumpin toisen kauden lahja Euroopalle onkin lopullisesti herättää maanosa unesta, jossa suurvallan rinnalla kulkeminen on korvannut oman geostrategisen ajattelun.

Fossiiliriippuvuus Euroopan riippakivenä

Energiaan ja ruokaan liittyvä riippuvuus ympäröivistä suurvalloista rajoittaa Euroopan poliittista liikkumavaraa, painottaa taloustieteilijä ja Espanjan entinen kuluttaja-asiain ministeri Alberto Garzón. Olisi korkea aika tiedostaa läpi poliittisen kentän, että nykyisellään Euroopalla on ympärillään kasvavan autoritääriset suurvallat (Yhdysvallat, Venäjä ja Persianlahden monarkiat), jotka kontrolloivat maanosan energiansaantia. Historiallisesti nämä suurvallat ovat pystyneet energiavirtojen katkaisulla aiheuttamaan merkittävää vahinkoa eurooppalaisille. Yhdysvaltojen öljysaarto vuonna 1956, arabimaiden öljysaarto vuonna 1973 ja viime vuosien Venäjän kaasusaarto ovat toimineet keinoina painostaa Eurooppaa muuttamaan ulko- ja turvallisuuspolitiikkaansa. Ilman kriisejäkin riippuvuus asettaa maanosan alttiiksi voimakkaille hinnanvaihteluille. Öljyntuottajamaat ovat lähtökohtaisesti epäluotettavia kumppaneita, sillä kuten Timothy Mitchell on osoittanut, ne ovat rakenteellisesti alttiita autoritarismille.

Tie ulos autoritääristen voimien puristuksesta kulkisikin rivakan fossiilisista irtautumisen kautta. Tästä ollaan kuitenkin vielä kaukana: vuonna 2024 EU:n 19 miljardin tuki Ukrainalle kalpeni sen Venäjälle maksamien 22 miljardin euron öljy- ja kaasuostojen rinnalla, vaikka EU-komissio onkin kirjoitushetkellä viimein julkistanut ajavansa energiantuonnin täyskieltoa Venäjältä. Ongelmana on, että venäläistä putkimaakaasua korvaamaan rahdattu yhdysvaltalainen LNG-kaasu on 50 prosenttia kalliimpaa, ja vesisärötystekniikan vuoksi myös ilmastovaikutuksiltaan tuhoisampaa – eikä sekään takaa EU:n kaipaamaa riippumattomuutta. Laajemmat energiapohjan uudistukset vaatisivat ympäristöliikkeen ajaman energiankäytön vähentämisen lisäksi rinnalleen myös määrätietoista teollisuuspolitiikkaa ja ankarien uusliberalististen periaatteiden poistamista unionia määrittävistä perussopimuksista. Vähimmillään tämä tarkoittaisi finanssipolitiikan uudistamista: esimerkiksi lisäresursseja EU-budjettiin ja toimivaa julkisen lainan mekanismia.

Verrattuna Kiinaan Euroopalta puuttuu energiasiirtymään tarvittavia resursseja, mineraaleja, kaivostuotantoa ja tuotantokapasiteettia. Asiantuntijat varoittelevat, ettei Yhdysvaltojen tilanne asian saralla ole juurikaan sen parempi. Alami ja kumppanit kutsuvat tätä geopoliittista kilpailutilannetta toiseksi kylmäksi sodaksi. He painottavat, kuinka, ensimmäisestä poiketen, keskeisintä ei ole niinkään ideologinen kamppailu tai edes aluelaajennukset, vaan valtioiden kyky kontrolloida strategisia tuotantoon, rahoitukseen ja infrastruktuuriin liittyvien verkostojen solmukohtia. EU:lla tuskin on mahdollisuuksia kehittää energiasiirtymään tarvittavia kyvykkyyksiä yksin, joten sen on tärkeää pystyä solmimaan kumppanuuksia globaalisti, myös Kiinan kanssa.

Paine, joka kohdistuu esimerkiksi Viiankiaavan luonnonsuojelualueen alla oleviin mineraaleihin, selittyy osaltaan näiden puutteiden ja geopoliittisen kilpailun kautta. Tätä vasten edistyksellisten tahojen kannattaisi voimistaa puhetta kohtuudesta ja kyseenalaistaa mineraalien tuhlailulle perustuvien tuotannonalojen ylläpito. Tämä tekisi kaivosten vastustamisesta ymmärrettävää jättäen samalla tilaa sille tosiasialle, että parhaassakin skenaariossa kotoperäistä kaivostoimintaa tarvitaan jossain määrin, jotta energiasiirtymässä ei jättäydytä vain Kiinan hyvän tahdon varaan.

Eurooppa on näillä näkymin jäämässä epäedulliseen asemaan myös globaaleissa arvoketjuissa. Esimerkkinä toimivat mm. datakeskukset, jotka ovat sijoittajille erittäin kannattavaa liiketoimintaa, mutta eivät tuota Suomeen juurikaan työpaikkoja tai arvonlisää, varsinkaan suhteessa niiden energiankulutuksen määrään. Suomessa energiaintensiivisen teollisuuden osuus taloudesta on jo valmiiksi EU:n suurin.

Nykyinen EU:n teollisuuspoliittinen strategia on sisäisesti ristiriitainen ja kyvytön vastaamaan näihin haasteisiin. Poliittiset taloustieteilijät Richard Bärnthaler, Sebastian Mang ja Jason Hickel perustelevat, että tavoitellun strategisen omavaraisuuden ja riippumattomuuden sijaan nykypolitiikka "syventää riippuvuutta muiden alueiden luonnonvaroista, ja pahentaa ekoimperialistisia jännitteitä". Tämä johtuu heidän mukaansa strategiasta, joka perustuu kriittisten raaka-aineiden kulutuksen jyrkkään ja tuhlailevaan kasvuun. Samaisessa artikkelissa tutkijat esittävät, että liika riippuvuus markkinamekanismeista ja yksityisestä sektorista hidastaa irtautumista fossiilisista polttoaineista sekä estää kestämättömien sektorien alasajoa.

Euroopan ongelmavyyhtiä ei helpota se tosiasia, että vastikään virinnyt paine asevarustelumenojen tuntuvaan kasvattamiseen osuu hetkeen, jossa monien maiden sote-, infra- ja koulutusjärjestelmät ovat jo valmiiksi aliresurssoituja, ja esimerkiksi Suomessa ne ovat merkittävän alasajon kohteena. Ympäristökriisien vastaiset toimet ja esimerkiksi globaaliin etelään suuntautuva ilmastoapu ovat tässä yhtälössä ahtaalla.

Mihin pyrimme tällä tilannekuvalla?

Vaikka kasvavan sodan pelon ja militarisaation ilmapiirissä ympäristöoikeudenmukaisuuden tavoitteiden voi toisaalta ennustaa olevan vastatuulessa ympäri Eurooppaa, fossiilisista irtautumisen yhteys geopoliittiseen riippumattomuuteen autoritäärisistä suurvalloista tarjoaa ympäristöliikkeelle merkittäviä vipuvarsia. Palaamme näihin vipuvarsiin ja liikkeille tässä hetkessä avautuviin mahdollisuuksiin sekä Palestiinaa ja Ukrainaa koskeviin kysymyksiin seuraavissa blogiteksteissämme.

Riku Löf
Lauri Autere
Topi-Matti Heikkola
Meri Külm

Toimittanut Johanna Metsänheimo.

Tekstin kirjoittanut tiedonjalkautustyöryhmä on työskennellyt tämän ja lukuisten muiden aiheiden äärellä vuosina 2024–2025 Koneen säätiön rahoittamassa Lusto-hankkeessa.

Elokapinan Kulovalkea-kampanjan aloittaa Kulohälytys-katujuhla torstaina 5.6. Mielenosoitukset jatkuvat 9.6.

Elokapinan vaatimukset Suomen hallitukselle ovat:

1. Leikataan tuhon tuista, ei tulevaisuudesta!

Kaikilla tulee olla oikeus toimeentuloon, sote-palveluihin, koulutukseen ja kulttuuriin. Leikkaukset on kohdistettava neljän miljardin suuruisiin ympäristölle ja ilmastolle haitallisiin tukiin.

2. Ilmastolaista ei peruuteta!

Ilmastokatastrofi kiihtyy – emme voi missään nimessä luopua vuoden 2035 hiilineutraaliustavoitteesta. Suomen on tehtävä osansa, jotta globaali ilmasto-oikeudenmukaisuus toteutuu.

3. Metsätuho seis, luonnonmetsät kasvuun!

Hakkuut tulee palauttaa kestäviin rajoihin, sillä metsiemme tulee olla hiilinielu, ei päästölähde.​​​​​ Metsien monimuotoisuus on pelastettava.​

Tässä kirjoituksessa taustoitetaan syitä vaatimuksille paneutumalla maailman tilanteeseen, toisiinsa nivoutuviin globaaleihin kriiseihin sekä Suomen tilanteeseen.

1. Ilmastokriisi – maailman tilanne

Elämme ilmastoromahduksen aikaa ja ilmatieteen pahimmat skenaariot ovat käymässä toteen. Maailman kuumentaminen kiihtyy entisestään. Viime vuosi oli 175-vuotisen mittaushistorian lämpimin ja vuoden keskilämpötila oli 1,6 astetta esiteollista aikaa korkeampi. Ihmisen aiheuttamien ilmastopäästöjen vaikutus keskilämpötilan nousuun oli viime vuonna 1,3 astetta (1). Kymmenen viime vuotta ovat olleet maapallon kymmenen lämpimintä tilastoitua vuotta peräjälkeen (2).

1,5 asteen rajan ylittyminen lisää todennäköisyyttä ilmastojärjestelmän keikahduspisteiden ylittymiselle (3). Keikahduspisteitä ovat mm. arktisen merijään ja arktisten alueiden ikiroudan sulaminen sekä Atlantin merivirtakierron romahtaminen. Keikahduspisteiden ylitys on vaarallista, sillä se johtaa ilmaston arvaamattomuuteen ja ennustamattomuuteen. Jos mannerjäätikkö hajoaa ja alkaa luisua mereen, emme voi estää sitä mitenkään. Tutkimusten mukaan yhden tai kahden keikahduspisteen ylittyminen aiheuttaa aiemmin luultua suuremman riskin ketjureaktiosta muissa ilmastojärjestelmän osissa. Keikahduspisteiden ylitys johtaa itseään ruokkivaan maailman kuumenemiseen (4).

Atlantin lämpöä kuljettava merivirtakierto AMOC on heikentynyt viime vuosina. Atlantin merivirtakierron häiriintyminen johtaisi peruuttamattomiin muutoksiin ilmastossa sekä ekosysteemien ja ruoantuotantojärjestelmien romahtamiseen. Merivirrat, mukaan lukien Suomelle keskeinen Golfvirta, ovat elintärkeitä koko maapallon lämmönsääntelyjärjestelmälle. Ilman Golfvirtaa Lapin lämpötilat olisivat lähempänä Siperiaa (5).

Grönlannin ja Antarktiksen jäätiköiden sulaminen on kiihtynyt, ja sulamisvauhti on aiemmin oletettua nopeampaa (6). Jäätiköiden sulaminen ja merten lämpölaajeneminen johtaa merenpinnan nousuun useilla metreillä jo tämän vuosisadan aikana.

Luontokato uhkaa koko elonkehää. Alkuperäisen luonnon tuhoaminen, elinympäristöjen pirstominen ja eliöpopulaatioiden romahduttaminen on johtanut monimuotoisuuskriisiin, jossa lajien edellytykset elämään tuhoutuvat ja ekosysteemit voivat romahtaa. Tärkein tekijä luontokadon taustalla ovat ihmisen aiheuttamat muutokset maankäytössä, joista merkittävimpänä metsien raivaaminen eläinperäisen tehomaatalouden, puupeltojen ja plantaasien tieltä (7).

Toisiinsa nivoutuvat globaalit kriisit

Ilmastokriisi on yhteydessä muihin kriiseihin ja luo uusia humanitaarisia kriisejä, kun elinolosuhteet muuttuvat paikoitellen mahdottomiksi. Esimerkiksi yli 2 miljardia ihmistä asuu alueilla, jotka kärsivät äärimmäisestä vesipulasta. Makean veden puute johtuu pohja- ja pintavesien ylikäytöstä maataloudessa ja teollisuudessa, mutta ilmaston kuumeneminen pahentaa katastrofia. Lämpö lisää haihtumista, mikä kuivattaa maaperää ja makean veden varantoja (8). Joillakin alueilla kuivuus heikentää satoja. Toistuvat katovuodet aiheuttavat sotia ja konflikteja maatalousvaltaisissa maissa (9). Niistä neljästätoista maasta, joihin ilmastokriisi eniten vaikuttaa, kaikki kärsivät konflikteista (10). Esimerkiksi Syyrian sisällissota ajoi yli 6 miljoonaa ihmistä maanpakoon. Sotaa edelsi viiden vuoden kuivuus (11), ja tuontiviljan hinta nousi kuukausia ennen sodan alkua.

Palestiinassa Israel on perustamisestaan lähtien istuttanut alueelle paljon keinokastelua vaativia vieraslajeja, kuivattanut kosteikkoja siirtokuntien tieltä sekä estänyt vedensaannin palestiinalaisilta jopa viikoiksi tai kuukausiksi (12). Puolitoista vuotta kestäneen hyökkäyksen aikana Israel on muuttanut Gazan autiomaaksi ja tuhonnut tai ottanut haltuunsa 75% viljelysmaasta (13, 14). Lisää siirtomaahankkeen viherpesusta ja Suomen osallisuudesta miehityksessä voi lukea Elokapinan blogista (15).

Palestiinan tilanne on malliesimerkki siitä, kuinka ihmisten ja luonnon riisto kietoutuvat yhteen: molemmissa on taustalla resurssien ryöstäminen ja sortavat rakenteet. Ekokriisi kietoutuu väistämättä kysymyksiin vallasta ja oikeudenmukaisuudesta esimerkiksi globaalin etelän ja länsimaiden välillä tai eri ammattiryhmien, yhteiskuntaluokkien ja sukupolvien välillä (16, 17).

2. Ilmastokriisi – Suomen tilanne

Suomen ylpeydenaiheena ilmastonmuutoksen torjumisessa on ollut metsien hiilinielu eli kyky sitoa hiiltä ilmasta. Viime vuosina metsät ovat kuitenkin muuttuneet päästölähteiksi (18) ja tämä valttikortti ollaan menettämässä. Muutoksen taustalla ovat erityisesti laajat hakkuut, joihin metsäteollisuus on saanut poliittisen tuen. Metsäteollisuuden erityisrooli nieluvajeessa tulee jatkossa korostumaan, sillä Suomen nykyhallitus asetti vanhojen metsien suojelukriteerit (19) niin tiukiksi, että sen ikäkriteerit täyttää alle 9,3 % metsistä Etelä-Suomessa ja alle 13,6 % metsistä Pohjois-Suomessa (20).

Suomen metsäteollisuus esittää itsensä mielellään kestävän kehityksen ajurina. Todellisuudessa BIOS-tutkimusyksikön selvityksen (21) mukaan metsäteollisuuden osuus Suomen hiilinieluvajeesta on yli 80 %. Tämän lisäksi metsäteollisuuden vaikutus Suomen nettopäästöihin on yksinään suurempi kuin teknologia-, kemian-, ja energiateollisuuden yhteensä.

Avohakkuiden lisäksi kokonaisia ekosysteemejä on tuhottu kuivattamalla soita. Tilalle istutettiin metsää, viljaa ja nurmea ravinteikkaaseen turvemaahan. Soiden kuivattaminen kuitenkin lisää maaperää hajottavien eliöiden aktiivisuutta. Turpeen hajoaminen aiheuttaa kaksi tonnia hiilidioksidipäästöjä jokaista suomalaista kohti. Puuston kasvusta riippumatta hajoamistoiminnan päästöt kasvavat ajan mittaan, kun ilmaston lämpeneminen kiihdyttää turvemaaperän hajoamista. Tämä on räikeää ympäristön pitkäaikaista vaurioittamista lyhytaikaisen intressin vuoksi (22).

Suomessa käytettävästä puusta suurin osa ei edes jatka biotuotteeksi, vaan peräti 60 % menee suoraan tai sivuvirtoina polttoaineeksi, ja polttopuustakin vain 15 % menee kotitalouksien käyttöön (23). Tämän tekee kannattavaksi puupohjaisten polttoaineiden valmisteverottomuus, joka tuo metsäteollisuudelle rahallista tukea 418 miljoonan euron edestä vuosittain (24). Lämpökattilassa mustuva puuainesko on metsäteollisuuden käsitys vihreästä siirtymästä?

Metsien uusiutuvuutta liioitellaan herkästi, sillä metsäteollisuuden suosimissa avohakkuissa uudella puustolla menee ainakin 40 vuotta päästä samaan kasvuvauhtiin kuin mihin päästäisiin jatkuvan kasvun metsissä (25). Metsäteollisuus ei siis ole ympäristön eikä ilmaston puolella, vaan rahaa tuottava koneisto, joka hakkaa ja polttaa tulevaisuutemme silmiemme edessä.

3. Ilmastolakia romutetaan

Elokapina on vaatinut hiilineutraaliutta vuoteen 2025 mennessä (26). Elokapinaa perustettaessa vuonna 2018 vaatimus oli realistinen. Vuonna 2025 Suomi ei ole hiilineutraali, liikenteen päästöjä ei ole saatu kuriin ja metsiä hakataan kestämättömän paljon (27, 28). Vaikka energiatuotannossa on jo lähes luovuttu fossiilisista polttoaineista, maankäyttösektorin takia Suomessa kasvihuonekaasujen nettopäästöt ovat kasvaneet peräti 7,5 % sitten vuoden 1990 (29, 30). Laihana lohtuna tai ehkä kohta jo saavuttamattomana unelmana Suomen ilmastolaissa on sitouduttu hiilineutraaliuteen vuonna 2035 (31). Näin siitä huolimatta, että valtaosa suomalaisista kannattaa ilmastolain tavoitteita (32).

Hallitus on niin hallitusohjelmassa kuin puoliväliriihessäkin kertonut pysyvänsä ilmastolaissa (33, 34). Kun samaan aikaan mitään toimenpiteitä tämän eteen ei tehdä, nämä ovat tyhjiä sanoja. Hiilineutraaliuden saavuttaminen vuonna 2035 on ilmastopaneelin mukaan vielä mahdollista, mutta vaatii nopeita korjaavia toimia ennen kaikkea maankäyttösektorilla. Ensisijaisesti tämä tarkoittaa hakkuiden vähentämistä välittömästi. Mikäli tarvittavia toimenpiteitä ei tämän hallituskauden aikana kyetä tekemään, on vuoden 2035 tavoitekin luisumassa Suomelta ohi (35).

Hiilinielut ja ilmastolaki nousivat julkiseksi puheenaiheeksi alkuvuodesta, kun Luonnonvarakeskus julkaisi uusia tietoja Suomen metsien muuttumisesta hiilinieluista päästölähteiksi (28, 36, 18). Tähän vedoten esimerkiksi valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) ja maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd) nostivat esiin mahdollisuuden ilmastolain avaamiseen (37). Tosiasiassa Suomi ei noudattanut ilmastolakia aiempienkaan laskelmien mukaan (38, 39).

Euroopan komissio antoi joulukuussa 2023 Suomelle suosituksen, jossa komissio peräänkuulutti Suomelta lisää ilmastotoimia, jotta Suomi saavuttaisi edes EU:n hiilineutraaliustavoitteet (38). Suomi toimitti Euroopan komissiolle kesällä 2024 kansallisen energia- ja ilmastosuunnitelman, joka ei vastannut komission suosituksia (39). Jo tämän suunnitelman perusteella Suomi olisi jäämässä merkittävästi jälkeen vuoden 2035 hiilineutraaliustavoitteestaan. Metsiemme kannalta erittäin huolestuttavaa suunnitelmassa on sen nieluarvio, josta selviää, että hallituksen tavoitteena on hakkuutason kasvattaminen edelleen. Suunnitelma perustuu yli 80 miljoonan kuutiometrin hakkuisiin vuosina 2029-2038. Kestävä hakkuutaso on tiedeyhteisön mukaan 60Mm3 tuntumassa, joka oli normaali hakkuutaso vielä 2011-2012. (40, 41)

Alkuvuodesta korkein hallinto-oikeus hylkäsi luonnonsuojelujärjestöjen valituksen valtioneuvoston ilmastolain vastaisesta toimminnasta, koska päätökset hiilineutraaliuden varmistavista uusista ilmastotoimista ovat vielä valmistelussa hallituksella. Mikäli toimet osoittautuvat riittämättömiksi, järjestöt voivat valittaa uudelleen (42).

Tiedeyhteisö, Euroopan komissio, korkein hallinto-oikeus ja Suomen kansa odottavat Orpon hallitukselta välittömiä tekoja, jotta ilmastolain tavoitteissa pysyttäisiin. Samaan aikaan hallitus kuuntelee metsäteollisuuden lobbareita, tuhoaa hyvinvointiyhteiskunnan ja keventää rikkaiden verotusta. Metsää hakataan kestämättömän paljon joka päivä, ja tulevien sukupolvien elinmahdollisuudet tuhotaan jo tänä päivänä.

4. Mitä voimme tehdä?

Elokapina ei suostu katsomaan sivusta, kun elämisen edellytyksiä maapallollamme romutetaan. Siksi nousemme vastarintaan jälleen tulevana kesänä. Tule mukaamme osaksi 10 000 kapinallisen joukkoa toistamaan viestiämme päättäjille: vaadimme elinkelpoisen tulevaisuuden. Meillä on oikeus elää ja taistella sen puolesta!

Juuri nyt meillä on ainutlaatuinen tilaisuus saavuttaa historiallisia voittoja myös Suomessa! Kyselytutkimusten mukaan yli 850 000 suomalaista olisi valmis kansalaistottelemattomuuteen ympäristön puolesta. Kun ihmiset saavat ajankohtaista tietoa kriisin vakavuudesta, ovat he valmiita paitsi vaatimaan enemmän ja nopeampia toimia, myös ryhtymään itse toimintaan.

Viime vuonna saimme joukkoomme mukaan yli 1 200 uutta kapinallista. Syntyi uusia elinvoimaisia yhteisöryhmiä, kuten Kulttuurikapina, Keskiluokkakapina, Teekkarikapina ja Isäkapina. Paikallisryhmiä perustetaan eri puolille Suomea.

Vuoden 2024 onnistuneiden kampanjoiden jäljiltä Elokapinalla on ensimmäistä kertaa mahdollisuudet ja valmiudet toteuttaa massamobilisaatiokampanja, jonka osallistujamäärät lähestyvät 10 000 osallistujan rajapyykkiä. Aiemmat Extinction Rebellion -liikkeen kampanjat Alankomaissa ja Briteissä ovat saaneet aikaan merkittävää poliittista painetta ja konkreettisia voittoja saavutettuaan 10 000 osallistujan kokoluokan.

Tule siis mukaan kesäkuussa tuhansien muiden kanssa vastustamaan tuhon tukia ja puolustamaan elinkelpoista tulevaisuutta, ilmastolakia sekä kaikkea sitä, mikä on meille rakasta ja merkityksellistä!

Lähteet

1. Maailman keski­lämpötilan nousu ylitti 1,5 astetta ensi kertaa mittaus­historiassa, ja se näkyi tulvina ja hirmu­myrskyinä. YLE, Hanna Eskonen. 10.1.2025. https://yle.fi/a/74-20135259
2. Raportti: Ilmaston­­muutoksesta yhä vahvempia merkkejä. HS. 19.03.2025. https://www.hs.fi/tiede/art-2000011108181.html
3. Exceeding 1.5°C global warming could trigger multiple climate tipping points. Science. 09.09.2022. https://www.science.org/doi/10.1126/science.abn7950
4. Global Tipping Points Report 2023. University of Exeter's Global Systems Institute. 06.12.2023. https://report-2023.global-tipping-points.org/
5. Hollantilaistutkimuksen johtopäätös: elintärkeä merivirta tyrehtyy 95 prosentin todennäköisyydellä tällä vuosisadalla. YLE, Jyri Tynkkynen. 30.08.2024. https://yle.fi/a/74-20107311
6. Accelerating melt of ice sheets now 'unmistakable'. BBC. 20.04.2023. https://www.bbc.com/news/science-environment-65317469
7. The direct drivers of recent global anthropogenic biodiversity loss. Science Advances,  Pedro Jaureguiberry muut. 9.11.2022. https://www.science.org/doi/10.1126/sciadv.abm9982
8. WRI Aqueduct Water Risk Atlas. WRI Aqueduct Water Risk Atlas
9. The causality analysis of climate change and large-scale human crisis. PNAS, David D. Zhang ja muut. 3.10.2011. https://www.pnas.org/doi/full/10.1073/pnas.1104268108
10. As Mounting Climate Chaos, Food Crisis Undermine International Peace, Secretary-General Tells Security Council It Must 'Act Now' to Resolve Conflicts, Protect People. António Guterres. https://press.un.org/en/2024/sgsm22133.doc.htm
11. Did climate change drive the Syrian uprising? Carolyn Gramling. https://www.science.org/content/article/did-climate-change-drive-syrian-uprising
12. Totuus Israelin kukoistavista autiomaista. Olli-Pekka Haavisto. 11.2.2017. https://www.ku.fi/artikkeli/3669690-totuus-israelin-kukoistavista-autiomaista
13. Gaza: By destroying agricultural lands and blocking food aid, Israel uses starvation as a weapon of war against civilians. Euro-Mediterranean Human Rights Monitor. 24.6.2024. https://reliefweb.int/report/occupied-palestinian-territory/gaza-destroying-agricultural-lands-and-blocking-food-aid-israel-uses-starvation-weapon-war-against-civilians-enar
14. Satelliitti­kuvat todistavat, miten Gazan elinolot romahtivat – "Taistelemme eloon­jäämisestä". John Helin. 18.9.2024. https://www.hs.fi/maailma/art-2000010677019.html
15. Finland is complicit in the Israeli occupation. Elokapina. https://blogi.elokapina.fi/finland-is-complicit-in-israels-occupation-of-palestine/
16. Climate change is not just a problem of physics but a crisis of justice. Otto Friedrike. https://www.theguardian.com/environment/2025/apr/18/climate-change-is-not-just-a-problem-of-physics-but-a-crisis-of-justice
17. Likainen työ – Ilmastopolitiikan voittajat ja häviäjät. Miikka Pirinen, Karoliina Paananen, Minea Koskinen. 1.4.2023. https://like.fi/kirjat/likainen-tyo/
18. Ilmastopaneeli shokkiuutisesta, että metsät eivät ole enää hiilinielu: "Hakkuita on rajoitettava" – näin kommentoi metsäteollisuus. Yle, Hanna Eskonen. 17.1.2025. https://yle.fi/a/74-20137546
19. Kansalliset kriteerit vanhoille metsille on hyväksytty. Maatalous- ja metsäministeriö, ympäristöministeriö. 20.03.2025. https://valtioneuvosto.fi/-/1410903/kansalliset-kriteerit-vanhoille-metsille-on-hyvaksytty
20. Metsien ikärakenne Suomessa vuosina 1951-2019. ForestNews, Anna Kauppi. 13.11.2020. https://forest.fi/fi/tilastot/metsien-ikarakenne-vuosina-1951-2019/
21. Metsäteollisuuden kestävyyspäivitys – Osa 1: Miksi metsäteollisuudella on ilmastopoliittinen erityisasema? BIOS-tutkimusyksikkö. 11.02.2025. https://politiikasta.fi/metsateollisuuden-kestavyyspaivitys-osa-1-miksi-metsateollisuudella-on-ilmastopoliittinen-erityisasema/
22. Tutkijoiden arviot varoittavat: Ojitetuista turvemetsistä tulossa pian selvästi suurin ilmastopäästölähde. YLE, Kari Ikävalko. 21.3.2024. https://yle.fi/a/74-20079412
23. Suomen metsiä hakataan nyt valtavasti – Siihen on viisi syytä. HS, Piia Elonen. 18.1.2025. https://www.hs.fi/alueet/art-2000010969838.html
24. Verotuet 2021-2023. Valtiovarainministeriö. 15.09.2022. https://vm.fi/documents/10623/15806635/Verotuet%202021%E2%80%932023.pdf/84cd7663-0014-d485-f7f5-86b255d8e8a0/Verotuet%202021%E2%80%932023.pdf
25. Tehottomuutta, terroria ja tiedotusta maan metsissä : metsätalouden ja sen yhteiskunnallisen toimintaympäristön kehitys. Lauri Vaara. 2010.
26. Vaatimuksemme. Elokapina. https://elokapina.fi/our-demands/#fn:I
27. Ilmastopaneelin raportti: Jakeluvelvoitteen kasvattaminen ja sähköistymisen vauhdittaminen puolittavat liikenteen päästöt. Ilmastopaneeli. 22.8.2024. https://ilmastopaneeli.fi/ilmastopaneelin-raportti-jakeluvelvoitteen-kasvattaminen-ja-sahkoistymisen-vauhdittaminen-puolittavat-liikenteen-paastot/
28. Syke: Metsien hakkuut vaikeuttavat hiilineutraaliuden tavoittelua arvioitua enemmän. YLE, Heikki Ali-Hokka. 24.10.2025. https://yle.fi/a/74-20119925
29. EEA greenhouse gases — data viewer. European Environment Agency. 16.4.2025. https://www.eea.europa.eu/en/analysis/maps-and-charts/greenhouse-gases-viewer-data-viewers
30. Kasvihuonekaasuinventaarion ennakkotiedot 2023. Luke. 15.1.2025. https://www.luke.fi/fi/uutiset/kasvihuonekaasuinventaarion-
31. Ilmastolaki. 14.6.2022. https://www.finlex.fi/fi/lainsaadanto/2022/423
32. Ilmasto- ja luontobarometrit 2025. Ympäristöministeriö. 17.3.2025. https://ym.emmi.fi/l/xgQhLFtkVNx7
33. Vahva ja välittävä Suomi. Valtioneuvosto. 20.6.2023. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/165042/Paaministeri-Petteri-Orpon-hallituksen-ohjelma-20062023.pdf?sequence=1&isAllowed=y
34. Perus­suomalaiset, kristillis­demokraatit ja metsä­alan lobbarit yrittivät turhaan horjuttaa ilmasto­lakia. HS, Petja Pelli. 25.4.2025. https://www.hs.fi/politiikka/art-2000011189128.html
35. Ilmastopaneelin muistio ja raportti: Ilmastotavoitteiden saavuttaminen vaatii nopeita korjaavia toimia maankäyttösektorilla. Ilmastopaneeli. 15.4.2025. https://ilmastopaneeli.fi/ilmastopaneelin-muistio-ja-raportti-ilmastotavoitteiden-saavuttaminen-vaatii-nopeita-korjaavia-toimia-maankayttosektorilla/
36. Uudet tiedot Suomen metsistä ovat todellinen uutispommi – Seuraukset eivät ole ihan pieniä. HS, Piia Elonen. 17.1.2025. https://www.hs.fi/alueet/art-2000010966941.html
37. Paine kasvaa: Myös Metsä­teollisuus vaatii ilmasto­lain avaamista. HS, Petja Pelli. 3.3.2025. https://www.hs.fi/politiikka/art-2000011063989.html
38. Commission Recommendation, Assessment (SWD) and Factsheet of the draft updated National Energy and Climate Plan of Finland. Euroopan komissio. 18.12.2023. https://commission.europa.eu/publications/commission-recommendation-assessment-swd-and-factsheet-draft-updated-national-energy-and-climate-14_en
39. Finland - Final updated NECP 2021-2030 (submitted in 2024). Ministry of Economic Affairs and Employment of Finland. 1.7.2024. https://commission.europa.eu/publications/finland-final-updated-necp-2021-2030-submitted-2024_en
40. Arvio Suomen maankäyttösektorin tilanteesta – Tarkastelussa EU:n LULUCF-velvoitekaudet 2021–2025 ja 2026–2030. Ilmastopaneeli. 15.4.2025. https://ilmastopaneeli.fi/hae-julkaisuja/arvio-suomen-maankayttosektorin-tilanteesta-tarkastelussa-eun-lulucf-velvoitekaudet-2021-2025-ja-2026-2030/
41. Hakkuukertymä ja puuston poistuma. LUKE. https://www.luke.fi/fi/tilastot/hakkuukertyma-ja-puuston-poistuma
42. KHO:2025:2. Korkein hallinto-oikeus. 08.01.2025. https://www.kho.fi/fi/index/paatokset/ennakkopaatokset/1735886394202.html

Laajemman rintaman muodostaminen metsäpoliittisten tavotteiden taakse vaatii aiempaa enemmän yhteistyötä erilaisten sidosryhmien välillä. Tekstissä käsitellään ympäristöliikkeen ja keskeisten metsäsidosryhmien lähentymisen esteitä ja niiden ylittämistä. Kirjoitus perustuu Lusto-hankkeelle tehtyyn haastattelututkimukseen, ja se on julkaistu myös Koneen säätiön Kaivolla-blogissa.

Teksti: Topi-Matti Heikkola

Ympäristöliike tarvitsee liittolaisia metsäpolitiikassa. Tieteelliset tulokset ovat selviä: jotta luontokato saadaan käännettyä ja nettoilmastopäästöt kuriin, hakkuita täytyy vähentää, jäljellä olevat luonnonmetsät suojella ja metsien monimuotoisuutta lisätä ja varjella. Siltikään laajaa rintamaa ei ole muodostunut näiden tavoitteiden taakse, eikä ympäristöliike ole saanut mobilisoitua tarvittavia määriä ihmisiä.

Osana Lusto-hankkeen tiedonjalkautusta järjestin mini-haastattelututkimuksen, jossa haastattelin kolmen keskeisen sidosryhmän edustajat: metsänomistajan, metsäammattilaisen, ja nuorisopolitiikan aktiivin puolueesta, jonka politiikan katsotaan yleisesti olevan ristiriidassa ympäristöliikkeen tavoitteiden kanssa. Tavoitteena oli raottaa verhoa sen suhteen, mikä estää näitä sidosryhmiä siirtymästä kohti vähempää vastustusta ja aktiivisempaa tukea ympäristöliikkeen ajamille tiedepohjaisille metsäpoliittisille tavoitteille, ja mikä voisi mahdollistaa tämän muutoksen.

Haastateltavaksi valittiin mainituista sidosryhmistä ihmisiä, joiden tiedettiin olevan keskimääräistä suopeampia ympäristö- ja luontotavotteita kohtaan. Ajatuksena oli, että heillä olisi halua paitsi osallistua haastatteluun, myös auttaa ympäristöliikettä ymmärtämään aiheiden problematiikkaa ja mahdollisia ratkaisuja. Tavoitteena on tuoda ympäristöliikettä ja metsäsidosryhmiä hieman lähemmäs toisiaan.

Keskeisiä esteitä, joita haastatteluista voi tunnistaa, ovat koetut ratkaisemattomat kysymykset suhteessa metsäsektorin tarjoamaan työhön ja tuloihin, ja metsänomistajien omistusoikeuteen. Lisäksi esteenä vaikuttavat olevan tietyt mielikuvat metsäaktivismista, sen laadusta ja ympäristöliikkeen tietopohjasta, sekä halu välttää erilaisten metsäpoliittisen vaikuttamisen tapojen mukanaan tuomia konflikteja.

Millä keinoin yhteinen rintama voisi edetä? Helppoja vastauksia ei ole, mutta haastatteluista nousi esiin myös mahdollisuuksia. Kaksi olennaista identiteettikysymystä tuli ilmi. "Luonnonsuojelija"-identiteetti oli haastatelluille huomattavasti lähestyttävämpi kuin "aktivisti". Se voisi toimia jonkinlaisena laajempana yhdistävänä tekijänä. Etenkin Metsäliikkeelle olennainen huomio oli, että Metsäliike on vielä tuntematon, ja sen julkisuuskuva on monen mielessä puhdas kanvaasi. Suurin osa ympäristöliikkeen käyttämistä taktiikoista myös sai jonkinlaista kannatusta, ja uusiakin toimenpiteitä ehdotettiin. Rajoja ylittävä yhteistyö ja keskusteluilmapiirin ja -tapojen kehittäminen nousevat esiin potentiaalisina suuntina.

Yhdistin haastatteluista vahvimmin nousseisiin teemoihin joitakin muita lähteitä ja omaa kokemustani. Niihin perustuen listaan alla seitsemän keskeistä oppia, joita ympäristöliike voisi soveltaa lisätäkseen vaikutusvaltaansa olennaisissa sidosryhmissä.

Lusto-hankkeesta, Metsäliikkeestä ja tutkimuksesta lyhyesti

Lusto-hanke on Koneen säätiön rahoittama Metsäliikkeen kehittämisprojekti. Osana projektia on toiminut tiedonjalkautustyöryhmä, joka on pureskellut metsiin ja aktivismiin liittyvää tutkimustietoa ympäristöliikkeelle ja laajemmalle yleisölle hyödylliseen muotoon. Metsäliike taas on Greenpeacen, Elokapinan ja Luonto-liiton Metsäryhmän yhteistyöstä alkunsa saanut ja sittemmin itsenäistynyt kansanliike, joka pyrkii puolustamaan luonnonmetsiä, kohtuullistamaan hakkuumääriä ja palauttamaan Suomeen eheitä ja yhtenäisiä metsäekosysteemejä.

Haastattelut toteutettiin marras—joulukuussa 2024 yksilöhaastatteluina. Tutkimus oli hyvin suppea ja johtopäätösten vetämisessä on ilmeisiä rajoituksia. Jokaisen haastattelun myötä nousi useita uusia teemoja, eli on syytä odottaa että uusia teemoja olisi varmasti vielä noussut jos haastatteluja olisi tehty lisää. Yksittäiset mielipiteet eivät myöskään luotettavasti kuvaa sidosryhmien ajattelua ja sen moninaisuutta. Niiden kautta voidaan kuitenkin päästä kiinni joihinkin ilmeisiin teemoihin, ja samojen teemojen toistuminen useassa haastattelussa vahvistaa tulosten selitysvoimaa.

1. Metsäsektorin taloudelliset siirtymäpolut näkyviin

Metsien käyttöön liittyvät taloudelliset seikat nousivat odotetusti esille kaikissa haastatteluissa. Kaikki haastatellut kuvailivat metsäluonnon ja hiilinielujen suojelun sekä metsien taloudellisen hyödyntämisen ristiriidat keskeiseksi esteeksi ympäristötavoitteiden saavuttamisen tiellä. Yhtenäistä ratkaisuehdotusta ei ollut. Vastauksissa esiintyivät muun muassa kansainväliset sopimuskehykset, taloudelliset kannusteet, vapaaehtoisuus ja metsäsektorin rakennemuutos.

Metsäsektorin taloudellisen merkityksen säilyttäminen nykyisellään tuskin voi olla metsäaktivismin lähtökohta tai edellytys. On kuitenkin odotettavaa, että mitä paremmin ympäristöliikkeet kykenevät sisällyttämään taloudellisia siirtymäpolkuja narratiiveihinsa, sitä paremmin niiden tavoitteet asemoituvat poliitiseen keskusteluun ja näyttäytyvät aitoina vaihtoehtoina. Yksi yritys tähän oli oma kirjoitukseni Sorsa-säätiön blogiin syksyllä 2024.

Metsäammattilainen:

"...siinähä on kyse monien asioitten et miten niitä niinku yhteensovitetaan. Et niinku, on luonnonsuojeluaspektit, luonnon monimuotosuusaspektit, hiilensidonta-aspektit. [...] Monia työpaikkoja, paljon vientituloja, monet metsänomistajat saa siitä, jos ei päätoimista nii sivutoimista tuloo. Kaikki virkistysarvot. [...] Se on niinku se priorisointi."

"Tämmöne vihree siirtymähän tuo uu- kaikkii uusii työpaikkoja ja uusii innovaatioita et kyllähän metsäalallekki jos löytyis vaik ansaintalogiikka että [...] jos aletaan tekee vaik ennallistamista niin sehän tois alalle töitä niin sitten sitä kautta. Eli eli joku po- niinku porkkana siel pitäis olla. Ja valitettavasti maailma pyörii aika paljo rahan ympärillä..."

Nuorisopolitiikan aktiivi:

"Mutta sitten taas tulee taas tää sosiaalinen, taloudellinen aspekti että. Saattaa olla niinku - metsäteollisuus ottaa taas iskua siitä, mutta kyllä periaatteen tasolla mun mielestä niiden hakkuutasojen pitäisi olla niinku kestävällä tasolla..."

"Toki vapaaehtoisin voimin esim. Metso-ohjelmaa hyödyntäen voitaisiin suojella näitä vanhoja luonnontilaisia metsiä [...] Mun mielestä voitaisiin ainakin aloittaa siitä, valtion luonnontilaisista metsistä ja jostain vapaaehtoisesta suojelusta."

Metsänomistaja:

"Eli osittainen suojelu kolkyt pinnaa ois hyvä, ja sit kymmenen prosenttii täys suojeluu, mut meiän metsäteollisuus on kuitenkin vielä aika vahvasti meiän talouteen riippuvainen ni mä luulen et ongelmaks tulee se et meil ei oo- se ei ole taloudellisesti kestävää meille, tehdä sitä ellei samanaikasesti sit siihen tuu kompensaatiota EU-tasolta, tai sitte EU:ssa samalla tavalla pitää alkaa katsomaan sitä historiallista metsän roolia."

"Meiän pitäis saada jalostusaste kasvamaan, jollon jos me rajotetaan sitä meillä olevan raaka-aineen saatavuutta — mut sitä on paljon. Nii me nostetaan todennäkösesti meiän jalostusarvoa, ja maailmanmarkkinahinta nousee, me ollaan aika iso tuottaja esimerkiks paperiteollisuudessa, ja erityisesti paremmanlaatusessa. Ja nyt ku me tehään paljon niin me viedään sellua. Puhtaan sellun viennissä ei oo mitään järkeä Suomen kaltasessa yhteiskunnassa. Siitä ei hyödy niinkun kansakunta juuri mitään..."

2. Omistusoikeuden vahva asema otettava huomioon

Yksi haastatteluista noussut huomio oli omistusoikeuden keskeinen merkitys kaikissa sidosryhmissä. Aihe puhutti ja sen huomioimista pidettiin erityisen tärkeänä. Haastateltavat olivat (odotetusti) suopeita metsien suojelumäärien kasvattamiseen, mutta keskeinen ehto tälle oli, että omistusoikeutta ei loukattaisi. Omistusoikeuden roolia on aiemmin tutkittu ainakin ruotsalaisessa metsäpoliittisessa keskustelussa, jossa maanomistajien etujärjestöt ja arvokonservatiiviset puolueet ovat esittäneet ympäristölainsäädännön hyökkäyksenä omistusoikeutta vastaan (Sténs ja Mårald, 2020).

Metsänomistaja totesi kaikkien luonnonmetsien suojelusta:

"Joo, mää kannatan sitä ajattelua koska se on aika vähänen määrä nykyisistä metsistä mitä se on ja ainut mikä siinä on se ongelma on se omaisuuden suoja. Eli meiän pitäis tehä jonkunlainen vaihto-oikeus siihen metsään koska raha ei oo pelkästään se vaan jollain voi olla se metsän omistajuus tärkee. Mut meil on niin vähän sitä, ja meil on niin pal talousmetsää et meillä olisi mahdollista, jos tahtoo riittää, niin tehdä se suojelu niin et me annettais niille ihmisille vastaava määrä jostain mahollisimman läheltä ja käypää metsää tai korvata rahallisesti se. [...] sanotaan tilanne et meillä on joku henkilö jolla on metsäomaisuutta paljon [...] jos hänen koko omaisuutensa siinä niin se suojelu on radikaali hänen niinkun omaisuuden hävittäminen. Mutta kyllä pitäis suojella, k- mut niin ettei se yksittäiset- erityisesti yksityiset maanomistajat ei siinä kärsi."

Metsäammattilainen taasen kommentoi samaa aihetta hyvin saman suuntaisesti:

"...mä kannatan kyl suojelun lisäämistä niinku valtion metsissä mut mä suhtaudun vähän varauksella niinku yksityisten metsänomistajien omaisuuden niinku semmoseen pakkosuojeluun [...] Siihen suhtaudun hyvin lämpimästi et metsänomistajia joko rahallisesti tai muilla keinoin kannustetaan suojeluun tai niinku, tu-tuetaan tai että tehään jotain vaihtokauppaa, et vaihetaan niinku maaomaisuuksii."

Omistusoikeuden merkitys korostuu nuorisopolitiikan aktiivin vastauksessa kysyttäessä, miten hänen sidosryhmänsä suhtautuu Metsäliikkeenkin tavoitteinaan pitämiin metsäpoliittisiin ideoihin.

"Joo no, tässä täytyy sanoo et mä olen eri linjalla oman puolueeni kanssa. [...] mutta ehkä hyvä taustoittaa että miks ne on niinku tätä mieltä nii yksi keskeinen asia on niinku omaisuuden suoja, että se on - viiteryhmässä ollaan huolissaan siitä että ei aiheudu mitään kustannuksia sille metsänomistajalle, että puuttu– tuleeko niinku EU ja puuttuu sitte metsänomistajien yksityisomaisuuteen."

"...mun viiteryhmässä ajatellaan näin että sen pitäs- metsien suojelun pitäis tapahtua enemmän niinku vapaaehtoiselta pohjalta, esim Metso-ohjelman kautta. Tavallaan ajatellaan että ei saa pakottaa yksityistä. Että metsänomistajat saa tehä niinku omille metsilleen mitä haluaa."

Ensimmäinen tästä aiheesta vedettävä huomio on, että näkemykset ovat sinänsä täysin linjassa metsäaktivismissa yleisesti ajettujen tavoitteiden ja vaatimusten kanssa. Metsäliike liittolaisineen on keskittynyt toiminnassaan pääasiassa valtion metsiin, ja pienessä määrin myös joidenkin muiden julkisyhteisöjen, kuten kuntien, seurakuntien ja suuryritysten metsiin. Yksityisten metsänomistajien metsät ovat olleet aktivismin ja monelta osin myös ajettujen tavoitteiden ulkopuolella. Tämä samalinjaisuus ei kuitenkaan tule esiin eikä välity haastateltavien vastauksista. Päinvastoin metsänomistaja toteaa kansalaistottelemattomuudesta ja suorasta toiminnasta:

"...siin on se riski et, aika harvoin me saadaan - UPM:ää kiinni mut me saadaan sen metsänomistajan esimerkiks— kiukku eli metsänomistajan kiukku et kun hän menetti sen. Entä jos me suljetaanki UPM:n tehdas? Mielenosotus — se on aivan erityyppinen tilanne."

Sitaatti korostaa, miten kuva liikkeen toiminnasta ja siihen perustuva arvio ei välttämättä perustu siihen mitä liike on tosiasiassa tehnyt. Sellutehdasaktioita on toteutettu useampaan kertaan, eikä aktioita yksityisissä metsissä kertaakaan, mutta oikeanlainen viestintä ei ole saavuttanut sidosryhmän jäsentä tai se on jostain syystä sivuutettu.

Tulosten perusteella ympäristöliikkeen kannattaisi mielestäni miettiä omistusoikeuden merkitystä eri sidosryhmille ja sen roolia viestinnässä. Korostamalla toiminnan kohdistumista valtion, kuntien ja muiden suurten julkisyhteisöjen metsiin, voitaisiin joidenkin sidosryhmien luottamusta toimintaan mahdollisesti vahvistaa ja epäluuloja hälventää. Toisaalta mikäli esillä pidetään toimia, jotka vaikuttaisivat yksityisten metsänomistajien määräämisoikeuteen omaisuudestaan, on niiden hyvä perustelu ja rajaaminen tarpeen. Yksi esimerkki on hakkuukiintiöistä puhuminen. Metsäammattilainen kommentoi hakkuiden rajaamista ekologisesti kestävälle tasolle alueellisesti:

"...se ois mun mielest hankala että ajatus että - miten sitä lähettäis sitte rajottaa, että rajotettaisko metsänomistajia jotenki et he sais myydä - et heil ois joku limitti paljo he saa myydä metsäomaisuudestaan ja oisko se joku, tilakohtanen limitti vai oisko se heidän koko metsäomaisuuden kohtanen limitti. Vai rajotettaisko sitte näitä puun ostajia et paljon ne saa ostaa ja sitte taas miten jos lähetään valtion tasolta puuttumaan jakelemaan tämmösiä ostamis- [...] talousasiat ei oo niin tuttuja mulle mut se kuulostaa vähän pelottavalta et tulis tämmöne valtion säätely, mun mielestä."

Uskon että esimerkiksi hakkuukiintiöiden huutokaupan puolesta voi argumentoida tavalla, joka liennyttää näitä huolia.

3. Liikkeiden julkikuvaa laajennettava — aktioiden ulkopuolinen työ näkyvämmäksi

Keskeinen teema haastateltavien vastauksissa liittyen aktivistiseen toimintaan osallistumiseen olivat sen sisältämät erilaiset konfliktit. Kaikki haastatellut kokivat joidenkin aktivismin piirteiden olevan jollain tavalla luonteensa vastaisia. Yksi ilmeinen syy tälle voi olla tietynlaisesta aktivismista syntyvien sosiaalisten konfliktien välttely. Konfliktit voivat liittyä asiasisällön lisäksi toimintatapoihin. Tulkintaa tukee se, että kansalaistottelemattomuuden kontrastiksi esitettiin toistuvasti rauhanomaisuus tai rauhallisuus. Vaarana haastateltavien sanojen tulkitsemisessa on tietysti se, että minkä tahansa syyn esittäminen voitaisiin tulkita "tekosyyksi", jolla haastateltava tosiasiassa pyrkisi välttämään konfliktia. Siksi vain selkeästi aktivismin sisältämiin sosiaalisiin konflikteihin viittaavat puheenvuorot on otettu perustelemaan tätä tulkintaa. Kaikki vastaajat nostivat esiin muita vaikuttamisen keinoja itselleen kansalaistottelemattomuutta mieluisampina.

Metsäammattilainen:

"En nää [itseään harjoittamassa kansalaistottelemattomuutta], ja mä mietin et mist se johtuu niin yks se et mä en oo ehkä silleen aktivistihenkinen et mä, mun valikoimassa on semmoset rauh- perinteisemmät keinot tai rauhanomasemmat keinot."

"Eli, öö vastaus kysymykseen on et en oo itse aktivistihenkinen mutta - kuitenki pidän sitä tärkeenä että sitä on. Ja en mä tiiä, ehkä sitte jos, voiha mielipiteet muuttua. Voinhan mä kyynistyä metsäalalla tähän rauhanomaseen vaikuttamiseen ja musta voi tulla aktivisti."

Nuorisopolitiikan aktiivi:

"Mä koen että toi kansalaistottelemattomuus tai suora toiminta ei oikein sovi mulle, olen sillä tavalla aika rauhallinen ja maltillinen, että taida itseltäni löytyä rohkeutta siihen enkä ole ihan varma että löytyiskö niin paljon kiinnostustakaan. Mulla muita keinoja sitten, millä voin vaikuttaa näihin asioihin."

Metsänomistaja:

"Mä olen niin huono marssimaan et sit ku lähetään marssimaan ni mä ole ylee- niinkun - sit me ollaan siin pisteessä et sit alkaa olla jo yhteiskunnassa ai- öö- paljo radikaalimpia. Ehkä mun luonne on tämmönen niinkun öö asiapohjanen vaikuttaminen — mut öö tietenki tulee myös niit tilanteita et sit jossai vaiheessa sinne pitää lähteä."

Yhtenä mahdollisena konfliktien ja epäedullisten seurausten alueena metsänomistaja ja metsäammattilainen näkivät työelämän. Metsäammattilainen kommentoi:

"...jos joutuu työpaikkaa vaikka joskus vaihtamaan nii ettei sitte mistään, jää jostain työrekrytointiprosessista ulkopuolelle sen takia et on ollu jotain kärkkäitä kannanottoja, mä en tiiä et ois-, se varmaan on jotenki laitontaki mutta, silti en halua ehkä henkilökohtasesti ottaa sitä riskiä."

Toisaalta hän kuitenkin jatkoi:

"Plus siin on se, että koska mä oon nyt alanvaihtaja, mä oon aika vähän ollu tässä, sit ku ois ollu pidemmän aikaa niin ehkä uskaltaa rohkeemminkin ottaa kantaa. Ja onhan metsäalalla paljon ammattilaisii, jotka ottaa tosi äänekkäästiki kantaa eikä se oo heiän mihinkään työllisyystilanteeseen vaikuttanu."

Metsänomistaja:

"Myöskin, sanotaan näin että oma- siis työn, oman uran kannalta se on pätkätyöläisenä tutkijana vieläkin, niin jos sust tulee sopivasti poliittisesti epähaluttu henkilö, niin en usko että se niinku ainakaan varmistaa sitä, pysyvän työn saantia, jolloin maksajana on mun lapset."

Nuorisopolitiikan aktiivi pohti oman viiteryhmänsä suhtautumista, jos hän osallistuisi kansalaistottelemattomuuteen:

Ehkä sellainen mielenosoituksiin ja kansalaistottelmattomuuteen liittyvä toiminta ni se ehkä katottas — ei sitä ei ehkä katottais niin hyvällä. Mutta uskon että noi muut toimintatavat on sit sellaisia että niissä voi sitten ihan vapaasti olla. Että ehkä sit sisällöstä saattaa kritiikkii tulla mutta itse toimintatavasta ei sitte varmaan niinkään...

Ympäristöliikkeen tavoitteita ja vaikutusvaltaa voi monesti kuitenkin tukea olematta itse osa avoimia sosiaalisia konflikteja. Suurin osa aktioiden ulkopuolisesta työstä ei näy liikkeiden ulkopuolelle, kuten suunnittelu, organisointi tai kouluttaminen. Liikkeiden viestintätyötäkin voi useimmiten tehdä esiintymättä itse mediassa. Myös esimerkiksi metsien valvontaa tai kartoittamista voi tehdä ilman julkisuutta. Näiden toimintatapojen korostaminen entisestään voisi madaltaa mukaan tulemisen kynnystä niille, jotka haluavat välttää konflikteja. Ainakin Elokapina on myös tehnyt tätä, muun muassa levittämällä julisteita kaikista erilaisista mukana olemisen tavoista.

Toisaalta konfliktien välttely oli vain yksi esiintyneistä henkilökohtaisiin näkemyksiin liittyvistä esteistä.

4. Aktivismin luonne ja laatu — linkki tieteeseen oltava näkyvä

Haastatellut metsäammattilainen ja metsänomistaja näkivät aktivismin laadun ja neutraaliuden keskeisenä tekijänä osallistumishalukkuudessaan. Puheenvuoroista on tulkittavissa, että toiminnan laatu ei ole haastateltujen mielestä aina palvellut asiaansa, tai että he eivät aina luota aktivististen toimijoiden tietopohjaan. Kokemukseni mukaan ympäristöliikkeet yleensä perustelevat toimiaan isossa kuvassa varsin legitiimeillä tieteellisten tahojen julkaisuilla ja ulostuloilla. Yksittäisten aktioiden kohdalla tilanne tietysti vaihtelee pitkälti aktion luonteen mukaan. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että tieteellisten perustelujen on syytä olla ja pysyä korkealla prioriteeteissa sekä niiden näkyvyyden että laadun osalta.

Metsäammattilainen:

"...jos mä jotain tekisin nii mä voisin mennä ehkä tälläseen marssiin tai mielenosotukseen tai adressin allekirjottaa ja sillon se vaa vaatis sen et se ois tosi selkeesti ja asiallisesti perusteltu ja et siihen löytyy niinku sellanen virallinen asiapohja tai et se perustuu faktoihin eikä vaan mielipiteisiin. Tai jonku krhm johonki, jonku ryhmän näkemykseen vaan et se voidaan ihan sillee neutraalisti esittää ja sit mä voin todeta et mä oon samaa mieltä, nii silleen..."

Metsänomistaja kommentoi näkemystään puolueellisuudesta:

"Kun se on monesti niin et se on jonkun etujärjestön, oli sitte ympäristöetu- öh niinku ympäristöjärjestö, joka ajaa sitä [metsäpolitiikkaa]. Niilläkin on myös niinku biasoituneita näkemyksiä — samoin kun on niinku teollisuuden puolella."

Metsänomistaja yhdisti aktivismin myös vahvasti tunteiden pohjalta toimimiseen. Erilaisia yleisöjä suostutellessa tarvitaan luultavasti erilaisia ilmaisutapoja: tunteiden lisäksi selkeää asiapohjaisuutta.

Metsänomistaja:

"Siel on monesti semmosta tunnepitosta ihmistä mikä niinkun huolestuu luonnosta tunteen tasolla ja mennään että, ja se on niinku aika vahva semmonen niinkun — öh tunnepuolinen. Mä olen sit taas sen verran insinööriluonne [...], et ei se tunnepuoli ratkase, mun pitää ymmärtää mitä me tehdään miks tehdään eli se puoli puuttuu musta..."

"Se määrätynlainen aktivismin öö idealismi, öö — idealismi joka ei perustu rationalismiin on vaarallista. Rationalismi jos ei oo idealismii on myös vaarallista. Eli- ja puhdas rationalismi öh, se se unohtaa ihmisarvot, puhdas idealismi unohtaa sen öö käytännön."

Metsänomistajan toinen kommentti tuo ilmi, että kaukaisetkin tapahtumat vaikuttavat oletuksiin ja odotuksiin aktivismista.

"Mut suoraan öö- suoraan lainrikkominen nii siinä on myöskin, riskejä minkä olen nähnyt esimerkiks, parhaita esimerkkejä mitä oli joskus näitä kulttuuritalojen valtauksia Turussa tossa kakstuhattakymmenen ni- vaadittiin että pitää olla paremmat kulttuuritilat ja vallataan rakennus, sit sielä ku kävelee ohi, tämä porukka ryyppää sielä kolme viikkoa. Ja sotkee. Jolloin se idea mikä sielä oli ni haluttiin että meillä on paikka tehdä tätä, mut sit ei tehty sitä vaivaa eikä sitä tehty kunnolla ni se oli niinku vähän surullinen esimerkki et — jos se tehdään ni sit se pitää tehä kunnolla. Ja perustellusti ja esimerkinomaisesti."

Toisaalta metsänomistaja näkee kansalaistottelemattomuudessa parhaimmillaan paljon potentiaalia.

"Kannatan sitä - määrätyissä rajoissa ja sillä tavalla et, - etet- tää kannattaminenki on vaikee sanoo et, ä- arvostan sitä. Ja öh, mul on vaikee saada sitä niinko tarkkaan, koska siin on niinku, jos se menee huonosti ni sit se on huono ja se pilaa sen tarkotuksen ja se saa, esmes maanomistajat vastaan, mut jos se tehdään tyylikkäästi hyvin ni se on äärimmäisen vahva niinkun tapa osottaa sitä ja vaikuttaa."

Kansalaistottelemattomuus oli osittain haastateltuja jakava aihe. Metsänomistaja ja metsäammattilainen tuntuivat antavan sille moraalisen hyväksyntänsä, mikä tukee ajatusta, että taktiikka sinänsä ei ole tuomittu epäonnistumaan ihmisten voittamisessa puolelleen. Nuorisopolitiikan aktiivi ei esittänyt suoraan mielipidettä kansalaistottelemattomuudesta. Hän tuomitsi Elokapinan toimintatapoja, joskin varovasti.

Metsäammattilainen:

"Mut sit samaa aikaan mä kuitenki ymmärrän aktivis- aktivismin ja pidän sitä tärkeenä [...] - must tuntuu et joiltaki menee ihan se poh- se koko aktivismin pointti ohi ku ne on ihan sillei et miks niitten pitää aiheuttaa jotai häiröö et eiks ne voi jossai tai että - m- joh esimerkiks oli tää hyvä dokkari se Virpi Suutarin se metsädokumentti ooksä nähny sen? [Haastattelija: Mä oon nähny sen.] Nii - ni siin oli se joku kohtaus ku ne on jossain, tyyliin Stora Enson aulassa ja liimaili itte- käsiä hissiin tai jotain, ni sit sielt tuli joku tyyppi sanoo "tää on kyllä, te ootte hyvällä asialla mut te ootte nyt väärässä paikassa että voisittekste mennä jonnekki mis te ette oo niinku tiellä. Ja sit jos ne menis johki rauhammas ni eihä kukaa huomais. Et tää et sähä et sais mitää huomioo ikinä se ois ihan tyhjän kanssa ni sit tavallaan on ihan sillei että - se on, se on se koko aktivismin pointti mun mielestä"

Nuorisopolitiikan aktiivi:

"No Elokapina, se on vähän niinku, heidän toimintatavat niinku, vähän saa niinku vastareaktion itsessä pystyyn ja en silleen ehkä niitä toimintatapoja allekirjoita, mutta minusta heillä on ihan hyviä tavoitteita..."

Kuinka paljon paremmalta tai laadukkaammalta toiminta sitten olisi voinut haastateltujen mielestä näyttää on hyvä kysymys. Vaikuttaa siltä, että haastateltujen mielikuvaa kansalaistottelemattomuudesta määritti eniten Elokapina, sillä se oli kaikkien tuntema liike.

Metsänomistaja:

"...sanotaan vaikka nyt on tää ööh, öö Elokapina, joka monesti on niinkun osottaa mieltään jossain ja se vaikutus on suurin siihen ke- normaaliin tielläkulkijaan joka ei pysty vaikuttamaan se ken- asiaan. Ni sillon se ei öö, sen riski on se et mitä Suomessaki on nähny et on tullu hyvin vihamielinen suhtautuminen Elokapinaan sen takii koska ne on tehny semmosen et se ei kohdistu siihen - ku ne ei saa sitä kiinni joka pystyy muuttamaan"

Metsäammattilainen:

"No ennen mä aattelin et Greenpeace on se ärhäkkä mut nyt mun mielest Elokapina on ärhäkkä ja Greenpeace on niinku maltillisempi."

Tästä pääsemme yhteen keskeiseen huomioon:

5. Metsäliikkeen julkisuuskuva on vielä tyhjä kangas

Haastatellut eivät juuri tunteneet Metsäliikettä eivätkä liittäneet siihen mielikuvia. On pääteltävissä, että Metsäliikkeellä on hyvät mahdollisuudet vaikuttaa julkisuuskuvaansa ja maineeseensa, koska ne eivät ole vielä vakiintuneet. Toisaalta heikko tunnettavuus voi selittää myös tuen puutetta.

Metsänomistaja:

"Metsäliike, kuullut, en identifioi sitä sen suuremmin mihinkään. Eh- onko yhteyttä Luonnonperintösäätiöön — ei tietoo. Äärimmäisen neutraali kuva."

Nuorisopolitiikan aktiivi:

"Metsäliike ei oo itelle niin tuttu, saattanut joskus tulla vastaan mutta en muista sen tarkemmin tästä liikkeestä. Ööm nimen perusteella jotain mielikuvia, niinku tuolla Aaliksella mikä sitte on niinku- metsistä kiinnostuneita ja haluu suojella metsiä."

Metsäammattilainen:

"Onks se se, joka järjestää sen metsämarssin? [...] Nojoo varmaa oon kuullu mutta voi olla et menee sekasin."

6. Sosiaalinen media ei kutsu vaikuttamaan

Nuorisopolitiikan ammattilainen ja metsänomistaja näkivät konfliktien areenana somen, johon he kaipasivat parempaa keskustelukulttuuria tai keskustelun alustoja. Asenteet somea kohtaan vähensivät heidän haluaan osallistua metsäpoliittiseen vaikuttamiseen somessa. Metsäammattilaisellakaan ei ollut kiinnostusta käyttää somea.

Somea pidetään liikkeissä yleensä tärkeänä mobilisaatiokanavana, ja oman kouluttaja- ja mobilisaatiokokemukseni mukaan se vaikuttaa perustellulta. Someviestintä lienee myös tärkeä liikkeen identiteettiä ja julkisuuskuvaa rakentava tekijä. Haastattelujen perusteella nousevia ajatuksia ovat ainakin se, että jonkinlaiset yllättävät, siltoja rakentavat somesisällöt saattaisivat rikkoa joidenkin sidosryhmien jäsenten kuvaa somekeskustelusta "äärilaitojen temmellyskenttänä". Toisaalta tulokset viittaavat siihen, että some voi olla hyvin rajoitettu kanava tavoittaa sidosryhmiä.

Nuorisopolitiikan aktiivi kuvaili somea yhdeksi tärkeäksi vaikutuskanavakseen:

"Joo no mä oon nyt kirjoitellukki aika paljon kirjoituksia ja laittanu someen postauksia ympäristöteemoihin liittyen. Koen että se on ehkä yks niistä jutuista mitkä mä niinku osaan parhaiten ja pystynki tekemään aika suht koht kivuttomasti kuitenkin. Ehkä niinku omaa- omaa kiinnostusta ja osaamista se on, niinku vastaa..."

Kysyttäessä metsäpoliittisen vaikuttamisen esteistä hän totesi:

"No kyllä mä olen ainakin ite huomannut tuolla somen puolella, etenkin tuolla X:ssä että se keskustelukulttuuri on aika agressiivista ja repivää sun muuta. Mä oon huomannut sen että on tullut postailtua vähemmän näista asioista, kokee sen jotenkin rankaksi että sieltä tulee sellainen, saattaa tulla sellainen iso viharyöppy. Tai kritiikkiäki, vaikka se ei oo niin huono asia mutta se rasittaa jonkun verran se kritiikkikin että. Sen huomaa, että se saattaa jonkun verran rajoittaa sitten, että se vaatii tietynlaista henkistä olotilaaki et pystyy ottaa sen kaiken ryöpyn vastaan."

Kysyttäessä halukkuutta osallistua somepostaukseen jonkun yhteiskunnallisen liikkeen somessa, metsänomistaja vastasi:

"Tää on se ongelma sosiaalises mediassa eli, öö mitä tahansa sanoo sosiaalises mediassa se irrotetaan kontekstissaan ja se alkaa aika usein toimimaan vastaan ja — mä olen lakannu, lakkasin käyttämästä öö sosiaalista just tän takia että ku tutkin sosiaalist mediaa ni - se polarisaatio mikä siel tapahtuu nii, melkeen kaikki asiat niinku menee - huonompaan suuntaan siinä sosiaalisen median eri- Mä en tiedä mikä se ratkasu olis siihe et me ollaan päästetty sosiaalinen media sellaseks, äärilaitojen temmellyskentäksi."

Samaan kysymykseen metsäammattilainen taas totesi:

"No en varmaa ois siinäkää. Ja perusteet on se että en oo somessa muutenkaan, ja sitte tää että, öö, noet täytyy vähän sitä työasiaa miettii kans."

7. Minäkö luonnonsuojelija?

Haastatelluilta kysyttiin näkisivätkö he itseään kutsuttavan aktivisteiksi nyt tai joskus tulevaisuudessa. Kaikki olivat varautuneita. Luonnonsuojelija sen sijaan vaikutti huomattavasti lähestyttävämmältä identiteetiltä. Onko niin, että monet negatiiviset mielikuvat konflikteista ja jonkinlaisesta vinoutuneesta tunnepohjaisuudesta liitetään enemmän juuri "aktivisteihin"? Kun ympäristöliikkeen toimijat puhuvat julkisuudessa, tämä on oleellinen seikka pohdittavaksi. Toisaalta luonnonsuojelijuus voidaan nähdä melko kapeana identiteettinä, erilaisten inhimillisen oikeudenmukaisuuden kysymysten linkittyessä olennaisesti globaaliin ekokriisiin esimerkiksi kolonialismin ja rasismin kautta. Ihmisten suojelu saattaa olla monille ympäristöliikkeessä päällimmäinen arvo muun luonnon suojelun sijaan, vaikka ne liittyvätkin erottamattomasti yhteen, ihmisen olleessa osa luontoa ja muusta luonnosta riippuvainen. Voiko myös olla, että "luonnonsuojelijuus" nimenomaan liitetään sellaiseen luontoa suojelevaan toimintaan, joka ei haasta yhteiskunnan laajempia rakenteita, ja on siksi helpommin lähestyttävää? Joka tapauksessa luonnonsuojelijuuden puhuttelua voisi varmasti kokeilla erilaisissa yhteyksissä.

Hankkeemme järjestämissä työpajoissa käsiteltiin syksyllä 2024 aktivismin identiteettiä enemmänkin. Jonathan Smucker painottaa kirjassaan "Hegemony, How-to: A Road Map for Radicals", että yhteiskunnallista muutosta ajavien toimijoiden tulisi aktiivisesti pyrkiä pois radikaalista reunapositiosta kohti laajaa erilaisten toimijoiden rintamaa. Osana tätä hän näkee aktivismin käsitteestä luopumisen, mutta sitäkin tärkeämpänä siirtymisen "aktivismin" maailmasta "politiikan" maailmaan, jossa pyritään politisoimaan uudelleen ei-politisoituja tiloja. Toisaalta jotkut työpajojen osallistujat kokivat, että aktivismin tilalle ei yleisesti ole tarjolla toista käyttökelpoista sanaa.

Metsänomistaja:

"En mä nää niinkun et aktivistiks kutsutaan. Mut nähdään niinku, ennemmin semmosena niinku, luontopositiivisena toimijana osin metsänomistajana ja omassa vaikutus- mut et aktivistissa, siin on just se kaik- siin on väärä kaiku. [...] Siihen en nää sopivani täs-, miten sitä käytetään nykyään."

Haastattelija: "Entä sitten luonnonsuojelijaksi?"

Metsänomistaja: "Öö, näkisin. Vois."

Metsäammattilainen kysyttäessä aktivistiksi kutsumisesta nyt tai tulevaisuudessa:

"No en nyt, mut et en tiedä tulevaisuudesta."

Ja luonnonsuojelijuudesta:

"No se jotenki, ööh, on todennäkösempää mut mikäköhä ero siinä sitte on."

Nuorisopolitiikan aktiivi:

"En ehkä aktivistiksi pysty itseäni määrittelemään."

"Niin tääkin [luonnonsuojelijaksi kutsuminen] on vähän tällainen että, no kyllä, tavallaan ehkä fifty-fifty jos sanoisi näin. En itse konkreettisesti suojele sitä, mutta politiikan kautta voin vaikuttaa siihen."

Lopuksi

Haluan vetää opittua yhteen perinteisten hyvien ja huonojen uutisten kautta. Aloitetaan huonoilla. Tulkitsen, että ympäristöliike ei nykyisellään houkuttele edes tavotteiden osalta pitkälti samanmielisiä sidosryhmien jäseniä toimimaan liikkeen osana. Vaikka tahtotila olisi saman suuntainen, yhdessä toimimisen edessä on monia esteitä. Hyvä uutinen taas on se, että esteet eivät välttämättä ole ympäristöliikkeen toiminnan kannalta perustavanlaatuisia. Monet yllä kuvatuista esteistä ja mahdollisuuksista olisi mahdollista ottaa huomioon pitkälti nykyisen toiminnan puitteissa. Haaste on tietysti resurssien ja osaamisen rajallisuus. Suurin osa aktivisteista tekee toimintaa vapaa-ajallaan, jolloin viestinnältä ja aktioilta voi tuskin odottaa täydellisyyttä. Epätodennäköisempien liittolaisuuksien rakentaminen ottaa aikansa ja vaatii monesti pitkäjänteisyyttä, joka on vaikeaa palkkatyön ja vakiintuneiden järjestöjen ulkopuolella. Eikä tietenkään ole edes mahdollista puhutella kaikkia yleisöjä samaan aikaan, varsinkaan tilanteissa, joissa on aitoja intressiristiriitoja.

Keskeinen huomio on kuitenkin se, ettei oikeista syistä ja yhteisistä arvoista käsin toimiminen välttämättä riitä herättämään tarpeeksi myönteisiä kuvia liikkeestä. Uusien tahojen voittamisessa puolelleen ympäristöliikkeet tarvitsevat itsekriittistä arviointia sekä tietojen ja taitojen kerryttämistä. Toiminnan kynnys ei kuitenkaan saa nousta niin korkeaksi, että toiminnan ja tekijöiden määrä dramaattisesti vähenisi.

Jonathan Smuckerin mukaan edistykselliset muutosliikkeet ovat suurelle yleisölle inspiroivia symboleja, jotka ovat tärkeitä paitsi konkreettisten muutosten saavuttamisen välineinä, myös poliittisen mielikuvituksen kannalta. Tällaisilla liikkeillä on kokoaan suurempi vaikutuspotentiaali, joka korostuu entisestään kriisiaikoina. Poliittisten valtasuhteiden kehitykseen voi vaikuttaa merkittävästi, millaisena ympäristöliike näyttäytyy ulospäin, millaisia liittolaisuuksia se kykenee luomaan ja miten se asemoituu laajempaan keskusteluun kestävyysmurroksen poliittisista kysymyksistä. Esimerkkejä tästä ovat tässä tekstissä nostetut teollisuuspolitiikka ja metsänomistajien omistusoikeus.

Uskon, että jo yllä käsiteltyjen teemojen pohtiminen kunkin omassa toiminnassa voi pienentää kuilua keskeisiin sidosryhmiin. Moni myös varmasti tekee sitä jo. Kuilun kuroutuminen umpeen on parhaimmillaan itseään ruokkiva prosessi, jossa molemmin puolin lisääntyvä ymmärrys avaa jatkuvasti lisää yhteisiä mahdollisuuksia, joka taas tuo osapuolia edelleen lähemmäs. Tavoitteen ei tarvitse olla kaikkien mobilisoiminen mukaan, vaan mielekkäiden suhteiden luominen päämäärien edistämiseksi monella eri rintamalla.

Lähteet

Smucker, J. M. (2017). Hegemony how-to: A roadmap for radicals. AK Press.
Sténs, A., & Mårald, E. (2020). “Forest property rights under attack”: Actors, networks and claims about forest ownership in the Swedish press 2014–2017. Forest Policy and Economics, 111, 102038. https://doi.org/10.1016/j.forpol.2019.102038

Liite: Ylätason katsaus teemoihin haastatteluissa

Tutkimusmenetelminä olivat puolistrukturoidut haastattelut ja laadullinen temaattinen sisällönanalyysi. Haastattelujen sisältö luokiteltiin teemoihin, jotka jakautuvat erilaisiin esteisiin ja mahdollisuuksiin metsäpoliittisten tavotteiden tukemisessa. Esiintyneet teemat on listattu alle arvioidussa merkittävyysjärjestyksessä, sen mukaan kuinka monessa haastattelussa, kuinka usein, ja kuinka painokkaasti ne esiintyivät. Esteitä voidaan tunnistaa karkeasti kolmea eri luokkaa:

Poliittiset ja rakenteelliset esteet

• omat/sidosryhmän näkemykset omistusoikeudesta
• kilpailevat intressit liittyen metsien käyttöön
• leiriytyminen/polarisaatio
• näkemys liikkeiden biaksesta
• monen asian liikkeet
• vanhalla sukupolvella vanhat ja virheelliset opit
• ongelmat eivät (vielä) vaikuta itseen/sidosryhmään

Henkilökohtaiset näkemykselliset esteet

• asenne someen
• konfliktin välttely, liittyy myös identiteettiin
• kuva aktivisteista ja aktivismista, liittyy myös identiteettiin
• uskon puute vaikuttavuuteen
• näkemys aktivismin laadusta

Henkilökohtaiset käytännön esteet

• asema työssä
• ajan puute
• Metsäliikkeen tuntemattomuus
• oman tiedon puute
• aktivismi epämieluisaa/vaikeaa

Tunnistetut mahdollisuudet voidaan luokitella muutamaan kategoriaan.

Metodit

• kansalaistottelemattomuuden moraalinen hyväksyntä
• kansalaisaloite helposti lähestyttävä
• demokratian laajentaminen
• liikkeiden kirjo, voi valita eri toimintatavoista
• suoran toiminnan logiikka

Rakenteelliset muutokset, jotka jo menossa

• sukupolvenvaihdos metsänomistajuudessa ja metsäammattilaisissa
• metsänomistajuuden kaupunkilaistuminen

Rakenteelliset muutokset, joita tarvittaisiin. Yksittäisiä mainintoja

• metsäteollisuuden rakennemuutos
• kulutuksen vähentäminen
• tiedon lisääntyminen ja prioriteettien muuttuminen
• parempia keskustelun alustoja

Identiteettikysymykset

• luonnonsuojelija-identiteetti selvästi lähestyttävämpi kuin aktivisti
• Puhdas kanvaasi: Metsäliikkeeseen ei liittynyt vahvoja (tai juuri mitään) mielikuvia

Yksittäiset toimenpideideat

• Yksityisten luonnonmetsien vaihto talousmetsään
• Metsänomistajien puukauppaboikotti
  

20.1.2025

Arvoisat päättäjät. Los Angeles on yhä ilmiliekeissä.

Palot, tulvat, myrskyt ja sietämättömät kuivuudet ovat jo pitkään riivanneet suurta osaa maapallosta. Viimeistään nyt, kun Hollywood-tähtien kodit palavat, on ennennäkemättömän selkeää, etteivät edes valta ja vauraus säästä ketään. Ilmastoromahdus uhkaa koko ihmis- ja muuta eliökuntaa.

Niinpä painotamme taas kerran ilmastotoimien kiireellisyyttä. Kyse on aikamme keskeisimmästä turvallisuusuhasta, johon puuttuminen on välttämätöntä. Suomen oman ilmastolain noudattamisesta on syytä aloittaa. Tähän tietysti olette lain nojalla velvoitettujakin, mutta Suomen ilmastotietoisen kansan hätähuudoista huolimatta toimintanne on tähän asti ollut ilmastolain vastaista.

Ympäristölle haitallisten yritystukien kokonaissumma on selvitettävä ja näiden systemaattiseen alasajoon välittömästi ryhdyttävä. Toimitte kansanedustajina ja ministereinä historiallisessa hetkessä, jossa ihmiskunnan tulevaisuus on pitkälti teidän käsissänne. Teillä on merkittävää vaikutusvaltaa. Odotamme teiltä tämän historiallisen hetken vaatimaa vastuunkantoa.

Jos tätä vastuuta ei kanneta, velvollisuutemme on kapinoida. Emme hyväksy miljoonien ihmisten uhraamista lyhytnäköisten taloudellisten intressien nimissä. Toivomme, että ryhdytte ajamaan kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa – ei siksi, että Elokapina niin vaatii, vaan koska ette halua suomalaisten kohtaavan samoja uhkakuvia, jotka Los Angelesissa ovat jo todellisuutta.

Lukematon määrä ihmisiä on tuntenut ilmastokriisin todellisuuden nahoissaan jo vuosikausia. Tulevaisuus näyttää kiihtyvään tahtiin samalta myös esimerkiksi jokaiselle Suomessa tällä hetkellä varttuvalle lapselle. Ilmastokriisi ei säästä ketään. On aika toimia.

Tämän alustuksen perään lähetimme kansanedustajille ja ministereille kertaukseksi Elokapinan avoimen kirjeen, jonka tarkoitus on rohkaista toimimaan ilmasto- ja ympäristöhätätilan vaatimalla tavalla kriisin hillitsemiseksi. Tähän voivat vaikuttaa sekä hallitus- että oppositiopuolueet. Lisäksi kirjeen tarkoitus on tarjota päätösten tueksi vankkaa, tieteellistä todistusaineistoa niin ilmastotieteen kuin muidenkin tieteenalojen saralta jäsennellyssä muodossa, ja antaa samalla perustelut Elokapinan esittämille vaatimuksille.

Lue lisää: elokapina.link/avoinkirje

In English:

Not even the wealthy are saved – Elokapina

20.1.2025

Dear policy makers. Los Angeles is ablaze.

Fires, floods, storms and intolerable droughts have long plagued much of the globe. And now, with Hollywood stars' homes burning, it is unprecedentedly clear that even power and wealth spare no one. The climate collapse threatens the entirety of life.

So once again we stress the urgency of climate action. This is the most fundamental security threat of our time and must be addressed. You should start by complying with Finland's own climate law. Of course, you are legally obliged to do so, but despite the cries of distress from the climate-conscious Finns, your actions so far have been in contravention of the aforementioned law.

The total amount of environmentally harmful subsidies must be identified, and their systematic dismantling must begin immediately. As Members of Parliament and ministers, you are acting at a historic moment in which the future of humanity is largely in your hands. You have considerable influence. We therefore expect you to assume the responsibility that this historic moment demands.

If this responsibility is not taken, it is our duty to rebel. We will not accept the sacrifice of millions of people in the name of short-sighted economic interests. We hope that you will take up the cause of an ambitious climate policy - not because Elokapina demands it, but because you do not want Finns to face the same sort of tragedies that are already a reality in Los Angeles.

Countless people have for years felt the reality of the climate crisis. The future looks increasingly similar, say, for every child growing up in Finland today. The climate crisis will spare no one. It is time to act.

Following this intro, we sent Elokapina's open letter to MPs and ministers to refresh their memory and to encourage them to act to mitigate the climate collapse, with the seriousness required by the emergency. Both government and opposition parties can contribute. It is also to provide solid, scientific evidence to support decision making, and to provide a basis for the demands made by Elokapina. The open letter (in Finnish) is from April 2024.

Azerbaidjanissa 11.-24.11. käydyt kansainväliset ilmastoneuvottelut epäonnistuivat jälleen, harvan yllätykseksi. Elokapinan neljänteen vaatimukseen, oikeudenmukaiseen muutokseen, liittyvä ilmastorahoitus jäi aivan liian pieneksi ja velkapainotteiseksi: 300 miljardia vuodessa ei riitä, kun vähintään 1 biljoona velkavapaata ilmastorahoitusta tarvittaisiin vuosittain. Näin globaalin pohjoisen rikkaat valtiot, joihin Suomikin lukeutuu, eivät edelleenkään ala maksaa vuosikymmenten massiivisista päästöistä muodostunutta ilmastovelkaansa takaisin.

Viime vuodet YK:n keskeisin ilmastoneuvottelu COP on järjestetty öljyvaltioissa, ja fossiiliteollisuuden lobbareiden määrä on ollut järkyttävä. Tämän vuoden 1 773 fossiililobbaria ylitti delegaattien yhteenlasketun määrän kymmenestä ilmastokriisistä pahiten kärsivästä valtiosta. Tulokset ovat olleet odotetun synkkiä – viime vuonna fossiilisista luopumisesta ei saatu kunnon sopimusta aikaan, eikä tänä vuonna ilmastorahoituksesta.

Ensi vuonna toivon kipinä kuitenkin elää, kun neuvottelut järjestetään Brasiliassa. Jos Amazonian alkuperäiskansojen vaatimus päästä rinnakkaisjärjestäjäksi saataisiin läpi, voisivat he puheenjohtajina luoda aivan eri olosuhteet ilmasto-oikeudenmukaisuuden edistämiselle ja fossiiliteollisuuden pysäyttämiselle. On aika tukea ja levittää heidän kampanjaansa, A Resposta Somos Nos – Vastaus olemme me.

Samalla on myös muistettava, että emme voi luottaa COP-neuvottelujen saavuttavan tarvittavia tuloksia. Entistä isompaa ja vahvempaa ympäristöliikettä tarvitaan kampeamaan fossiilipääomaa irti vallasta.

Teksti: Topi-Matti Heikkola

Kirjoittaja taustoittaa hallituksen pyrkimystä kannustaa vesihuollon yksityistämiseen uudistettavana olevalla vesihuoltolailla. Kirjoitus asettaa lainvalmistelun kontekstiinsa ja näyttää, ettei kyse ole vain nykyhallituksen päähänpistosta. Pyrkimys jatkaa vuosikymmenten kansainvälistä liikettä, jolla elämälle välttämätön vesi kaapattaisiin voitonteon välineeksi. Samalla teksti avaa maailmanlaajuisten liikkeiden kamppailua tämän peruselinehdon puolesta.

Teksti: Olli-Pekka Haavisto

Viime aikoina on käyty julkista debattia vesihuollon yksityistämisestä ja sen estävän lainsäädännön valmistelusta. Kimmokkeen aiheen käsittelylle on antanut kansalaisaloitteen Vesi on meidän - kansalaisaloite vesihuollon yksityistämisen estämiseksikäsittely eduskunnassa. Aloite pantiin vireille 31.1.2020, ja se keräsi alle vuorokaudessa tarvittavat 50 000 kannatusilmoitusta, kaikkiaan lähes 90 000 kannatusta.i Vesihuoltolain uudistamista koskevan hallituksen esitysluonnoksen lausuntokierros päättyi 30.9.2024 ja se keräsi yli 120 lausuntoa. Lopullinen lakiehdotus annetaan eduskunnalle loppukeväästä 2025.ii

Mediakeskustelu syntyi, kun uutisoitiin, että käsittelyssä edennyt lakiehdotus jätti yksityistämiselle takaportin. Esimerkiksi Helsingin Sanomat otsikoi lokakuun 6. päivänä: ”Veden yksityistäminen piti estää, mutta aloitteen tekijöiden mukaan hallitus jättää nyt sijoittajille oven auki”.iii

Seuraavana päivänä Länsi-Savo-lehti uutisoi Vesilaitosyhdistys ry:n toimitusjohtaja Riku Vahalan sanoneen olevan aivan välttämätöntä, että vesihuollossa yksityisellä on selvät rajat. Ilman rajoja hän näki vaarana vesilaitosten joutumisen ”yksityisen pääoman pelinappulaksi”. Vahala huomautti, ettei omistuksen prosenttimäärä sellaisenaan kerro todellisesta päätäntävallasta. ”Jos yksityisen omistajan omistusosuus on esimerkiksi 49 prosenttia, ja loppuosuus on jaettu useamman kunnan kesken, ei kuntien tosiasiallinen määräysvalta välttämättä toteudu.”iv Vuonna 1956 perustettu Vesilaitosyhdistys ry. on vesihuoltoalan yhteistyöjärjestö, jonka jäseninä on noin 300 vesihuoltolaitosta. Nämä kattavat noin 90 prosenttia Suomen vesihuollosta.v

Yle tiedotti 9.10.2024 hallituksen lakiluonnoksesta seuraavasti: ”Nyt tuore lakiluonnos sallisi ulkomaisille sijoittajille kuitenkin 49 prosentin omistuksen.”vi

Vesihuoltopalvelu käsittää useita osia: veden ottamisen pinta- tai pohjavesistä sekä vedenpuhdistuksen, veden johtamisen verkostossa vedenkäyttäjille, viemäröinnin eli jäteveden poisjohtamisen, jäteveden puhdistuksen, veden palauttamisen takaisin luontoon ja puhdistamolietteen käsittelyn ja ravinteiden kierrätyksen.vii

Suomi.fi-sivuston mukaan, joka on osa EU:n Your Europe -portaalia, Suomessa vesihuolto on kuntien järjestämä palvelu, jonka käytännössä toteuttaa vesihuoltolaitos. Se voi olla esimerkiksi kunnan omistama yhtiö tai asukkaiden perustama osuuskunta. Isot vesihuoltolaitokset ovat pääsääntöisesti kuntien omistuksessa. Osuuskunnat taas ovat yleensä pieniä ja toimivat usein haja-asutusalueella.viii Rajattuja toimintoja on voitu ja voidaan ulkoistaa yksityiselle toimijalle sopimuksella. Ulkoistetuista toiminnoista yleisimpiä ovat uusien verkostojen suunnittelu, mittarinvaihto, karttatiedon ylläpito ja keräys, vesijohtovuotojen korjaus sekä viemäreiden avaus. Rajattuja toimintoja voidaan myös tarvittaessa ostaa tai kilpailuttaa.ix

”Sellaisia osakeyhtiömuotoisia laitoksia, jotka ovat yli 50 prosenttisesti yksityisessä omistuksessa, on alle 20. Nämä ovat pääosin pieniä, muutamaa tuhatta asiakasta palvelevia laitoksia, lukuun ottamatta yhtä teollisuuslaitoksen yhteydessä toimivaa jätevedenkäsittelylaitosta.  - - Yksityiset omistajat ovat yleisimmin yksityishenkilöitä, jotka ovat myös laitoksen asiakkaita, paikallisia pankkeja, osuuskauppoja tai muita paikallisia yrityksiä sekä joissakin tapauksissa teollisuuslaitoksia."x

TAUSTAA VEDESTÄ

Aihe on elintärkeä kaikille ihmisille, sillä vesi on olennainen asia paitsi ihmisten elämälle ja terveydelle myös kaikelle, mitä tällä planeetalla tapahtuu. Jo peruskoulussa opetetaan, että juomaveden täydellinen puute johtaa muutamassa päivässä kuolemaan, mutta heikko veden laatu ja/tai rajoitettu saatavuus aiheuttaa vähitellen monenlaisia terveyshaittojaxi sekävaikutuksia kognitiiviseen toimintaan erityisesti lapsilla ja vanhuksillaxii.

Sana ”kaikelle” ei ole liioittelua luonnontieteiden näkökulmasta: ”Sekä orgaanisten että epäorgaanisten aineiden osatekijänä samoin kuin liuotin-, reaktio- ja kuljetusväliainetoimintojensa vuoksi vesi on olennainen kaikille Maan elollisille ja ei-elollisille prosesseille.- - vedellä on erityisiä fysikaaliskemiallisia ominaisuuksia, joilla on perustavaa laatua oleva merkitys ekosysteemien aineelle ja energiabudjetille.”xiii

Kaikelle-sana ei ole liioittelua liike-elämän käännäkökulmasta: ”Vesi on välttämätöntä teollisuudelle, ja sen saatavuus laadullisestija määrällisesti riittävästion tärkeä investointipäätösten tekijä”, todettiin jo 2006 teollisuusjohtajien ja vesitutkijoiden yhteisen konferenssin kutsukirjeen ensimmäisenä virkkeenä.xiv Aquatech, maailmanlaajuinen vesiteknologian ja -palvelujen monialayritys, kertoo verkkosivullaan, että ”vedenkäyttö on perustavanlaatuinen hyödyke lähes jokaisessa valmistus- ja tuotantoprosessin vaiheessa kaikkialla maailmassa - - - riippumatta siitä, onko kyse ruoasta, jota syömme, tai tuotteista, joita kulutamme, vettä tarvitaan lähes jokaisessa tuotantovaiheessa eri teollisuudenalojen valtavassa joukossa”.xv

Maailmanlaajuisesti maatalous on suurin vedenkuluttaja, mutta Suomessa kaikkien eri sektorien kulutus huomioiden - maatalous, teollisuus, kunnallinen käyttö sekä kotitaloudet – suurin vedenkäyttäjä on metsäteollisuus. Näin sanoo waterinfo.fi, joka on tutkimuspohjainen Suomen ympäristökeskuksen, ELY-keskusten, Suomen ilmatieteenlaitoksen ja Tulvakeskuksen yhdessä tuottama verkkosivusto.xvi

Kun puhutaan juomavedestä ja sanitaatiosta, eli kunnallisen vesihuollon kotitalouksia ja julkisia rakennuksia koskevasta osasta, on hyvä pitää mielessä, millaiset ristikkäiset edut monilla käyttäjäryhmillä on. Yksi asia on, mitkä käyttäjäryhmät saavat makeaa vettä ja jätevesihuoltoa käyttää ja kuinka paljon, ja toinen asia, miten tämä asukkaiden arkea välittömästi koskettava vesihuolto järjestetään. Tähänkin yksityistämisen kielto liittyy olennaisesti.

VESI IHMISOIKEUTENA JA MITEN SE SAATIIN AIKAAN

YK:n ihmisoikeussopimukset tehdään ja on tehty maailmanlaajuisesta näkökulmasta. Siksi niissä on otettava huomioon seikkoja, jotka Suomen näkövinkkelistä saattavat näyttää epäolennaisilta.

Puhtaan juomaveden ja sanitaation saatavuus on kansainvälisesti tunnustettu ihmisoikeus, joka perustuu muun muassa YK:n yleiskokouksen vuonna 1966 hyväksymän Taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksenxvii 11 artiklan 1 kohdan mukaiseen oikeuteen riittävään elintasoon. Sopimus on ratifioituna tullut voimaan Suomessa 3.1.1976xviii.xix

Vaikka YK:ssa päätettiin yllämainitusta sopimuksesta jo 1960-luvulla, veteen ei yleisesti kiinnitetty riittävää huomiota vuosikymmeniin. YK:n yleiskokous julisti 1980-luvun Kansainväliseksi juomavesi- ja sanitaatiovuosikymmeneksi (International Drinking Water Supply and Sanitation Decade)xx, mutta suurempaa huomiota herätti vasta Rio de Janeiron vuoden 1992 Earth Summit eli YK:n ympäristö- ja kehityskonferenssi, jonka toimintasuunnitelmassa Agenda 21:ssaxxi käsiteltiin laajemmin vettä ja sanitaatiota, sekä ehdotettiin Maailman vesipäivän perustamista. Sen YK:n yleiskokous toteuttikin vuonna 1993 päätöksellään A/RES/47/193 pidettäväksi vuosittain maaliskuun 22. päivänä.

Tämä ja merkkipäivän synnyttäneet vuosia kestäneet kansainväliset keskustelut niin huippukokouksissa kuin ruohonjuuritasolla sai kansainvälisen vesibisneksen havahtumaan.

Merkkipäivä ei silti vielä merkinnyt veden ihmisoikeudeksi julkistamista.

VESIBISNES HERÄSI VOITTOMAHDOLLISUUKSIIN

Monikansallisille vesialan yhtiöille heikkenevä makean veden tila näyttäytyi huomattavina tuotto-odotuksina. Esimerkiksi The Economist -lehdessä vuonna 1992 alkoi kampanja julkisten vesijärjestelmien ja luonnonvesien yksityistämiseksi. Siinä kirjoitettiin: ”Vain hyväksymällä vesi kauppatavaraksi ovat mielekkäät päätökset mahdollisia.”xxii

Samana vuonna pidetyssä International Conference on Water and the Environment -konferenssissa vahvistettiin niin sanotut Dublinin periaatteet, joihin kuuluu muun muassa, että ”vedellä on taloudellista arvoa kaikissa sen kilpailevissa käyttötarkoituksissa, ja se olisi tunnustettava taloudelliseksi hyödykkeeksi”.

Tutkija Karen Bakker kirjoitti vuonna 2002 Annals of the Association of American Geographers -tiedejournaalissa, että lukuisat kansainväliset, monenkeskiset ja kahdenväliset järjestöt, kuten Maailmanpankkiryhmä, ovat hyväksyneet Dublinin periaatteet.xxiii Tästä tuli Maailmanpankkiryhmän uusliberalistinen markkinatalouslinjaus vedelle. Se kirjasi vuoden 1993 dokumenttiinsa: ”Maailmanpankin ehdottaman uuden lähestymistavan ytimessä on kattavan poliittisen kehyksen hyväksyminen ja veden käsitteleminen taloudellisena hyödykkeenä sekä hallinto- ja toimitusrakenteiden hajauttaminen, hinnoittelun lisääminen ja sidosryhmien laajempi osallistuminen.”xxiv

Maailmanpankkiryhmän ja sen veljesorganisaation Kansainvälisen valuuttarahaston (International Monetary Fund IMF)xxv kautta ajattelu vedestä kauppatavarana levisi ympäri maailmaa, käytännössä lähes kaikkialle paitsi Pohjois-Koreaan.

Kampanja kiihtyi edelleen, kun Maailman terveysjärjestö WHO tiedotti 1995, että tuolloin: ”Joka kahdeksas sekunti kuolee lapsi veteen liittyviin sairauksiin. Joka vuosi yli viisi miljoonaa ihmistä kuolee tauteihin, jotka ovat yhteydessä heikkolaatuiseen veteen, epäpuhtaisiin kotiympäristöihin ja puutteelliseen eritteiden hävittämiseen”.xxvi Kuten virtuaalinen yrityspalveluyritys Conversational nykyäänkin opettaa, siitä mistä on niukkuutta, voi tehdä kauppaaxxvii. Synkeistä seurauksista sai lukea lukuisista kansalaisyhteiskunnan toimijoiden ulostuloista.

Vesiaktivistit ovat tiedottaneet monin tavoin maailmanlaajuisen veden yksityistämisen vastaisistakampanjoista ja eri puolilta maailmaa tapahtuneista yksityistämisen surkeista seurauksista sekä julkisen vesihuollon menestyksistä. Johtaja David Hall, Public Services Intenational Research Unit -yksiköstä (PSIRU) Greenwichin yliopistosta vetää yhteen useilla kielillä julkaistussa artikkelikokoelmassa Reclaiming Public Water: ”1990-luku oli veden epäonnistuneeksi osoittautuneen yksityistämisen vuosikymmen”.

”Yksityistämiseltä odotettiin suurempaa tehokkuutta ja alhaisempia hintoja, suurempia investointien määrää etenkin kehitysmaissa, sekä vesi- ja sanitaatiohuollon laajentumista johtoverkon ulkopuolellea oleville köyhille. Todelliset kokemukset ovat olleet toisenlaisia. - - - Yritykset eivät ole onnistuneet investoimaan niin paljon kuin oli toivottu; infrastruktuurin sijoitetut investoinnit alkoivat pudota 1990-luvun lopulla, ja myös kehityspankkien investoinnit vähenivät. Hinnat ovat nousseet, mikä heijastaa yritysten voittovaatimuksia suhteessa sijoitettuun pääomaan. Kun sopimuksissa määriteltyjä tavoitteita ei ole saavutettu, on sopimuksia pikemminkin heikennetty kuin vahvistettu.”xxviii

AKTIVISTIEN VOITTO: VESI JULISTETAAN IHMISOIKEUDEKSI

Kilpailu vähenevistä makeanveden varoista oli kiihtymässä vuosituhannen vaihteen molemmin puolin. Paheneva tilanne johti maailmanlaajuisen Water Justice Movement -liikkeen syntyyn ja organisoitumiseen ajamaan juomavettä ja sanitaatiota YK:n selväsanaisesti tunnustamaksi ihmisoikeudeksi.

Liikkeen keskeisenä innostajana nähtiin kanadalainen Maude Barlow, lukuisten vesikirjojen kirjoittaja, Blue Planet Project -hankkeen perustaja sekä toimija lukuisissa kansainvälisissä järjestöissä kuten Food and Water Watchissa. Hänelle myönnettiin vaihtoehto-Nobeliksi sanottu Right Livelihood -palkintoxxix vuonna 2005.xxx,xxxi – Ilman häntä ei tämäkään kirjoitus olisi syntynyt.

Silti on sanottava, että yksi erinomainenkaan toimija ei riitä. Ilman tuhansia vesiaktivisteja ympäri maailmaa, joiden nimiä ei julkisuudessa tunneta, mitään ei olisi tapahtunut.

Tavoite saavutettiin, kun YK:n yleiskokouksen 28.7.2010 päätöslauselma vahvisti, että yleiskokous ”tunnustaa oikeuden turvalliseen ja puhtaaseen juomaveteen ja sanitaatioon ihmisoikeutena, joka on olennainen edellytys elämän ja kaikkien ihmisoikeuksien täysimääräiselle nauttimiselle”.xxxii

Päätöksen jälkeen Amnesty International tiedotti tyytyväisenä: ”Päätöslauselmassa uudelleen vahvistetaan, että oikeus veteen ja sanitaatioon sisältyy implisiittisesti [= asiayhteydestä pääteltävissä olevasti]useisiin ihmisoikeussopimuksiin, kuten Taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevaan kansainväliseen yleissopimukseen (ICESCR), jonka sopimuspuolena on 160 valtiota, ja YK:n yleissopimukseen lapsen oikeuksista (CRC), joka on ratifioitu lähes kaikkialla maailmassa, ja että ne ovat siten oikeudellisesti sitovia oikeuksia.”xxxiii

EUROOPAN UNIONIN ENSIMMÄINEN LÄPIMENNYT KANSALAISALOITE RIGHT2WATER.

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2000/60/EY, niin sanotussa vesipuitedirektiivissä, vuodelta 2000 todetaan ensimmäiseksi: ”Vesi ei ole tavallinen kaupallinen tuote, vaan pikemminkin perintö, jota on sellaisena suojeltava, puolustettava ja kohdeltava.”

Virke toisaalta kumoaa The Economist -lehdessä esitetyn näkemyksen vedestä kauppatavarana niinkuin mikä tahansatuote, mutta toisaalta jättää avoimeksi mahdollisuuden vesihuollon yksityistämisestä.xxxiv

YK:n yleiskokouksen päätöslauselma antoi mahdollisuuden vaatia myös Euroopan unionilta johdonmukaisuutta ja toimeen ryhtymistä vesi-ihmisoikeuden toteuttamiseksi alueellaan. Ympäri Eurooppaa 120 kansalaisjärjestöä ja joukko ammattiliittoja ryhtyivät vuosina 2012–2013 keräämään kannatusilmoituksia EU-kansalaisaloitteeseen Right2Water, jota Suomessa edistettiin sloganilla ”Vesi on perusoikeus”.

Merja Launis Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:sta taustoitti perustetta aloitteelle kokemuksilla, joiden mukaan Euroopassa ja maailmanlaajuisesti oli ollut huonoja kokemuksia yksityistetyistä vesiyhtiöistä. Monikansallisten vesiyritysten hinnoittelu oli ylittänyt ihmisten maksukyvyn ja veden laatu heikentynyt.xxxv

EU-kansalaisaloitteella pyrittiin varmistamaan, että vesi pysyy Euroopassa julkisena palveluna ja julkishyödykkeenä. Tarvittiin vähintään miljoona kannatusilmoitusta EU:n silloisista jäsenmaista ja 1 884 790 allekirjoitti aloitteen. Keskeinen, 18 eritellyn vaatimuksen joukossa oli ja on edelleen tämä: ”Varmistetaan (turvallinen, puhdas ja kohtuuhintainen) vesi- ja jätevesihuoltopalvelut kaikille EU:n jäsenvaltioiden kansalaisille.”.xxxvi

EU:n komissio kuitenkin kiemurteli. Se tilasi aihetta koskevan selvityksen konsulttitoimisto Rambollilta, joka toteutti tutkimukseksi luonnehtiman selvittelyn Study on water services in selected Member Statesheinäkuussa 2015. Tohtori Emanuele Lobina PSIRU:sta kommentoi selvitystä helmikuussa 2018 Euroopan julkisten alojen ammattiliittojen federaation EPSU:n toimeksiannosta. Hän oli siihen mennessä tehnyt poliittista tutkimusta ja toimittanut asiantuntijatietoa kansainvälisille järjestöille, kansallisille ja paikallisille hallituksille, yleishyödyllisille laitoksille ja niiden järjestöille, ammattiliitoille ja kansalaisyhteiskunnan järjestöille yli 20 vuottaxxxvii.

Lobina vastasi 19-sivuisessa kommentissaan yksityiskohtaisesti todeten muun muassa: ”Tutkimus ansaitsee kiitosta siitä, että siinä käsitellään korruption kaltaisia tärkeitä kysymyksiä, joita liian usein laiminlyödään vastaavissa tutkimuksissa. Tutkimuksessa käsitellään kuitenkin valikoivasti teknisiä indikaattoreita, asiakirjatarkastuksia ja sidosryhmähaastatteluja, joten se tulkitsee virheellisesti todellista vesihuoltopalvelujen uudistusta. Seurauksena vääristyneestä lähestymistavasta tutkimus antaa ruusuisemman kuvan liberalisoidun vesihuollon tuloksista ja yksityistettyjen vesihuoltotoimintojen tulevaisuudennäkymistä kuin todelliset kokemukset oikeuttavat, eikä se tee oikeutta julkisten palvelujen tarjonnalle.”xxxviii

KAMPPAILU VESI-IHMISOIKEUDEN TOTEUTTAMISESTA EI OLE PÄÄTTYNYT

Kuluvan vuoden Maailman vesipäivän julkilausumassa EPSU esitti vaatimuksen Euroopan komissiolle: ”EPSU kehottaa Euroopan komissiota tehostamaan toimiaan luovuttamattoman vedensaanti- ja sanitaatio-oikeuden puolesta. Lupauksistaan huolimatta komissio ei ole vielä käynnistänyt ensimmäisiä askeleita kohti vesivarojen resilienssiä [eli toimintakykyä ylläpitävää joustavuutta] koskevaa direktiiviä, vaikka köyhyys leviää edelleen, saasteskandaalit lisääntyvät ja ilmastonmuutos muuttaa yhä enemmän veden kiertokulkua.”xxxix

Tämän vuoden huhtikuussa päivitetty Euroopan parlamentin sivusto Faktatietoa Euroopan unionista pitää edelleen ovea auki vesihuollon yksityistämiselle. Sivustolla sanotaan: ”Vesi ei ole pelkästään kaupallinen tuote, vaan se on myös julkinen hyödyke ja rajallinen resurssi, jonka laadusta ja riittävyydestä on pidettävä huolta ja jota on käytettävä kestävällä tavalla.” Virke sisältää implisiittisesti ajatuksen, että vesi on ensisijaisesti kaupallinen tuote ja toissijaisesti myös julkinen hyödyke.xl

EU:n puutteellinen reagointi EU-kansalaisaloitteeseen Right2Water antaa tilaa Suomen hallituksen huonolle lakiesitykselle vastauksena kotimaiselle Vesi kuuluu meille -kansalaisaloitteelle.

YKSITYISTÄMISENESIMERKKEJÄ: VESILAITOKSIA JA CARUNA

Helsingin Sanomat taustoittaaxli 20.10.2024 Suomen kansalaisaloitteesta Vesi kuuluu meille syntynyttä debattia Tallinnan kokemuksilla.

Lehti kertoo Tallinnan veden yksityistetyn vuonna 2000. Vuosien 2002–10 aikana aikana veden hinta asukkaille kaksinkertaistui. Lopulta valtio sai tarpeekseen. Maassa säädettiin laki, että veden hinta on hyväksyttävä Kilpailuvirastossa. Tästä vesiyhtiö suivaantui, toimitusjohtaja Ian Plenderleith moitti Viron ja Britannian mediassa investoijien pettämisestä. Brittiomisteinen United Utilities nosti jutun Viron valtiota vastaan Maailmanpankkiryhmän Sijoituksia koskevien riitojen kansainvälisessä ratkaisukeskuksessa ICSID:ssä. ICSID:lle poikkeuksellisesti kaikki syytteet Viroa vastaan hylättiinxlii. Seurauksena Tallinnan vesi laski tuotteen hintoja 15 % liikeasiakkaille ja 27 % kotitalouksille.

Maan ilmastoministeriön vesiympäristöalan johtava virkamies Kaupo Lääneruud toteaa HS:lle: ”Viron kokemuksen perusteella [hinnoittelun ja laadun] kontrollin on oltava tiukkaa.”

HS sivuuttaa yksityistämisprosessin kontekstin, että Viro oli tuohon aikaan Neuvostoliiton romahtamisen jälkeisessä, nopeassa talousjärjestelmän muutoksessa. Historioitsija ja politiikan analyytikko, tutkija Veronika Sušová-Salminen on luonnehtinut, että ”jos uusliberalismi juhlisi voittoaan jossain ilotulituksin, niin se olisi Baltian maissa Euroopassa”.xliii Meneillään oli jyrkkäkapitalismiin siirtymisen vaihe ennen maan hyväksymistä Euroopan unionin jäseneksi vuonna 2004 yhdessä seitsemän muun entisen itäblokin maan kanssaxliv.

Ylikansalliset vesiyritykset ovat kerran aikaisemminkin joutuneet perääntymään ICSID:n ratkaisun seurauksena. Kiistan kohteesta on tehty elokuva – tosin valkoisen pelastajan näkökulmasta. Tapaus ja teos palautuvat mieleen helposti, sillä debatin kohteena olevan kansalaisaloitteen otsikko Vesi on meidän mukailee elokuvan nimeä Sade kuuluu meille.

Bolivian Cochabambassa vesihuolto yksityistettiin syyskuussa 1999. Huhtikuussa vuonna 2000 Bechtelin tytäryhtiö Aguasdel Tunari, joka oli saanut kaupungin vesihuollon haltuunsa, sulki slummien asukkaiden kaivoja Maailmanpankin yksityistämispolitiikan sekä Bechtelin ja korruptoituneen Bolivian silloisen hallituksen kanssa tehdyn sopimuksen perusteella. Amerikkalaistaustainenylikansallinen jätti Bechtel, joka sittemmin keräsi voittoja Irakin sodassa, oli Aguas del Tunarin toinen pääosakas. Asukkaat eivät saaneet kerätä sadevettä edes omilta katoiltaan ja johtoveden hinta karkasi ihmisten ulottumattomiin.

Lopulta 50 000 ihmistä vaati yksityistämisen lopettamista. Korruptoitunut kaupunginhallitus ja Aguas del Tunari eivät perääntyneet ja kärjistyi Cochabamban vesisodaksi nimettyyn tapahtumaketjuun, jossa yksi kuoli ja satoja loukkaantui. Yhtiö vei asian ICSID:iin vaatien salaisen sopimuksen perusteella läntisen pallonpuoliskon köyhimmältä maalta 25 miljoonan dollarin korvauksia saamatta jääneistä voitoista. Laaja kansainvälinen painostus johti ISCID:n päätökseen 19.1.2006 olla ottamatta juttua käsittelyyn. Agua del Tunarin pääomistajat Bechtel ja Abengoa tyytyivät symboliseen kahden boliviaanon (0,30 US$) korvaukseen Bolivialta.xlv, xlvi,xlvii

Useat suomalaiset muistavat, kuinka energiayhtiö Fortum Oyj myi joulukuussa 2013 Suomessa olevan sähkönsiirtoliiketoimintansa Suomi Power Networks Oy:lle, jonka nimi myöhemmin muutettiin Caruna Oy:ksi. Myynnin tapahtuessa ostajayhtiön osakkaita olivat suomalaiset eläkeyhtiöt Keva (12,5 % osuus) ja LähiTapiola (7,5 %) sekä kansainväliset infrastruktuurisijoittajat First State Investments (40 %) ja Borealis Infrastructure (40 %).xlviii Aloite myynnistä tuli Valtioneuvoston omistajaohjausyksikköön Fortumilta. Myöhemmin Caruna on tehnyt isoja hinnankorotuksia sähkön siirtohintoihinxlix, joita se perustelee Energiaviraston valvontamallilla, jolla valvotaan verkkotoiminnan hinnoittelun kohtuullisuuttal.

Carunan sähköverkko kattaa kuluvan vuoden tilanteen mukaan noin viidesosan koko Suomen sähkönjakelusta. Iltasanomat kertoo, että ”Caruna Oy on [nelivuotisella] valvontajaksolla ollut hinnoittelussaan alijäämäinen, eli se on veloittanut asiakkailtaan vähemmän kuin se olisi sallitun tuoton puitteissa voinut. Jos yhtiö on jakson lopussa alijäämäinen, on sen valvontamallin mukaan mahdollista nostaa hintojaan, kuten Caruna Oy nyt tekee.”li

Alijäämäisyyttä on siis mahdollista manipuloida, kuten nousee mieleen Finnwatchin selvityksistä Carunankin kohdalla.lii

Nykyään Carunan omistavat yhdysvaltalainen pääomasijoitusyhtiö KKR & Co. Inc 40 %, kanadalainen Ontario Teacher’s Pension Plan Board 40 %, ruotsalainen työeläkevakuutusyhtiö AMF 12,5 % sekä suomalainen Työeläkeyhtiö Elo 7,5 %liii.

VESIHUOLTO JA SÄHKÖVERKKO OVAT LUONNOLLISIA MONOPOLEJA – SIIS MITÄ?

Koulutuksiin keskittyvä suoratoistoalusta MasterClass määrittelee luonnollisen monopolin seuraavasti: ”Luonnollinen monopoli on yritys, joka hallitsee kokonaista markkinasektoria markkinoiden luontaisen luonteen vuoksi eikä kovalla työllä saavutetun voiton kautta. Luonnollisia monopoleja esiintyy usein yhdessä valtion osallisuuden ja sääntelyn kanssa.” Koulutusyritys jatkaa esimerkeillä, joita ovat julkiset laitokset, julkishyödykkeiden infrastruktuurit vesi- ja öljyjohdot, sähköverkot ja niin edelleen; jotkin teknologialinjat ja sosiaalisen median sivustot, jotka ovat muuntumassa täyteen monopolivoimaan erottuen muusta business-sektoristaan; sekä vesipalvelut.^liv

Miksi sitten investoijat tavoittelevat luonnollisia monopoleja omistuksiinsa? BetterInvesting, jokaopettaa investoijia tulemaan menestyviksi investoijiksi elämäniäksi, selittää:

”Jotkut lähihistorian parhaiten menestyneistä osakkeista ovat tai ovat olleet sellaisia, joita analyytikot kutsuisivat luonnollisiksi monopoleiksi. Nämä yritykset eivät vallanneet kokonaisia markkinoita epäreilun kilpailun avulla, vaan ne yksinkertaisesti kehittivät liiketoimintansa ympärille suojauksia, joita kilpailijat eivät kyenneet voittamaan. Sähkö-, kaasu- ja vesilaitokset ovat kalliita rakentaa ja ylläpitää, joten kun ne on rakennettu, kilpailu on epätodennäköisempää. Näitä yrityksiä säännellään tiukasti sen varmistamiseksi, etteivät ne käytä markkina-asemaansa väärin nostamalla hintoja tai epäämällä palveluja mahdollisilta kilpailijoilta. Sääntelyn ansiosta yleishyödyllisten laitosten ja rautateiden pitäisi ansaita kohtuullinen tuotto, mutta koska riski on vähäinen, ei liiallista tuottoa.”^lv

Jos julkinen taho, kunnat tai valtio, on jo rakentanut infrastruktuurin, ei perustamiskustannuksista tarvitse huolehtia. Luonnollisen monopolin saamiseksi haltuunriittää poliittisten päättäjien lobbaaminen, joka on naurettavan halpaa verrattuna laitosten ja järjestelmien rakentamiseen. Lisäksi säädöksiä voi aina kiertää, kuten Finnwatch on osoittannut.

MIKSI VEDEN JA ÖLJYN SAMASTAMINEN ONTUU?

Toisinaan kuulee väitettävän, että vesi on tulevaisuuden öljy. Rinnastus ontuu siksi, että seisova vesi pilaantuu nopeasti^lvi, joten sitä ei voi kuljetella tankeissa ympäri maailmaa ja säilytellä miten kauan vain. Öljy taas säilyy käyttökelpoisena kuljetus- ja säilytysajasta riippumatta noin viisi vuotta^lvii.

Tästä syystä merkittävä vesibisnes toteutuu käytännössä ottamalla haltuun vedenottoalueita, kuten järviä, jokia ja pohjavesiä, toiseksi hallinnoimalla ja ylläpitämällä vesihuoltolaitoksia, sekä kolmanneksi ottamalla haltuun pullovesibisneksen, joka on suuressa osassa maailmaa ainoa mahdollisuus kotitalouksille saada ruokatalouteen ja monilla alueilla muuhunkin kotitaloustarpeeseen turvallista, makeaa vettä.

Suomessa luonnolliset vesiolot ovat maailman parhaimpia, vaikka veden määrä kunakin hetkenä on aika vähäinen. Vesiolot johtuvat muutaman muun seikan ohella jääkauden muokkaamasta maaperästä, jossa pohjavedetvoivat sopivasti virrata ja puhdistua, sekä meri- ja mannerilmaston välisestä sijainnista yhdessä Golf-virran tuoman lämmön kanssa. Niiden vuoksi täällä sataa kaikkina vuodenaikoina eikä vesi lopu, kun sitä tulee kaikkina vuodenaikoina lisää – ei ainakaan aikana ennen ilmastonmuutoksen tuomia mullistuksia. Kevään vähäsateisena aikanakin lumien sulamisesta saadaan paljon vettä ja pohjaveden pinta nousee nopeasti. Vettähän Suomen kymmenissä tuhansissa matalissa järvissä on vähemmän kuin Ruotsin suurissa järvissä ja vain kolmannes Laatokasta^lviii,lix.^lx,lxi,lxii

MIKSI SUOMEN VESIHUOLTO LIIKUTTAA ELOKAPINAA?

Elokapinan neljäs vaatimus on: ”Hallituksen on ulko- ja sisäpolitiikassaan asetettava etusijalle kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevat ja eniten ekokriisistä kärsivät ihmisyhteisöt.”^lxiii

Yleisesti maailmassa on tapahtumassa yhteiskunnallisen jyrkentymisen kehitys, joka näkyy myös Euroopassa ja Suomessa. Tässä kehityksessä yhteiskunnallisen suuntaus on yhdenvertaisuuden heikkenemiseen ja taloudellisen tasa-arvon heikkeneminen. Nämä tarkoittavat toimeentulomahdollisuuksien heikkenemistä pienituloisemmilta – jos nyt sellaista tekemistä tulevaisuudessa ylipäätään on, josta voi toimeentuloa saada. Toisin sanoen köyhyys lisääntyy.^lxiv

Ympäri maailmaa ekologinen tilanne heikkenee. Kuusi yhdeksästä ihmisen kannalta ekologisesta planetaarisesta rajasta on ylittynyt vuosi sitten julkaistun raportin mukaan^lxv, yksi näistä rajoista on globaali makean veden raja. Kuluvana syksynä seitsemäs, valtamerten happamoituminen, saattaa olla ylittymässä tuoreen, Postdam Institute for Climate Impact Reaserchin raportin mukaan^lxvi. Ihmisen aiheuttama kuudes massasukupuutto on meneillään, ja se tapahtuu nyt^lxvii,lxviii, meidän nykyisten aikuisten aikana. Se on lajikatoa kamalampi asia, sillä koko elämänpuu sellaisena kuin me homo sapiensin sen tunnemme, on romuttumassa vieden omaltakin lajiltamme elämisen mahdollisuudet.^lxix

Ekologinen heikkeneminen vaikuttaa muiden yhteiskunnallisten tekijöiden ohella jyrkkenevään kehitykseen. Nykyään jo osataan yhdistää ilmastonmuutos väkivaltaisiin levottomuuksiin^lxx. Yli 10 vuotta sitten kirjoittettiin NATO:n julkaisusarjassa näin yksiselitteisesti^lxxi:

”Seuraavien 50 vuoden aikana ihmiskunnan väkiluku ylittää todennäköisesti yhdeksän miljardia, ja maailman taloudellinen tuotanto saattaa viisinkertaistua. Suurelta osin näiden kahden suuntauksen seurauksena uusiutuvien luonnonvarojen niukkuus voi lisääntyä jyrkästi. Hyvin tuottavan maatalousmaan kokonaispinta-ala pienenee, samoin metsien laajuus ja niiden ylläpitämien lajien määrä. Tulevat sukupolvet joutuvat myös kokemaan pohjavesivarojen, jokien ja muiden vesistöjen jatkuvan ehtymisen ja heikkenemisen, kalastuksen vähenemisen, stratosfäärin otsonikaton jatkumisen ja ehkä myös merkittävän ilmastonmuutoksen.”

Itse asiassa tämä on tiedetty jo Tallinan veden yksityistämisen aikoihin, sillä tutkijat kirjoittivat jo vuonna 2001, että: ”Ympäristö ja luonnonvarat eivät ole väkivaltaisten konfliktien ainoa tai edes yleensä hallitseva syy. Yksikään konflikti ei ole puhtaasti ympäristökonflikti, vesisota tai öljysota. Kaikki konfliktit ovat monisyisiä. Historia on kuitenkin osoittanut varsin selvästi, että ympäristö- ja luonnonvaroihin liittyvät ongelmat ovat olleet konfliktien osatekijöitä, toisinaan jopa merkittäviä tekijöitä, paikallisista konflikteista maailmanlaajuisiin.”^lxxii

Ekologisen sortumisen vaikutukset on jo tutkimuksellisesti havaittu, kuten esimerkiksi Institute for Economics & Peacen julkaisema raportti Ecological Thread Report 2023 kertoo.^lxxiii Kun maailmantalous on monitahoisesti ja vahvasti linkittynyt, on selvää ettei mikään maailman alue voi välttyä vaikutuksilta jännitteiden ja konfliktien kasvaessa. Ei niin sanotut länsimaat, ei Eurooppa eikä siten Suomikaan. Vaikutukset leviävät kaikkialle vähintäänkin horjuvan talouden myötä.

Maailmassa on tuoreimman raportin^lxxiv mukaan 3279 miljardööriä, joista eniten Kiinassa, toiseksi Intiassa ja kolmanneksi Yhdysvalloissa. Viime vuonna miljonäärejä olijo 1,5 prosenttia aikuisväestöstä. Eniten miljonäärejä oli Yhdysvalloissa, lähes 22 miljoonaa ihmistä, eli 38 prosenttia kokonaismäärästä. Manner-Kiina oli toisella sijalla hieman yli kuudella miljoonalla - noin kaksinkertainen määrä kolmantena olevaan Yhdistyneeseen kuningaskuntaan verrattuna.^lxxv

He kyllä pärjäävät varallisuutensa turvin pitkään, mutta mitä köyhemmistä on kyse, sitä vaikeammaksi päivittäinen selviytyminen koko ajan käy.

Rikkaiden populaation varaan ei voi ihmiskunnan siedettävää elämää laskea. Tarvitsemme yhteisyyttä ja yhteistoimintaa, mikä tarkoittaa myös elinehtojen jakamista kohtuullisesti kaikille. Siis myös ja ennen kaikkea luotettavan juomaveden varmistamista jyrkkenevissä oloissa.

Yle uutisoi^lxxvi 17.10.2024 OECD:n Global Commission on the Economics of Water -yhteenliittymän tuoreesta raportista, jonka mukaan globaali vedenpuute johtaa seuraavan 25 vuoden kuluessa maailman puolen ruoantuotannon sekä puhtaan juomaveden ja sanitaation vaarantumiseen, ellei ryhdytä nopeisiin toimiin. Viitaten Dublinin vuoden 1992 periaatteisiin, raportti toteaa ”Global Commission on the Economics of Waterintyö perustuu veden taloudellisen arvon aiempaan tunnustamiseen”.

Raportti näyttää päältäkatsoen hyvinkin oikeansuuntaiselta ja perusteelliselta, mutta tärkein puuttuu: yleinen globaalin kulutuksen vähentäminen eli talouden kasvupakosta irtautuminen. Ylikulutus on kuitenkin perussyy makean veden katastrofille, kuten kaikelle muullekin esiteollisen ajan jälkeiselle ympäristökatastrofille. Raportissa päinvastoin sanotaan: ”Kun välttämättömien terveys- ja hygieniatarpeiden tyydyttämiseen tarvitaan 50 – 100 litraa päivässä, ihmisarvoinen elämä - mukaan lukien riittävä ravinto ja kulutus - edellyttää vähintään noin 4 000 litraa henkilöä kohti päivässä.”^lxxvii

4000 litraa päivässä tarkoittaa tuotannon kasvupakon ylläpitämistä.

Kun vesikysymyksiä lähestytään teknokraattisesti ja hallinnoinnin kautta vain veden määrää globaalisti tarkastellen, ajaudutaan näennäisen epäpoliittiseen asetelmaan. Jamie Lintonin ja Myriam Saadén kriittinen, globaalit rajat -käyttötapaa tarkasteleva artikkeli^lxxviii kuluvalta vuodelta kertoo seuraavasti:

”Planetaarisia rajoja koskeva lähestymistapa hämärtää rikkaiden ja vaikutusvaltaisten liiallista resurssien käyttöä, joka vaikuttaa suhteettomasti näiden rajojen ylittämiseen. Tämä muodostaa yhden tärkeimmistä poliittisista vaikutuksista, joita globaalilla veden tarkastelulla ja
planetaariset rajat -lähestymistavalla on. Vastuu siirretään pois erityisistä rakenteista ja yhteiskunnallisista suhteista abstraktille planetaariselle tasolle. Nämä rakenteet ja suhteet ovat kuitenkin ongelman luoneet. Usein ne, jotka ovat vähiten vastuussa ongelmasta, ovat juuri ne, joille sälytetään vastuu muuttaa käyttäytymistään, rajoittaa lukumääräänsä ja vähentää kysyntää [eli vesihuollon tarvettaan].”

Tällaisen yhteiskunnallisen kehityksen oloissa vesihuollon yksityistäminen muodostaa valtaisan riskin tavallisten ihmisten elämälle.

Alkuperäiskansoilla olisi paljon opetettavaa meille muille ihmisen ja muun luonnon suhteista, eli huoltapitävistä molemminsuuntaisista suhteista muun luonnon kanssa, ihmisten yhteiskuntien ja ekosysteemien kestävästä vuorovaikutuksesta,^lxxix,lxxx jossa vesi on elämä.

i Kansalaisaloite.fi. (31.1.2020 ). Vesi on meidän - kansalaisaloite vesihuollon yksityistämisen estämiseksi. Kansalaisaloite. https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/5966.

ii Maa- ja metsätalousministeriö. (no date). Vesihuoltolain uudistaminen. https://mmm.fi/vesihuoltouudistus/vesihuoltolaki.

iii PELLI, P. (6.10.2024). Veden yksityistäminen piti estää, mutta aloitteen tekijöiden mukaan hallitus jättää nyt sijoittajille oven auki. Helsingin Sanomat. https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010740069.html, luettu 19.10.2024.

iv Uusivaara, T. R. & Nieminen, I.-M./STT. (7.10.2024). Vesilaitosten edunvalvoja: Hyvä, että yksityistä omistusta vesihuollossa rajataan. Länsi-Savo. https://www.lansi-savo.fi/uutissuomalainen/7957391, luettu 18.10.2024.

v Vesilaitosyhdistys ry. (30.9.2024). VESILAITOSYHDISTYKSEN LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ UUDEKSI VESIHUOLTOLAIKSI. Vastaus Maa- ja metsätalousministeriölle lausuntopyyntöön.
https://www.vvy.fi/site/assets/files/9110/vvy_lausunto_mmm_he_vesihuoltolain_uudistaminen.pdf.

vi HAPPO, P. (9.10.2024). Arvostelua vesihuollon lakiuudistukselle: Liikaa omistusta sijoittajille. YLE. https://yle.fi/a/74-20116560, luettu 17.10.2024.

vii Vesilaitosyhdistys ry. (no date). Vesihuolto: Mitä vesihuolto on?.
https://www.vvy.fi/vesihuolto/mita-vesihuolto-on/, luettu 18.10.2024.

viii Suomi.fi. (no date). Vesihuolto: Mikä taho vastaa vesihuollon järjestämisestä Suomessa?. https://www.suomi.fi/kansalaiselle/asuminen-ja-rakentaminen/rakentaminen-ja-kiinteistot/opas/rakentaminen-ja-jatehuolto/vesihuolto, luettu 29.10.2024.

ix SAASTAMOINEN, A. & TUORILA, H. (2022). ULKOISTAMINEN JA YKSITYISTEN TOIMIJOIDEN ROOLI VESIHUOLLOSSA. Kilpailu- ja kuluttajaviraston Tutkimusraportteja 4/2022. Kilpailu- ja kuluttajavirasto. S. 34. https://www.kkv.fi/uploads/sites/2/2022/04/2022-04-tutkimusraportteja-vesihuolto-ulkoistaminen.pdf.

x MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ. (no date). LUONNOS: Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vesihuoltolain muuttamisesta. https://mmm.fi/documents/1410837/215618863/Hallituksen+esitysluonnos.PDF/e6634634-fe2f-951e-f9bd-d586f778da4c/Hallituksen+esitysluonnos.pdf?t=1719820313582, luettu 1.11.2024.

xi EUROPEAN CLIMATE AND HEALTH OBSERVATORY. (modified 3 Jul 2024). Drought and water scarcity. https://climate-adapt.eea.europa.eu/en/observatory/evidence/health-effects/drought-and-water-scarcity, luettu 23.10.2024.

xii MASENTO, N. A., GOLIGHTLY, M., FIELD, D. T., BUTLER, L. T., VAN REEKUM, C. M. (Epub 30 Jan 2014). Effects of hydration status on cognitive performance and mood. British Journal of Nutrition. 2014 May 28;111(10):1841-52. DOI: 10.1017/S0007114513004455 .

xiii GORDALLA, B., MÜLLER, M. B., FRIMMEL, F. H. (Jan 2007). The physicochemical properties of water and their relevance for life. In Lozan J., Grassl H., Hupfer P., Menzel L., Schönwiese, Chr. (eds.) (2007): GLOBAL CHANGE: Enough Water for all? - Scientific Facts. Hamburg: Wissenschaftliche Auswertungen. Pp. 26 – 32.

xiv INDUSTRIAL WATER 2006. (no date). Invitation. European Conference on Efficient Use of Water Resources in Industry, February 6-8,2006, Frankfurt am Main/Germany.

xv Aquatech. (13 Apr 2023 ). Industrial water: essential guide to pollution, treatment & solutions. https://www.aquatechtrade.com/news/industrial-water/industrial-water-essential-guide, luettu 17.10.2024.

xvi Waterinfo.fi. (no date). Vesijalanjälki: A water footprint can be calculated for many types of users. https://www.vesi.fi/en/teemasivu/water-footprint/, luettu 17.10.2024.

xvii UNITED NATIONS. (16 Dec 1966). International Covenant on Economic, Social and Cultural Rights.
General Assembly resolution 2200A (XXI). https://www.ohchr.org/en/instruments-mechanisms/instruments/international-covenant-economic-social-and-cultural-rights.

xviii FINLEX. (no date). Asetus taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen voimaansaattamisesta. Valtiosopimus 6/1976. https://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1976/19760006.

xix UNITED NATIONS HUMAN RIGHTS OFFICE OF THE HIGH COMMISSIONER. (no date). About water and sanitation – OHCHR and the right to water and sanitation. https://www.ohchr.org/en/water-and-sanitation/about-water-and-sanitation, luettu 15.10.2024.

xx UNITED NATIONS GENERAL ASSEMBLY. (18 Sep 1980).  International Drinking Water Supply and Sanitation Decade: Present situation and prospects. A/35/367. Report of the Secretary-General. Thirty-fifth session, Item 61 (f) of the provisional agenda.

xxi UNITED NATIONS SUSTAINABLE DEVELOPMENT. (no date). AGENDA 21. United Nations Conference on Environment & Development Rio de Janerio, Brazil, 3 to 14 June 1992.
https://sdgs.un.org/sites/default/files/publications/Agenda21.pdf.

xxii Sarita, Harsh kumar (Jan 2022). Water for Life: Commodification, Consumption and Environmental Challenges in India. Turkish Online Journal of Qualitative Inquiry (TOJQI), 13(1), 1103 – 1110.

xxiii BAKKER, K (2005). "Neoliberalizing nature? Market environmentalism in water supply in England and Wales". Annals of the Association of American Geographers. 3. 95 (3): 542–565. doi:10.1111/j.1467-8306.2005.00474.x. S2CID 144211707 

xxiv WORLD BANK – WASHINGTON, DC, US. (1.1.1993). Water resources management : a World Bank policy paper. World Bank. https://www.ircwash.org/resources/water-resources-management-world-bank-policy-paper.

xxv Katso Maailmanpankkiryhmän ja IMF:n ”veljeydestä” tästä: HAAVISTO, O.-P. (23.8.2024). Miten niin maailmantalous on kolonialistinen?. Elokapina. https://blogi.elokapina.fi/miten-niin-maailmantalous-on-kolonialistinen/, luettu 23.10.2024.

xxvi WORLD HEALTH ORGANIZATION. (28 Apr 1995). Community water supply and sanitation: needs, challenges and health   objectives. A48/INF.DOC./2. Report by Director-General. Provisional agenda item 32.1. FORTY-EIGHTH WORLD HEALTH ASSEMBLY. https://iris.who.int/bitstream/handle/10665/178382/WHA48_Inf.Doc-2_eng.pdf.

xxvii CONVERSATIONAL. (25 Mar 2021). How Entrepreneurs Can Use the Illusion of Scarcity to Sell More. https://conversational.com/entrepreneurs-can-use-illusion-scarcity-sell/, luettu 18.10.2024.

xxviii BALANYÁ, B., BRENNAN, Br., HOEDEMAN, O., KISHIMOTO, S. & TERHORST, Ph. (toimittajat) (2006). VETTÄ KAIKILLE – Yksityistämisen oikeudenmukaisia vaihtoehtoja. Suomen Rauhanpuolustajat/LIKE. (Alkuteos RECLAIMING PUBLIC WATER – Achievements, struggles and visions from around the world. Transnational Institute TNI & Corporate Europe Observatory CEO. Toimittaen suomentanut Olli-Pekka Haavisto). Ss. 23 ja 25.

xxix RIGHT LIVELIHOOD. (2005). Awarded 2005: Maude Barlow. https://rightlivelihood.org/the-change-makers/find-a-laureate/maude-barlow/, luettu 17.09. 2012.

xxx BARLOW, M. (2013). VEDEN VARASSA – Globaali kamppailu oikeudesta veteen. Into, LIKE & Suomen Rauhanpuolustajat. (Alkuteos Blue Covenant – The Global Water Crisis and the Coming Battle for the Right to Water. 2007 The New Press. Suom. Olli-Pekka Haavisto).

xxxi BARLOW, M. & CLARCE, T. (2003). Blue Gold – The Fight to Stop the Corporate Theft of the World’s Water. The Left World Books.

xxxii UNITED NATIONS’ GENERAL ASSEMBLY. (3 Aug 2010). Resolution adopted by the General Assembly on 28 July 2010. A/RES/64/292. Agenda item 48 Sixty-fourth session. https://documents.un.org/doc/undoc/gen/n09/479/35/pdf/n0947935.pdf.

xxxiii AMNESTY INTERNATIONAL. (1 Oct 2010). United Nations: Historic re-affirmation that rights to water and sanitation are legally binding. Index Number: IOR 40/018/2010. https://www.amnesty.org/en/documents/ior40/018/2010/en/, luettu 15.10.2024.

xxxiv EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI 2000/60/EY, annettu 23 lokakuuta 2000, yhteisön vesipolitiikan puitteista (EYVL L 327, 22.12.2000, s. 1)

xxxv AARVA, A. (päivitetty 17.12.2020). Suomen Right2Water-aloitteen koordinaattori: ”Kaikista haasteista huolimatta kampanjamme on edelleen yksi urani kohokohdista!”. EU:n kansalaisaloitefoorumi. Euroopan unioni. https://citizens-initiative-forum.europa.eu/blog/finnish-coordinator-right2water-initiative-despite-all-challenges-our-campaign-remains-one_fi, luettu 18.10.2024.

xxxvi RIGHT2WATER. (no date). Water and sanitation are a human right!. https://right2water.eu/, luettu 19.10.2024.

xxxvii UNIVERSITY OF GREENWICH. (no date). Dr Emanuele Lobina PhD, MA, PGCert, PGCE Associate Professor, Public Services International Research Unit (PSIRU). https://www.gre.ac.uk/people/rep/faculty-of-business/emanuele-lobina, luettu 21.10.2024.

xxxviii LOBINA, E. (Feb 2018). Commentary on the European Commission’s ”Study on Water Services in Selected Member States”. Public services international research unit (PSIRU). Pp. The front page, 5 & 7. https://right2water.cdn.prismic.io/right2water%2Fecdff366-b0b7-4fc8-8ed9-f40db3573286_psiru+commentary+on+ec+study+on+water+services_final.pdf, luettu 19.10.2024.

xxxix EPSU. (22 Mar 2024). World Water Day: right to water and sanitation can be secured by promoting Public-Public Partnerships. https://www.epsu.org/article/world-water-day-right-water-and-sanitation-can-be-secured-promoting-public-public, luettu 19.10.2024.

xl KURRER, Chr. & PETIT, A. (04-2024). Faktatietoa Euroopan unionista: Vesien suojelu ja hoito. https://www.europarl.europa.eu/factsheets/fi/sheet/74/vesien-suojelu-ja-hoito, luettu 19.10.2024.

xli KUNNAS, K. (20.10.2024). Veden yksityistäminen 20 vuotta sitten ei kaduta Tallinnassa. Helsingin sanomat.
S. A12.

xlii AMAREDA, Th. M. (17 Dec 2019). Despite a win for Estonia, ICSID arbitrators continue to resist CJEU’s Achmea judgment. Investment Treaty News. International Institute for Sustainable Development. https://www.iisd.org/itn/en/2019/12/17/despite-a-win-for-estonia-icsid-arbitrators-continue-to-resist-cjeus-achmea-judgment-united-utilities-tallinn-bv-and-aktsiaselts-tallinna-vesi-v-republic-of-estonia-icsid-case-no-arb-14-24/, luettu 20.10.2024.

xliii Sušová-Salminen, V. (2018). After Neoliberal Transformation - Authoritarian Tendencies in Central and Eastern Europe. transform! european network for alternative thinking and political dialogue. P. 4. https://transform-network.net/wp-content/uploads/2023/05/epaper_susova_cee_after_neoliberal_transformation-end.pdf, luettu 20.10.2024.

xliv Eurooppatiedotus. (no date). Perustietoa EU:sta: laajentuminen. https://eurooppatiedotus.fi/perustietoa-eusta/laajentuminen/, luettu 20.10.2024.

xlv HAAVISTO, O.-P. (4.10.2011). Vettä vaan. Voima. https://voima.fi/arkisto-voima/vetta-vaan/, luettu 20.10.2024.

xlvi BALANYÁ, B., BRENNAN, Br., HOEDEMAN, O., KISHIMOTO, S. & TERHORST, Ph. (toimittajat) (2006). VETTÄ KAIKILLE – Yksityistämisen oikeudenmukaisia vaihtoehtoja. Suomen Rauhanpuolustajat/LIKE. (Alkuteos RECLAIMING PUBLIC WATER – Achievements, struggles and visions from around the world. Transnational Institute TNI & Corporate Europe Observatory CEO. Toimittaen suomentanut Olli-Pekka Haavisto). Ss. 110 – 120.

xlvii TAPIA, R. (2023). Nonviolent Resistance in Bolivia’s Age of Neoliberalism. Journal of Resistance Studies Vol 9(No. 1). Irene Publishing with Support of University of Gothenburg. Pp. 44 – 47.

xlviii HAAVISTO, P. (3.2.2016). Pekka Haavisto: Kirjoituksiani: Fortum, Caruna ja omistajaohjaus. https://www.pekkahaavisto.fi/fortum-caruna-ja-omistajaohjaus/, luettu 20.10.2024.

xlix RANTA, E. (27.3.2019). Salainen muistio: Tästä lähtivät liikkeelle Carunan hurjat sähkönsiirron hinnankorotukset. Ilta-Sanomat: Taloussanomat. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006048741.html, luettu 20.10.2024.

l HENELL, H. (10.7.2024). Huipputulosta takonut sähkönjakeluyhtiö nostaa hintojaan. Iltalehti. https://www.iltalehti.fi/talous/a/d1be8b45-0214-4d51-a477-851e592b8311, luettu 20.10.2024.

li Kuten edellä.

lii FINNWATCH. (25.8.2024). Carunan harjoittamaan verovälttelyyn puututaan vihdoin. https://finnwatch.org/fi/uutiset/carunan-harjoittamaan-verovaelttelyyn-puututaan-vihdoin, luettu 20.10.2024.

liii CARUNA. (3.3.2021). AMF, Ontario Teachers’ Pension Plan Board ja KKR Carunan uusiksi omistajiksi, työeläkeyhtiö Elo jatkaa yhtiön omistajana. Mediatiedote. https://caruna.fi/ajankohtaista/amf-ontario-teachers-pension-plan-board-ja-kkr-carunan-uusiksi-omistajiksi, luettu 20.10.2024.

liv MASTERCLASS. (updated 12 Oct 2022). Natural Monopoly Definition: 3 Natural Monopoly Examples. https://www.masterclass.com/articles/natural-monopoly-definition, luettu 20.10.2024.

lv LEVINE, S. (15 Jul 2021). It’s More Fun to Play Monopoly When You Own One. BetterInvesting. https://www.betterinvesting.org/learn-about-investing/investor-education/investing/more-fun-play-monopoly-if-you-own-one, luettu 20.10.2024.

lvi MERITÄHTI, P. (1.9.2016). Tutkijan tiukka linjaus: En joisi muutamaa tuntia kauempaa huoneenlämmössä ollutta vettä. YLE. https://yle.fi/a/3-9134662, luettu 20.10.2024.

lvii PETROLEUM SERVICE COMPANY. (18 Nov 2020). What is the Shelf Life of Oil? Ins and Outs of Oil Storage. https://petroleumservicecompany.com/blog/what-is-the-shelf-life-of-oil-ins-and-outs-of-oil-storage/, luettu 20.10.2024.

lviii SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUS SYKE. (24.3.2022). Kuinka paljon järvissä on vettä?. https://www.vesi.fi/vesitieto/kuinka-paljon-jarvissa-on-vetta/, luettu 23.10.2024.

lix WIKIPEDIA. (päivitetty 10.7.2024 ). Laatokka. https://fi.wikipedia.org/wiki/Laatokka, luettu 23.10.2024.

lx SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUS SYKE. (21.1.2022). Pohjaveden muodostuminen ja esiintyminen. https://www.vesi.fi/vesitieto/pohjaveden-muodostuminen-ja-esiintyminen/, luettu 23.10.2024.

lxi FORECA. (päivitetty 20.5.2020). Suomen sää eri vuodenaikoina. https://www.foreca.fi/s%C3%A4%C3%A4pedia/xpgyszd8, luettu 23.10.2024.

lxii SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUS SYKE. (24.1.2024). Lumi ja routa vaikuttavat pohjavesivaroihin. https://www.vesi.fi/vesitieto/lumi-ja-routa-vaikuttavat-pohjavesivaroihin/, luettu 23.10.2024.

lxiii ELOKAPINA. (no date). VAATIMUKSEMME: 4. Oikeudenmukainen muutos. https://elokapina.fi/our-demands/, luettu 23.10.2024.

lxiv PELLI, P. (2.11.2024). Pahaenteinen ennustus. Helsingin Sanomat. 2.11.2024. S. B 15.

lxv RICHARDSON, K., STEFFEN, W., LUCHT, W., BENDTSEN, J., CORNELL, S. E., DONGES, J. F., DRÜKE, M., FETZER, I., BALA, G., BLOH, W., FEULNER, G., FIEDLER, St., GERTEN, D., GLEESON, T., HOFMANN, M., KUMMU, M., MOHAN, Ch., NOGUÉS-BRAVO, D., PETRI, St., PORKKA, M., RAHMSTORF, St., SCHAPHOFF, S., THONICKE, K., TOBIAN, A., VIRKKI, V., WANG-ERLANDSSON, L., WEBER, L. & ROCKSTRÖM, J. (13 Sep 2023). Earth beyond six of nine planetary boundaries. SCIENCE ADVANCES VOL 9(37). DOI: 10.1126/sciadv.adh2458.

lxvi PLANETARY BOUNDARIES SCIENCE PBSCIENCE. (2024). Planetary Health Check – A Scientific Assessment of the State of the Planet 2024. The 1^st edition. POTSDAM INSTITUTE FOR CLIMATE IMAPCT RESEACH & Palnetary Guardians. Pp. 13 & 55.

lxvii FORTELIUS, M. (3.12.2012). Sukupuutot, ihminen ja nykytilanne - Maailmanloppujen syistä ja seurauksista. Evoluutiopaleontologian professori Mikael Forteliuksen esitelmä Vihreän Elämänsuojelun Liiton järjestämässä valtakunnallisessa ympäristöseminaarissa 11.HETKI!! Ympäristökatastrofi etenee - Mitä on vielä tehtävissä? 24.11.2012 Lahdessa. Youtube. https://www.youtube.com/watch?v=j_XjDOjKtKI, katsottu 17.10.2016.

lxviii BARNOSKY, A. D., HADLY, E. A., BASCOMPTE, J., BROWN, J. H., FORTELIUS, M., GETZ, W. M., HARTE, J., HASTINGS, A., MARQUET, P. A., MARTINEZ, N. D., MOOERS, A., ROOPNARINE, P., VERMEIJ, G., WILLIAMS, J. W., GILLESPIE, R., KITZES, J., MARSHALL, Ch., MATZKE, N., MINDELL, D. P., REVILLA, E. & SMITH, A. B, (7 Jun 2012). Approaching a state shift in Earth’s biosphere. NATURE|VOL486. Pp. 52 – 58. https://www.nature.com/articles/nature11018.epdf.

lxix CEBALLOS, G. & EHRLICH, P. R. (18 Sept 2023). Mutilation of the tree of life via mass extinction of animal genera. PNAS. https://doi.org/10.1073/pnas.2306987120.

lxx UNITED NATIONS. (no date). Five ways the climate crisis impacts human security. https://www.un.org/en/climatechange/science/climate-issues/human-security, luettu 23.10.2024.

lxxi HOMER-DIXON, Th. F., BOUTWELL, J. H. & RATHJENS, G. W. (2011). In Machlis, G., Hanson, T., Špirić, Z., McKendry, J. (eds). Warfare Ecology. NATO Science for Peace and Security Series C: Environmental Security. Springer, Dordrecht. Pp 18–25. https://doi.org/10.1007/978-94-007-1214-0_3

lxxii EHRLICH, A. H., GLEICK, P. & CONCA, K. (Sep 2001). Resources and environmental degradation as sources of conflict. In Boutwell, J. (ed.) Pugwash – Occasional Papers. Sep 2001 Vol 2(3). Issued by the Council of the Pugwash Conferences on Science and World Affairs Nobel Peace Prize 1995 Pp 108 – 138. P. 108.

lxxiii (Nov 2023). ECOLOGICAL THREAD REPORT 2023. IEP REPORT 91. Institute for Economics & Peace. https://www.visionofhumanity.org/wp-content/uploads/2023/11/ETR-2023-web-261023.pdf.

lxxiv HURUN. (26.3.2024). Hurun Global Rich List 2024. https://www.hurun.net/en-US/Info/Detail?num=K851WM942LBU, luettu 23.10.2024.

lxxv (2024). Global Wealth Report 2024. UBS Switzerland AG. P. 5. https://www.ubs.com/content/dam/assets/wm/global/insights/doc/global-wealth-report.pdf.

lxxvi KERTTULA, A. (17.10.2024). Raportti: Vesipula uhkaa jopa puolta maailman ruoantuotannosta. Yle. https://yle.fi/a/74-20118455, luettu 17.10.2024.

lxxvii GLOBAL COMMISSION ON THE ECONOMICS OF WATER. (2024). THE ECONOMICS OF WATER: VALUING THE HYDROLOGICAL CYCLE AS A GLOBAL COMMON GOOD. OECD. P. 14 & 206.

lxxviii LINTON, J. & SAADÉ, M. (2024). Global Water and Its (Anti)Political Consequenses. Water Alternatives 17(2). Pp. 491 – 509. Pp. 491 & 505. https://www.water-alternatives.org/index.php/alldoc/articles/vol17/v17issue2/755-a17-2-13/file.

lxxix GROENFELDT, D. (2006). Water Development and Spiritual Values in Western and Indigenous Societies. In BOELENS, R., CHIBA, M. & NAKASHIMA, D. (eds.) (2006) Water and Indigenous Peoples. Knowledge of Nature 2, UNESCO. Pp. 108 – 115. P. 109.

lxxx TALLBEAR, K. (Spring 2019). Caretaking Relations, Not American Dreaming. Kalfou – A Journal of Comparative and Relational Ethnic Studies, 6(1), 24 – 41.

Elokapina Helsinki tukee antikapitalistisen Emilia-ryhmän “Halvan joukkoliikenteen puolesta – Stop HSL:n korotuksille!” -mielenosoitusta. Mielenosoitus järjestetään 22.10. klo 16–17.30 Helsingissä.

Yksi Elokapinan keskeisistä vaatimuksista on ekologisen jälleenrakennuksen toteuttaminen oikeudenmukaisesti. Tarkemmin sanottuna Elokapina vaatii, että “köyhien, pienituloisten [...] toimeentuloa on reiluuden ja kriisinkestävyyden nimissä parannettava”. On siis täysin Elokapinan arvojen mukaista olla tukemassa mielenosoitusta, joka vaatii joukkoliikenteen pitämistä saavutettavana myös pienituloisille.

Pienituloisten liikkuminen Helsingissä ja sen lähialueilla on nimittäin kevyen liikenteen muotoja kuten pyöräilyä ja kävelyä lukuun ottamatta julkisen liikenteen varassa. Elinpiiri kutistuu hyvin kapeaksi, vain muutaman kilometrin säteelle omasta kodista, mikäli ei ole varaa käyttää busseja, junia tai muita Helsingin seudun liikenteen (HSL) liikennöimiä ajoneuvoja.

Tiedän tämän myös omasta kokemuksesta.

Olen ollut työtön vuoden 2023 alusta asti, sen jälkeen, kun minulle ei enää myönnetty sairaslomaa työuupumukseen.

Kaikkina näinä 20 kuukautena, jolloin olen ollut kokopäivätyön ulkopuolella, minulla on ollut varaa HSL:n kuukausilippuun vain seitsemänä kuukautena. Kolmena niistä osallistuin kuntouttavaan työtoimintaan, jolloin hyvinvointialue myönsi minulle tukea kuukausilipun maksamiseen, ja neljänä sain ostettua lipun osa-aikaisesta toimeksiannosta saamillani työkorvauksilla.

Yli vuoden ajan minulla ei siis ole ollut teoriassa muuta mahdollisuutta liikkua pääkaupunkiseudulla kuin omia jalkoja käyttämällä.

Käytännössä olen kuitenkin matkustanut julkisen liikenteen ajoneuvoilla. En ole vain yleensä maksanut siitä mitään – olen ajanut pummilla, joko ilman lippua tai noussut bussin kyytiin väärennettyä lippua näyttämällä.

Pummilla ajamisessa on omat riskinsä, kuten kaikki tietävät. Olen saanut muutaman tarkastusmaksun, jotka ovat maksukyvyn puuttuessa päätyneet ulosottoon.

Toisinaan olen myös ostanut kertalippuja, mutta se on yleensä edellyttänyt huolellista suunnittelua. Kertaliput tulevat helposti todella kalliiksi, joten huumoriyhtye Runtelia lainatakseni kaikkiin “työttömien tansseihin” ei ole ollut varaa mennä.

Pääkaupunkiseudulla on tarjolla vaikka mitä ilmaista toimintaa, mutta niihin matkustaminen sen sijaan ei ole ilmaista. Moni itseä kiinnostava aktiviteetti tapahtuu Helsingissä, jonne joudun Vantaalta ostamaan neljä euroa maksavan kolmen vyöhykkeen kertalipun. Jo kertaviikkoinen piipahdus naapurikaupungin puolelle ja takaisin jättää lompakkoon helposti pelkkiä kärpäsiä.

On huvittavaa, että työttömiä pyritään aktivoimaan korvaamalla matkat työtoimintaan, mutta omaehtoiseen aktivoitumiseen, eli esimerkiksi harrastuksiin ja yhdistystoimintaan, ei matkarahoja tipu. Työttömän hyvinvointi kun ei ilmeisesti ole asia, johon ajatellaan, että verorahoja kannattaa pistää.

Ei, vaikka syy työttömyydelle löytyisi juuri heikentyneestä hyvinvoinnista.

Viime keväänä julkaistussa blogitekstissä Emilia-ryhmä toteaa Helsingin seudun liikenteen (HSL) lippuhintojen nousun jatkuneen jo toista vuotta. Samaan aikaan myös kaikkien muiden elinkustannusten, kuten ruuan, hinta on noussut tai pysynyt korkealla koronapandemian ja Ukrainan sodan seurauksena. Kaikki maksaa yhä enemmän, jolloin jostain on pakko karsia. Ei ihme, että pienituloisella valinta kohdistuu helposti julkisen liikenteen lippuihin – asunnosta, ruuasta tai netistä kun on vaikea karsia.

Valitettavasti HSL ei näytä aikovan lopettaa lippujen hintojen nostamista. Vuosien 2025-2027 toiminta- ja taloussuunnitelmasta käy ilmi, että ensi vuodelle suunnitellaan uusia 8 prosentin korotuksia. Tämä tarkoittaa kertalipun kohdalla 24 senttiä. Köyhälle tämäkin raha on tärkeä – ja merkitys moninkertaistuu, jos mietitään samanlaisia korotuksia jo nyt kalliiden kuukausilippujen hintoihin.

Pienituloisten on usein pakko liikkua edullisesti, koska ei ole muuta vaihtoehtoa. Vaikuttaa siltä, että pienituloisten liikkuminen halutaan estää nyt kokonaan hintoja korottamalla.

nimimerkki laskos

Elokapina Helsinki

Elokapina Helsinki on mukana tiistaina 22.10.2024 järjestettävässä Halvan joukkoliikenteen puolesta – Stop HSL:n korotuksille! -mielenosoituksessa. Liikenteessä syntyy Suomessa viidennes, ja EU:ssa jopa neljännes kaikista kasvihuonekaasupäästöistä. Saavutettavan joukkoliikenteen tarjoaminen vähentää autoilua ja kuuluu siten tehokkaimpiin keinoihin ekokriisiä vastaan kamppailussa. Helsingin elokapinalliset ovat mukana vaatimassa aidosti saavutettavaa joukkoliikennettä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja ilmastotoimien nimissä.

Saavuttamaton julkinen liikenne on sosiaalinen ja ekologinen emämunaus

​​​​​​​HSL suunnittelee rajuja hinnankorotuksia jo nyt hyvin kalliisiin lippuihinsa: hintoihin voi tulla jopa 8 % korotuksia vuoden 2025 alussa. HSL ja sen jäsenkunnat ovat viemässä julkista liikennettä pisteeseen, jossa suurella osalla sen käyttäjistä ei yksinkertaisesti ole varaa sitä käyttää.

Kallis julkinen liikenne on sosiaalisesti erittäin epäoikeudenmukaista. Erityisesti näin on nyt, kun hallituksen toiminta ajaa ihmisiä taloudellisesti entistäkin ahtaammalle. Päivittäin julkista liikennettä käyttävien budjettiin matkaliput lohkaisevat jo nyt suuren loven, eivätkä rahat monilla riitä edes perustarpeisiin. "Helsinki on sitoutunut edistämään yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia kaikessa toiminnassaan", sanotaan Helsingin kaupunkistrategiassa. Joukkoliikenne, joka ei ole saavutettava suurelle osalle kaupunkilaisista, on räikeä sosiaalinen vääryys.

Saavuttamaton joukkoliikenne on myös ekologinen vääryys. Aikaisemmin mainitussa kaupunkistrategiassa lukee: "Ilmastonäkökulma otetaan läpäisevästi osaksi kaikkea päätöksentekoa hallinnonalasta riippumatta. Ilmastonäkökulma huomioidaan erityisesti kaupunkirakentamisessa, liikkumisessa ja energiaratkaisuissa." Mitä tämä tarkoittaisi julkisen liikenteen kannalta? Katsotaanpa.

Saavutettava joukkoliikenne tehokkaimpia keinoja ekokriisiä vastaan kamppailussa

Julkinen liikenne aiheuttaa huomattavasti vähemmän ilmastoa lämmittäviä päästöjä kuin yksityisautoilu. Syynä on sen tehokkuus: siinä missä henkilöautot kuljettavat muutamia ihmisiä kerrallaan, voi bussissa matkustaa viisikymmentä, suurkaupungin junissa ja metroissa jopa tuhansia.

Liikenne aiheuttaa jopa viidenneksen kaikista kasvihuonepäästöistä. Siksi keskustelu liikkumisen uudelleenjärjestämisestä ekologiseen yhteiskuntajärjestelmään sopivaksi ei ole suinkaan mitätön. Laaja-alainen siirtymä autoilusta julkisiin liikennevälineisiin vähentää liikenteen ilmastovaikutusta huomattavasti.

Elokapina ei syytä yksittäistä autoilijaa. Ihmiset valitsevat julkisen liikenteen silloin, kun se on sopivin vaihtoehto liikkua. Yksityisautoilulla on paljon koettuja etuja: kuljettajat voivat matkustaa omien aikataulujensa mukaan, valita omat reittinsä ja usein päästä lähemmäksi määränpäätään. Alueilla, joilla julkinen liikenne on vähäistä, matka saattaa olla nopeampi kulkea autolla. Osalle liikuntarajoitteisista autoilu voi olla ainoa vaihtoehto.

Kohti kestävää ja sosiaalisesti oikeudenmukaista kaupunkia

Kuitenkin julkisella liikenteellä on yksityisautoiluun verrattuna lukuisia hyötyjä: se on edullisempaa kuin oman auton omistaminen, ja onnettomuuksia tapahtuu vähemmän. Matkan aikana voi hengähtää, lueskella tai työskennellä. Julkisen liikenteen hyödyt näkyvät vielä keskeisemmin yksilötasoa laajemmassa mittakaavassa, sillä laajempia, yhteisiä hyötyjä ovat kasvihuonekaasupäästöjen lasku, kaupungin ilmanlaadun paraneminen ja liikenneruuhkien väheneminen.

Poliittisille päättäjille julkinen liikenne tarjoaa hyvät mahdollisuudet ryhtyä helppoihin ilmastotoimiin. Saavutettavan joukkoliikenteen tarjoaminen mahdollistaa paitsi autoilun vähentämisen, myös kaupungin suunnittelun muuten kuin autoilijalähtöisesti. Samalla se vähentää tarvetta autoilun tukemiselle julkisin varoin. Kaupungit voivat myös päivittää julkisen liikenteen kalustoaan käyttämään uusiutuvia energialähteitä – tämä on helpompi ja oikeudenmukaisempi tehtävä kuin saada yksityisautoilijat tekemään massoittain samoin. Tähän suuntaan HSL on myös ottanut hyviä askeleita lisäämällä sähköbussien määrää (linkki: hsl.fi).

Liikenne nojaa yhä vahvasti fossiilisiin polttoaineisiin, mutta koko nykyisen liikennekannan sähköistäminen ei ole kestävä ratkaisu. Vastuu riittävistä toimista ekokriisin hillitsemiseksi on ennen kaikkea julkisilla toimijoilla, eikä sitä saa sysätä vain yksittäisten kansalaisten harteille. Akuilla kulkevien laitteiden valmistuksessa käytettävien mineraalien louhimiseen liittyy syviä epäoikeudenmukaisuuksia, sillä kaivokset sijaitsevat usein maissa, joiden yhteiskuntarakenne ei suojaa työntekijöitä riittävästi. Lisäksi nykytahdilla tapahtuvaan liikenteen sähköistymiseen eivät riitä edes kaikki nykyisin tunnetut maamineraaliesiintymät yhteensä (lähde: gtk.fi).

Siksi yksityisautoilun vähentäminen kaikille saavutettavaa joukkoliikennettä tukemalla on huomattavasti järkevämpi ja eettisempi ratkaisu. Siihen ryhtyminen olisi päättäjiltä tarpeellinen ja oikeudenmukainen teko.

Tarpeellinen on aina mahdollista

HSL on perustellut suunnittelemiaan hintojenkorotuksia sillä, että koronapandemian aiheuttamasta joukkoliikenteen käytön vähenemisestä on toivuttava. Hintojen noustessa lipullinen joukkoliikenteen käyttö on kuitenkin mahdollista yhä harvemmille. Joukkoliikennettä käytetään, kun se koetaan liikkumisen kannalta sopivimmaksi vaihtoehdoksi – siis silloin, kun toimivaan ja halpaan joukkoliikenteeseen panostetaan ja kaupunki-infrastruktuuri on rakennettu juuri joukkoliikennettä, eikä yksityisautoilua suosivaksi.

World Resource Instituten tuore raportti (linkki: wri.org) osoittaa, että kukoistava julkinen liikenne on ratkaisevan tärkeä osa ekologista jälleenrakennusta ja Pariisin sopimuksen mukaisten liikenteen hiilidioksidipäästöjen vähentämistavoitteiden saavuttamista. Tutkijat korostavat, että julkisen liikenteen kohtaamasta pandemiašokista on toivuttava painottamalla julkisen liikenteen ekologista merkitystä.

Maailmassa tarvitaan akuutisti maita ja kaupunkeja, jotka asettavat joukkoliikenteen liikenne- ja rakennuspolitiikassaan etusijalle. Sitoumukset halvan julkisen liikenteen mahdollistamiseen olisi nähtävä investointeina, joilla voidaan vähentää päästöjä, tarjota työpaikkoja ja parantaa terveyttä. On keskeistä, että yhä useammalla on varaa matkustaa julkisilla liikennevälineillä. Helsingissä nopeat toimet ovat erityisesti tarpeen, sillä nykyisellä menolla Helsingissä juuri liikenne on nousemassa keskeiseksi päästölähteeksi (linkki: hel.fi).

Yksinkertaisesti sanottuna toimiva ja halpa julkinen liikenne on ilmastoratkaisu, joka on suoraan silmiemme edessä. Siihen panostaminen ja sen mahdollistaminen kaikille on ratkaiseva tekijä ilmastotavoitteiden saavuttamisessa. Jos hinnat nousevat, varaa julkisen liikenteen lippuihin on yhä harvemmalla.

Tule mukaan kapinoimaan julkisen liikenteen puolesta!

Ilmastokriisi on meneillään nyt, eikä ilmastotoimiin ryhtyminen voi odottaa. Odottaa eivät voi myöskään ihmiset, joiden toimentuloon hallituksen leikkaukset ovat iskeneet voimakkaasti. Hekin tarvitsevat joka päivä kulkuyhteyksiä työpaikkoihin ja elintärkeisiin julkisiin palveluihin, joita saadakseen täytyy – lähipalveluiden lakkauttamisen vuoksi – matkustaa yhä kauemmas.

Helsingin seudun kunnat ja HSL voivat tehdä sitoumuksen julkisen liikenteen ja ilmastotoimien yhdistämiseksi. Monissa nykyisissä ilmastotoimintasuunnitelmissa ei edes käsitellä kaupunkiliikennettä, mutta esimerkiksi Helsingin kaupunkistrategiassa käsitellään. Siinä sanotaan: "Älykkäät liikenneratkaisut ovat sujuvan arjen perusta. Jatketaan fossiilisista polttoaineista luopumista joukkoliikenteessä. Pidetään helsinkiläisten joukkoliikennelippujen hinnat kohtuullisina."

Tätä vaadimme mekin. Joukkoliikenteen hintojen tulee pysyä kohtuullisina – yhtä lailla Helsingissä kuin koko HSL-alueella.  Lyhyellä tähtäimellä lipuista on saatava halpoja. Pidemmällä tähtäimellä julkisesta liikenteestä on tehtävä maksutonta. Kyse on sekä sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta että korvaamattomasta ilmastotoimesta.

HSL:n etusivun mainos Helsingin Sanomissa kannusti vielä tammikuussa uskomaan, että kaikki on mahdollista. Yhdessä toimimalla voimme saada aikaan sen, että mahdollisuus muuttuu todeksi myös jatkossa. Liity mukaan tiistaina 22.10.2024 kello 16, kun kokoonnumme osoittamaan mieltä HSL:n toimistolla (Opastinsilta 6, Pasila). Lisätiedot: elokapina.link/Fbw4o2

Luontokappaleiden perusoikeudet puuttuvat Suomen laista. Ihmistä, valtiota tai yritystä voi puolustaa tuomioistuimessa, jokea, suota tai metsää ei. Siinä missä ihmiset ja jopa yritykset ovat laillisin termein oikeustoimikelpoisia henkilöitä, luontoa ja muunlajisia eläimiä ei sellaisiksi tunnisteta – muilla olennoilla ei ole laillista oikeutta olemassaoloon ja loukkaamattomuuteen. Elokapina puolustaa kaikkien olentojen oikeutta elämään, hyvinvointiin ja kukoistukseen. Elokapinan vaatimukset kohdistuvat Suomen hallitukseen, joka voi päätöksillään rajoittaa ja muuttaa ihmisen toimintaa julkisen ja yksityisen sektorin eli aloilla ympäristökriisin pysäyttämiseksi ja oikeudenmukaisen muutoksen edistämiseksi. Menetelmänämme on kansan huomion herättäminen ja poliitikkoihin vetoaminen myös siksi, että oikeusjärjestelmässämme luonnon puolesta kamppailu on mahdotonta.

Ympäristöliikkeessä edelleen vedotaan usein ihmiskeskeisiin perusteluihin eli siihen, että ekokriisiä vastaan täytyy taistella, koska “meillä” on vain yksi planeetta. Luontokappaleilla itsellään ei ole mahdollisuutta puhua puolestaan, minkä vuoksi on myös vaikeaa vedota julkisessa keskustelussa ei-inhmillisen olemassaolon oikeutukseen. Ihmiskeskeisyys on sisäänrakennettu myös merkittävimpään yleisen moraalin määrittäjään eli oikeusjärjestelmäämme.

Elokapina ajaa järjestelmätason muutosta, joka on yksittäistä hallitusta valtavasti radikaalimpi, kokonaisvaltaisempi ja vaativampi. Tarvitsemme uuden yhteiskuntajärjestyksen, mikä tarkoittaa myös kaikkien olentojen aseman ja suhteiden uudelleen arvioimista. Perustavanlaatuinen muutos vaatii kaikkien luonnon yksilöiden ja kollektiivien olemassaolon oikeuden tunnustamista. Perustuslaki on merkittävin yhteiskuntamme toiminnan ehtoja määrittävä kehys, joka ei voi jäädä muutoksen ulkopuolelle. Perusoikeuksien myöntäminen kaikelle luonnolle toimii hedelmällisenä lähtöpisteenä kokonaisvaltaisen yhteiskunnallisen muutoksen käynnistämiselle.

Laki esineellistää luontokappaleet

Nykyisellään ekosysteemit esineellistetään paitsi lainsäädännössä myös yleisessä keskustelussa, oli puhujana ympäristöjärjestö tai fossiiliyhtiö. Ekosysteemit eli luonnon järjestelmät nähdään joko “resursseina” tai "ympäristönä". Joskus viitataan myös “ekosysteemipalveluihin” tai "luonnon antimiin". Tämä narratiivi perustelee luonnon varjelemisen tarpeellisuutta sen ihmisille tuottamilla hyödyillä, mikä on usein strategisesti toimivaa, jos halutaan vaikuttaa järkevältä ihmiskeskeisessä yhteiskunnassa.

Valtiota ja yrityksiä puolestaan on helppo tuomita ihmisoikeusloukkauksista, koska ihmisoikeudet ovat yleismaailmallisia ja laissa tunnustettuja. Ihmisoikeudet määritellään ihmisen itseisarvosta kumpuaviksi ja luovuttamattomiksi; oikeudet saa jokainen syntymässään ilman tarvetta ansaita niitä omilla teoilla. Sama ei kuitenkaan koske ei-inhmillistä elollista ja elotonta luontoa. Esimerkiksi metsiä tai vesistöjä ei Suomessa voida puolustaa tuomioistuimessa, sillä heillä ei ole oikeuksia, joiden rikkojan voisi haastaa oikeuteen. Christopher Stone pohti luontokappaleiden asemaa juridisisessa järjestelmässämme jo vuonna 1972 (1). Hän toi esille, kuinka luontokappaleilta puuttuva asiavaltuus tarkoittaa, että ne eivät voi ryhtyä oikeustoimiin omissa nimissään, niihin henkilökohtaisesti kohdistuneita vahinkoja ei huomioida rikkeiden vakavuutta arvioitaessa eivätkä ne voi olla hyvitysten vastaanottajia.

Tuomioistuimissa on mahdollista puolustaa esimerkiksi vesistöä haastamalla oikeuteen saastuttavia yrityksiä tai yksilöitä, mutta oikeustoimien perustaksi vaaditaan ihmisyksilöön kohdistunut rike. Stone tuo esiin tästä yleisenä esimerkkinä taloudelliset vahingot, jotka koituvat esimerkiksi joen varrella asuville ihmisille suuryrityksen saastuttaessa jokea. Tällainen tapaus voidaan hoitaa maksamalla korvauksia saastumisen aiheuttamista taloudellisista vahingoista. Puntaroitavana ovat jokivartelaisille saastumisesta aiheutuva taloudellinen haitta ja saastuttajalle toiminnan muuttamisesta koituvat kulut sen sijaan, että huomioitaisiin esimerkiksi joen oikeus hyvinvointiin. Rikas saastuttaja voi myös maksaa jatkaakseen saastuttamista, eikä jokivartelaisilla välttämättä ole varaa tai motivaatiota ryhtyä oikeustoimiin. Koska luontokappaleita ei katsota oikeudellisiksi henkilöiksi, niillä ei ole itseisarvoa vaan niiden oikeudet määrittyvät aina ihmisen hyödyn perusteella.

Stone tiivistää luonnon juridisen aseman todetessaan, että luontokappaleet on perinteisesti laissa katsottu ihmisen vallattaviksi, hallittaviksi ja käytettäviksi. Luonnonsuojelutahojenkin tavoitteena on nimenomaan suojelu tai säilyttäminen (conservation) ihmistä varten, mistä esimerkkinä ovat metsänhakkuiden tai metsästyskausien rajoitukset. Tarkoituksena on siis taata ihmisen jatkuva mahdollisuus muiden elävien olentojen käyttämiseen ja nauttimiseen.

Stone totesi 70-luvulla, että luontokappaleilla omana itsenään ei ole juuri ollut merkitystä laissa saatika kansanliikkeissä. Huomio ei valitettavasti ole juuri vanhentunut. Talouskasvun ja ihmiselle koituvien hyötyjen merkitys on kenties jopa korostunut nykyaikaisessa valtavirran ympäristönsuojelukeskustelussa. Kuitenkin näemme merkkejä myös Stonen ennustuksesta, että ennenkuulumattomana pidetty tulee lopulta tapahtumaan luonnon oikeuksien kohdalla samoin kuin aikoinaan naisten, lasten tai mustien ja ruskeiden ihmisten oikeuksien laillistamisen tapauksessa.

Etelä-Amerikan kansat laillistavat Äiti Maan arvokkuuden

Luonnonoikeuksien lakiin kirjaamisen tarkoituksena on velvoittaa valtiot tunnistamaan kaikki luontokappaleet oikeudellisiksi henkilöiksi, joille kuuluu ihmisoikeuksien kaltaisia synnynnäisiä ja luovuttamattomia oikeuksia. Tällainen laki ohjaa ihmiset kohtelemaan luontokappaleita tasavertaisina henkilöinä, joihin kohdistuvista rikkeistä voidaan käynnistää oikeustoimet sanktioiden määräämiseksi tuomioistuimessa. Luontokappaleen määritelmä kattaa tässä sekä elollisen että elottoman luonnon yksilöiden muodostamina kollektiiveina ja verkkoina - metsät, järvet, joet, meret, vuoret, suot, autiomaat samoin kuin eläimet ja kasvit. Erityisesti luonnon oikeuksien näkökulma keskittyy ekosysteemeihin, joiden ominaispiirteet poikkeavat merkittävästi esimerkiksi eläimistä.

Ecuadorista tuli vuonna 2008 ensimmäinen valtio, jonka perustuslakiin on kirjattu luontokappaleille kuuluvia oikeuksia: joilla, metsillä, saarilla ja ilmalla on laillinen oikeus olemassaoloon, kukoistukseen ja kehittymiseen (2). Perustuslain artiklojen 71-72 mukaan luonnolla on oikeus olla olemassa, säilyä, ylläpitää ja uudistaa elintärkeitä kiertojaan, rakennettaan, toimintojaan ja prosessejaan. Jokainen ihminen, kansa tai yhteisö voi vaatia luonnon oikeuksien tunnistamista valtion toimielimissä. Luonnolla on oikeus vahingoista palautumiseen ja valtiolla velvollisuus toimeenpanna toimivat mekanismit tämän takaamiseksi sekä ympäristölle vahingollisten vaikutusten eliminoimiseksi tai minimoimiseksi. Lisäksi valtion on ennaltaehkäistävä ja rajoittettava toimintaa, joka voi johtaa sukupuuttoihin, ekosysteemien tuhoon tai luonnon kiertokulkujen pysyvään muuttumiseen. (3)

Etelä-Amerikka jatkoi suunnannäyttäjänä vuonna 2010, kun Boliviassa järjestettiin kansainvälinen konferenssi ilmastonmuutoksen ja Äiti Maan oikeuksien käsittelemiseksi. Konferenssissa 140 valtiota laativat kapitalismin ja kolonialismin vastaisen agendan planeetan puolesta eli Cochabamban sopimuksen (4). Cochabamban sopimuksessa luonnon oikeuksien tunnustaminen perustuu alkuperäiskansojen “hyvin elämisen” ajattelutavalle ja käytännöille, joissa Äiti Maa tunnustetaan eläväksi olennoksi. Ihmisillä on jakamaton, keskinäisriippuvainen, vastavuoroinen ja hengellinen suhde Äiti Maahan (5).

Cochabamban sopimuksen mukaan luonnon oikeuksien tunnustaminen ja toimeenpaneminen on välttämätöntä myös ihmisoikeuksien takaamiseksi. Sopimukseen on liitetty Yleismaailmallinen Äiti Maan oikeuksien julistus, johon on kirjattu muun muassa oikeus elämään, olemassaoloon ja kunnioitukseen; biokapasiteetin uudistamiseen ja elintärkeiden kiertokulkujen sekä prosessien jatkamiseen ilman ihmisen aiheuttamia muutoksia; identiteettiin ja loukkaamattomuuteen erillisinä olentoina; oikeus veteen, puhtaaseen ilmaan ja kokonaisvaltaiseen terveyteen sekä vapauteen saastumisesta, jätteestä ja terveydelle haitallisesta geneettisestä muuntelusta. Viimeisimpänä ja kenties tärkeimpänä julistukseen kuuluu oikeus pikaiseen ja täyteen hyvitykseen näihin oikeuksiin kohdistuvista ihmisen toiminnan aiheuttamista rikkeistä. Tähän mennessä Yhdistyneiden kansakuntien ilmastopuitesopimus ei kuitenkaan ole vastannut sopimuksessa tehtyihin pyyntöihin (4), joten luonnon oikeuksilta toistaiseksi puuttuu yleismaailmallinen tunnustus.

Luonnon oikeudet ekologisen jälkeenrakennuksen perustaksi

Ecuadorin ja Bolivian esimerkit sopivat täysin Elokapinan vaatimuksiin ja narratiiviin. Cochabamban sopimuksessa todetaan, että ihmisen ja luonnon välisen tasapainon takaamiseksi vaaditaan ensin oikeudenmukaisuus ihmisten keskuuteen. Tämä tukee Elokapinan vaatimusta oikeudenmukaisesta muutoksesta, jossa Suomi kantaa vastuunsa historiallisesta sorrosta maksamalla ilmastovelkaa Globaalin etelän maille sekä turvaa kotimaassa erityisesti haavoittuvien ryhmien toimeentulon. Cochabamban sopimuksessa korostetaan lisäksi alkuperäiskansojen tiedon, viisauden ja muinaisten käytäntöjen elvyttämistä, vahvistamista ja arvoon palauttamista. Sama on ensisijaista Suomessa, sillä sekä ilmastonmuutoksen että luontokadon vakavimmat vaikutukset kohdistuvat saamelaisalueille, joita lisäksi riistetään vihreän kasvun verukkeella ja kapitalistisen voitontavoittelun nimissä. Luonnon oikeudet on tunnistettava, sillä julistukset lajien yhdenvertaisuudesta sekä ilmasto- ja ympäristöoikeudenmukaisuudesta pysyvät pelkkinä korulauseina, mikäli luontokappaleiden asema, arvo ja oikeudet ovat laissa eriarvoisia.

Luonnon oikeudettomuus voi vaikuttaa välttämättömältä ja luonnolliselta siksi, että joet ja puut eivät puhu eivätkä siksi voi haastaa ketään oikeuteen. Kuitenkin Stone huomauttaa, että samalla tavalla yritykset, valtiot tai vauvat eivät voi puhua, mutta silti niillä on juridisen henkilön oikeudet. Stone ehdottaa, että samoin kuin seniiliä ihmistä voi oikeudessa edustaa hänen läheisensä, toisen henkilön tulisi voida toimia myös luontokappaleen puolesta. Luonnon oikeuksien tunnistamisen tuoma radikaali muutos on luontokappaleiden tunnistaminen yksilöiksi eli henkilöiksi, joilla on omat oikeudet ja itseisarvo. Luonnon oikeudet kuuluvat kaikille luontokappaleille niiden syntymästä saakka ja niiden perustana on ainoastaan kyseisen luontokappaleen olemassaolo. Ihmisoikeuksien tapaan ne ovat siis perustavanlaatuisia, luovuttamattomia oikeuksia, joita ei tarvitse ansaita eikä voi mitätöidä.

Toisaalta ei ole itsestään selvää, että lailliset oikeudet takaisivat luonnon oikeudenmukaisen kohtelun. Ympäri maailmaa tapahtuu päivittäin sekä rakenteellisia että yksilötason ihmisoikeusrikkomuksia. Laki, rikos ja rangaistus määrittelevät pitkälti länsimaista oikeuskäsitystä. Kuitenkin esimerkiksi dekolonialistiset ja anarkistiset liikkeet ovat huomauttaneet, että laki toimii sorron työkaluna ja kohtelee toimijoita eriarvoisesti. Poliisit ja vallanpitäjät ovat usein vapaita samoista säännöistä ja rajoituksista, joiden toteutuminen heidän tulisi turvata. Rikkaat voivat ostaa vapautuksia rangaistuksista ja usein suuryritykset lobbaavat läpi itselleen suotuisaa lainsäädäntöä.

Laki, valtio ja oikeusjärjestelmä eivät ole ainoa väylä ekologisen ja oikeudenmukaisen yhteiskunnan rakentamiseksi - kenties tällaisessa yhteiskunnassa valtioita tai poliiseja ei tarvita. Kuitenkin tässä hetkessä on ajateltava strategisesti ja löydettävä työkalut siirtymään ulos nykyisestä järjestelmästä tai vähintäänkin keinot tuhoisten rakenteiden murtamiseen. On myös olennaista erottaa yksittäiset lait yleismaailmallisista julistuksista ja perustuslaista, jotka estävät itsensä vastaisten lakien säätämisen ja ovat vaikeampia muuttaa tai peruuttaa.

Kuten Cochabamban sopimuksessa todetaan, päästörajoitusten kaltaisten lyhyen aikavälin tavoitteiden ajaminen on välttämätöntä peruuttamattomien tuhojen estämiseksi. Samalla on tärkeää ylläpitää pitkän aikavälin visiota uudesta yhteiskuntajärjestyksestä sekä siihen johtavia askeleita tavoitteina, joihin kuuluu Äiti Maan oikeuksien tunnistaminen ihmisten ja luonnon välisen harmonian vakiinnuttamiseksi.

Luonnon oikeuksien perustuslakiin kirjaaminen on konkreettinen askel kohti välttämätöntä muutosta ihmisen ja muun maailman välisiin suhteisiin, askel kohti ihmisen ylivallan lakkauttamista ja luontokappaleiden tasapainoista yhteiseloa.

Jiko Kylén

Lähteet

1. Stone, C.D. (1972). Should trees have standing? Toward legal rights for natural objects. Southern California Law Review, 45(1972), 450–501.
2. Ecuador First to Grant Nature Constitutional Rights. (2008). Capitalism Nature Socialism, 19(4), 131–133. https://doi.org/10.1080/10455750802575828
3. Ecuadorin perustuslaki. Artiklat 71–74. https://www.constituteproject.org/constitution/Ecuador_2021
4. Dearing, A. (1.9.2023). Cochamamba people's agreement: Annotated. JSTOR. https://daily.jstor.org/cochabamba-peoples-agreement-annotated/
5. World People's Conference on Climate Change and Rights of Mother Earth. (22.4.2010). People's agreement of Cochabamba. https://pwccc.wordpress.com/2010/04/24/peoples-agreement/

Elokapinan viestinnässä ja sisäisissä keskusteluissa on usein todettu fossiilitalouden seurauksien kohdistuvan voimakkaimmin niihin, jotka vähiten ovat aiheuttaneet planeetan kuumenemista ja ilmastojärjestelmän nyrjähtämistä erityisesti historiallisesti tarkastellen. Kyse on alkuperäiskansoista ja niin sanotuista kolmannen maailman maista, joita nykyisin nimitetään hieman epätarkasti globaaliksi eteläksi.

Nälkä, väestön heikot elinolosuhteet ja heikentyvä ympäristö eivät ole ilmaantuneet yhtäkkiä ilmastonmuutoksen seurauksena. Ne ovat aiheutuneet kolonialismista ja siirtomaavallasta alkaen maailman talousjärjestelmästä pitkän ajan kuluessa. Se puolestaan on toiminut globaalin pohjoisen hyväksi.

Globaalin etelän maissa on kärsitty ja kärsitään edelleen köyhyydestä, vaikka joissakin maissa on myös huomattava vauraita henkilöitä. Esimerkiksi Intiassa on maailman kolmanneksi eniten miljardöörejä Kiinan ja Yhdysvaltojen jälkeen, 271 henkilöä vuonna 2024¹, mutta vuotta aikaisemmin Globaali nälkäindeksi GHI² kertoi 125 maan vertailussa Intian päätyneen 111. sijalle. Jopa Pohjois-Korea selviytyy lasten nälkävertailussa paremmin. GHI vertailee alle viisivuotiaiden aliravittujen lasten prosenttiosuutta kaikista tarkasteluikäisistä, paino-ikäsuhdetta eli akuuttia aliravitsemusta, pituus-ikäsuhdetta eli kroonista aliravitsemusta sekä lapsikuolleisuutta.

Koko monen vuosisadan prosessia ei käy tässä avaaminen, mutta yhden olennaisen piirteen II maailmansodasta alkaen voi tähänkin luonnostellen kirjoittaa: kansainvälisten rahoituslaitosten, International Financial Institutes (IFIs), roolin.

Yhdysvaltain ja Iso-Britannian asiantuntijat suunnittelivat maailmantalouden uudet hallintaperusteet toisen maailmansodan keskellä. Bretton Woods -instituutiot eli Kansainvälinen valuuttarahasto, International Monetary Fund (IMF), ja maailmanpankkiryhmän ydin, Kansainvälinen jälleenrakennus- ja kehityspankki International Bank for Reconstruction and Development (IBRD), perustettiin sodan loppuvaiheessa heinäkuussa 1944 Yhdysvaltain Bretton Woodsin kylässä – siitä rahoituslaitosten yhteisnimi.

Kylmän sodan kynnyksellä Neuvostoliitto jäi pois maailmantalouden keskeisten instituutioiden ulkopuolelle. Jo 1950-luvulla Yhdysvaltain vaatimuksesta IMF:n lainoista tehtiin ehdollisia, ja ehtoja tiukennettiin moneen otteeseen.

Maailmanpankkiryhmä, World Bank Group (WBG), koostuu IBRD:n lisäksi kolmesta muusta rahoituslaitoksesta, joiden tehtäväkentät poikkeavat toisistaan. Ne ovat Kansainvälinen kehitysjärjestö eli International Development Associaton (IDA), Kansainvälinen rahoitusyhtiö eli International Finance Corporation (IFC) sekä Monenkeskinen investointitakuulaitos eli Multilateral Investment Guarantee Agency (MIGA).

Lisäksi WBG:iin kuuluu hyvin tärkeä toimija, joka ei ole rahoituslaitos, Kansainvälinen investointiristiriitojen sovittelukeskus eli International Centre for the Settlement of Investment Disputes (ICSID). Sitä on laajasti kritisoitu toiminnasta monikansallisten yritysten hyväksi, englanniksi multinational corporations (MNCs), sekä salailusta ja demokratian puutteesta³. Monikansallisten yritysten pääkonttorit sijaitsevat pääasiassa Yhdysvalloissa, Japanissa ja Länsi-Euroopassa, sekä jossain määrin viime vuosikymmenten nopean talouskasvun Kiinassa – siis pääasiassa globaalin etelän ulkopuolella.⁴

Vuonna 2001 ääniosuudet Maailmanpankkiryhmän IBRD:ssä jakautuivat epätasaisesti: Yhdysvalloilla 16,45 % ja esimerkiksi Saharan eteläpuolisen Afrikan mailla 2,00 %, ja vastaavasti IDA:ssa 14,46 % ja 2,91 %. Nykyiset maailmanpolitiikan professorit Teivo Teivainen ja Heikki Patomäki totesivat 2000-luvun alussa, että ”ongelmana on, että IMF ja Maailmanpankki edustavat velkojien ja rikkaiden maiden etuja, eikä velallisilla ole niissä juuri valtaa”.⁵

Maailmanpankkiryhmä ja Kansainvälinen valuuttarahasto ovat 1980-luvun alusta alkaen ajaneet lainanottajamaille lainansaannin ehtona Rakennesopeutusohjelmia eli Structural Adjustment Programs (SAPs), jotka ovat taloudellisia toimintaohjelmia globaalin etelän maille, joita myös kehittyviksi maiksi kutsutaan.⁶  Käytännössä ohjelmat ovat tarkoittaneet julkisen sektorin työvoiman, julkisten tukien ja muiden julkisten kulujen leikkaamista sekä valtio-omisteisten yritysten yksityistämistä ja valtion valvoman teollisuuden sääntelyn purkua. Myös investointisäätelyn vähentäminen ulkomaisen liiketoiminnan eduksi sekä verotuksen aukkojen sulkeminen ja kotimaisen veronkeruun kasvattaminen kuuluvat SAPs-ehtoihin. Toisin sanoen lainaehtojen täyttäminen on edellyttänyt siirtymistä uusliberaaliin markkinatalouteen ja talouskuripolitiikaan.⁷

SAPs-järjestelyjä seurasivat 1999 Köyhyydenvähentämisen strategiapapereiden, Poverty Reduction Strategy Papers (PRSP), toimenpideohjelmat. Molemmat ovat orwellilaisen uuskielen mukaisia nimityksiä, sillä toimenpiteet johtivat päinvastaisiin seurauksiin: köyhyys kasvoi.⁸ Kun kohtuuttomilla ehdoilla saatujen lainojen takaisinmaksuja olivat WBG ja IMF vaatineet ensisijaisiksi, ne käytännössä olivat pakottaneet ”köyhiä maita alentamaan väestönsä elintasoa”⁹.

Planetaarisen ekologisen tilan kohentamiseksi WBG ja IMF eivät toimi. Maailmanpankki tukee suoraan ekstraktivistisen teollisuuden monikansallisia yrityksiä rahoittamalla tai takaamalla tiettyjä hankkeita. Ekstraktivististen yritysten toiminta on luonnostaan ympäristön kannalta saastuttavaa ja monin muin tavoin ympäristölle haitallista, koska ne ovat riippuvaisia fossiilisista polttoaineista ja fossiilisten tuotteiden tuotannosta. Maailmanpankin investoinnit näihin yrityksiin ovat hiljainen kannustin niiden väärinkäytöksiin ja suoja niiden väärinkäytösten seurauksilta ottaen huomioon yritysten ja investoijan vaikutusvallan isäntämaissa.¹⁰ Teollisuustukien lisäksi ICSID uhkaa ratkaisuillaan siirtymistä vähähiiliseen talouteen ja väheksyy ihmisoikeuksia¹¹.

Ekstraktivismi tarkoittaa suurten raaka-aine- tai luonnonmateriaalimäärien haltuunottoa kaupattavaksi kansainvälisillä markkinoilla¹². Näitä ovat esimerkiksi kaivannaiset, metsäteollisuuden raaka-aineet ja jättipatojen avulla saatu vesi, jolla saadaan sähköä kansainväliseenkin jakoon, kuten Kaakkois-Aasiassa Mekongjoen ja sen sivujokien alueella^{13, 14, 15}.

IMF:n lainajärjestelyjen rakenteellisten uudistusten seurauksena 81 kehittyvässä maassa yhä useammat ihmiset joutuivat köyhyyskierteeseen vuosina 1986–2016, sillä uudistukset lisäsivät työttömyyttä, vähensivät hallitusten tuloja, kasvattivat peruspalvelujen kustannuksia sekä järjestelivät uusiksi veronkeruun, eläkkeet ja sosiaaliturvaohjelmat.¹⁶

WBG:n ja IMF:n lainapolitiikasta on tullut merkittävä Saharan eteläpuolisen Afrikan köyhyyttä lisäävä tekijä.¹⁷

Maailman vauraimpien miesten piirissä kehitys on ollut toinen. Vuodesta 2020 lähtien maailman rikkaimmat viisi miestä ovat kaksinkertaistaneet omaisuutensa. Samaan aikaan lähes viisi miljardia ihmistä maailmassa on köyhtynyt. Ankarat olot ja nälkä synkentävät monien ihmisten elämää maailmanlaajuisesti, joka päivä.¹⁸

Mutta kyse ei ole vain muutamasta setämiehestä. ”Vuonna 2015 globaali pohjoinen otti haltuunsa globaalista etelästä 12 miljardia tonnia materiaalisia raaka-aineita, 822 miljoonaa hehtaaria maata, 21 eksajoulea (21·10¹⁸) energiaa, sekä 188 miljoonaa henkilötyövuotta. Tämä on arvoltaan pohjoisen hinnoittelun mukaan 10,8 biljoonaa (US$10,8·10¹²) yhdysvaltain dollaria– riittävästi lopettamaan köyhyys 70 kertaa.” 1990–2015 rasite etelästä oli kokonaisuudessaan 242 biljoonaa yhdysvaltain dollaria vuoden 2010 vaihtokurssilla. ”Tämä uuttaminen edustaa merkittävää jättipottia globaalille pohjoiselle, samansuuruista kuin neljännes pohjoisen BKT:stä.”¹⁹ Samana vuonna kehitysapu globaaliin etelään oli 131.6 miljardia yhdysvaltain dollaria eli 1,2 % rasitteesta.²⁰

Jos planeetaarinen ekologinen tila sallisi, nykyvauhdilla kestäisi 230 vuotta päästä eroon köyhyydestä, mutta ihmiskunnalla saattaa olla ensimmäinen dollaribiljonääri kymmenessä vuodessa. Biljoona yhdysvaltain dollaria vastaa kirjoitushetkellä 915,7 miljardia euroa.²¹

Maailmanpankkiryhmän ja Kansainvälisen valuuttarahaston hankkeilla ei köyhyydestä päästä eroon eikä planeettaa pelasteta ekologisesti.²²

Kolumbialais-amerikkalainen antropologi, professori Arturo Escobar totesi jo 1990-luvulla, että vaihtoehtoisen kehityksen sijaan meidän tulee siirtyä suuntaamaan kohti vaihtoehtoa kehitykselle ylipäätään, sillä nykyinen ajattelu kehityksestä merkitsee vallankäyttöä niiden vahingoksi, joilla valtaa puuttuu. Nykyinen ajattelu on suoraa jatkumoa perinteisestä kolonialismista.²³

Olli-Pekka Haavisto

1HURUN. (no date). Hurun Global Rich List 2024. https://www.hurun.net/en-US/Info/Detail?num=K851WM942LBU, luettu 16.08.2024.

2Fritschel, H. (editor) (Oct 2023). Global Hunger Index 2023: The Power of Youth in Shaping Food Systems. Deutsche Welthungerhilfe e. V./Concern Worldwide. https://www.globalhungerindex.org/pdf/en/2023.pdf.

3INSIDE THE INSTITUTIONS. (18 Jul 2022). What is the World Bank’s International Center for the Settlement of Investment Disputes (ICSID)?. BRETTON WOODS project – Critical Voices on the World Bank and IMF. https://www.brettonwoodsproject.org/2022/07/what-is-the-world-banks-international-center-for-the-settlement-of-investment-disputes-icsid-2/, luettu 17.08.2024.

4Cheung, B. (updated 8 Aug 2023). What Countries Are Most Multinational Corporations Based in?. Investopedia. https://www.investopedia.com/ask/answers/021715/why-are-most-multinational-corporations-either-us-europe-or-japan.asp, luettu 17.08.2024.

5Patomäki, H. & Teivainen, T. (2003). Globaali demokratia. Helsinki Gaudeamus.

6United Nations Economic and Social Comission for Western Asia ESCWA. (no date). Structural adjustment programmes. https://archive.unescwa.org/structural-adjustment-programmes, luettu 14.01.2024.

7 Halton, Cl. (updated 25 Sep 2021). What Are Structural Adjustment Programmes (SAPs). Investopedia. https://www.investopedia.com/terms/s/structural-adjustment.asp.

8Wamala, S., Kawazi, I., Mpepo, B. Ph. (Oct 2006). 14 Poverty Reduction Stratedy Papers: Bold New Approach to Poverty Eradication or Old Wine in New Bottles?. Teoksessa Globalization and Health, toimittajat Ichiro Kawazi ja Sarah Wamala. Oxford University Press. https://doi.org/10.1093/acprof:oso/9780195172997.003.0014.

9Shah, A. (last updated 24 Mar 2013). Structural Adjustment – a Major Cause of Poverty. Global Issues. https://www.globalissues.org/article/3/structural-adjustment-a-major-cause-of-poverty, luettu 16.08.2024.

10Herbert, E. B. & Odeniyi, O. O. (Jul 2022). Impact of World Bank-Assisted Projects on Poverty Alleviation. Consilience – The Journal of Sustainable Development (25). https://doi.org/10.52214/consilience.vi25.6748.

11Inside the institutions. (18 Jul 2022 ). What is the World Bank’s International Center for the Settlement of Investment Disputes (ICSID)?. BRETTON WOODS project – Critical Voices on the World Bank and IMF. https://www.brettonwoodsproject.org/2022/07/what-is-the-world-banks-international-center-for-the-settlement-of-investment-disputes-icsid-2/, luettu 17.08.2024.

12Gudynas, E. (2018). Extractivisms: Tendencies and Consequences. In Reframing Latin American Development, edited by Ronaldo Munck, and Raúl Delgado Wise. Routledge Critical Development Studies. London, UK: Routledge. https://doi.org/https://doi.org/10.4324/9781315170084-4.

13Permpongsacharoen, W. (2010). Padot palaavat Mekongille. Teoksessa A. Portin (toim.), Kirja vedestä (s. 28 – 35). Helsinki: Siemenpuu-säätiö/Into Kustannus. https://siemenpuu.org/wp-content/uploads/2023/01/Kirja-vedesta_Siemenpuun-teemajulkaisu-3.pdf.

14Kaisti, H., Käkönen, M. (2010). Maailmanpankin tähtihanke Laosissa. Teoksessa A. Portin (toim.), Kirja vedestä. Siemenpuu-säätiö/Into Kustannus. https://siemenpuu.org/wp-content/uploads/2023/01/Kirja-vedesta_Siemenpuun-teemajulkaisu-3.pdf.

15Energy Policy and Planning Office. (29 Mar 2016). Xayapuri Hydrtoelectric Power Project. MINISTRY OF ENERGY, THAILAND. https://www.eppo.go.th/index.php/en/energy-information-services/xayaburi-hydroelectric-power-project, luettu 20.08.2024.

16Biglaiser, Gl. & McGauvran, R. J. (7 Jun 2022 online). The Effects of IMF loan conditions on poverty in the developing world. Journal of International Relations and Development (2022)25: 806 – 833. https://doi.org/10.1057/s41268-022-00263-1, luettu 12.08.2024.

17Gwandu, H. A. (Dec 2022). Poverty in Sub-Africa: Reflecting on the Failure of International Global Governance. Studia Historiae Oeconomicae 40(2). https://doi.org/10.14746/sho.2022.40.2.006, luettu 12.08.2024.

18OXFAM POLICY & PRACTICE. (15.01.2024). Inequality Inc. How corporate power divides our world and the need for a newera of public action. Brifing Paper. https://policy-practice.oxfam.org/resources/inequality-inc-how-corporate-power-divides-our-world-and-the-need-for-a-new-era-621583/, luettu 12.08.2024.

19Hickel, J., Dorninger, Chr., Wieland, H., Suwandi, I. (Mar 2022). Imperialist appropriation in the world economy: Drain from the global South through unequal exchange, 1990 – 2015. Global Environmental Change, Vol 73. https://doi.org/10.1016/j.gloenvcha.2022.102467, luettu 15.01.2024.

20OECD (no date). Development aid rises again in 2015, spending on refugees doubles. https://reliefweb.int/report/world/development-aid-rises-again-2015-spending-refugees-doubles, luettu 15.01.2024.

21OXFAM POLICY & PRACTICE. (15.01.2024). Inequality Inc. How corporate power divides our world and the need for a newera of public action. Briefing Paper. https://policy-practice.oxfam.org/resources/inequality-inc-how-corporate-power-divides-our-world-and-the-need-for-a-new-era-621583/, luettu 12.08.2024.

22Herbert, E. B. & Odeniyi, O. O. (Jul 2022). Impact of World Bank-Assisted Projects on Poverty Alleviation. Consilience – The Journal of Sustainable Development (25). https://doi.org/10.52214/consilience.vi25.6748.

23Kothari, A., Salleh, A., Escobar, A., Demaria, F., Acosta, A. (2019). PLURIVERSE – A Post-Development Dictionary. Tulika Books. https://radicalecologicaldemocracy.org/wp-content/uploads/2020/09/Pluriverse-full-printable-version-July-2019.pdf.

Poliisi tulkitsee kokoontumislakia järjestelmällisesti väärin, joten Syyttäjälaitoksen tulee puuttua peliin. Oikeus elämään ja terveelliseen ympäristöön on turvattava saattamalla todelliset ilmastorikolliset, kuten Petteri Orpon hallitus, vastuuseen.

Jo yli kaksi tuhatta ihmistä on osallistunut Elokapinan kahteen ensimmäiseen Myrskyvaroitus-mielenosoitukseen. Osallistujat ovat perustellusti huolissaan Pariisin ilmastosopimuksen 1,5 asteen turvarajan rikkoutumisesta ja hallituksen haluttomuudesta noudattaa ilmastolakia. Orpon holtiton ilmastopolitiikka vaarantaa yleisen järjestyksen ja turvallisuuden sekä perusoikeudet, kuten oikeuden elämään ja terveelliseen ympäristöön.

Helsingin poliisi otti tiistaina 11.6. kiinni tarpeettomasti 137 rauhanomaista mielenosoittajaa. Tämän lisäksi poliisi toimi erittäin kyseenalaisesti töniessään mielenosoittajia niin, että yksi heistä kaatui, uhkaillessaan useita mielenosoittajia valheellisilla tuhansien eurojen vahingonkorvaussyytteillä ja antaessaan jalkakäytävälle poistumiskäskyn. Videolle dokumentoitu mielenosoittajan töniminen on jo toinen kerta, kun poliisia on oikeusoppineidenkin mukaan syytä epäillä ylimitoitetusta voimankäytöstä Elokapinan mielenosoituksessa.

On odotettavissa, että poliisi jatkaa perustuslain ja Suomea sitovien kansainvälisten sopimusten vastaista linjaansa Elokapinan mielenosoituksissa ja estää mielenosoitusten järjestämisen niiden viestin kannalta olennaisilla paikoilla. Poliisi on itse kertonut kokoontumislain olevan sille ongelmallinen ja Helsingin käräjäoikeus on todennut kesäkuussa 2023 poliisiorganisaation kauttaaltaan tulkitsevan kokoontumislakia väärin.

Syyttäjälaitos voi palauttaa luottamuksen riippumattomaan ja oikeudenmukaiseen
oikeusjärjestelmään linjaamalla, ettei rauhanomaisista tieblokkimielenosoituksista
nosteta jatkossa syytteitä. Syyttäjälaitoksen tulee ottaa mallia Iso-Britannian 200:sta juristista, jotka ovat sitoutuneet¹ olemaan nostamatta syytteitä rauhanomaisia ilmastoaktivisteja vastaan. Linjaus on mahdollinen, sillä Kouvolassa syyttäjä teki syyttämättäjättämispäätöksen Elokapinan tieblokki- ja raidemielenosoituksesta Kuusankoskella vähäisyysperusteella.²

Alankomaiden saama langettava tuomio Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta marraskuulta 2023 osoittaa, että tiesulkumielenosoitukset nauttivat Euroopan ihmisoikeussopimuksen artikla 11:n takaamaa kokoontumisvapauden suojaa. Olennaista on, että demokraattisessa yhteiskunnassa mielenosoituksen saa järjestää katualueella, se saa aiheuttaa kohtuullista häiriötä ja mielenosoituksen purkamiseen tulee olla välttämätön syy. Syyksi ei kelpaa liikennehäiriö eikä edes yksittäisten mielenosoittajien harjoittama ilki- tai väkivalta. Mielenosoitus saa aiheuttaa ajallisesti pitkääkin liikennehäiriötä.³

Århusin sopimuksen artikla 3(8) suojaa ympäristön puolustajia rangaistuksilta, vainolta ja häirinnältä. Osallistujien tavoitteena ei ole aiheuttaa haittaa yleiselle järjestykselle vaan puolustaa perustuslakia. Tältä pohjalta YK:n erityisraportoija Michel Forst on vedonnut, että valtiot kuuntelisivat ympäristönpuolustajien viestiä heidän tuomitsemisensa sijaan.

Suomen perustuslain 20. pykälän mukaan vastuu luonnosta ja ympäristöstä kuuluu kaikille ja julkisen vallan on turvattava kaikille mahdollisuus vaikuttaa ympäristöään koskevaan päätöksentekoon. Tätä vastuuta, jota tämäkin hallitus toimimattomuudellaan rikkoo, Elokapinan mielenosoituksiin osallistuvat kantavat. Lisäksi hallitus laiminlyö Århusin sopimukseen kirjattua kansalaisten oikeutta saada ympäristön tilaa koskevaa tietoa (artikla (3(3)). Hallitus ei ole vieläkään julkistanut tietoa kaikkien ympäristölle haitallisten suorien ja epäsuorien tukien määristä ja saajista. Julkisen vallan on täytettävä nämä lailliset
velvollisuutensa ja lakattava rajoittamasta ja rikkomasta kansalaisten perusoikeuksia.

Mielenosoittajien kiinniotto ja rankaiseminen on, paitsi perusteetonta, poliisitoiminnan turvaamiseksi osoitettujen verovarojen väärinkäyttöä. Euroopan ihmisoikeussopimuksen välttämättömyysperiaatteen sivuuttavat tuomiot tuottavat kyseenalaista suomalaista oikeushistoriaa, kun ne myöhemmin tullaan haastamaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa.

Ilmastoaktivistien häirinnän sijaan Syyttäjälaitoksen tulee kohdistaa resurssinsa todellisten ilmastorikollisten saattamiseksi vastuuseen. Suomen 2035 hiilineutraaliustavoitteen de facto purkanut Orpon hallitus syyllistyy todennäköisesti vakavaan ihmisoikeusrikokseen samoilla perusteilla kuin Sveitsi EIT:n tuoreen langettavan tuomion perusteella.

Suomalaisetkin poliitikot voivat tulevaisuudessa joutua vastaamaan jopa syytteisiin rikoksista ihmisyyttä vastaan, sillä ilmastopolitiikan jarruttaminen tapahtuu tietoisena politiikan kuolleisuutta kasvattavista seurauksista. Rooman perussäännön 30 artiklan perusteella tämä täyttää seuraustahallisuuden tunnusmerkin.

YK:n pääsihteeri António Guterres on sanonut, että todellisia vaarallisia radikaaleja ovat valtiot, jotka tieteen viestin sivuuttaen lisäävät fossiilisten polttoaineiden tuotantoa. Joulukuussa 2023 julkaistussa tutkimusraportissa joukko tunnettuja ympäristötutkijoita varoitti lämpenemisen johtavan maapallon elämää ylläpitävien järjestelmien vaaralliseen epävakauteen. Raportin mukaan olemme “tutkimattomalla alueella” ja “elämä maapallolla on vaarassa”.⁴ Arvion mukaan nykyisillä globaaleilla päästövähennyslupauksilla ennustettu 2,5–2,9 asteen lämpeneminen aiheuttaisi sen, että alueet, joilla asuu yli kolme miljardia ihmistä, muuttuisivat elinkelvottomiksi vuosisadan loppuun mennessä.⁵

Suomessa oikeasti vaarallista radikaaliutta edustaa hallitus, joka sallii elintärkeiden hiilinielujen hakkaamisen kriittisellä hetkellä, ja syytää tutkitusti ympäristötuhoa edistäviin tukiin noin neljä miljardia euroa vuodessa. Noin 1.7 miljardia tästä summasta on selkeää fossiilitukea, mm. lentopolttoaineen verovapaus ja eri fossiilisten polttoaineiden alennetut ALV-kannat.⁶

Oikeusjärjestelmä, joka rikollistaa viestintuojan, mutta sallii miljardien ihmisten hyvinvoinnin, turvallisuuden ja yhteiskuntavakauden vakavasti vaarantavan toiminnan valtion tukemana, on moraalisesti korruptoitunut. Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, ei voi olla lakikaan.

_______________________
¹ Lähde: yksityinen keskustelu Lawyers Are Responsible -liikkeen aktiivien kanssa. Ks. julkaistut allekirjoitukset: https://www.lar.earth/signatories/
² Ks. 5620/R/7925/23
³ Schmidberger v. Austria: https://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/PDF/?uri=CELEX:62000CJ0112
⁴ Ripple, W.J. et al: The 2023 state of the climate report: Entering uncharted territory, BioScience, Volume 73, Issue 12, December 2023.
⁵ Lenton, T.M., Xu, C., Abrams, J.F. et al: Quantifying the human cost of global warming. Nature Sustainability 6. 2023.
⁶ Luontoon haitallisesti vaikuttaviin, yksinomaan peltopinta-alan perusteella laskettaviin maataloustukiin valtio antaa 1 200 miljoona euroa vuodessa. Dieselpolttoaineen arvonlisäveron alennuksen vuoksi valtion tuloista
menetetään 750 miljoonaa. Lentopolttoaineen verovapaus ja kansainvälisten lentolippujen arvonlisäverottomuus kustantavat ainakin 500 miljoonaa euroa, kevyen polttoöljyn arvonlisäveroale 470 miljoonaa, puupohjaisten
polttoaineiden verottomuus 400 miljoonaa ja matkustajalaivaliikenteen tukeminen 300 miljoonaa. Ilmastopaneeli 2021 & WWF:n raportti “Kansalliset ympäristölle haitalliset tuet “ 2023.

Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden Euroopassa jo sadat ihmiset ovat saaneet vankeustuomioita poliittisten perusoikeuksiensa käyttämisestä. Ilmastoliikkeen rikollistaminen on vähiten huomiota saanut salaliitto maailmassa. Kerron kohta miksi.

Ennen kuin hyppään fossiilisuhmuroinnin syvään päätyyn, on syytä määritellä rikollistaminen. Tiiviisti ilmaistuna rikollistaminen (englanniksi "criminalization") on prosessi, jolla jostain käytöksestä tehdään rikollista. Rikollistamisen tavoite on estää kohdetta toimimasta sitomalla resursseja ja luomalla pelotetta.

Huomioni ilmastoliikkeen rikollistamiseen kiinnitti kansainvälinen uutisointi. Luin juttuja ilmastoaktivistien saamista kohtuuttomista vankeustuomioista Iso-Britanniassa, oudoista sabotaasituomioista Ruotsissa sekä syytteistä rikollisjärjestön perustamisesta Saksassa. Kaikissa näissä tapauksissa oli kyse rauhanomaisesti kokoontumisvapautta käyttäneistä ilmastoaktivisteista, joista oli yhtäkkiä tehty kovan luokan rikollisia.

Siihen nähden miten tärkeistä kumppanimaista on kyse, uutisointi Suomessa ilmastoliikkeen rikollistamisesta on ollut hälyttävän vähäistä. Sitä ei ole juuri ollut lukuunottamatta paria YLE:n artikkelia ja yhtä lyhyttä juttua Long Playssa. Etenkin kun rikollistamisen keinoja käytetään ja voidaan käyttää muidenkin kuin ilmastoaktivistien hiljentämiseen, koen, että ihmisillä on oikeus tietää. 1900-luvun alun Euroopan synkästä historiasta myös tiedämme, että kansalaisyhteiskunnan toimijoiden rikollistaminen on liittynyt kiinteästi poliittisen eliitin autoritääristymiseen.

On mielestäni kestämättömän tekopyhää, että eurooppalaisina paheksumme Venäjällä säädettyjä lakeja, jotka tekevät ihmisoikeusjärjestöistä ulkomaisia agentteja tai ekstremistisiä toimijoita samalla hyväksyen, että kumppanimaassamme Iso-Britanniassa hiljattain säädettyjen järjestyslain kiristysten turvin ilmastoaktivisteja voidaan vangita jopa kymmeneksi vuodeksi sivullisten haittaamisesta. En kuitenkaan ehdota geopoliittista realismia vaan liberaalin oikeusjärjestyksen johdonmukaista puolustamista.

Suomessa on globaalisti ja eurooppalaisittain verraten erityisen vapaa kansalaisyhteiskunta, josta voi olla ylpeä. Syyttäjät ja tuomarit ovat sitoutuneita oikeuslaitoksen riippumattomuuteen ja haluavat vahvistaa asian perustuslailla. Kuitenkin ilmastoaktivismin rikollistamista tapahtuu myös täällä. Yksi räikeimmistä esimerkeistä on Elokapinaa rahallisesti tukeneen yhdistyksen Elonvaalijoiden 2,5 vuotta kestänyt rahankeräysrikoskurmotus, joka päättyi dramaattisten käänteiden jälkeen syytteen hylkäämiseen. Oikeudenkäynnissä syyttäjää ei edes kiinnostanut, miten pienkeräysvarat käytettiin.

Sekä ilmastoaktivismin rikollistamisen ongelmaan että oikeusvaltion horjuttamiseen on herättävä hyvän sään aikana. YK:n pääsihteerin Antonio Guterresin mukaan Elokapinan kaltainen ilmastoaktivismi on välttämätöntä, jotta poliittinen paine tehdä Pariisin sopimuksen mukaisia päästövähennyksiä olisi riittävää. Jos ilmastoliike vangitaan, mitä tapahtuu ilmastotavoitteille? Entä mitä tapahtuu demokratiallemme monikriisiytyvässä maailmassa?

Salaliitto

Ilmastoliikkeen rikollistaminen on mielestäni vähiten huomiota saanut salaliitto koko maailmassa siinä mielessä, että ensinnäkin ​​​​​​​ilmastoliikkeen rikollistamiseen liittyy suuri määrä löyhästi verkottuneita ihmisiä ja toisekseen​​​​​​​ heidän toimintansa yhteisvaikutus on äärimmäisen haitallista paitsi ilmastoliikkeen myös demokratian kannalta.

Heillä ei välttämättä, tai edes kovinkaan todennäköisesti, ole kassakaappisopimusta ilmastoliikkeen rikollistamisesta. Globaalisti ilmastoliikkeiden rikollistamisen kannalta yksi merkittävin toimija on markkinaliberaalien ajatuspajojen ketju, Atlas Network.

Atlas Networkin perusti brittiliikemies Anthony Fisher öljy-yhtiöiden rahoituksella vuonna 1981. Verkostolla on yli viisisataa ajatuspajaa yli yhdeksässäkymmenessä maassa. Monet näistä ovat keskittyneet ympäristölainsäädännön vesittämiseen ja ympäristöaktivistien mustamaalaamiseen. Verkoston ajatuspajat ja niihin linkittyvät poliitikot ovat ilmastoaktivismin rikollistamisen taustalla Iso-Britanniassa, Saksassa ja Ruotsissa.

Iso-Britanniassa atlasnetworkilaisen ajatuspajan kädenjälki on vahvin. Iso-Britannian pääministeri Rishi Sunak kiitti kesällä 2023 Atlas Networkiin aiemmin kuuluneen Policy Exchangen roolia kokoontumisvapauden kiristämiseen johtaneessa lakihankkeessa. Tämän seurauksena Iso-Britanniassa on historiallisen suuri määrä poliittisia vankeja.

Miten rikollistaminen onnistui? Ensiksi Policy Exchange -ajatuspaja julkaisi XR:n menestyksekkään kevätmobilisaation jälkeen kesällä 2019 raportin nimeltä ”Extremism Rebellion”, jossa se leimasi liikkeen äärijärjestöksi, kehotti poliisia toimimaan proaktiivisemmin tieblokkimielenosoituksien estämiseksi ja ehdotti lainsäädäntömuutoksia, joilla poliisin toimivaltuuksia kasvatettaisiin. Ajatus ekstremistisestä järjestöstä löi poliittisesti läpi ja sisäministeri vaati poliisia reagoimaan tehokkaammin. Poliiisi tekikin työtä käskettyä ja antoi lokakuussa 2019 XR:lle myöhemmin laittomaksi osoittautuneen kiellon mielenosoittamiseen koko Lontoon alueella. Tämän lisäksi konservatiivihallitus kiristi kokoontumisvapautta vuosina 2022 ja 2023 voimaan tulleilla laeilla, jotka lisäsivät poliisin valtuuksia hajoittaa mielenosoituksia ja oikeuslaitoksen valtuuksia asettaa korkeampia rangaistuksia.

Surullista kyllä, ilmastoaktivismin rikollistaminen tapahtui kansalaisten tuella. Enemmistö briteistä kannatti järjestyslain tiukennuksia, vaikkakin enemmistö pitää rauhanomaisesta ilmastoaktivismista annettavia vankeustuomioita liiallisena rangaistuksena. Rikollistamisen tuki jakaa brittejä puoluepoliittisesti; erityisen vahvaa tuki on konservatiivipuolueen kannattajien joukossa ja keskimääräistä laimeampaa työväenpuolueen kannattajien keskuudessa.

Medialla on oma roolinsa salaliiton menestymisen edellytyksien tuottamisessa. Ilmastoaktivismiuutisointia vuosina 2022–2023 tutkinut Media Matters for America huomasi useita rikollistamista edesauttavia uutisointitapoja. Ensiksi, media tyypillisesti toisti poliisin viestin kyseenalaistamatta. Toisekseen, raportointi keskittyy keinojen hyväksyttävyyteen usein ohittaen mielenilmausten viestin. Kolmanneksi, poliisin harjoittamasta ympäristötoiminnan tukahduttamisesta uutisoidaan todella vähän, erityisesti television uutis- ja ajankohtaisohjelmissa. Neljänneksi, konservatiivisten medioiden uutisointivolyymi ilmastoaktivismista on nelinkertainen verrattuna valtavirtamedioihin. Eurooppalaista ilmastouutisointia Iso-Britanniassa, Saksassa ja Ranskassa tutkinut Strategisen dialogin instituutti puolestaan havaitsi, että osa ilmastouutisoinnista sisältää aktivismivihamielisiä narratiiveja, jotka kehystävät ilmastoaktivistit hysteerikoiksi, terroristeiksi ja eliitiksi.

Suomessa tilanne on toistaiseksi verrattain hyvä. Helsingin käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan toimintaan kohdistetut rikollistamissyytteet huhtikuussa 2024, eikä täällä ole lähdetty kokoontumisvapautta kaventaviin lainmuutoksiin. Vahvoja poliittisia oikeuksia ei kuitenkaan voi ottaa itsestään selvänä maailmassa, joka muuttuu koko ajan epävakaammaksi. Ekosysteemit, ilmasto ja yhteiskunnat ovat keskinäisriippuvaisia kompleksisia järjestelmiä. Yksinkertaistettuna tämä tarkoittaa, että häiriö yhdessä järjestelmässä heijastuu toisiin järjestelmiin ja häiriöiden kasvaessa liian suuriksi järjestelmät voivat romahtaa. Vahvat poliittiset oikeudet tarvitsevat vakaan yhteiskunnan ja vakaa yhteiskunta tarvitsee vakaat planetaariset olosuhteet.

Radikaali oikeisto ja autoritääriset poliittiset toimijat ovat onnistuneet hyödyntämään viime vuosikymmenien kriisit poliittiseksi vallaksi ympäri Euroopan. Suomessa perussuomalaiset voivat olla tulevaisuuden pääministeripuolue. He kyseenalaistavat liberaalin maailmanjärjestyksen, joka on suomalaisenkin oikeusvaltion normatiivinen peruskallio. Monikriisin kustannuksien realisoituessa ruoanhinnan kasvuna, globaalien toimitusketjujen häiriöinä, konflikteina ja pakkomuuttona paine oikeusvaltiota kohtaan kasvaa entisestään.

Tuulia Reponen

Tässä tekstisarjassa "Ajatuksia ilmastoliikkeen rikollistamisesta" käsittelen nimenmukaisesti erilaisia toimijoita ja toimintatapoja, joilla uuden aallon ilmastoliikkeiden toimintaa estetään rangaistuksen uhalla. Tarkoitus on tehdä aktivisteja ja muuta kansalaisyhteiskuntaa tietoiseksi ilmiöstä, joka on voimistuva trendi koko Euroopassa. Kirjoittaja on yhteiskuntamaantieteen väitöskirjatutkija, jonka tutkimuksellisiin kiinnostuksen kohteisiin lukeutuu ympäristöaktivismin rikollistaminen.

Lähteet:

https://yougov.co.uk/politics/articles/41561-policing-bill-britons-support-proposed-new-police-
https://yougov.co.uk/politics/articles/44358-britons-broadly-supportive-public-order-bills-meas
https://www.bristol.ac.uk/psychology/news/2023/116.html

"Vähintään 37 396 kuollutta, joista yli 15 000 lapsia. Loukkaantuneita yli 85 523. Kadonneita yli 10 000."

Näin raportoi AlJazeeran visuaalisen tarinankerronnan tiimi AjLabs 19.6.2024 Israelin hyökkäyksen seurauksia Gazassa¹.

Lukuja on vaikea ymmärtää, samoin sitä, miten kansanmurhan annetaan yhä vain jatkua. Vähintään 37 369 kuollutta on enemmän kuin mitä Kajaanissa on asukkaita². Yli 15 000 lasta tarkoittaa puolta kaikista Helsingissä varhaiskasvatukseen osallistuvista lapsista³. Yli 85 523 loukkaantunutta on kaksi kertaa yhtä paljon kuin Kaustisen kansanmusiikkijuhlan kävijämäärä⁴. Yli 10 000 kadonnutta tarkoittaa suunnilleen saman verran kuin mitä Suomen puolustusvoimilla on työntekijöitä⁵.

Israel on tällä hetkellä kansainvälisessä tuomioistuimessa syytettynä kansanmurhasta. Tämä on itsessään jo kammottava syyte, mutta Palestiinan kansan tulevaisuuden lisäksi Israel vaarantaa myös meidän kaikkien tulevaisuuden. Kansanmurha nimittäin aiheuttaa ennätysmäärän päästöjä.

Tutkijat laskivat vuoden 2024 alussa, että lokakuun 7. ja joulukuun 4. päivän välillä Israelin tykistö, pommit ja sotilaslennot sekä ajoneuvot tuottivat arviolta 146 952 tonnia hiilidioksidia⁶. Hyökkäyksellään Israel aiheutti siis vajaassa kolmessa kuukaudessa enemmän hiilidioksidipäästöjä kuin 20 maata tuottaa vuodessa⁶. Voi vain kuvitella, miten valtaviksi päästöt tulevat vielä kasvamaan, sillä 19.6.2024 mennessä kansanmurha on jatkunut yli kahdeksan kuukautta.

Mikäli ilmastonmuutoksen vauhdittaminen olisi kansainvälisesti tunnustettu rikos ihmisoikeusrikkomusten tapaan, istuisi Israelin edustaja syytettyjen penkillä kahdessa YK:n Kansainvälisen tuomioistuimen oikeudenkäynnissä.

Israel ei pystyisi rikoksiinsa ilman länsimaiden aseellista ja taloudellista tukea. Myös Suomi on osavastuussa paitsi Israelin rikoksista ihmisyyttä vastaan myös niistä aiheutuvista päästöistä.

Suomi on tukenut laitonta miehitystä ja siviilien pommittamista ostamalla jo useiden vuosien ajan aseita Israelista. Rauhanpuolustajien teettämän selvityksen mukaan Suomi teki vuosina 2008-2021 hankintapäätöksiä Israelista ainakin 400 miljoonalla eurolla⁷. Marraskuussa 2023 Yle uutisoi, kuinka Suomi allekirjoitti - kesken kansanmurhan! - Israelin kanssa kauppasopimuksen 316 miljoonaa euroa maksavasta Daavidin linko -ilmatorjuntajärjestelmästä⁸.

Suomi tunnetaan konfliktinratkaisun suurvaltana, mutta todellisuudessa sille ei ole ongelma tukea sotarikoksia saati kiihdyttää ilmastonmuutosta, joka tulee lisäämään riskiä aseellisten konfliktien puhkeamiselle. Kansanmurhan tukeminen ei kuitenkaan ole Suomen suurin ihmisoikeus- tai ilmastosynti, vaan ainoastaan nopeasti sulavan jäävuoren huippu.

Suurin osa armeijoiden aiheuttamista päästöistä ei nimittäin synny sotien, vaan rauhan aikana. Tähän ovat tutkijoiden mukaan syynä sekä armeijoiden ylläpitämisestä aiheutuvat että sotateollisuuden eli varusteiden ja kaluston tuottamisen aiheuttamat päästöt⁹.

Suomen puolustusvoimien rauhanajan päästöjen suuruutta on vaikea arvioida, sillä Suomea sen enempää kuin muitakaan maailman valtioita ei velvoiteta pitämään niistä kirjaa tai raportoimaan niitä⁹. Armeijoiden ja sotateollisuuden päästöjä ei myöskään sisällytetty Pariisin ilmastosopimukseen. On kuitenkin arvioitu, että maailmanlaajuisesti tarkasteltuna armeijoiden päästöt ovat suuremmat kuin kaikkien kaupallisten lentoyhtiöiden päästöt yhteensä¹⁰.

Jotain päästöjen suuruudesta voidaan päätellä valtioiden sotilasmenojen koosta. Suomi on viime aikojen sotilasmenojaan suhteellisesti eniten kasvattaneiden valtioiden joukossa. Sotilasmenojen osuus Suomen BKT:sta kasvoi vuosien 2021-2022 aikana 32 %¹¹. Vuonna 2024 Suomen sotilasmenot tulevat olemaan melkein 6 miljardia euroa¹². On selvää, että menojen kasvu johtaa myös päästöjen kasvuun.

Kesäkuussa 2023 Yle uutisoi, että Suomen sotateollisuus tahkosi vuonna 2022 ennätyksellisen liikevaihdon ja kohosi ensimmäistä kertaa yli kahden miljardin¹³. Liikevoitot ja siten myös päästöt tuskin tulevat laskemaan, sillä Orpon hallitus on linjannut, että suomalaisen sotateollisuuden toimintaedellytyksiä pyritään parantamaan.

Suomi ei valitettavasti ole ainoa valtio, jonka puolustusbudjetti on paisunut viime vuosina.  

Yle uutisoi vuoden 2024 huhtikuussa, miten puolustusmenoihin käytetään nyt maailmanlaajuisesti ennätyspaljon rahaa¹⁴. Uutinen perustuu Tukholman kansainvälisen rauhantutkimusinstituutin raporttiin¹⁵, jonka mukaan ​vuonna 2023 kaikki maailman maat käyttivät yhteensä sotilasmenoihin yli 2,44 biljoonaa dollaria eli yli kaksi tuhatta miljardia. Tämä on 6,8 % enemmän kuin vuonna 2022.

Eniten rahaa sotilasmenoihinsa käytti - ja siten myös mitä luultavimmin eniten saastutti - Yhdysvallat. Vuonna 2023 Yhdysvaltojen sotilasmenot ylittivät 916 miljardia dollaria¹⁵, mikä tarkoittaa 2,3 % kasvua edellisvuoteen verrattuna. Yhdysvaltain sotilasmenot ovat niin valtavat, että ne kattavat 37 % kaikkien maiden yhteenlasketuista sotilasmenoista.

Voi vain kysyä, mihin valtio, jonka omalla maaperällä on sodittu viimeksi 1800-luvun sisällissodassa, tarvitsee näin massiivista puolustusbudjettia.

Sotilasmenojen kasvattaminen on kytketty Suomessa vahvasti kansalliseen turvallisuuteen. Venäjän hyökkäys Ukrainaan järkytti monen suomalaisen turvallisuudentunnetta - olemmeko me seuraavaksi tulilinjalla? Myös Elokapinassa on kuultu puheenvuoroja, joiden mukaan vallitsevan maailmantilanteen vuoksi armeijoiden ja sotateollisuuden aiheuttamista päästöistä ei kannata puhua.

Asekaupat ihmisoikeuksia rikkovien valtioiden kanssa saati ilmastonmuutoksen kiihdyttäminen turvallisuuteen vedoten eivät kuitenkaan ole perusteltavissa kansallisella turvallisuudella. Ilmastonmuutos ei odota, että Venäjä jättää hyökkäämättä. Palestiinalaiset eivät voi odottaa, että länsimaat suostuvat luopumaan asevarustelusta.

Ehkäpä jossain tulevassa kampanjassa Elokapina voisi rohkeasti vaatia, että valtiot velvoitetaan seuraamaan armeijoidensa päästöjä ja myös rajoittamaan niitä.

Emilia Heikura

Viitteet:

1 AJ Labs 2024: Israel-Gaza war in maps and charts. Live tracker​​​​​​​. AlJazeera 19.6.2024. https://www.aljazeera.com/news/longform/2023/10/9/israel-hamas-war-in-maps-and-charts-live-tracker​​​​​​​. Viitattu 19.6.2024. Raportti perustuu AlJazeeran omiin tietoihin.

2 Kajaanin kaupunki 2024: Tietoa Kajaanista. https://www.kajaani.fi/kaupunki-ja-hallinto/tietoa-kajaanista/. Viitattu 19.6.2024.

3 Tilastokeskus. Varhaiskasvatukseen osallistuneet lapset alueittain, 2021-2022. https://pxdata.stat.fi/PxWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__vaka/statfin_vaka_pxt_13v2.px/. Viitattu 19.6.2024.

4 Kaustinen Folk Music Festival 2023: Kaustisella yleisöä toiseksi eniten koskaan. Julkaistu 16.07.2023. https://kaustinen.net/kaustisella-yleisoa-toiseksi-eniten-koskaan/. Viitattu 19.6.2024.

5 Puolustusvoimat 2024: Tietoa meistä. https://puolustusvoimat.fi/tietoa-meista. Viitattu 19.6.2024.

6 Neimark, Benjamin - Bigger, Patrick - Otu-Larbi, Frederick - Larbi, Reuben 2024: A Multitemporal Snapshot of Greenhouse Gas Emissions from the Israel-Gaza Conflict​​​​​​​. SSRN 9.1.2024. Tutkimuslyhennelmä. https://dx.doi.org/10.2139/ssrn.4684768. Viitattu 19.6.2024.

7 Paasonen, Kari 2022: Suomen ja Israelin asekauppa 2000-luvulla. Sotatuotteita Suomen Puolustusvoimille, komponenttien vientiä ja tuontia. ​​​​​​​Suomen Rauhanpuolustajat.​​​​​​​ https://rauhanpuolustajat.org/israel-asekauppa/. Viitattu 19.6.2024.

8 Osipova, Elsa 2023: Suomi ja Israel allekirjoittivat kauppasopimuksen ilmatorjuntajärjestelmästä. Yle Uutiset 12.11.2023. https://yle.fi/a/74-20008814/64-3-191173. Viitattu 19.6.2024. Lähde: AFP.

9 Cottrell, Linsey & Darbyshire, Eoghan 2021: A lack of transparency makes it hard to calculate the true scale of military emissions but it’s clear they are significant. CEOBS 16.6.2021. Blogi. https://ceobs.org/the-militarys-contribution-to-climate-change/. Viitattu 19.6.2024.

10 Rajaeifar, Mohammad Ali - Belcher, Oliver - Parkinson, Stuart - Neimark, Benjamin - Weir, Doug -. Ashworth, Kirsti - Larbi, Reuben - Heidrich, Oliver 2022: Decarbonize the military. Mandate emissions reporting. Nature 611, s. 29-32. Kommentti. doi: https://doi.org/10.1038/d41586-022-03444-7 Viitattu 19.6.2024.

11 Sadankomitea: Sotilasmenot. https://www.sadankomitea.fi/teema/sotilasmenot/. Viitattu 19.6.2024.

12 Puolustusministeriö: Vuoden 2024 talousarvio. Kaavio. https://www.defmin.fi/ministerio/toiminta_ja_talous/puolustusbudjetti#1cccfc87. Viitattu 19.6.2024.

13 Moksu, Mika 2023: Suomen puolustusvälineteollisuus tahkosi ennätyksellisen liikevaihdon. Yle Uutiset 9.6.2023. https://yle.fi/a/74-20035525. Viitattu 19.6.2024.

14 Osipova, Elsa 2024: Maailmassa käytetään nyt ennätyksellisen paljon rahaa puolustukseen. Yhdessä maassa kasvua yli 1 200 prosenttia. Yle Uutiset 22.4.2024. https://yle.fi/a/74-20084882. Viitattu 19.6.2024.

15 Tian, Nan - Da Silva, Diego Lopez - Liang, Xiao - Scarazzato, Lorenzo 2024: Trends In World Military Expenditure, 2023. SIPRI Fact Sheet, huhtikuu 2024. Raportti. https://www.sipri.org/sites/default/files/2024-04/2404_fs_milex_2023.pdf. Viitattu 19.6.2024.