Uusiutuvaa kulttuuria, tukirooleja ja tieblokkeja - minun Kesäkapinani

Olin keskiviikosta maanantaiaamuun Helsingissä mukana Elokapina - Extinction Rebellion Finlandin Kesäkapinassa, ja haluan jakaa kokemuksestani muille. Jonkin verran uskallusta tämä tosin vaati.

Ensinnäkin: Kyllä, näin saa osoittaa mieltä. Katso vaikka lainoppineen kommentit uutisjutusta, jossa itsekin näyn. (1) Toiseksi: Väkivallaton kansalaistottelemattomuus on tutkitusti yksi tehokkaimmista keinoista nopean yhteiskunnallisen muutoksen aikaansaamiseksi. (2) Sen avulla on mm. saavutettu naisten äänioikeus, saatu rotuerottelu Yhdysvalloissa loppumaan ja edistetty niin Intian kuin Suomenkin itsenäistymistä. (2, 3)

Olin parina päivänä de-eskaloijan roolissa, jossa keskustelin ohikulkijoiden kanssa ja kyselin, mitä ajatuksia ja tunteita tää herättää, koska väkivallaton kansalaistottelemattomuushan herättää monenlaisia tunteita. Olin kuitenkin todella yllättynyt siitä, miten paljon myönteistä suhtautumista ja kiitosta saatiinkaan osaksemme. Mulle tuo paljon voimaa se, miten paljon tukea ollaan ylipäätään saatu ohikulkijoilta: meille on tuotu valtavat määrät ruokaa ja juotavaa jatkuvana virtana. Sunnuntainakin ehdin olla Mannerheimintiellä istumassa n. 2 tuntia, joiden aikana jo vaikka miten monta ohikulkijaa ehti tuoda meille mansikoita, omenia, banaanikakkua, välipalakeksejä, kivennäisvettä jne. jne. Puhumattakaan peukutuksista, ratikkakuskin tekemästä sydänmerkistä meille ja ohikulkijoista, jotka poikkesivat sanomaan ”Kiitos kun teette tätä” ja ”Teette hyvää työtä”. On myös ollut todella ilahduttavaa jatkaa keskustelua tuttujen kanssa aktion jälkeen paljon laajemmalti kuin aiemmin.

De-eskaloijana ja blokkaajana jouduin myös kohtaamaan paljon omia pelkojani: pelkoa siitä, miten ohikulkijat suhtautuvat, entä jos keskustelukumppani vaikka haistattelee, entä jos paikalle tulleet äärioikeistolaiset käyttävätkin väkivaltaa tai alkavat maalittaa meitä (osan meistä kuvat ja jopa puhelinnumerot ovatkin nyt Ylilaudalla…), käyttäytyykö poliisi yhtä väkivaltaisesti kuin viime kerralla? Ja paheneekohan homeallergia, kun huomasinkin Kisahallin putkassa, että koko paikka on niin homeessa, että kurkku meni käheäksi ja nenä tukkoon….

Elokapinassa on kuitenkin eräs piirre, joka on saanut mut pysymään mukana jo kaksi vuotta, nimittäin uusiutuvan kulttuurin periaate.

Se tarkoittaa esimerkiksi, että tunteista, tarpeista, jaksamisesta ja hyvinvoinnista ylipäätään puhutaan avoimesti ja säännöllisesti; että toiminnasta voi olla poissa silloin, kun tarvitsee taukoa; että vaikka lupaisi tehdä jotain, sen voi perua; että me kaikki ymmärretään, että jos ei pidetä itsestämme ja toisistamme huolta, niin ei voida jatkaa kestävästi tätä kapinaa siihen saakka, että vaatimuksiimme vastataan. Tämä näkyy myös siinä, että jos olen blokkaamassa katua, voin luottaa siihen, että hyvinvointihenkilöillä on mun puhelin ja arvoesineet tallessa ja saan ne putkasta päästyäni; että meille on järjestetty ruoka- ja juomahuolto, aurinkovoidetta jne.; että mulla on ns. buddy, joka tietää aina, missä olen ja että olen turvassa; että putkasta päästyäni putkatuki on vastassa heti poliisiaseman ulkopuolella tarjoamassa lisää ruokaa, juomaa, halauksia ja tunnetukea. Huomaan myös ilokseni, että uusiutuvan kulttuurin ajatukset siirtyvät Elokapinan kautta muuhunkin elämääni ja auttavat huomioimaan entistä paremmin omia ja muiden rajoja ja hyvinvointia.

Tämä aihe puolestaan vie mut siihen, että KAIKKIA tarvitaan tähän kapinaan! Uutisissa ja muualla aina keskitytään blokkaajiin, mutta blokkaajat eivät olisi kadulla ilman kaikkia tukirooleja.

En voi korostaa tätä tarpeeksi! Tarvitaan mm. mediayhteyshenkilöitä, roudaajia, kouluttajia, ruoanlaittajia, puhujia, kuvaajia, ensiavun taitajia, kirjoittajia, taiteilijoita, koordinoijia, ideanikkareita, tutkijoita, tekijöitä, flaikuttajia, de-eskaloijia, hyvinvointityyppejä, kaikkia! Ja vaikka ollaan täysin valmiita kantamaan vastuu teoistamme, niin kyllä se lämmittää sydäntä ihan valtavasti, kun joku meidän tukija haluaa maksaa mun sakot ja sillä tavalla mahdollistaa sen, että voin osallistua useamman kerran ilman, että tarvitsee huolehtia, miten paljon tämä työ tulevaisuuden puolesta mulle maksaa.

Putkakokemuskin varmaan kiinnostaa monia, kirjoitan siitä mahdollisesti lisää myöhemmin. Samoin jatkaisin mielelläni keskustelua Elokapinan kansalaisfoorumivaatimuksesta (4), josta keskustelin aktiossa pitkään mm. kansanedustaja Iiris Suomelan kanssa, joka aikoi edistää asiaa eduskunnassa ja joissain kunnissa. Myös kaupunginvaltuutettu Noora Tapio on kertonut puoltavansa Elokapinan ehdottamaa kansalaisfoorumimallia. Jään odottamaan toimia!

Kysyn myös sulta, joka luet tätä: Kansanmurhatutkijat on todennu, että meidän päättäjät syyllistyy massamurhaan toimettomuudellaan. (5) Miltä tunteita ja ajatuksia se sussa herättää?

Niina Ollanketo


Lähteet:

(1) https://areena.yle.fi/1-50627855

(2) https://www.bbc.com/.../20190513-it-only-takes-35-of...

(3) https://www.eduskunta.fi/.../suomen-itsenaistyminen-ja...

(4) https://elokapina.fi/system-change/

(5) https://www.clarku.edu/.../Genocide_Dcholars_Climate...

Kuva: Satu Söderholm / Elokapina - Extinction Rebellion Finland

Kirjoitus on olennaisilta osiltaan julkaistu alunperin Elokapina Tampereen Facebook-sivulla.