Harhoista vapaa

Päälläni on todellisuuden kuteista neulottu
normaalin pakkopaita
Seison kädet nykyhetken säännöillä
tiiviisti ympäri muutosvimmaisen kehon, sidottuna

Kutsumme sairaiksi heitä, jotka murtuvat
romahtavat paineen alla, luovuttavat
Irtautuvat yhteisestä sopimuksesta jatkaa
Kuolemankoneessa juoksemista

Kutsumme terveiksi heitä, jotka menestyvät
valmistuvat tavoiteajassa, yrittävät
Eivät koskaan irrota optimismista, optioista
ja uskosta itsensä korjaavaan koneeseen

(Kiirehdi, kiirehdi, mutta älä liikaa ettet uuvu
Ota hetki mindfullisti, hengittele, älä suutu, SUUTU!)

Tarvitsemme uusia sanoja liuottaaksemme leimat
Kutsukaamme heitä todellisuuden kohtaajiksi!
Kutsukaamme heitä harhakuvista irrottaneiksi!
Kutsukaamme heitä nimellään hyväksyen

Älkäämme tyytykö lahjoittamaan kärsivälle
myötätunnon kypsyttämiä höttöisiä sanojamme
Viehkeä humala jättää yliärtyneen hermoston
kun seuraava aivan tavallinen päivä valkeaa

Käsittelen runossa ajatusta, että arvoiltaan vinoutuneessa, ns. "toksisessa" yhteiskunnassa terveen ja sairaan käsitteet ovat suhteessa ne määrittävään yhteiskuntaan ja mielen järkkyminen voi jossain mielessä olla "terve" reaktio rakenteelliseen epäoikeudenmukaisuuteen ja epäinhimillisyyteen. En kuitenkaan halua runollani glorifioida mielenterveysongelmia ja yksilön kärsimystä. Käsittelen runossa myös nykyhetken normaalin pakottavuutta muutosta kaipaavan yksilön näkökulmasta. Runo pyrkii rivien välistä radikalisoimaan toimintaan, joka olisi allekirjoittaneen näkökulmasta eräänlaista lääkettä eksistentiaalisen (ilmasto)kriisin kanssa kipuilevalle.

Kuva: omakuva