Avoin kirje sisäministeri Maria Ohisalolle

Avoin kirje sisäministeri Maria Ohisalolle

Arvoisa sisäministeri,

Sisäministeriö julkaisi 15.4. “Väkivaltaisen ekstremismin tilannekatsaus 2020: Arvio väkivaltaisen ekstremismin tilanteesta Suomessa vuonna 2019 ja kehityksen suunta” -asiakirjan, jonka tarkoitus on “antaa tietoa Suomessa toimivista väkivaltaisista ulkoparlamentaarisista ääriliikkeistä ja muista sellaisista aatteellisista liikkeistä, joihin kansainvälisen kokemuksen, toiminnan luonteen tai viranomaisten havaintojen perusteella liittyy väkivalta, väkivaltaan yllyttäminen tai väkivallan käytön riski.” Ihmettelemme, millä perusteella johtamasi sisäministeriö on meidät tähän raporttiin sisällyttänyt, sillä Elokapinassa kaiken ajattelun, keskustelun ja toiminnan ytimessä on väkivallattomuus. Valtiosihteerinne Olli-Poika Parviainen vastasikin Twitterissä raportista käytyyn keskusteluun, ettei se edusta sisäministeriön kantaa. Vastauksesta herää kysymys, kenen kantaa sisäministeriön johdolla koottu raportti sitten edustaa.

Me Elokapinassa vaadimme radikaalia muutosta ympäristö- ja ilmastopolitiikkaan, mutta emme tuhon, aggression ja väkivallan kautta, vaan kasvamisen, keskustelun sekä sosiaalisesti ja inhimillisesti kestävien arvojen myötä. Koemme epäoikeudenmukaiseksi joutua terrorismia, vihaa ja raakaa väkivaltaa toimintatapanaan käyttävien järjestöjen, kuten Daeshin ja PVL:n kanssa samalle listalle. Meidän toimintamme ja ajattelumme keskiössä on elämän ja elinmahdollisuuksien puolustaminen, kun taas edellä mainitut järjestöt kieltävät kaikkien yhtäläisen oikeuden elämään.

Rinnastus on paitsi virheellinen, myös leimaava. Se antaa ymmärtää tavallisten ihmisten ilmastohuolen olevan väkivaltaisesta ääriajattelusta kumpuavaa, vaikka sen juuret ovat myötätunnossa lapsiamme, lastemme lapsia, köyhyydessä eläviä ihmisiä, globaalia etelää, koko eläinkuntaa ja kaikkea luonnon monimuotoisuutta kohtaan. Ilmastohuolen kriminalisointi ei ole demokraattisen oikeusvaltion arvojen mukaista. Tutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että ilmastoteoilla on valtava kiire ja että kansalaistottelemattomuutta tarvitaan riittävän poliittisen tahtotilan luomiseksi. Tällaisena hetkenä ilmastotekoja vaativaa aktivismia pitäisikin tukea eikä mustamaalata.

Nyky-yhteiskuntien kohtaamat haasteet ovat äärimmäisiä, vaikutuksiltaan laaja-alaisia ongelmia, jotka vaativat yhteiskunnan ekologista jälleenrakennusta. Tiede- ja kansalaisyhteisö, yritykset sekä enenevissä määrin myös poliitikot ovat alkaneet ymmärtää, että kriisitilanne vaatii poikkeuksellisia, jopa rajuja tapoja toimia. Hätätilan mukainen toiminta on normaalia ja rationaalista suuren elämää vaarantavan uhan edessä, kuten koronaviruskriisi meille parhaillaan opettaa. Valitettavasti yhteiskuntamme ei ole tarvittavassa laajuudessa tunnistanut tämän hitaammin etenevän ilmasto- ja ympäristökriisin vaatimaa varautumista. Kansalaisliikkeiden tavanomaiset keinot poliittiseen päätöksentekoon vaikuttamiseksi eivät enää riitä, minkä vuoksi tavalliset suomalaiset ovat valmiita harjoittamaan kansalaistottelemattomuutta suojellakseen kanssaeläjiään lähellä ja kaukana.

Maailman hallitusten ja ilmastokokousten päätösten viipyminen osoittaa, että tavallisten kansalaisten on ryhdyttävä toimiin. Äärimmäisistä haasteista huolimatta meidän on kuitenkin mahdollista toimia väkivallattomasti ja toisiamme kunnioittavasti.

Vastaustasi odottaen,

Elokapina - Extinction Rebellion Finlandin viestintätyöryhmän puolesta Tiina Jalonen, Oskari Päätalo ja Tuulia Reponen