Otteita oikeussalista

Alla julkaisemme neljän elokapinallisen puolustuspuheet Helsingin käräjäoikeudessa syksyllä 2022. Käsittelyt koskivat mielenosoituksia Kesäkapinassa 2021 ja Syyskapinassa 2021. Kapinalliset tuomittiin päiväsakkoihin niskoittelusta poliisia vastaan. Puheista selviää, miksi he näkevät velvollisuudekseen osallistua kansalaistottelemattomaan toimintaan elinkelpoisen planeetan puolustamiseksi.

Liisa Uljas: "Mää oon jättänyt noudattamatta poliisin poistumiskäskyä, koska pyrin kantamaan vastuuni ympäristöstä"

Tunnustan, että oon jättänyt tottelematta poliisihenkilön antamaa poistumiskäskyä Syyskapinan mielenosoituksessa 29.9.2021. En kuitenkaan tunnusta, että toimiessani niin olisin syyllistynyt rikokseen.

Olin mukana kyseisessä mielenosoituksessa, koska mulla on siihen kansalaisena velvollisuus. Perustuslain pykälässä 20 sanotaan, että “vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille.” Mää ymmärrän, että siihen on varmasti eriäviä mielipiteitä, edellyttääkö vastuun kantaminen ympäristöstä niitä toimia, joihin oon ite päätynyt. Mulla on kuitenkin nuorena opiskelijana aika niukanlaiset mahdollisuudet vaikuttaa yhteiskuntaan ympärilläni, ja koska ympäristötuhon juurisyyt on meidän yhteiskuntarakenteissa, en voi pitää riittävänä vastuunkantamisena sitä, että vaikutan pelkästään omiin elämäntapoihini. Kansalaisaktivismi on mulle käytännössä ainoa keino, jolla voin yrittää kantaa vastuuta yhteiskunnallisella tasolla. Kansalaisaktivismia on toki monenlaista, eikä kaikki kansalaisaktivistit päädy saamaan niskoittelusyytteitä. Olis varmasti miellyttävämpää tehdä aktivismia ilman, että siihen liittyis riskiä rikosoikeudellisista seuraamuksista tai omien oikeuksien toteutumatta jäämisestä kiinnioton yhteydessä (mikä ei oo näissä Elokapinan tapauksissa ollut ollenkaan harvinaista).  Kansalaisaktivismia perinteisin keinoin (esim. adressien, marssien ja kansalaisalotteiden avulla) on kuitenkin harjoitettu jo vuosikymmeniä, ja siinä ajassa on selvinnyt, että nää keinot ei valitettavasti oo riittäviä. Niillä ei näytä olevan mahdollista vaikuttaa politiikkaan riittävästi, että ympäristötuho ja perustuslain 20 § rikkominen loppuis. Jos mää jo valmiiks tiedän, että tällanen kansalaisaktiivisuus yksinään ei oo riittävää, ei mun nähdäkseni oo vastuun kantamista ympäristöstä turvautua siihen, niin helppoa kun se mulle itelleni voiskin olla. Tietenkään mää en vielä voi tietää myöskään, toimiiko mun kokeilemat tavat, ja se tullaan näkemään vasta tulevaisuudessa.

Mää on päätynyt tähän oikeudenkäyntiin siks, että oon äärimmäisen huolissani ilmasto- ja ympäristökriisistä. Muita samankaltaisia oikeudenkäyntejä seuratessani oon kuitenkin alkanut huolestua myös mielenosoitusoikeuden toteutumisesta Suomessa. Laissa on määritelty, milloin poliisi saa keskeyttää mielenosoituksen. Tässä tapauksessa se tapahtu sillä perusteella, poliisi näki mielenosoituksen aiheuttavan kohtuutonta haittaa liikenteelle. Haitan kohtuullisuus on aika tulkinnanvaraista, ja tässä tapauksessa nään, että poliisin tulkinta uhkaa demokratiassa keskeistä mielenosoitusoikeutta. Meidän mielenosoitus tukki hetkellisesti yhden kadun, joka kylläkin oli vilkasliikenteinen, mutta jonka pysty kiertää suhteellisen vaivatta.  Häiriötä siis aiheutu, mutta tilanteeseen nähden se ei ollut millään tavoin kohtuutonta. Mielenosoituskesta ei aiheutunut vaaraa ulkopuolisille, koska kuten Elokapinan mielenosoitukset aina, se oli väkivallaton ja rauhanomainen, ja lisäks hälytysajoneuvoille oli varattu reitti, josta ne pääsee mielenosoituksen läpi.

Mua väsyttää olla täällä puhumassa itsestäänselvyyksiä, joista ei aiempien oikeudenkäyntien perusteella aiota välittää. Me ollaan tilanteessa, jossa ilmastokriisi jo tappaa ihmisiä globaalissa etelässä ja on käytännössä kaikkien asiantuntija-arvioiden mukaan kiihtyvällä vauhdilla käymässä yhä hengenvaarallisemmaks myös pohjoisissa maissa. Silti tänä hetkenä nähdään tarpeellisena rangaista niitä, jotka on yrittänyt estää tätä kehityskulkua.

Mää oon jättänyt noudattamatta poliisin poistumiskäskyä, koska pyrin kantamaan vastuuni ympäristöstä. Mää oon haitannut kulkemista Mannerheimintiellä muutaman tunnin ajan. Se on ihan naurettavan pieni teko. Ilmastokriisi on mun odotellessa oikeudenkäyntiä estänyt kulkemisen kolmasosassa Pakistania tulvien takia,  joihin on hukkunut satoja ihmisiä. Suomen hiilinielut on romahtanut eikä hiilineutraalista suomesta 2035 näytä tulevan totta. Miljoonien ihmisten  asuinalueet on vaarassa muuttua elinkelvottomiks, jos tätä menoa jatkuu, puhumattakaan kaikista niistä kasvi- ja eläinlajeista, jotka on ahtaalla.

Näissä olosuhteissa me ollaan yritetty ilmaista, että tää ei nyt oo ihan oikein. Me ollaan toimittu yhteiskunnan etua ajatellen oman etumme kustannuksella, ja siitä meille esitetään rangaistukseks hetkellisestä häiriöstä Mannerheimintiellä sakkoja ja useita vuosia poliisirekisterissä pysyvää ja työnhakua haittaavaa merkintää. Tää on absurdia, eikä millään tavoin oikeessa mittakaavassa suhteutettuna niihin seurauksiin, joita ilmastokriisin etenemisellä verrattuna Mannerheimintien hetkelliseen tieblokkiin on.

Mää toivon, että kun te mietitte tän tapauksen ratkaisua, te otatte oikeesti huomioon koko tän kokonaisuuden, eli ilmastokriisin ja sen yhteiskunnalliset juurisyyt. Meille tuomiota annettaessa tulee ottaa huomioon ne syyt ja olosuhteet, joissa tää teko on tapahtunut. Miettikää oikeesti tätä perusteellisesti, älkääkä vaan tyytykö siihen yheen yksittäiseen niskoittelupykälään. Se varmasti on teille teidän työsumassa helppo ratkasu, mutta se on myös silmien sulkemista todellisuudelta ja teidän valinta.

Miettikää, toimiiko meiän oikeusjärjestelmä sillei niinkun on tarkotus, ja jos ei niin mitä pitäis tehä eri tavalla. Jos tarkotuksena on  taata että perusoikeus elinkelpoiseen elinympäristöön toteutuu, niin sit meiän systeemi ei toimi niinkun pitäis. Tällä hetkellä musta näyttää siltä, että kuluneiden oikeudenkäyntien kohdalla on järjestelmällisesti haluttu vaimentaa joitain näkemyksiä ja ääniä yhteiskunnassa ja ehkä myös omassatunnossamme.

Mää toivon, että käräjäoikeudelta löytyy rohkeutta käsitellä tätä asiaa siinä ilmastokriisin kontekstissa jossa nyt jo eletään ja lakata jatkamasta tätä meneillään olevaa itsetuhoista näytelmää.

Tellu Loikkanen: "Miten jokaisen meistä pitäisi toimia?"

Mie olin 22.11.2022. vastaajana oikeudessa liittyen viime syksyn Syyskapinan avauspäivän 29.9.2021. mielenosoitukseen. Väkivallattoman kansalaistottelemattomuuden periaatteiden mukaan olen toiminut omalla nimelläni ja kasvoillani, ja kannan oikeuden määräämät seuraukset toiminnastani.

Puolustuspuheenvuoroni oli suunnilleen tällainen. Kyseessä on puhtaaksi kirjoitettu ja hieman muokattu versio.
​​​​
Myönnän syyttäjän kuvauksen tapahtumasta, mutta kiistän syyllistyneeni rikokseen. Pyrin toiminnallani estämään suuremman rikoksen tapahtumisen.

Suomen perustuslain 20 § 1. momentissa lukee: ”Vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille.” Pykälän 2. momentti korostaa toimenpidevastuun kuulumista julkiselle vallalle: ”Julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus terveelliseen ympäristöön sekä mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon.”

Olin ala-asteella, kun kuulin ensimmäistä kertaa ilmastonmuutoksesta koulussa. Miulle jäi sellainen käsitys, että jotain vakavaa on meneillään, mutta aikuiset hoitavat tämän. Mie oon nyt 22-vuotias, ja olen oppinut joitakin asioita:

1. Ilmaston kuumenemisen lisäksi elämää maapallolla ylläpitävien luonnonjärjestelmien vakautta uhkaa myös käynnissä oleva massasukupuutto. Selkärankaisten villieläinten populaatiot ovat pienentyneet yli 2/3 viimeisen 50 vuoden aikana. Miljoona lajia on vaarassa kuolla sukupuuttoon.
2. Nämä asiat eivät vain tapahdu. Ilmasto ei vain kuumene ja luonto ei vain katoa. Ne ovat seurausta toiminnasta. Tietoisesta toiminnasta etenkin suuryritysten ja valtionjohtojen taholta.

Tietoa on ollut. Kasvun rajat -raportti julkaistiin 1972. Hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC perustettiin 1988, ja se on julkaissut raportteja siitä asti. Lyhytnäköinen taloudellisen edun tavoittelu on nähty tärkeämmäksi kuin miljoonat elämät.

Oxfamin 2020 julkaiseman tutkimuksen mukaan rikkain 10 % ihmisistä aiheutti välillä 1990-2015 kulutuksellaan yli puolet kaikista maailman kasvihuonekaasupäästöistä. Köyhin 50 % aiheutti 7 % päästöistä. Unicefin mukaan miljardi lasta on äärimmäisessä vaarassa ilmastokriisin seurauksena. 2050 mennessä satoja miljoonia tai jopa miljardi ihmistä voi joutua pakolaiseksi.

Mitä tekee Suomen valtio? OECD raportoi viime syksynä, että suomalaisten kotitalouksien kulutuspäästöt ovat samalla tasolla kuin vuonna 2000. Taso on yksi maailman korkeimmista. Suomen ylikulutuspäivä, eli päivä, jolloin kulutuksemme ylitti ympäristön kantokyvyn, oli tänä vuonna 31.3., neljä kuukautta aiemmin kuin globaali ylikulutuspäivä. Suomen valtiolla ei ole lainsäädäntöä tai edes suunnitelmaa kulutusperäisten päästöjen vähentämiseksi tai muun materiaalisen ylikulutuksen lopettamiseksi. Sen sijaan valtiomme johto tavoittelee talouden kasvattamista. Näin toimitaan, vaikka tutkimustulokset sanovat selkeästi talouskasvun tavoittelun riskeeraavan mahdollisuudet pysyä 1,5 tai edes 2 asteen kuumenemisen rajoissa ja lopettaa ylikulutuksesta johtuva elinympäristöjen tuhoaminen (ks. 1, 2). Valtio rahoittaa päästöintensiivistä eläintuotantoa ja lentoliikennettä, ja valtion hyväksynnällä hakataan niin paljon metsää, että jopa Suomen Pariisin sopimuksen oikeudenmukaisen päästöbudjetin kannalta riittämätön 2035 hiilineutraaliustavoite, jossa huomioidaan vain alueperustaiset päästöt eikä kulutusta, on vaakalaudalla. Suomenkin metsissä etenevän massasukupuuton pysäyttämisestä puhumattakaan.

Rikosoikeudellinen vastuu vaatii riittävän selkeän kausaalisuhteen teon ja seurauksen välillä. Eikö tiedosta huolimatta vuosikymmeniä jatkunut päästöjen tuottaminen ja elinolosuhteiden tuhoaminen maapallolla sisällä riittävän selkeän syy-seuraussuhteen?

”Julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus terveelliseen ympäristöön sekä mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon.” Olen äänestänyt, järjestänyt mielenosoituksia, allekirjoittanut adresseja, järjestänyt rahankeräyksiä, minimoinut oman ympäristökuormani, ja niin ovat tuhannet muutkin. Mutta se ei riitä. Siksi turvaudun väkivallattomaan kansalaistottelemattomuuteen ja kohtuullisen häiriön tuottamiseen.

Osoittaessani mieltä Mannerheimintiellä 29.9.2022. toimin rikoslain 4. luvun 5. § mukaisesta pakkotilasta käsin. Pykälän mukaan ”… oikeudellisesti suojattua etua uhkaavan välittömän ja pakottavan vaaran torjumiseksi tarpeellinen teko on pakkotilatekona sallittu, jos teko on kokonaisuutena arvioiden puolustettava, kun otetaan huomioon pelastettavan edun ja teolla aiheutetun vahingon ja haitan laatu ja suuruus. Jos oikeudellisesti suojatun edun pelastamiseksi tehtyä tekoa ei ole 1. momentin perusteella pidettävä sallittuna, tekijä on kuitenkin rangaistusvastuusta vapaa, jos tekijältä ei kohtuudella olisi voinut vaatia muunlaista suhtautumista.” Mitä muunlaista suhtautumista minulta voidaan kohtuudella vaatia tässä tilanteessa?

Liikenteelle aiheuttamamme haitta oli vähäistä: tukimme yhden tien, joka oli mahdollista kiertää, ja niin tehtiin. Sivullisille, yleiselle järjestykselle tai turvallisuudelle ei aiheutunut vaaraa. Valitsimme mielenosoituspaikaksi Eduskuntatalon edustan, sillä pyrimme nostamaan keskusteluun päättäjien vaarallisen passiivisuuden ekokriisin suhteen. En suostunut keskeyttämään mielenosoitusta, sillä viime vuosikymmenten perusteella vaikuttaa selvältä, että poliittiset päättäjät eivät tule kantamaan vastuutaan ilman, että sitä heiltä vaaditaan. He eivät kanna vastuutaan globaalissa etelässä elävien, ekologisten kriisien seurauksista jo nyt pahiten kärsivien ihmisten, tai minun tulevien lasteni oikeudesta elämään.

Vaara on välitön, jos toimenpiteet sen ehkäisemiseksi pitää tehdä välittömästi. 1,5 asteen raja uhkaa ylittyä muutaman vuoden kuluttua. Jo nyt, 1,1 asteen kuumenemisen kohdalla, on riski, että moni ilmastojärjestelmän keikahduspiste ylittyy. Näiden joukossa ovat Grönlannin ja Länsi-Antarktiksen mannerjään sulaminen, ikiroudan äkillinen sulaminen sekä trooppisten korallien kuolema. Näiden keikahduspisteiden ylittyessä voi käynnistyä vaarallisia, peruuttamattomia, koko maapallon elinolosuhteisiin merkittävästi vaikuttavia prosesseja, kuten muutoksia merivirroissa. On olemassa riski, että maapallo siirtyy pois ihmiselämän mahdollistavasta tilasta. Ei ole enää jäljellä mitään turvallista päästöbudjettia.

Haluaisin kysyä teiltä: jos väkivallaton suora toiminta ei ole tässä tilanteessa perusteltua, niin miten minun pitäisi sitten toimia? Miten oikeuslaitoksen pitäisi toimia? Miten jokaisen meistä pitäisi toimia?

Kiitos.

Otso Jämsä: "Länsimainen, valkoisuuden raamittama teollinen elämäntapamme vaarantaa olemassaolon peruselementtejä"

Maailma on murrostilassa. Tiedeyhteisön enemmistö maalaa tämän hetken kehityksen jatkuessa tulevaisuuden ekologiset ja sitä kautta myös sosiaaliset raamit katastrofaalisiksi. Elämme jo tällä hetkellä kuudetta sukupuuttoaaltoa, miljardi lasta on ilmastonmuutoksen takia äärimmäisessä vaarassa ja aikaikkuna totaalisen tuhon estäville toimille piirtyy hyvin lyhyeksi, vain muutaman vuosikymmenen mittaiseksi.

Olemme siis kiistatta ajautumassa kohti globaalia ekologista käännekohtaa. Vuosikymmenten mittainen jatkuvasti kiihtyvä globaalin pohjoisen fossiilisten polttoaineiden käyttö ja teollinen kehitys, yhdessä muiden luonnonvaroja riistävien sekä saastuttavien toimien kanssa ovat johtaneet laajan skaalan kiistattomiin ilmastollisiin sekä ekosysteemien muutoksiin, jotka vuorostaan ovat nostaneet esille ennennäkemättömiä sosiaalisia ja ekologisia haasteita. Näistä haasteista globaali etelä joutuu kantamaan valta-osan.

Länsimainen, valkoisuuden raamittama teollinen elämäntapamme vaarantaa siis niin meidän kuin myös muiden olentojen olemassaolon peruselementtejä, kuten maaperää, vettä ja ilmaa, joista itse elämä on perustavanlaatuisesti riippuvaista. Monissa paikoissa nämä peruselementit ovat olleet uhattuina tai romahtaneet jo kauan sitten ja viime vuosina olemme saaneet ekologisen romahduksen seurauksista vasta pientä esimakua globaalissa pohjoisessa. Tämän kaiken edessä ja tästä huolimatta järjestelmämme vaikuttaa lamaantuneen.

Elän osana yhteiskuntaa, joka on osoittanut sekä toimimattomuudellaan että toiminnallaan olevansa täysin kykenemätön vastaamaan ilmastonmuutoksen, ekologisen romahduksen, luontokadon sekä näiden asioiden lieveilmiöiden tuomiin haasteisiin. Nämä tapahtumat ja niiden raamittama menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus ovat olleet jo pitkään laajasti tiedossa olevia todellisuuksia ja silti niihin ei olla reagoitu tilanteen vaatimalla laajuudella eikä aikataululla. Muutosta ja reagointia on kyllä vaadittu, mutta vaatimuksia ei ole kuultu. Lainatakseni rakasta kanssakapinallistani: “istumme kadulla, koska sen laidalta meitä ei kuulla”.

Päätin reilu vuosi sitten istua kadulle ja jätin silloin myös tietoisesti tottelematta poliisin poistumiskäskyä. Myönnän siis tapahtumien kulun. Tein sen kaiken, koska koen että se oli vähintä, mitä voin kansalaisena tehdä. Tein se pian uudestaan ja tulen todennäköisesti tekemään sen vielä tulevaisuudessakin.

Tänään istun tässä ja oletettavasti minut tuomitaan toimistani. Koen tässä tilanteessa vastuukseni kerrata teille kaikki nämä edellä manitsemani asiat, koska koen että tekoni on moraalisesti tasapainossa kokonaiskuvaa katsottaessa. Minusta nämä asiat on sanottava ääneen, jotta voin varmaksi tietää, että me kaikki tässä tilassa jaamme kollektiivisesti tietoisuuden näistä järkyttävistä tosiasioista ja voimme näin ollen itse oman oikeuskäsityksemme  ja moraalimme mukaisesti punnita tilannetta. Kuinka vakava on rikokseni ja mitä minun olisi kuulunut tehdä toisin?

Minua surettaa valtavasti se, miten me kaikki toteutamme tällaista lamauttavaa näytelmää, joka johtaa jo nyt valtavien ihmismäärien kuolemaan, lajien massasukupuuttoon ja tulevien sukupolvien murhaan. Ovatko nämä todella ne raamit, jotka yhteiskunta meidän toiminnalle tässä tilanteessa, minulle kansalaisena ja teille viranomaisena, asettaa?

Istumalla kadulle, olen päättänyt häiritä ja ravistella näitä raameja. Jos tuomitsette meidät tänään niin seisotteko todella päätöksenne takana. Minkä vastuun te kannatte?

Aiotteko tänään punnita näitä asioita oman moraalinne kautta? Aiotteko tänään ja tulevaisuudessa toimia toimivaltanne tilanteessa mahdollistamalla tavalla ehkäistäksenne ilmastokriisin järkyttävimpien vaikutuksien toteutumisen vai aiotteko lamaantua tässä kauheassa näytelmässä?

Olli-Pekka Haavisto: "On olemassa pakkotila"

Kiistän rikoksen, mutta myönnän tapahtumien kuvauksen. Puolustukseni muodostuu viidestä eri kohdasta.

Ensimmäiseksi:

Perustuslain perusoikeuksia käsittelevän 2. luvun vastuuta ympäristöstä käsittelevän 20 §:n 1. momentissa on säädetty seuraavasti:
”Vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille.”

20 §:n 1. momentti kohdistaa vastuun jokaiselle ihmiselle. Tässä momentissa eikä
perustuslaissa muuallakaan sanota ”vastuu kuuluu kaikille paitsi luonnollisille
henkilöille”.

Hallituksen esitys HE 1/1998 vp käsittelee sivulla 80 perustuslain tässä kyseessä olevaa pykälää ja momenttia. On totta, että siinä ei ole perustettu luonnollisille henkilöille toimintavelvollisuutta, mutta ei siinä toimintaa nimenomaisesti kielletäkään tai osoiteta vain viranomaisille, oikeushenkilöille. On kyseenalaista, tarkoittaisiko tämä momentti yhtään mitään, jollei se sallisi
vastuunottoa ja siten oikeuttaisi myös luonnollisen henkilön toimintaa.

Sen sijaan perustuslain 2. luvun 20 §:n 2. momentti eksplisiittisesti korostaa
toiminpidevastuun kuulumista julkiselle vallalle seuraavasti, kuitenkaan kieltämättä toimintaa luonnollisilta henkilöiltä:
”Julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus terveelliseen ympäristöön sekä mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon. ”

Toiseksi:

Rooman klubi julkaisi Kasvun rajat -raportin 1972, ja se suomennettiin saman tien. Vuonna 1992 ilmestyi 20-vuotistarkistus Ylittyvät kasvun rajat. Vuonna 2004
ilmestyneen 30-vuotistarkistuksen nimi on Kasvun rajat – 30 vuotta myöhemmin.
Uusissa julkaisuissa vanhan tutkimuksen perusteesi on toistettu, mutta asioita on
käsitelty uuden tiedon pohjalta. Julkisella vallalla kuten Suomen hallituksilla ja
eduskunnilla on ollut mahdollisuus saada suomenkielellä tietoa vuosikymmeniä. Kosmeettista merkittävämpiä toimenpiteitä ei ole tehty nykyisen globaalin
ympäristöromahduksen näkökulmasta.

Worldwatch Institute perustettiin 1974. Instituutti alkoi julkaista State of the World -ympäristöraportteja 1984. Suomeksi raportteja on ollut saatavissa ainakin vuodesta 1991, ja niissä on käsitelty laajasti eri ympäristöongelmia sekä sitä, miten ne kietoutuvat muihin yhteiskunnallisiin prosesseihin. Julkisella vallalla kuten maan hallituksilla ja eduskunnilla on ollut mahdollisuus saada suomen kielellä tietoa vuosikymmeniä. Kosmeettista merkittävämpiä toimenpiteitä ei ole tehty nykyisen globaalin ympäristöromahduksen näkökulmasta.

Hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli IPCC perustettiin 1988, ja se on antanut maailmanlaajuisen tiedeyhteisön tekemien tutkimusten pohjalta raporttejaan vuosina 1990, 1995, 2001 ja 2014 sekä erikoisraportin 2019. Julkisella vallalla kuten maan hallituksilla ja eduskunnilla on ollut mahdollisuus saada tietoa vuosikymmeniä. Kosmeettista merkittävämpiä toimenpiteitä ei ole tehty nykyisen globaalin ympäristöromahduksen näkökulmasta.

Tutkijayhteisöjen Global Water System Project GWSP keskittyy selvittämään, miten ihminen, ihmiskunta, muuttaa globaalia vesikiertoa. GWSP järjesti vuoden 2013 toukokuussa 500 vesitutkijan konferenssin nimellä Water in the Anthropocene, jonka 24. toukokuuta 2013 julkaistussa niin sanotussa Bonnin julistuksessa sanotaan: ”in the short span of one or two generations, the majority of the 9 billion people on Earth will be living under the handicap of severe pressure on fresh water, an absolutely essential natural resource for which there is no substitute. This handicap will be self-inflicted and is, we believe, entirely avoidable.” Tähänkään Suomen hallituksilla ja edukunnilla ei ole
ollut mitään sanottavaa, ei edes kosmeettisia toimenpiteitä.

Hallitustenvälinen luonnon monimuotoisuus- ja ekosysteemipalvelupaneeli IPBES
perustettiin 2012. Suomi liittyi IBPES:n jäseneksi samana vuonna. Järjestö antoi
ensimmäisen raporttinsa 2019, ja sen mukaan jopa miljoona lajia on vaarassa kuolla sukupuuttoon seuraavien vuosikymmenten aikana, ellei luonnon pelastamiseksi ryhdytä toimenpiteisiin. Julkisella vallalla kuten maan hallituksilla ja eduskunnilla on ollut mahdollisuus saada tietoa tästäkin. Kosmeettista merkittävämpiä toimenpiteitä ei ole tehty nykyisen globaalin ympäristöromahduksen näkökulmasta.

Julkinen valta on laiminlyönyt perustuslain 2. luvun 20 §:n toisen momentin
velvoituksen.

Kolmanneksi:

Kun julkinen valta on laiminlyönyt perustuslain velvoituksen, kansanlaiset itseni mukaan lukien olemme vuosikymmenten aikana pyrkineet vaikuttamaan julkiseen valtaan kuten hallituksiin ja eduskuntiin monin eri tavoin: vetoomuksin, julkisin kirjoituksin, mielenosoituksin ja niin edelleen. Kuten edellä näimme tämä on ollut tuloksetonta nykyisen globaalin ympäristöromahduksen näkökulmasta.

Käsiteltävän mielenosoituksen tapahtuessa 2021 syyskuussa oli jo saatu karmaisevat tiedot planeettamme ekologisesta tilasta, minkä YK:n pääsihteeri Antonio Guterres sanoitti kuluvana vuonna 18. heinäkuuta 40 maan ministerikokouksessa Berliinissä näin: ”Puolet ihmiskunnasta on tulvien, kuivuuden, hirmumyrskyjen ja maastopalojen vaaravyöhykkeellä. Yksikään maa ei ole immuuni. Ja kuitenkin jatkamme fossiilisten polttoaineiden riippuvuutemme ruokkimista.” ”Voimme valita. Toimimme yhdessä tai teemme itsemurhan yhdessä.”

Tämä tosiasia on pakottanut vaikuttamaan hallituksiin ja eduskuntiin vahvemmin,
väkivallattomasti, mutta näkyvämmin. On olemassa pakkotila.

Ymmärrän, että rikoslain 4. luvun 5 § mainitsema pakkotila on oikeudellinen käsite. Eikä minulla tai muille mielenosoittajilla ole harhaluuloa, että yhdellä
mielenosoittamisella ilmastonmuutos ja muu ympäristöromahdus, kuten lajikato,
peruutettaisiin. Mielenosoitus kohdistuikin Suomen hallituksen ja eduskuntien
toimettomuuteen niin suomalaisen lainsäädännön osalta kuin vaikutusmahdollisuuksiensa laiminlyömiseen Euroopan unionissa ja muilla kansainvälisillä foorumeilla, joihin niillä olisi ollut ja on toimivaltaa tai vaikutusvaltaa tai molempia.

Ihmiskunta ei ole ollut koskaan tällaisen tuhon kynnyksellä. Siksi on ymmärrettävää, ettei Suomen tai muiden niin sanottujen demokraattisten maiden lainsäädännössä ole tätä eksistentiaalista uhkaa huomioitu. Sen vuoksi tulkintaa tässä asiassa ei voi perustaa pelkästään lain kirjaimeen, vaan myös lain henkeen.

Neljänneksi:

Tämä on minulle myös henkilökohtainen, rikoslain 4. luvun 5 §:n tarkoittama pakkotila-asia.

Vuoden 2003 helleaalto aiheutti Euroopassa kymmeniä tuhansia ylimääräisiä kuolemia. 28 helmikuuta 2007 julkaistussa EU Community Action Programme for Public Health -ohjelman Report on excess mortality in Europe during summer 2003 -nimisessä raportissa todetaan, että ”In comparison with the 1998 ‐ 2002 period, more than 80,000 additional deaths were recorded in 2003 in the twelve countries concerned by excess mortality. ...”

Käsillä olevan syytteen tarkoittamana aikana syyskuun 29. päivänä 2021 olin 67-
vuotias, saanut astma- sekä uniapneadiagnoosin, ja kokenut fyysisesti erittäin
vaikeana kesän 2021 helleaallon, kuuluin siis riskiryhmään. Koin henkilökohtaisesti pakkotilan, joka uhkasi kymmenien tuhansien henkeä Euroopassa puhumattakaan muusta maailmasta ja muista elävistä olennoista taikka planeettamme verenkierrosta eli luonnollisesta vesikierrosta.

Kuluneen vuoden lämpöaalloista tiedämme uutisoinnista yleisenä tietona, että
kuumuuteen kuolevat pienet lapsetkin, ja että linnut putoilevat kesken lentojensa kuolleena taivaalta, kuten Etelä-Aasiassa. Hillittömät rankkasateet häätävät kymmenet miljoonat kodeistaan, kuten Pakistanissa elokuussa, ja kuumuudesta ja häiriytyneistä monsuunisateista ovat aiheutuneet kasvien ja karjan kuolemaa seuranneet ennennäkemättömät nälkäkuolemat Itä-Afrikassa. Kaikki tämä oli ennustettavissa syyskuussa 2021, kuten tutkijat ovat vuosikymmeniä varoittaneet.

Kyseinen rikoslain 5 § sanoo, että “ ... teko on pakkotilatekona sallittu, jos teko on
kokonaisuutena arvioiden puolustettava, kun otetaan huomioon pelastettavan edun ja teolla aiheutetun vahingon ja haitan laatu ja suuruus, vaaran alkuperä sekä muut olosuhteet.”

Viidenneksi:

Perustuslain 2. luvun 13 §:ssä todetaan kokoontumis- ja yhdistymisvapaudesta, että ”Jokaisella on oikeus lupaa hankkimatta järjestää kokouksia ja mielenosoituksia sekä osallistua niihin.”, ja lisää, että ”Tarkempia säännöksiä kokoontumisvapauden ja yhdistymisvapauden käyttämisestä annetaan lailla. ”.
Kokoontumislain 2. luvun 9 § toteaa yleisesti kokouspaikasta, että ”Yleisen kokouksen saa järjestää ulkona yleisellä torilla, aukiolla, katualueella tai muussa sellaisessa kokoustarkoitukseen soveltuvassa yleisessä paikassa ilman omistajan tai haltijan lupaa. Omistaja tai haltija voi rajoittaa tällaisen paikan käyttämistä kokoustarkoitukseen, jos kokouksen järjestämisestä on odotettavissa kohtuutonta haittaa omistajalle, haltijalle tai ympäristölle. ”

Lisäksi saman lain ja luvun 10 §:n 2. momentissa todetaan: ”Jos yleisen kokouksen
järjestäminen ilmoitetussa paikassa ... aiheuttaa huomattavaa haittaa ympäristölle tai vahinkoa omaisuudelle, häiritsee kohtuuttomasti sivullisia tai liikennettä ... poliisi voi yhteyshenkilön kanssa neuvoteltuaan osoittaa kokouksen siirrettäväksi toiseen, kokouksen tarkoituksen kannalta sopivaan paikkaan. ”

Ottaen huomioon Helsingin seudun liikenteen HSL:n joustavat tilapäisjärjestelyt
vaivattominen kiertoreitteineen bussi- ja raitiovaunuliikenteelle Runeberginkadun ja Arkadiankadun kautta, mielenosoitus Mannerheimintiellä 29.09.2021 ei aiheuttanut huomattavaa haittaa kenellekään tai millekään, eikä kohtuuttomasti häirinnyt sivullisia tai liikennettä.

Poliisilla ei näin ollen olisi ollut toimivaltaa lopettaa mielenosoitusta.

Tätä tukee sekin, että Euroopan yhteisön oikeusistuin päätti tapauksen C-112/00
Schmidberger vastaan Itävalta, 12 kesäkuuta 2003, mielenosoittajien hyväksi. Päätöksessään oikeusistuin toteaa seuraavasti:

Saastutus ja ympäristötuho, jonka raskaat rekat olivat aiheuttaneet, olivat olleet julkisen huolen aihe Itävallassa. Vuonna 1998 Transitforum Austria Tirol, ympäristöjärjestö Itävallassa, päätti protestiksi osoittaa mieltä blokkaamalla Alppien läpi kulkevan Brennerin moottoritie A13:n 30 tunniksi. Väylä on tärkeä transit-reitti Saksan ja Italian välillä. Itävallan viranomaiset päättivät olla estämättä mielenosoitusta, joka tapahtui 12. ja 13. kesäkuuta 1998. Saksalainen kuljetusyhtiö Schmidberger nosti kanteen Itävallan hallitusta vastaan.

Oikeusistuin hylkäsi kanteen asettaen etusijalle perusoikeuden osoittaa mieltä, jolla mielenosoittajat kiinnittivät huomiota ympäristön ja väestön terveyteen.

Samoin toimimme minä ja muut mielenosoittajat 29. syyskuuta 2021 Helsingin Mannerheimintiellä, joka on huomattavasti mitättömämpi väylä kuin yksi tärkeimmistä moottoritieväylistä Keski- ja Etelä-Euroopan välillä, Brennerin moottoritie, johon verrattavaa koko Suomesta ei löydy. Minä ja muut mielenosoittajat kiinnitimme huomioita ympäristön ja väestön terveyteen – ei vain paikallisesti, kuten itävaltalaiset, vaan myös planeetanlaajuisesti.

Kiitos.