Siirtymä fossiilikapitalismista kaivannaiskapitalismiin ei voi olla vihreä

Kaivosyritykset ajavat valtioiden ja EU:n tuella siirtymää fossiilisista polttoaineista akkuteollisuuteen kutsuen tätä vihreäksi siirtymäksi. Teollisuudenalaa, joka tuhoaa luonnon- ja kulttuuriympäristöjä, vaarantaa ihmisten ja muunlajisten eläinten terveyden ja tuottaa nopeasti tuotannon aikana ja sen jälkeen valtavia määriä jätettä, ei voi kutsua vihreäksi. Tilastokeskuksen mukaan kaivostoiminta ja louhinta tuottavat Suomen jätteiden kokonaiskertymästä yli 75 % ja vaarallisesta jätteestä 95 %.

Levillä järjestetään 28.–30.10.2025 Fennoscandian Exploration and Mining Conference (FEM). Konferenssiin osallistuu satoja edustajia ekstraktivistista kaivannaiskapitalismia harjoittavista globaaleista suuryrityksistä, jotka pyrkivät maksimoimaan liikevoittonsa maapallon kustannuksella. Ekstraktivismi on taloutta, joka perustuu luonnonvarojen ylikulutukseen. ​​​​​​​Konferenssiväki vaikenee kaivosteollisuuden tuhoavasta luonteesta, me emme.

Kaivosteollisuus ei ole kestävää

Vihreästä siirtymästä puhuttaessa tarkoitetaan usein siirtymää fossiilisista polttoaineista erilaisiin akkuihin.​Nykyisellä energiankulutuksella​​​ fossiilisista polttoaineista irtautuminen ja energiantuotanto ei ole kuitenkaan mahdollista, vaikka kaikki tunnetut mineraalivarat käytettäisiin. Ratkaisun on perustuttava kulutuksen vähentämiseen, sillä ilmaston kuumenemisen pysäyttäminen nykyisellä teknologialla, mineraalituotannolla ja energian kokonaiskulutusmäärällä ei ole mahdollista. Energiateollisuuden lisäksi maametalleja kaipaavat myös teknologia- ja sotateollisuus.

Samaan aikaan keskustelusta unohtuu, että kapitalistisen talousjärjestelmän pääasiallinen tarkoitus ei ole ihmisten perustarpeiden tyydyttäminen vaan talouskasvu ja liikevoiton maksimointi. Esimerkiksi: Talousjärjestelmämme tuottaa 2750 kcal ruokaa vuorokaudessa jokaista ihmistä kohden eikä silti kykene estämään nälkäkuolemia. Mikäli tällainen talousjärjestelmä valjastetaan johtamaan siirtymää fossiilipohjaisesta taloudesta akkupohjaiseen, ei sen keskeisimpiä rakenteellisia ongelmia – luonnon ja ihmisten riistoa pääoman hyväksi – tulla ratkaisemaan.

Globaalin pohjoisen taloutta ja hyvinvointia on pyöritetty pitkään riistämällä globaalin etelän luonnonvaroja ja resursseja. Länsimaiset yritykset ja valtiot ovat historiallisesti kerryttäneet varallisuuttaan ryöstämällä luonnonvaroja, kuten malmeja, timanttejaja öljyäglobaalista etelästä ja alkuperäiskansojen alueilta. Se on tehty tavalla, joka on ruokkinut konflikteja, haitannut paikallista kehitystä ja ajanut ihmisiä työskentelemään orjuudenkaltaisissa olosuhteissa.

Nykyisin länsimaat ja muun muassa Kiina ulkoistavat omat päästönsä globaalin etelän maihin, joissa tuotetaan pakkotyöllä akkumineraaleja rikkaiden maiden käyttöön samalla, kun näiden omat hiilipäästöt nousevat. Samat monikansalliset yritykset tähyävät nyt Euroopan periferioihin, kuten Pohjoismaiden harvaanasutuille alueille ja Saamenmaalle. Globaalin etelän riisto tulee lopettaa eikä yhtiöitä ja teollisuudenalaa tule palkita riistosta siten, että kaivostoimintaa voi edelleen lisätä kestämättömällä tavalla muualla.

Lainsäädännön suoja saamelaisille on heikko

Vuoden 2024 Fraser-instituutin kaivosalan kyselytutkimuksessa Suomi oli jälleen maailman houkuttelevin kaivosinvestointikohde. Tosin erään yrityksen edustaja näki tarpeen poistua Suomesta sen vuoksi, että kunnilla on mahdollisuus vaikuttaa kaavoituksen avulla siihen, tuleeko kaivos kunnan alueelle vai ei. Paikallisilla ja alueellisilla toimijoilla tulee olla ympäri maailmaa mahdollisuus vaikuttaa ympäristöönsä koskevaan päätöksentekoon. Heille tulee suoda turvallinen ja monimuotoinen ympäristö. Puutteellisten instituutioiden hyväksikäyttö tulee lopettaa.

Suomen valtio ja Euroopan unioni vaikuttavat vähintäänkin haluttomilta suitsimaan ympäristöä tuhoavaa kaivosteollisuutta: Suomen kaivoksia koskeva lainsäädäntö on puutteellinen. Suomen lainsäädäntö ei esimerkiksi vastaa EU:n kaivannaisjätedirektiivin vaatimuksia. Suomen kaivosten verotus on maailmanlaajuisessa vertailussa matalaa: muissa maissa arvorojaltit asettuvat alimmillaan luokkaan 2–5 prosenttia, kun Suomessa esitetään nyt kaivosmineraaliveron korotusta 0,6 prosentista, 2,5 prosenttiin. Tämän lisäksi muualla maailmalla kaivoksiin kohdistuu myös​​​​​​​muita veroja ja maksuja, jotka ovat korkeammat kuin Suomessa.

Kaivosten verotusta tulee merkittävästi kasvattaa ja verotusta tulee ehdottomasti laajentaa kaivosten tuottamiin jätteisiin. Huomattavilla veronkorotuksilla voidaan korostaa kaivosmineraalien luonnetta uusiutumattomina luonnonvaroina sekä kannustaa vähentämään jätteiden määrää. Esimerkiksi Australiassa suunniteltiin kaivoksille 40 prosentin ns. superveroa, jota oli tarkoitus soveltaa yrityksiin, jotka ovat suoraan sidoksissa uudistumattomien luonnonvarojen hyödyntämiseen – kuten kaivosyritykset.

Euroopan unionikaan ei kykene suojelemaan luontoa ja ihmisiä kaivosten haitoilta – päinvastoin. Esimerkki viimeaikaisesta kehityksestä on kriittisten raaka-aineiden asetus (​​​​​​​Critical Raw Materials Act, CRMA). Kaivoshankkeisiin voi hakea komissiolta asetuksen mukaista strategisen hankkeen statusta. Statuksella on mahdollista poiketa velvoittavasta ympäristönsuojelulainsäädännöstä. Lisäksi hankkeiden lupaprosessit ovat nopeutettuja, ja niihin voi saada tukea unionilta.

Strategisen statuksen sai Euroopassa yhteensä 47 hanketta, joista kuusi sijaitsee Suomessa: Anglo Americanin Sakatin kaivoshanke Sodankylän Viiankiaavalla, Terrafamen kaivoshankkeen laajennus Sotkamon Kolmisoppi-järven alueella, Keliberin kaivos- ja jalostushanke Kokkolassa, Hycamiten jalostushanke Kokkolassa, Jervoisin jalostushanke Kokkolassa sekä Fortumin kierrätyshanke Harjavallassa. Komission päätösprosessi on kyseenalaistettu, muun muassa koska hankkeiden tietoja on salattu ja päätöksien on arvioitu olevan asetuksen vastaisia. Strategisia hankkeita on myönnetty saamelaisalueille sekä​​​​​​​ Viiankiaavalle, ​​​​​​​joka kuuluu sekä Natura 2000 -verkostoon että soidensuojeluohjelmaan.​​​​​​​

Strateginen status on myös lisännyt hankkeiden vastustusta, esimerkiksi mielenosoituksina. Asetuksen mukaan strategisiksi hankkeiksi tulisi valita vain hankkeita, jotka noudattavat sosiaalisesti vastuullisia käytäntöjä, kuten alkuperäiskansojen oikeuksien kunnioittamista. Silti komissio valitsi strategiseksi hankkeeksi esimerkiksi kanadalaisen Blue Moons Metalsin omistaman Nussir ASA:n kaivoshankkeen, joka sijaitsee Saamenmaalla. Yhtiön suhtautumista alkuperäiskansojen oikeuksiin kuvaa hyvin sen reaktio saamelaisten poronhoitajien mielenosoituksiin Norjassa kesällä 2025: Yhtiö laittoi kaivoksen suunnitellulle sisäänkäynnille oranssiksi värjätyn poron kallon.

Kesällä 2025 julkaistiin Suomen valtioneuvoston selvitys, jossa tarkasteltiin energiasiirtymään liittyviä teollisia maankäyttöpaineita saamelaisten kotiseutualueella. Sen mukaan saamelaisille jo yksikin aluevaraus on merkittävä uhka monien muiden maankäyttöpaineiden lisäksi. Toistaiseksi yhdessäkään energiasiirtymään liittyvässä teollisessa maankäyttösuunnitelmassa saamelaisia ole osallistettu riittävästi. Saamelaiset ovat joutuneet hakemaan viimesijaista oikeussuojaa YK:n TSS-komitealta, joka antoi Suomelle langettavat ratkaisut koskien malminetsintää.

Saamelaisten aseman parantamiseksi Suomen kaivoslakia tulee uudistaa niin, että saamelaisilla on muutoksenhakuoikeus jo varausvaiheessa. Saamelaiset tulee nähdä oikeudenhaltijoina perinteisesti käyttämiinsä maa-alueisiin.

Kaivannaisteollisuus osoittaa globaalia piittaamattomuutta

Kaivosyhtiöt mainostavat toimintaansa kestäväksi niin EU-komissiolle kuin FEM-konferenssiin saapuvillekin. ​​​​​​​​​​​​​Samaan aikaan nämä yhtiöt osoittavat toiminnallaan välinpitämättömyyttä ihmisoikeuksia, luontoa ja paikallisia kohtaan Suomessa ja maailmanlaajuisesti.​​​​​​​Muun muassa seuraavat seitsemän yritystä ovat mukana FEM-konferenssissa.

1: Anglo American pyrkii tuhoamaan Suomenkin vesistöjä

Anglo American on brittiläinen globaalisti toimiva kaivosyritys. Yhtiö on vuosikymmenien ajan muun muassa myrkyttänyt ihmisiä ja maata lyijyllä Zambiassa, tuhonnut trooppista sademetsää ja ihmisten koteja. Se on vaarantanut paikallisten terveyden kivihiilipölyllä Kolumbiassa ja aiheuttanut vesikriisejä kaivoksien lähellä asuvissa yhteisöissä niin Chilessä, Perussa kuin Brasiliassakin. Yhtiö on myös pyrkinyt pienentämään työturvallisuusvelvoitteitaan ja työturvallisuuslaiminlyöntien vuoksi työntekijöitä on loukkaantunut ja kuollut.

Anglo Americanin suomalainen tytäryhtiö Anglo American Sakatti Mining Oy jatkaa luonnonvesistöjen tuhoamista emoyhtiönsä jalanjäljissä ja pyrkii kaivamaan tuplasuojellulla Euroopan merkittävimpiin kuuluvalla aapasuolla Viiankiaavalla.

EU:n strategisen hankkeen statuksen nojalla ​​​​​​​yritys hakee lupaa poiketa ainakin Natura-alueen suojelusta valtioneuvostolta, sillä hanke heikentäisi alueen luontotyyppejä ja suojeltuja lajeja. ​​​​​​​On hyvin mahdollista, että hankkeen toteutuessa pohjaveden taso romahtaisi, suo kuivuisi ja suosta riippuvaiset suojellut ja uhanalaiset luontotyypit sekä lajit katoaisivat. Vaikka lainsäädäntömme on jo nyt riittämätön puuttumaan kaivosteollisuuden aiheuttamiin haittoihin, vaatisi Viiankiaavalle kaavailtu kaivos toteutuakseen myös lakimuutoksia.

2: Rio Tinton maine on liian väkivaltainen kuntapäättäjille

Rio Tinto on brittiläis-australialainen kaivannaisalan yhtiö, jolla on toimintaa globaalisti. Yhtiö on ollut osallinen järkyttäviin ympäristö- ja ihmisoikeusrikoksiin koko 150-vuotisen historiansa ajan. Esimerkiksi yhtiön kupari- ja kultakaivos Bougainvillessä nykyisessä Papua-Uusi-Guineassa tuhosi kahden joen laakson ekologisesti ja kulttuurisesti johtaen lopulta 20 000 ihmistä tappaneeseen kansannousuun. Vuonna 2020 Rio Tinto tuhosi alkuperäiskansoille pyhät ja historiallisesti ja arkeologisesti korvaamattomat kivimajat Pilbaran alueella Länsi-Australiassa. Vuonna 2024 yhtiön Madagaskarin kaivos haastettiin oikeuteen uraani- ja lyijypäästöjen vuoksi. Yhtiötä on myös syytetty laidunmaiden saastuttamisesta ja vesivarantojen vaarantamisesta Mongoliassa. Sen uusien projektien Arizonassa Yhdysvalloissa ja Serbiassa pelätään jälleen vahingoittavan kultuurisesti ja ekologisesti tärkeitä alueita.

Suomessa Rio Tintolla on malminetsintätoimintaa Forssassa, Tammelassa ja Evijärvellä. Rio Tinton äärimmäisen epäeettinen maine on herättänyt keskustelua myös kunnanvaltuustoissa. Forssalainen kaupunginvaltuutettu Ville Sundelin toi Rio Tinton epäeettisen toiminnan kaupunginvaltuuston käsittelyyn valtuustoaloitteella, jossa vaadittiin ympäristökriittisiltä toimijoilta, kuten kaivosyrityksiltä vahvoja eettisiä standardeja.

3: Sokli Oy haluaa hävittää tutkimattoman luontotyypin, Soklin ahot

Suomalainen Sokli Oy suunnittelee kaivosta Savukoskelle alueelle, jonka ympäristö- ja vesiluvan korkein hallinto-oikeus jo kumosi vuonna 2022. Korkein hallinto-oikeus katsoi muun muassa, että alueella olevia Soklin ahoja on kokonaan tai joiltakin osin pidettävä ympäristönsuojelulain mukaisena erityisenä luonnonolosuhteena (KHO 2022:38, s. 326) sekä että hanke olisi todennäköisesti aiheuttanut Nuorttijoen tilaluokituksen laskun sekä ainutlaatuisen Nuorttijoen taimenkannan heikentymisen (KHO 2022:38, s. 301, 312).

Sokli Oy on hakenut tai tulee hakemaan kaivokselle strategista statusta komissiolta. Status auttaisi sitä tuhoamaan korkeimman hallinto-oikeuden päätökselläkin suojattuja ainutkertaisia luontoarvoja. Toistaiseksi Soklin erämaiset maisemat ovat säästyneet ​​​​​​​suurelta valtavasti jätteitä tuottavalta teollisuusalueelta, vaikka kaivosta on sinne suunniteltu aina​​​​​​​ 1960-luvulta asti. Toteutuessaan hanke avaisi kaivoksen, jonka malmi olisi korkeasti radioaktiivista.​​​​​​​

Kesällä 2025 myös valmistui ELY-keskuksen selvitys Soklin ahoista, jossa ei otettu selkeää kantaa siihen, ovatko Soklin ahot erityinen luonnonolosuhde. Täysin vastaavia erikoisuuksia ei kuitenkaan muualta löydy. Epävarmuus erämaassa siis jatkuu.

4: Agnico Eagle tunkeutuu alkuperäiskansojen alueille

Agnico Eagle on kanadalainen jalometallien louhintaan erikoistunut kaivosyritys, jolla on kaivoksia Kanadan Nunavutissa, Quebecissä ja Ontariossa, Meksikon Chihuahuassa, Autralian Victoriassa ja Suomen Kittilässä. Sekä Nunavutin että Victorian kaivokset sijaitsevat alkuperäiskansojen, inuiittien ja Dja Dja Wurrung -alkuperäiskansan alueilla. Nunavutin kaivoksen ja sen laajennushankkeiden on pelätty vaikuttavan karibujen vaellusreitteihin ja siten inuiittien perinteisiin elinkeinoihin. Kaivokselta on lisäksi raportoitu vaaratilanteita aiheuttavaa inuiittityöntekijöiden syrjintää sekä polttoaine- ja jätevesivuotoja.

Suomessa Aginco Eagle kaivaa kultaa Kittilän Suurkuusikon kaivoksella. Kaivoksella tapahtui ​​​​​​​syksyllä 2015 jätealtaan vuoto, joka​ kesti useita kuukausia. Vuodon jälkeen kaivoksilla yleisesti tunnettua ongelmaa ei ole korjattu: rakenteet ovat kestämättömät. Kultakaivosten, kuten Kittilän, merkittävä ongelma on niissä käytetyt, pienissäkin määrin hyvin vaaralliset ja haitalliset aineet, esimerkiksi​​​​​​​syanidi, vaikka sen käytölle on myrkyttömiäkin vaihtoehtoja.

5: Keliberin taustayhtiö viisveisaa työturvallisuudesta

Kokkolan Keliberin litiumkaivos on Euroopan merkittävin litiumesiintymä Euroopassa. Sen omistaa eteläafrikkalainen Sibanye-Stillwater -yhtiö. Sen Etelä-Afrikan kaivoksilla tapahtuu toistuvasti vakavia, jopa kuolemiin johtavia työtapaturmia. Esimerkiksi vuonna 2020 kaksi työntekijää kuoli turvallisuustoimien laiminlyönnistä johtuneessa onnettomuudessa. Viimeisin onnettomuus tapahtui toukokuussa 2025, kun 260 työntekijää jäi loukkuun Westonarian kaivoksen kuiluun. Kaivos- ja rakennusalan ammattiliitto vaati tämän jälkeen kaivoksen sulkemista. Myös vuonna 2018 työntekijöitä jäi loukkuun yhtiön kultakaivokseen, silloin jopa 1 000 henkilöä.

Keliber on yksi niistä kaivoshankkeista, jolle on myönnetty Euroopan komission strategisen hankkeen status. Status ei sille kuitenkaan riitä, koska yhtiö ei haluaisi maksaa Suomen pientä kaivosveroa. Keliberin kaivos tuottaa runsaasti analsiimihiekkaa, joka sisältää muun muassa metalleja ja syöpää aiheuttavaa arseenia. Nyt selvitetään, voitaisiinko hiekkaa käyttää satamarakentamiseen meren rannalle.

6: LKAB kaivaa kuoppaa saamelaisten oikeuksille kiihtyvään tahtiin

LKAB on Ruotsin valtion omistama kaivosyhtiö, joka ei välitä saamelaisten oikeuksista. LKAB:n hankkeelle, joka sisältää kaksi kaivosta, on myönnetty strateginen status. Saamelaisneuvosto​​​​​​​pitää päätöstä suorana alkuperäiskansojen oikeuksien loukkauksena.​​​​​​​ Uuden Per Geierin kaivoksen avaaminen tarkoittaisi Gabnan saamelaiskylälle perinteisen saamelaisen poronhoidon loppua. Jo pelkästään nykyisten kaivosalueiden vuoksi Gabnan saamelaiskylän poronhoito on vakavasti vaarantunut. Yhtiö on myös Kiirunan kaupungin siirron aiheuttaneen kaivoksen toimija.

Kaivostoiminta EU:n tuella edistää ihmisoikeusrikkomuksia, marginalisoi saamelaisyhteisöjä ja hyökkää saamelaisten maita ja kulttuuria vastaan. Tilanne näyttäytyy saamelaisille kolonialismina. Umeån yliopiston tutkimuksen mukaan Ruotsissa joka kolmas alle kolmekymmentävuotias saamelainen poronhoitaja on harkinnut itsemurhaa. Asiantuntijoiden mukaan​​​​​ yksi keskeinen keino ehkäistä itsemurhia on saamelaisten itsemääräämisoikeuden tukeminen, sillä jatkuva taistelu olemassaolosta ja maiden käytöstä aiheuttaa monille valtavaa ahdistusta. LKAB on hyvä esimerkki yhtiöstä, jolle saamelaisten oikeudet eivät merkitse mitään.

7: Tapojärvi yrittää olla kolmannessa lupahakemuksessaan valehtelematta

Suomalaisen Tapojärvi Oy:n asiakkaina Ruotsissa ovat LKAB Malmberget sekä Kaunis Iron. Jo edellä todettiin LKAB:n ihmisoikeusrikkomukset. Kaunis Iron on Ruotsin Pajalassa toimiva kaivos, jota Suomen ja Ruotsin ympäristöviranomaiset pitävät riskinä Tornion- ja Muonionjoelle.​​​​​​​Myös Kaunis Ironin kaivos toimii Gabnan saamelaiskylän alueella.

Tapojärvi on hakenut syksyllä 2024 kolmatta kertaa ympäristölupaa Kolariin perustettavaan Hannukaisen kaivokseen. Viimeisin hakemus vilisi viranomaisten mukaan puutteita, ristiriitoja ja virheitä. Muun muassa suunnitellun kaivoksen vieressä olevan Äkäsjoen tilaa ja siihen kohdistuvia vaikutuksia kuvattiin täysin virheellisesti. Kaivoksen jätevedet johdettaisiin Tornion-Muonionjokeen.

Eikö missään saa enää kaivaa? Degrowth, demokratia ja kolonialismin purkaminen

Maailmantilanteen muuttuessa yhä epävarmemmaksi ja uusiutumattomien luonnonvarojen yhä harvinaistuessa EU:n tulee keskittyä siihen, miten uusien mineraalien kaivamisesta päästään eroon.

Kapitalistinen talousjärjestelmä perustuu jatkuvalle kasvulle, eikä ole siten yhteensopiva luonnonvarojen rajallisuuden kanssa (Kallis, 2018). Koska kapitalismiin kuuluu erottamattomasti varallisuuden ja siten vallan keskittyminen, talousjärjestelmämme ei myöskään salli demokratian tosiasiallista toteutumista tai kolonialismin purkamista (Kallis, 2018).

Kapitalismin tilalle on ilmastonmuutoksen edetessä esitetty degrowth-talousajattelua (mm. Kallis, 2018; Saito, 2024). Degrowth-talousmallissa pääpaino ei ole talouskasvussa, vaan ihmisten hyvinvoinnin lisäämisessä. Niin kutsuttua irtikytkentää eli vihreää talouskasvua ei pidetä mahdollisena, koska kapitalistisen talousajattelun perusta eli omistajille tai sijoittajille jaettavan ylijäämän tuottaminen vaatii halpoja raaka-aineita ja halpaa työvoimaa eli luonnonvarojen ja ihmisten riistoa.

Suomi on taistellut taantuvan talouden kanssa yli 15 vuotta. Hyvinvointivaltion tärkeimmät toiminnot, kuten terveydenhuolto, sosiaaliturva ja koulutus ovat ajautuneet kriisiin. Kapitalistiset ratkaisut, kuten yksityistäminen ja maa-alueiden myynti kansainvälisille suuryrityksille eivät ole tuoneet helpotusta. Samalla luonnonympäristöjä tuhotaan ja ilmastotavoitteet karkaavat.

Historiallisesti Suomi on kuitenkin kyennyt tekemään aikanaan radikaaleiltakin vaikuttaneita ratkaisuja ihmisten hyvinvoinnin ja demokratian edistämiseksi. Ehdotuksemme onkin, että Suomen valtio lakkaa tavoittelemasta talouskasvua ja siirtyy ensimmäisenä länsimaana degrowth-yhteiskuntamalliin. Näin mahdollistetaan erämaa-alueiden, Pohjolan luonnon monimuotoisuuden ja hyvinvointivaltion säilyminen ja ennallistaminen. Samalla on tarkasteltava yhteisöjen oikeuksia käyttämiinsä maa-alueisiin: Alkuperäiskansoilla eli Suomessa saamelaisilla sekä paikallisyhteisöillä tulisi aina olla ensisijainen valta päättää maa-alueiden käytöstä ja luonnonvarojen käytön tulisi olla hyödyllistä paikallisille.