Syntynyt kuluttamaan

Kantaessani kolmattatoista isoa säkkiä muovijätettä tämän vuoden sisään taloyhtiön pihalla sijaitsevaan muovinkeräysastiaan, herään tarkastelemaan kuilua, joka ammottaa itselleni hyväksi ajattelemieni arvoperiaatteiden ja arkivalintojeni välillä. Läsnä olevat tunteet ovat turhautuminen ja riittämättömyys.

Olenko syntynyt kuluttamaan vai elvyttämään? Miten rakentaa elämä ympäröivän luontomme kannalta kestävälle pohjalle, tavoitteena sen elpyminen, kun on syntynyt ja opetettu elämään päinvastaisesti? Luin taannoin viestin, missä lähettäjä sanoi loukkaantuvansa siitä, kun häntä nimitetään kuluttajaksi. Se on mielestäni hyvin sanottu. Minä kulutan maapallon luonnonvaroja jatkuvasti. Tänään olen kuluttanut, eilen kulutin, jokaisena päivänä viime viikolla kulutin. Enkä suoraan sanottuna tiedä, miten voisin kokonaan lopettaa.

Kulutuskäyttäytymishistoriani korkein piikki osuu todennäköisesti ikävuosille 20-26. Näinä vuosina matkustin huolettomasti lentokoneella, käytin paljon autoa siirtymävälineenä, en kiinnittänyt huomiota siihen mitä laitoin suuhuni ja ostelin paljon tavaroita – sellaisiakin, joiden käyttöiäksi minulle saattoi riittää yksi viikonloppu. En ajatellut ostelemisen vaikutuksia, en välittänyt. Tänään asia on toisin. Pyrin kehittymään ihmisenä sellaiseen suuntaan, että jonain päivänä, minun ei tarvitsisi enää kuluttaa. Toivon pystyväni kannustamaan myös kanssaeläjiäni samaan. Ymmärrän, ettei muutos kuluttajasta elvyttäjäksi tapahdu yhdessä yössä. On olemassa niin paljon asioita, joita en edes huomaa kuluttavani. Arkirutiineja, joita toistaa vain sen takia, koska niin on tottunut tekemään. Yhteiskunnallisiksi normeiksi hyväksymiämme toimintatapoja, jotka kuluttavat valtavat määrät luonnonvaroja. Pahimmillaan näistä normeista poikkeavaa katsotaan vieroksuen, ei hyväksytä joukkoon – saatetaan pitää jopa aivopestynä.

Kasvaminen kuluttajasta elvyttäjäksi alkaa mielestäni tarkastelemalla omia tarpeitaan. Mitä juuri minä tarvitsen? Mitkä ovat ne asiat, jotka tekevät minut onnelliseksi? Kun huomaa, ettei asia, jota on tottunut toistamaan, tuokaan elämään lisäarvoa – voi sen pudottaa itselleen hyväksi katsomalla vauhdilla pois. Samalla saattaa löytää päiviin enemmän aikaa sellaisille asioille, mitä oikeasti haluaa tehdä – mikä tekee onnelliseksi.


Samu Niemelä