Aktivistin joululahja

Aktivistin joululahja

Keleistä huolimatta ja piittaamatta vesisateista — Joulu on taas! Nautitaan sen vahvoista perinteistä ja piparintuoksuisesta tunnelmasta. Laitetaan hetkeksi ympäristökriisit taustalle, iloitaan itsestämme, Elokapinasta, ja kaikista muista toivon tuojista maailmassa, kaikista hyvistä asioista, perheestä ja ystävistä. Iloitaan myös Luonnosta, joka on ikuisesti meitä mahtavampi. Olemmehan vain pienen pieni osa sitä.

Joulu voi antaa meille optimismia, kykyä nähdä asiat hieman aikaisempaa parempana, nähdä kaikki se mitä on jäljellä, ja se mihin suuntaan yhteinen laivamme on jo hiljaa kääntymässä. Vaikka sitä ei näe vielä maailman johtajien päätöksissä, on se havaittavissa tiedotusvälineissä ja yleisessä mielipiteessä.

Yhteisellä toiminnalla tulevana vuonna 2021 me käännämme laivan kurssia edelleen. Vielä tulemme näkemään suuren ekologisen muutoksen, myös valtioiden tasolla. Globaalilla ympäristöheräämisellä on kiire, mutta on rohkaisevaa, että se on jo alkanut. Elokapinallisia tarvitaan muutoksen kiirehtijöinä, totuuden puhujina ja metelin pitäjinä ilmaston, ja koko maapallon ekologian puolesta. Meillä on jäljellä vielä paljon arvokasta, mitä emme halua menettää.

Toimintamme avulla säästyvät hyönteiset, kalat, linnut, puut, ja kaikki pelastetut eliöt kiittävät meitä aktivistin joululahjasta – elämästä.  Meitä tulevat kiittämään myös tulevaisuuden ihmiset.

Toimitaan ja kasvetaan yhdessä kapinavuonna 2021!

Hyvää Joulua ja Kapinallista Uuttavuotta Elokapinalle, ja koko elonkehälle!

Antti Makkonen

Blogin toimitus toivottaa hyvää Joulua lukijoille!