Luonnonmetsä vs. puupelto

Luonnonmetsä vs. puupelto

Hyvin moni luulee, että siellä missä on puita, on oikeaa metsää. Se on hyvin ymmärrettävää, sillä jo kauan valtaosa “metsistämme” on ollut nykyisenlaista talousmetsää, sellaisia puupeltoja kuin ne nyt ovat. Vuosikymmeniä kansan päähän on myös iskostettu lukuisia valheita metsistä.

Aarniometsä eli luonnonmetsä on mosaiikkimainen ja kerroksellinen, luonnoltaan hyvin monimuotoinen elinympäristö. Puita on kaikenikäisiä ja monennäköisiä. Suuri osa niistä on elossa, mutta yhtä paljon saattaa olla kuolleina; keloina pystyssä, konkeloina toisia puita vasten tahi maassa lahoamassa tarjoamassa lahopuuta tarvitseville lajeille kodin. Luonnonmetsässä kukoistaa monipuolinen elämä.

Puupelto on tasaikäinen, yleensä yhtä puulajia kasvava alue. Ekosysteemiltään köyhä puupelto elättää vain pienen osan metsän lajeista. Kun oikean metsän puissa suhisee elämän rikkaus ja ilo, puupellon puissa kumisee kuolema ja suru.

Metsäteollisuus on pitkään takonut päihimme, että metsiä pitää hoitaa, jotta ne pärjäävät. Kumma kun metsät ovat pärjänneet tuhansia vuosia ilman ihmistä. Ei “metsänhoito” mitään hoitoa ole, vaan metsää vahingoittavaa käsittelyä ihmisen tarpeisiin.

Jatkuvapeitteinen metsänkasvatus on paremmin luonnon huomioiva menetelmä suunnilleen samansuuruisten puunmyyntitulojen saamiseksi metsästä. Jatkuvan kasvatuksen talousmetsä muistuttaa luonnonmetsää puupeltoa enemmän ja tarjoaa elämän edellytykset huikeasti useammille lajeille. Sitä ei myöskään koskaan hakata paljaaksi aukoksi. Siinä kuolleet puut voidaan jättää metsään lahoamaan rauhassa.

Metsätalouden on alettava huomioimaan elämän edellytysten jatkuminen. Loput jäljellä olevat vanhat ja luonnontilaisen kaltaiset metsät tulee suojella pikimmiten. Mutta sen lisäksi myös talousmetsien avohakkuut tulee jättää historiaan, ja metsätalouden pitää muutenkin kohtuullistua ja huomioida myös toislajisten tarpeet.

Emme saa enää kohdella elämää ja sen kirjoa tällä tavalla. Muidenkin täytyy voida elää. Muillakin on oikeus elää. Vaarannamme vakavasti myös terveytemme ja ihmiskunnan tulevaisuuden, kun lämmitämme ilmastoa ja hävitämme lajeja sukupuuttoon.

Metsiemme elämää on kohdeltu sanoinkuvaamattoman julmasti tähän asti. Totuutta edelleen viherpestään jopa isolla rahalla. Nyt tämän kaiken on muututtava.

Metsäkapinan aika on nyt. Liity mukaan. Yhdessä pelastamme metsien rippeet ja palautamme Suomen metsien monimuotoisuuden. Ota yhteyttä: https://elokapina.fi/contact-us/

- Jalmari Suutari

Kuva: Vasemmalla vanhaa kuusimetsää Paljakassa, oikealla puupelto Oulun lähistöllä.

Lue Metsäkapinan vaatimukset täältä: https://blogi.elokapina.me/metsakapinan-vaatimukset/