Nälkälakko-blogi: Kahdeksas päivä

Nälkälakko-blogi: Kahdeksas päivä

Uudelleen julkaisemme Häiriköt-Päämajan julkaisemaa nälkälakkoblogia. Voit seurata nälkälakkolaisten ajatuksia ja tunnelmia kummassakin paikassa.

Yö oli lämmin, joten saimme levättyä vähän paremmin. Päivän tunnelma on ollut odottava ja koko päivä meni tukimielenosoituksen järjestelyihin.

Tukimielenosoittajien runsas määrä ilahdutti ja tilaisuus onnistuttiin toteuttamaan turvaetäisyyksiä noudattaen. Olimme merkinneet turvaetäisyydet huomioivat paikat osallistujille Extinction Rebellionin symbolein. Tapahtumassa puhuivat muun muassa kosmologi Syksy Räsänen ja psykologian tohtori Kia Aarnio. Lisäksi me nälkälakkolaiset sanoimme itse muutaman sanan.

Meille protestoijille tuki on ollut ratkaisevan tärkeää. Olemme saaneet tukea hyvin erilaisissa muodoissa ja itse ajattelemme että jokainen tuen osoitus osoittaa poliittista tahtoa ja välittämistä yhteiskuntamme tulevaisuudesta. Joka kerta kun ohikulkeva pyöräilijä näyttää peukkua, ohikävelevä vilkuttaa ja sanoo: ”Teette hyvää työtä!”, työyhteisöstä tulee kannustava viesti tai perheenjäsenemme kertoo eteenpäin toiminnastamme, ajattelemme että he tosiasiassa sanovat välittävänsä ilmasto- ja ympäristökriisistä. Ja arvostavat tekoja niiden puolesta.

Aarrekartoissa X oikeasti harvoin kertoo aarteen sijaintia. Nälkälakkolaisten kannunnustukseksi järjestetyssä tukimielenosoituksessa Elokapinan X-tunnus kuitenkin osoitti aarteen – eli osallistujan – paikan.

Elokapina on globaali liike ja olemme saaneet huomata sen tässäkin protestissa kun Elokapinan eri haarat ovat levittäneet viestiä protestistamme ja olemme vastaanottaneet tukiviestejä ympäri maailmaa. Globaali solidaarisuus on tärkeää, sillä ilmastokriisillä ei ole rajoja.

Yhteisönä Elokapina on kannatteleva ja demokraattinen ja itse asiassa nälkälakossa ei ole kaksi elokapinallista vaan kymmeniä, koska tämän protestin järjestämiseen osallistuu päivittäin kymmeniä henkilöitä. Me ajattelemme että yhteiskuntajärjestelmämme pitää muuttua ja että sen muuttuminen on mahdollista ja koemme että jokainen tukea osoittava ajattelee niin myös.

Kuten tukea osoittavia ihmisiä, meitäkin motivoi mahdollisuus toisenlaiseen tulevaisuuteen. Haluaisimme, että lastemme elämä olisi turvattua mahdollisimman pitkään. Sen rinnalla radikaalitkaan teot eivät tunnu liian suurilta uhrauksilta.

TEKSTI: Elokapinan nälkälakkolaiset