A sustainable society needs degrowth and decolonization / Kestävä yhteiskunta tarvitsee degrowthia ja kolonisaation purkamista

Scientist Rebellion's speech during Utopia Rebellion 18.6.2022

Scientist Rebellionin puhe Utopiakapinassa 18.6.2022

(suomennos alla)

The world is already 1.2 degrees warmer than pre-industrial temperatures. Something must be done: every fraction of a degree counts. There is a common idea that we can avoid catastrophic warming by switching to new technologies and adjusting production systems to be more sustainable — a kind of eco-friendly or ecologically efficient capitalism, where the economy continues to grow but resource use and ecological impact do not.

This notion of “green capitalism” is appealing to many people, and it’s easy to understand why. It means avoiding the worst outcomes while doing the least. We don’t need to fundamentally change things; we just need to tinker with the system a bit and everything will be fine.

Whatever its appeal, that notion is wrong. When researchers have looked at how well countries have been able to separate economic growth from environmental impact, they’ve found a relatively small uncoupling of the two, nowhere nearly enough to avoid catastrophe. In theory, we might be able to do better, but we’re quickly running out of time to try.

The other problem is that this ignores other structural problems with our economic system. Green growth clings to the idea that economic growth is vital without asking why or thinking about how it affects people. There’s an implicit idea that economic growth is better for people, but it turns out that’s also wrong. A better approach — one which addresses both of these questions — is degrowth.

To get at what degrowth means, I want to start with a question that economic anthropologist Jason Hickel asked when he talked about this at Maailma kylässä a few weeks ago:

“How could it be that rich countries have such extreme levels of resource use but at the same time fail to meet the basic needs of so many of their citizens?”

Now let me be clear about this, because it's easy to think that that's just about countries like the US and the UK, not Nordic countries like Finland. But in Finland, mental healthcare is not a right but a privilege. In Finland, twelve and a half percent of the population was living in poverty in 2020. That means nearly 700,000 people living here had an income of less than about €1300 per month. Amnesty International says that many of Finland’s social security benefits don’t meet the standards of the European Social Charter, and even the Finnish Institute for Health and Wellbeing THL reports that most basic security benefits in Finland are too low. So while Finland is doing a better job than some countries, it certainly doesn’t meet the basic needs of all its citizens.

The answer to Hickel's question is that our economic system, capitalism, is based on continuous extraction and expansion.

And changing that system is what degrowth is fundamentally about. It doesn't call for permanent recession. It's not about forcing yourself to live uncomfortably or feel miserable. It's about changing an economic system that by design favours the Global North and especially a wealthy minority in the Global North. It’s about things like a four-day work week and the right to repair. It’s about creating solutions through social change instead of hoping that technology will somehow solve the problems inherent in capitalism.

The core idea of degrowth is that continuous economic growth isn’t necessary for human wellbeing. Our goal should be ensure the wellbeing of everyone. Economic growth has been seen as the way to do that, but it's increasing clear that that's not true. When our economy grows, those gains are largely captured by the wealthy few. The result is greater inequality, not greater wellbeing. Even in a country like Finland, the richest 10% own nearly half the wealth, and that gap is growing.

The wealth that's accumulating in the hands of the wealthy few in the Global North is being extracted from the Global South. Colonialism isn't just a historical problem that needs to be addressed. It's an ongoing crime that needs to be stopped. The Global North has extracted and continues to extract enormous amounts of resources from the Global South, preventing southern economies from developing enough to provide for the people living there.

But what does that actually mean in concrete terms?

Researchers have tried to estimate the scale of this unequal exchange, to get an idea of how much the North extracts from the South. To do this, they looked beyond the amount of money and goods exchanged between countries. They calculated the amount of raw materials, energy, land, and labour required to produce the goods. In other words, they tried to get at the physical processes behind the goods that are exchanged -- the work they took, the energy they took, and the resources used.

A recent study using this technique found that global trade from 1990 to 2015 resulted in an overall flow of resources from South to North. For every unit of raw materials that countries in the Global South imported from the North, they had to export five units in return. Each unit of land embedded in their imports also cost the equivalent five units exported. For energy, each import cost three units exported, and for labour it took thirteen exported units to pay for each imported unit.

To put it another way, in 2015 the Global North appropriated the equivalent of 12 billion tons of raw materials, 21 exajoules of energy, 822 million hectares of land, and 188 million years of labour from the South. At market prices in the North, these resources were worth $10.8 trillion, unfairly extracted by the Global North in trade. That's enough money to end extreme poverty several times over.

But why is this unfair? Isn't that just how trade works? The key point is that this unequal exchange -- this imbalance -- is made possible by differences in prices, and those price differences come from differences in power. Countries that grew rich off their colonies now use their economic dominance to drive down the cost of labour and resources in the Global South. Institutes like the IMF and World Bank enforce policies that cripple economies in the Global South, which is what makes this unequal exchange possible.

That's why I said colonialism isn't just a historical wrong but an ongoing crime. To quote the study mentioned earliera recent study,

"cheap labour and raw materials in the global South are not 'naturally' cheap. They are actively cheapened."

These questions of power and inequality aren't just about economic exchange. They're also about climate change. The same structures that enable this appropriation also mean that the costs flow the other way. The impacts of production -- its social and ecological consequences -- are off-shored to the Global South. Finland's national emissions figure only includes locally produced emissions. It doesn't include emissions in imported goods that we consume. According to the Finnish Environment Institute SYKE, including the emissions from consumption in 2015 would have increased the country's carbon footprint by 33%.

CO₂ emissions are just a small part of the problem. Rare earth metals are vital for modern technology -- not just smartphones and laptops, but also green tech like solar panels and wind turbines. Around 45% of global rare earth metal production comes from the Bayan'obo Mining District in Inner Mongolia in China. Producing a ton of rare earths generates a ton of radioactive waste and about 75,000 liters of acidic wastewater. Experts say that radioactivity levels around the mine's wastewater lake are about twice as high as at Chernobyl today. The acidic, radioactive wastewater has contaminated the soil, groundwater, and vegetation in the area, turning nearby communities into "cancer villages". (Refs: The Elements of Power, by David S. Abraham, and The Rare Metals War, by Guillaume Pitron.)

These are the ecological and social costs of our consumption, of our lifestyles, of our unjust economic system. Degrowth is about addressing that. It's about addressing the imbalances that let the Global North extract resources from the Global South and shift the consequences onto vulnerable people. It's about deciding what we should produce and for whom -- which parts of the economy produce things we need that benefit everyone and which parts are destructive and unnecessary, producing goods only for the wealthy elite.

It's about pursuing wellbeing directly rather than chasing economic growth and hoping that social and ecological wellbeing will somehow follow.

If you want to engage more with the colonial dimension of this, look up the Debt for Climate campaign. The basic idea is to cancel the debts of the Global South as part of paying off the ecological debt the Global North owes to the South. This explicitly bring social justice and climate justice together and would help the Global South escape the debt-trap that the current economic order imprisons them in. There are Debt for Climate actions planned here and around the world to coincide with the G7 meeting at the end of the month.

Climate change is a global problem and it needs a global solution. We all know that. I'm telling you that a global solution means changing the unequal, unjust global system that we all -- every single one of us here today -- have profited from and replacing it with a system that gives all people, here and elsewhere, a dignified, healthy, and safe life.

How do we do that? The broad picture is relatively clear. We need to make products that last for a long time and can be repaired, so the resources in them aren't lost. We need to ensure people's autonomy by broadening access to social services instead of commodifying them. We need to adjust expectations around work and employment with approaches like a four-day work week. And ultimately, we need to dismantle the colonial structure of the global economic order. We need to do all this in a planned, intentional way to avoid the problems and difficulties that come from trying to control an unplanned recession.

If we do that, we can unlink human wellbeing from economic growth. We can improve people's lives, here and elsewhere, without needing the economy to expand endlessly. That's what Scientist Rebellion Finland is pushing for, and you're welcome to help us figure out how to get there: to a future that is just, sustainable, and sustaining.

Scientist Rebellion Finland https://twitter.com/SrFinland

Text: Sedeer el-Showk https://twitter.com/inspiringsci

Photo: Scientist Rebellion takes part in Overconsumption Rebellion 6.5.2022. Elokapina - Extinction Rebellion Finland

Maailma on jo 1,2 astetta lämpimämpi kuin esiteollisena aikana. Jotain on tehtävä, ja jokainen asteen murto-osa on tärkeä. On tavallista ajatella, että katastrofaalinen lämpeneminen voidaan välttää siirtymällä uusiin teknologioihin ja muuttamalla tuotantojärjestelmät kestävämmäksi. Tuloksena olisi ympäristöystävällinen, tai ekotehokas kapitalismi, jossa talous jatkaa kasvuaan, mutta luonnonvarojen käyttö ja ekologiset vaikutukset eivät.

Monia ajatus "vihreästä kapitalismista" houkuttelee, ja on helppo ymmärtää miksi. Se tarkoittaa että pahimmat seuraukset voidaan välttää samalla kun tehdään mahdollisimman vähän. Asioita ei pohjimmiltaan tarvitse muuttaa, järjestelmää voidaan vain hieman tuunata, ja kaikki on hyvin.

Olipa ajatus miten houkutteleva tahansa, se ei ole totta. Kun tutkijat ovat tarkastelleet, miten maat ovat onnistuneet erottamaan talouskasvua ja ympäristövaikutuksia toisistaan, on suhteellisen pientä irtautumista todettu tapahtuneen, mutta ei läheskään riittävää katastrofin välttämiseksi. Teoriassa on ehkä mahdollista pystyä parempaan, mutta yrittämiseen käytettävissä oleva aika on loppumassa.

Toinen ongelma on se, että vihreä kasvu ei ota huomioon nykyisen talousjärjestelmän muita rakenteellisia ongelmia. Vihreä kasvu ripustautuu edelleen ajatukseen, että talouskasvu on välttämätöntä. Se ei kysy miksi kasvu on välttämätöntä, tai että miten se vaikuttaa ihmisiin. Implisiittinen ajatus siitä, että talouskasvu on parempi vaihtoehto ihmisten kannalta, osoittautuu sekin vääräksi. Parempi lähestymistapa - joka vastaa molempiin kysymyksiin - on degrowth. (Suomessa degrowthin ajatuskokonaisuutta on popularisoitu kohtuutalouden nimissä, mutta täysin vakiintunut termi ei ole. Myöskään esim. kasvuton talous ei aukottomasti kuvaa käsitettä. Toim. huom.)

Vastatakseni siihen, mitä degrowth tarkoittaa, aloitan kysymyksellä, jonka talousantropologi Jason Hickel esitti Maailma kylässä- festivaaleilla muutama viikko sitten:

"Miten on mahdollista, että rikkaiden maiden resurssien käyttö on näin äärimmäisellä tasolla, mutta silti niin monen kansalaisen perustarpeet jäävät niissä tyydyttämättä?”

Haluan tehdä tämän selväksi, koska on helppoa ajatella, että kyse on vain esimerkiksi USA:sta ja Iso-Britanniasta, ei Pohjoismaista kuten Suomesta. Mutta Suomessa mielenterveyspalvelut eivät ole oikeus vaan etuoikeus. Suomessa 12,5 prosenttia väestöstä elää köyhyydessä vuonna 2020. Se tarkoittaa, että lähes 700 000 täällä asuvan ihmisen tulot ovat alle noin 1300 euroa kuukaudessa. Amnesty Internationalin mukaan monet Suomen sosiaaliturvaetuudet eivät täytä Euroopan sosiaalisen peruskirjan vaatimuksia, ja jopa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL kertoo, että suurin osa Suomen perusturvaetuuksista on liian alhaisia. Vaikka Suomi siis pärjää paremmin kuin jotkut muut maat, myös Suomi epäonnistuu siinä että kaikkien kansalaisten perustarpeisiin vastattaisiin.

Vastaus Hickelin kysymykseen on se, että talousjärjestelmämme, kapitalismi, perustuu jatkuvaan riistonkaltaiseen hyödyntämiseen ja laajentumiseen. Degrowthin pohjimmainen tavoite on muuttaa tämä. Kyse ei ole siitä, että degrowth vaatisi tilalle ikuista taantumaa. Kyse ei ole myöskään siitä, että ihmiset pakotettaisiin elämään epämukavasti, tai tuntemaan olonsa kurjaksi. Kyse on siitä että muutetaan toisenlaiseksi talousjärjestelmä, joka lähtökohtaisesti suosii globaalia pohjoista ja erityisesti sen vaurasta vähemmistöä. Degrowth voi tarkoittaa esimerkiksi nelipäiväistä työviikkoa, tai ”oikeutta korjattavuuteen” (right to repair). Kyse on ratkaisujen luomisesta yhteiskunnallisen muutoksen kautta sen sijaan, että toivotaan teknologian jotenkin ratkaisevan kapitalismiin sisäänrakennetut ongelmat.

Degrowthin / kohtuutalouden ydinajatus on, että jatkuva talouskasvu ei ole välttämätöntä ihmisten hyvinvoinnin kannalta. Tavoitteena pitäisi olla kaikkien hyvinvoinnin varmistaminen. Talouskasvua on pidetty keinona saavuttaa tämä, mutta koko ajan on yhä selvempää, että se ei pidä paikkaansa. Kun talous kasvaa, voitot jäävät suurelta osin harvojen varakkaiden omistukseen. Tuloksena on suurempi eriarvoisuus, ei suurempi hyvinvointi. Jopa Suomen kaltaisessa maassa rikkaimmat 10 prosenttia omistavat lähes puolet varallisuudesta, ja ero kasvaa.

Varallisuus, joka kertyy harvojen rikkaiden käsiin globaalissa pohjoisessa, viedään globaalista etelästä. Kolonialismi, siirtomaavalta, ei ole vain historiallinen ongelma. Kolonialismi on edelleen jatkuva rikos, joka on pysäytettävä. Globaali pohjoinen on vienyt, ja vie edelleen, valtavia määriä luonnonvaroja globaalista etelästä, mikä estää etelän talouksia kehittymästä riittävästi elättääkseen siellä asuvat ihmiset.

Mitä tämä on konkreettisesti?

Tutkijat ovat yrittäneet arvioida epätasa-arvoisen vaihdon laajuutta saadakseen käsityksen siitä, kuinka paljon pohjoinen ottaa etelästä. Tätä varten on tarkasteltu muutakin kuin maiden välillä vaihdetun rahan ja tavaran määrää. On laskettu, kuinka paljon raaka-aineita, energiaa, maata ja työvoimaa tarvitaan tavaroiden tuottamiseen. Toisin sanoen on yritetty selvittää vaihdettujen tavaroiden taustalla olevia fyysisiä prosesseja - niiden vaatimaa työtä, energiaa ja muita käytettyjä resursseja.

Tällä tavoin tehdyssä tuoreessa tutkimuksessa todettiin, että maailmankauppa vuosina 1990-2015 johti resurssien kokonaisvirtaan etelästä pohjoiseen. Jokaista raaka-aineyksikköä kohti, jonka eteläisen pallonpuoliskon maat toivat pohjoisesta, niiden oli vietävä viisi yksikköä vastineeksi. Jokainen etelän tuoma laskennallinen maankäytön yksikkö maksoi viisi vietyä vastaavaa yksikköä. Energian osalta kukin tuonti maksoi kolme yksikköä, ja työvoiman osalta jokainen tuontiyksikkö maksoi 13 vietyä yksikköä.

Toisin sanoen vuonna 2015 globaali pohjoinen anasti etelästä 12 miljardia tonnia raaka-aineita, 21 eksajoulea energiaa, 822 miljoonaa hehtaaria maata ja 188 miljoonaa vuotta työvoimaa. Pohjoisin markkinahinnoin näiden resurssien arvo oli 10,8 biljoonaa dollaria, jotka pohjoinen on siis epäoikeudenmukaisesti vetänyt välistä kaupankäynnissä. 10,8 biljoonaa dollaria olisi tarpeeksi rahaa äärimmäisen köyhyyden lopettamiseen moninkertaisesti.

Miksikö tämä on epäoikeudenmukaista? Eikö kauppa toimi juuri näin? Keskeistä onkin, että epätasa-arvoinen vaihto - tai vaihdon epätasapaino - on mahdollista hintaerojen vuoksi, ja hintaerot tässä tapauksessa johtuvat valtaeroista. Maat, jotka rikastuivat siirtomailla, käyttävät nyt taloudellista valta-asemaansa alentamaan työvoiman ja resurssien hintaa globaalissa etelässä. Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) ja Maailmanpankin (World Bank) kaltaiset instituutiot harjoittavat politiikkaa, joka lamauttaa etelän talouksia ja se tekee epätasa-arvoisen vaihtosuhteen mahdolliseksi.

Siksi sanoin, että kolonialismi ei ole vain historiallinen vääryys vaan jatkuva rikos. Siteeraan edellä mainittua tutkimusta:

"halpa työvoima ja raaka-aineet eivät ole globaalissa etelässä ’luonnostaan’ halpoja. Niitä halpuutetaan aktiivisesti".

Vallan ja eriarvoisuuden kysymykset eivät liity vain kauppaan. Kyse on myös ilmastonmuutoksesta. Samat rakenteet, jotka mahdollistavat hyväksikäytön, merkitsevät myös sitä, että kustannukset kulkevat toiseen suuntaan. Tuotannon vaikutukset - sekä sosiaaliset ja ekologiset seuraukset - siirretään globaaliin etelään. Suomen kansallinen päästöluku sisältää vain paikallisesti tuotetut päästöt. Se ei sisällä kulutettavien tuontitavaroiden päästöjä. Suomen ympäristökeskuksen SYKE:n mukaan kulutuksen päästöjen mukaan ottaminen vuonna 2015 olisi kasvattanut Suomen hiilijalanjälkeä 33 prosenttia.

Hiilidioksidipäästöt ovat vain pieni osa ongelmaa. Harvinaiset maametallit ovat elintärkeitä nykyaikaiselle teknologialle - ei vain älypuhelimille ja kannettaville tietokoneille, vaan myös vihreälle teknologialle, kuten aurinkopaneeleille ja tuulivoimaloille. Noin 45 prosenttia maailman harvinaisten maametallien tuotannosta tulee Bayan'obon kaivospiiristä Sisä-Mongoliasta Kiinasta. Tonnin harvinaisten maametallien tuotanto tuottaa tonnin radioaktiivista jätettä ja noin 75 000 litraa hapanta jätevettä. Asiantuntijoiden mukaan radioaktiivisuuspitoisuudet kaivoksen jätevesijärven ympäristössä ovat noin kaksi kertaa korkeammat kuin Tshernobylissä nykyään. Happamat, radioaktiiviset jätevedet ovat saastuttaneet alueen maaperän, pohjaveden ja kasvillisuuden, mikä on muuttanut lähiyhteisöt "syöpäkyliksi". (Kirjallisuutta: The Elements of Power, by David S. Abraham, and The Rare Metals War, by Guillaume Pitron.)

Nämä ovat ekologiset ja sosiaaliset kustannukset, jotka aiheuttaa kulutuksemme, elämäntapamme ja epäoikeudenmukainen talousjärjestelmämme. Kohtuutalous tarkoittaa näiden ongelmien ratkaisemista. Kyse on puuttumisesta epätasapainoon, jonka vuoksi globaali pohjoinen saa riistää resursseja globaalista etelästä ja siirtää seuraukset haavoittuville ihmisille. Kyse on siitä, että päätetään, mitä meidän pitäisi tuottaa ja kenelle - mitkä talouden osat tuottavat tarvitsemiamme asioita, jotka hyödyttävät kaikkia, ja mitkä osat ovat tuhoisia ja tarpeettomia ja tuottavat tavaroita vain rikkaalle eliitille?

Kyse on hyvinvoinnin tavoittelusta suoraan sen sijaan, että haettaisiin talouskasvua ja toivotaan, että sosiaalinen ja ekologinen hyvinvointi seuraa siitä jotenkin.

Jos haluatte perehtyä tarkemmin koloniaaliseen ulottuvuuteen, tutustukaa Debt for Climate -kampanjaan (ilmastovelka). Kampanjan ajatuksena on perua globaalin etelän velat, millä maksettaisiin osa siitä ekologisesta velasta minkä globaali pohjoinen on velkaa etelälle. Hankkeessa yhdistyvät näin sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja ilmasto-oikeudenmukaisuus, koska velkojen mitätöinti auttaisi etelää pääsemään pois velka-ansasta, johon nykyinen talousjärjestys on ne vanginnut. Kesäkuun lopussa pidettävän G7-kokouksen yhteyteen on suunniteltu Debt for Climate -toimintaa Suomessa ja eri puolilla maailmaa.

Ilmastonmuutos on maailmanlaajuinen ongelma, ja siihen tarvitaan maailmanlaajuinen ratkaisu. Me kaikki tiedämme tämän. Sanon teille, että globaali ratkaisu tarkoittaa, että on muutettava epätasa-arvoinen ja epäoikeudenmukainen globaali järjestelmä, josta me kaikki - jokainen meistä täällä tänään - olemme hyötyneet, ja korvattava se järjestelmällä, joka antaa kaikille ihmisille, täällä ja muualla, ihmisarvoisen, terveen ja turvallisen elämän.

Miten me teemme tämän? Iso kuva on suhteellisen selkeä. On valmistettava tuotteita, jotka kestävät pitkään, ja joita voidaan korjata, jotta niiden sisältämät resurssit eivät mene hukkaan. On varmistettava ihmisten itsemääräämisoikeus laajentamalla sosiaalipalvelujen saatavuutta, sen sijaan että sosiaalipalveluista tehdään ostettavia tuotteita. On soviteltava työhön ja työllisyyteen liittyviä odotuksia esimerkiksi nelipäiväisen työviikon avulla. Ja viime kädessä meidän on purettava globaalin talousjärjestyksen koloniaalinen, edelleen siirtomaavaltaan pohjaava rakenne. Kaikki tämä on tehtävä suunnitellusti ja tietoisesti, jotta vältytään ongelmilta jotka liittyvät talouden suunnittelemattomiin taantumiin.

Jos näin tehdään, niin inhimillisen hyvinvoinnin kytkentä talouskasvuun voidaan purkaa. On mahdollista parantaa ihmisten elämää, täällä ja muualla, ilman että samalla on tarpeellista antaa talouden laajentua ikuisesti. Tätä Scientist Rebellion Finland ajaa, ja olet tervetullut auttamaan meitä miettimään, miten päästä tulevaisuuteen, joka on oikeudenmukainen ja kaikin tavoin kestävä.

---------

Scientist Rebellion Finland https://twitter.com/SrFinland

Alkuperäisteksti: Sedeer el-Showk https://twitter.com/inspiringsci

Kuva: Scientist Rebellion osallistui Ylikulutuskapinaan 6.5.2022. / Elokapina - Extinction Rebellion Finland